tiistai 20. lokakuuta 2026
Laukussa leipää vaan
lauantai 15. elokuuta 2026
Aamuvirkkuna
perjantai 3. lokakuuta 2025
Mummu raiteilla
sunnuntai 25. elokuuta 2024
Raiteilla
maanantai 22. huhtikuuta 2024
Upouusilla kengillä matkaan
tiistai 19. maaliskuuta 2024
Otin tatuoinnin!
maanantai 7. elokuuta 2023
Raiteilua
Matkustan mieluusti junalla. Ennen isoa Koota kuljin Kotoseen joko bussilla tai junalla. Sitten bussivuoroja vähennettiin aika reippaalla kädellä, mutta onneksi raideliikenne säilyi. Junalla viilettää nopeasti ja matkalla voi syventyä kirjaan tai elokuvaan tai kuunnelmaan. Otto kun kulkee mukana aina repussa, samoin kuulokkeet. Täsmennys: kirjan pitää olla vanhanaikainen, plarattava versio. Sivujen rapina on paras matkakumppani silloin, kun samaa matkaa ei jaa Mies.
torstai 6. heinäkuuta 2023
Yhteistä junailua
sunnuntai 21. toukokuuta 2023
Kahden ja kahden yön reissulla
keskiviikko 26. huhtikuuta 2023
Tarpeen ja hyödyksi
torstai 19. toukokuuta 2022
Nousin junaan
lauantai 4. syyskuuta 2021
Mummu tuli käymään
Eilen kokousaikataulu vähän muuttuikin, joten ehdin olla kotona enemmän aikaa ennen junan lähtöä. Hyvä niin, vaikka olinkin pakannut repun jo kaiken varalta valmiiksi. Junassa oli vähän outoa olla ja tajusinkin sitten, että edellisen kerran olen matkustanut junalla toukokuussa -19 Kakkosen nimiäisiin. Outous muuttui aika pian tuttuudeksi ja väljyydeksi. Asemalla minua olivat Kuopus ja Ykkönen vastassa. Käveltiin yhdessä Ykkösen kanssa käsi kädessä ja hän oli kyllä niin onnellinen… Näki jonkin talon katolla viirin ja keksi saman tien, että nyt on liputuspäivä sen kunniaksi, kun Mummu on tullut tänne! Voi toista pientä ihanaa rakasta…
keskiviikko 23. tammikuuta 2019
Kukahan sieltä tulee?
sunnuntai 18. helmikuuta 2018
Vastaanottokomitean puolesta
lauantai 16. syyskuuta 2017
Tuikitavallisen arki-ihmisen hyvä päivä
maanantai 4. syyskuuta 2017
Laurilan asemalla
Edit: Rakastumisvaiheessa kohde olikin veturinlämmittäjä ja vasta myöhemmin -kuljettaja. Sama tyyppi kuitenkin koko ajan...












