Osuva lahja!

Rakastan Klaanin tyyppien eli omien huumoria. Se osuu, uppoaa ja toimii. Sain huhtikuisen syntymäpäiväni kunniaksi Esikoisen poppoolta kivan kuvakirjan Pikkumummu ja iso rakkaus. Kirjan lisäksi lahjapaketista löytyi kuvan rasia. Siellä oli sisällä Herra Hakkarainen -pastilleja. Rasiassa voi kuljettaa pastilleja, särkylääkkeitä, vitamiineja tms. Ja onhan se aika shokeraavaa jossakin julkisella paikalla napata sieltä jotakin…

Stailaamatta valmis!

Olkkarin pöydälle muodostuu kuin itsestään asetelmia. Legoalusta toimii pöytäliinan korvikkeena aina silloin, kun ollaan kahdestaan kotona. Lasinalustoja tarvitaan usein ja yleensä pöydällä on jotakin pikkuhyvää. Tänään en stailannut, mutta tunnustan pyyhkäisseeni pölyt tuosta valkoisesta Koppa-astiasta ennnen kuvaamista… Arjen kauneus on meille elämän yrttisuola tai meri-. 

Meillä vaakutaan!

Taannoin kirjoitin pienimuotoisesta kylpyankkakeräilystämme ja siinä vaiheessa niitä oli kvartetin verran eli neljä. Hankkimiskriteerinä on se, että ne ovat erivärisiä. Ilahduttavat Kotosen kylppärissä olijaa. No, eilen sitten satuttiin törmäämään (kuv.) kirpparilla varsinaiseen ankkalaumaan ja oitis piti kännykän kuvarullasta tarkistaa olemassaolevien värejä. Ja nämä kaksi lähtivät meidän mukaamme kahden euron kolikkoa vastaan!

Nyt kaikki eivät enää mahdu suihkuhanan päälle, joten Mies lupasi jossakin vaiheessa rakentaa niille pitkän hyllyn kylppäriin. Sitä odotellessa lauman kuudelle  ankalle on sijoituspaikka pyykkikoneen päällä. Luulenpa, että vaakkuvat siinä sovussa!

Jk. Yhtä lukuunottamatta ankat ovat kotoisin kirppareilta. Posankka (eli tuo vaaleanpunainen) on ostettu museokaupasta ja oli aika hintava.

Kaunis kuin mikä!

Raunistulan pihakirppispäivänä törmäsin (kuv.) niin kauniiseen lääkinnälliseen välineeseen, että päätin oitis ostaa sen meille. Hintaa oli vain puoli euroa, joten se ei ollut edes kallis. Luulen, että Kolmonen tulee toimimaan tärkeänä ja tiitteränä pistoshoitajana vielä monta kertaa!

Joskus verkkokalvomuisto riittää, joskus taas ei

Tämän aamun kuva on viikon takaa. Sellainen yhdistetty illan katve ja maaseutuidylli!. Pakkohan se oli ikuistaa! Tai pakko ja pakko - enhän minä kenellekään ole tilivelvollinen näistä kuvaamisista… Joskus pelkkä verkkokalvomuisto riittää, mutta usein kaivan Samun vyölaukusta pientä keikkasta varten. Lenkin jälkeen on aina jännittävää katsoa, minkälaisia kuvia tuli räpsittyä. Onneksi Samu ja Otto ovat sukulaisia ja puhuvat samaa kieltä ja jakavat auliisti kuvansa keskenään! 

Jk. Tiedoksi mahdollisille uusille tulokkaille: Samu on kännykkä ja Otto on tabletti. Minusta on hauskaa nimetä esineitä.

Ottamuksia 144

Tähän komistukseen törmäsin (kuv.) keskiviikkoiltana, kun olimme pitämässä kotiseutuyhdistyksen kokousta. Se suorastaan aneli ja vienosti vaati ikuistamista. Siitä tulikin sitten Ottamus pitkästä aikaa. Täytyy taas ryhdistäytyä niiden kanssa…

Jk. Luku 144 on yhtä kuin krossi eli tusina tusinaa. Tällainen nippelitieto näin aamutuimaan.

Tarpeellinen ja kaunis

Tässä nyt on se Aalto2:n museokaupasta ostettu esine! Vitran Toolbox ja aivan ihanaa mandariiniväriä. Paikka oli jo valmiiksi ajateltu keittiön pöydälle ja siitä tuli oiva pysäkki kaikelle pienelle ajelehtivalle. Illalla Mies silitti pöydälle liinan ja minä sitten keräsin tavaroita boxiin. Voileipäalustat pääsivät sinne, koska niillä ei ole ollut hyvää paikkaa aiemmin. Lisäksi muutama teepussi, tulitikkuaski ja salmiakkiaski. Ajan myötä luulen muidenkin tavaroiden löytävän tuonne tiensä. Tarpeellinen, mutta ennen kaikkea kaunis! 

Asetelma syntyi kuin itsestään

Joulunalussiivouksessa sain pinkattua nuottikaapin päältä elokuvakasat omiin hyllyihinsä ja näin ollen kauniille esineille jäi paljon enemmän ns. prime time -tilaa. (Latojan huomautus: Tämä on ihan väärin käytetty ilmaus, joka kuuluu Arkeilijan sanastoon.) Takarivissä majailee maljakkoa ynnä muuta vanhaa ja eturivistöön on päässyt Kuopuksen keramiikkaa,  Kupittaan Saven norsu, paikallisen tekijän kissa, saarijärveläiseltä kirpputorilta aikoinaan neljälläkymmenellä sentillä (!) ostettu Lisa Larsson, Esikoisen kouluaikainen kynäteos ja Kuopuksen työhuonekaverilta ostettu sieniteos. Tavallaan asetelma on syntynyt kuin itsestään ja pidän siitä paljon.

Jk. Seinällä on pari Miehen maalaamaa taulua.

Pitääkö olla vesisade?

 

Ilmeisesti olen nyt juuttunut kirppariaiheeseen… Yritä kestää! Kuvan purkki huhuili minulle Turun Kontissa ja sain sen eurolla meille. Alunperin purkissa on ollut suklaakuorrutettuja rusinoita ja pähkinöitä, joten herkkukäyttöön se tuli meilläkin. Pilkoin sunnuntaina ostamani uutuussuklaalevyn purkkiin ja siellä purkki olla nököttää vihreän astiakaapin välikössä. Tekstin mukaan on tarkoitettu sadepäivää varten/sadepäiväksi. Nyt vaan mietin, että pitääkö olla vesisadepäivä? Riittääkö lumisade?

En ole luovuttaja!

Kirpparikierroksella huomaa, että kyllä maailmassa on kaupattavana tuhansittain myös sellaisia tavaroita, joita ei tarvitse ostaa ja joista riittää kuva ja osasta ei tarvita edes sitä. Eilen otin tuosta esineestä pikakuvan, koska teksti sai minut hymähtämään. Hintaa en edes katsonut, kun en missään tapauksessa aikonut hankkia sitä itselleni.(Eurosta kahteen, arvelisin.) En ostanut, koska hauskuudestaan huolimatta en olisi laittanut sitä kotona esille.  En ostanut, koska en ole luovuttaja!

Esine, jota en enää hilloa

Tässä iässä (64) olen oppinut sen, että astiat ja esineet on tarkoitettu käyttöön, ei kaappiin hillottaviksi. Esimerkkinä opitusta toimii tuo Marimekon leikkuulauta, jonka ostin muutama vuosi sitten jostakin outlet -myymälästä ja jota varjelin ja joka vaan hengaili toisten kaltaistensa kanssa keittiössä tekemättä mitään hyödyllistä. Sitten yhtäkkiä tajusin, että sehän on kaunis kuin mikä ja mieluusti tarjoilee pöydässä voirasiaa, juustoa, mitämilloinkin. Sen verran olen kuitenkin tarkka, etten leikkaa sen päällä, vaikka se leikkuulauta onkin. 

Uusi parkkipaikka

Eilen aamupäivällä kyllästyin. Melkein totaalisesti. Periaatteessa kaikki kaukosäätimet majailevat isossa keltaisessa kulpissa, mutta useimmiten kaksi enitenkäytettyä harhailevat olkkarin pöydällä. Eivät harhaile enää! Hain nuottikaapin päältä tuon kauniin astian ja tein siitä uuden parkkipaikan. Seuraan nyt mielenkiinnolla, toimiiko se. 

Siipeensä saanut

Siinä se istuu yrttimaan reunalla, tuo siipeensä saanut siipirikko. Mies onnistui liimaamaan irronneen siiven paikoilleen. Liimajäljen huomaa, mutta se ei haittaa. Olento on entistä inhimillisemmän oloinen tuon arven kanssa. Joltakin kirpparilta kotoisin ja Laurilan pihassa kuin kotonaan. 

 

Rintanappihuumoria

Olen rintanappeillut vuosikymmeniä. Nykyään napit tahtovat unohtua varastoon. Tänä aamuna törmäsin (kuv.) kahteen. Olla majailivat ilmoitustaulullani ihan muina nappeina. Niissä on huumoria, josta pidän. Niissä on leikkisyyttä, joka huvittaa. Niissä on mukailtu oikeita juttuja kirjaimenvaihdolla tai kirjaimenlisäyksellä. Ehkä ne pääsevät joskus käymään työpaikalla rinnuksissani. 

En haaveillut punaisesta talosta

Hankimme poppanatalon samalla kertaa valkokultaisten kihlasormusten kanssa. Se on kulkenut seinästä seinään ja kodista kotiin. Tällä hetkellä se on Laurilan eteisessä. Punaisesta talosta en haaveillut koskaan, enkä perunamaasta. Minulle sopii paljon paremmin sininen talo ja yrttimaa. 

Eilen olin töissä mustahattuisen lumiukon kanssa. Huomenna menen taas. 

Työkunnossa taas

Arkistokuvien joukosta löytyi kuva kahdesta lumiukosta. Punapipoinen majailee joulukoristelaatikossa ja mustahattuinen muutti jo vuosia sitten mukanani virastoon. On kaapissa aina lumettomat ajat ja lumellisena aikana seikkailee sitten milloin missäkin. Tällä hetkellä taitaa tasapainoilla vanhan kirjevaa´an päällä. Menen katsomaan sitä, kun olen syönyt aamupalan. Olen työkunnossa, vaikka välillä joudunkin vähän yskimään. 

Ottamuksia 133

Sain Mieheltä Turun tuliaisina pikkuesineen. Se oli majaillut kirpparilla vitriinissä ihan vaan muina kuppeina. On viehkeä ja söpö. Tästä lähtien voin siis vastata kysymykseen Juotko kahvia? aika persoonallisella kompavastauksella No, jos ihan pienen kupillisen.

Pieniä ja kauniita esineitä

Pienet ja kauniit esineet ilahduttavat mieltä, päivää ja elämää. Samoin tekevät isot ja kauniit. Tällä kertaa kuvassa on pienempiä versioita, joita meille on jostakin kulkeutunut. Jäljet johtavat kirpparille. Kolmikulmainen astia on yksinäänkin aina välillä käytössä. Viimeksi sai olla luumunkivien varikkona olohuoneen pöydällä. Siinäkin se toimi kiitettävästi. 

Värillisen lasin aamu

Facebookilla on muistissaan kaikenlaiset tapahtumat ja kirjoitukset. Päivälleen yhdeksän vuotta sitten olin laittanut sivulleni tällaisen kuvan. Joku oli arvellut, että minulla on pääsiäinen mielessä. Joku toinen oli kommentoinut, että äidillään on ihan samanlaisia.

Tulin nyt jatkamaan tätä kirjoittamista keittiön pöydän ääreen. Ikkunalla on edelleen nuo kuvan keskimmäiset esineet. Mariskooli on häipynyt omiensa joukkoon vihreän senkin välikköön ja Kehrä on jossakin kaapissa. Kaksi ovat nyt saaneet seurakseen harmaata, punaista, kirkasta ja syvänvihreää lasia. Mutta lasia joka tapauksessa…

Nappi kertoo

Olen ollut koko pitkän ikäni (62 ja puoli vuotta) rintanappi-ihminen. Makuuhuoneen valkoisessa Helmerissä on varastoituna kymmeniä erilaisia hauskoja nappeja. Viime vuosina olen käyttänyt niitä aika harvakseltaan. Oman huoneeni ilmoitustaululla on tämä iso punainen, joka pääsi tämän aamun kuvaksi. Se kuvaa mielestäni minua. Niin no, ehkä oikeampi muoto olisi notkeahko ja sekin piirre on varsin myöhäsyntyinen.