Aina ei tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan! (Varoitus monista kuvista ja paljoista sanoista.)

 

Eilen meillä oli suuntana Säynätsalo ja Muurame. Ensi kuussa tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta siitä, kun muutin Keski-Suomeen. (Mies muutti seuraavana vuonna.) Säynätsalossa olemme käyneet kerran tuona aikana, kun kesällä -90 kävimme katsomassa yhtä omakotitaloa Lehtisaaresta ja Mies on käynyt siellä työreissuilla. Muurame on ollut meille ihan koskematon.

Säynätsalon kunnantalossa tutustuimme ensin kirjastoon, sillä varsinainen kunnantalopuoli aukesi vasta puolenpäivän aikaan. Tosi viihtyisä, valoisa ja kodikas kirjasto. Ilmaiskärrystä lähti mukaan Veikko Huovisen Hirri.

Museokorttia vilauttamalla pääsimme tutustumaan kunnantaloon. Alun video-opastus kertoi monta oleellista seikkaa ja sen jälkeen olikin helppo haahuilla omin päin. Aivan upeita yksityiskohtia, valon ja varjojen leikkiä, kauneutta, käytännöllisyyttä ja huikaisevaa tilaa. Mieltä ilahdutti punatiilen käytössä yksityiskohta: Alvar Aalto oli suunnitellut, että tiilistä kaksikymmentä prosenttia on oltava heikkokuntoisempia, jolloin pinta on elävää ja sitähän se on vielä nytkin, kun talo on seitsemänkymmenvuotias.

Kierroksen jälkeen löysimme alakerrasta kahvilan, jossa joimme kahvit ja herkuttelimme täytetyillä croissanteilla ja yhteisellä kakkupalalla. Kakku oli Elämys ja sanoin sen tekijälleenkin! Kerroin, että olen elänyt kuusikymmentäkolme vuotta ja nyt söin elämäni parasta kakkua.

Seuraavaksi suuntasimme Muuramen suuntaan. Sieltä löytyi kaunis pieni kirkko, joka myös on Alvar Aallon käsialaa. Kirkko oli remontoitu vuonna 2016 ja silloin sisäkatto oli saanut taas huikaisevan sinensä takaisin.

Vielä ehdimme parille kirpparille ja kauppoihin, mutta niitä ei enää kuvattu. Kirpparilöytöjä ehkä sitten joskus toiste…