Laukussa leipää vaan

Aamulla kello oli soimassa puoli kahdeksalta. Repun pakkasin jo eilen illalla valmiiksi. Kellon ollessa nyt vähän yli yhdeksän istun junassa matkalla Esikoiselaan. Laulua mukaillen laukussa leipää vaan.  Haettiin viemisiksi Maailman Parasta Ruisleipää. Tunnen itseni Niskavuoren vanhaksi emännäksi leipäpussien kanssa…

Jk. Ai siis mitä leipää? No, Ruthin Leipomon Ruis100 on koko klaanin mieleen…

Aamuvirkkuna

Aamulla kännykkä herätti puoli kuudelta. Olin ihan sikiunessa, mutta herätysääni on aika sopuisa ja oli tarpeeksi hiljaisella, joten heräsin lempeästi.

Kuuden jälkeen kävelin kohti rautatieasemaa. Ilma oli ihanan pehmoinen, käveleskelin hitaasti (=lenkkivauhtia huomattavasti hitaammin) ja nautin siitä, että reppu oli suhteellisen kevyt. Takana oli reilun viikon pituinen kävelylomanen - aluksi kaksin, lopuksi yksin. Yhden räpsyn ajaksi pysähdyin, kun maisema oli niin elokuuta, niin elokuuta…

Jk.  Kävelytilasto karttui 153,7 kilometrillä. 

Jk2. Kylläpä maistuukin junassa aamukahvi hyvältä! Plussat kauramaidosta, miinukset siitä, että sämpylävaihtoehdot olivat lihaisia.

 

Mummu raiteilla

Heräsin puoli viideltä ihan sikiunesta puhelimen herätyskelloon. Illalla mentiin jo kymmenen paikkeilla nukkumaan ja luin vain muutamia sivuja ennen lukulampun sammuttamista. Nukahdin heti ja nukuin hyvin. Nyt kello on kohta kuusi ja olen istunut jo jonkin aikaa junassa suhteellisen virkeänä.

Eilen keskusteltiin videopuhellen Esikoisen ja Kolmosen kanssa, tänään olen menossa Kuopukselaan viikonlopuksi. Olen iloinen lämpimistä väleistä jälkikasvun kanssa, sillä se ei ole ollenkaan mikään  itsestäänselvyys, vaan rikkaus ja onnen aihe.

Raiteilla

Raideliikenteessä on Sitä Jotakin! Bussit eivät yllä samaan, vaikka hyvä aikomus ja tarkoitus niilläkin on. Henkilöautot ajavat ihan eri sarjassa, joten ne eivät ole vertailukelpoisia junien kanssa. Yritän suhtautua aina mahdollisiin viivästyksiin ja myöhästymisiin viilipyttymäisesti, jos kyseessä on kiireetön vapailu jonnekin. Aika hyvin siinä olen onnistunut ja välttynyt (niiltä osin) harmailta hiuksilta.

Jk. En ollut tullut ajatelleeksi, että on muutakin raideliikennettä kuin rautatie-. Miten unohdinkaan ratikat ja metron! 

Jk2. En ole nyt matkalla, kunhan kävin eilen kääntymässä Verkkalan tasoristeyksessä ja räpsäisin kuvan Keuruun suuntaan.

Upouusilla kengillä matkaan

Aina välillä on hyvä irtaantua ihan tuikitutuista neliöistä ja kuutioista. Sitä voisi kutsua yksityiseksi laatuajaksi. Minusta on nykyään tullut kotihiirempi kuin ennen, mutta osaan silti yllättää. Eilen päivällä kerroin Miehelle, että lähden reissuun. Kännykän herätyskello oli meillä soimassa ennen viittä ja nyt istun upouusine kenkineni junassa. Sekä kengät että matkaanlähtö tuntuvat mukavilta.

Otin tatuoinnin!

Lauantaina olin hauskoilla viisivuotissyntymäpäivillä ja otin tatuoinnin. Juhliin oli saanut halutessaan pukeutua supersankariksi tai sankarin ystäväksi. Meitä oli koolla muun muassa muutama Batman, pari Spidermania, Zorro, Super-Hessu, Teräsmies ja Peppi Pitkätossu. (Kaksi viimeksimainittua olimme Vaari ja minä.)

Matkasimme junalla Kupittaalta Pasilaan ja illalla takaisin. Olimme nimittäin pitkän viikonlopun vietossa Kotosessa ja lauriloiduimme sieltä vasta eilen. 

Jk. Tatuoinnin raaputin eilen aamulla suihkussa pois. 

Raiteilua

Matkustan mieluusti junalla. Ennen isoa Koota kuljin Kotoseen joko bussilla tai junalla. Sitten bussivuoroja vähennettiin aika reippaalla kädellä, mutta onneksi raideliikenne säilyi. Junalla viilettää nopeasti ja matkalla voi syventyä kirjaan tai elokuvaan tai kuunnelmaan. Otto kun kulkee mukana aina repussa, samoin kuulokkeet. Täsmennys: kirjan pitää olla vanhanaikainen, plarattava versio. Sivujen rapina on paras matkakumppani silloin, kun samaa matkaa ei jaa Mies. 

 

Yhteistä junailua

Tätä klaania yhdistää lukemisen lisäksi myös junaratailu. Ykkönen ja Kakkonen ovat kumpikin pienestä asti rakennelleet ratoja. Mies eli Vaari osaa antaa neuvoja ja teknisiä ohjeita, kun teki elämäntyönsä junien parissa. Minä seuraan ihan sujuvasti vieressä ja ihailen pikkupoikien (ja isompienkin) mielikuvitusta ja kekseliäisyyttä. 

Jk. Hyvää Eino Leinon päivää, runon ja suven päivää! 

Kahden ja kahden yön reissulla

Terveiset Hämeenlinnasta! Olimme Miehen kanssa siellä kahden yön reissuilla. Kiertelimme kirppareita, kävimme linnassa jne. Kaupunki ei ollut entuudestaan kovin tuttu, mutta aika helppo suunnistaa jopa minulle, jolta jäi ristiäisissä haltijattarilta suuntavaiston lahja saamatta... 

Hämeenlinna on kaunis ja vehreä kaupunki. Yövyimme kauniissa saunallisessa yksiössä kaupungin keskustassa ja vuokranantaja oli ystävällisenkohtelias. Tämä oli ensimmäinen airbnb-kokemuksemme ja voisimme kokeilla moista toistekin.

Matkustusmuotona meillä oli juna. Torstaiaamun juna tosin oli korvattu bussilla, jolla köröttelimme Tampereelle asti. Vaihtoaikaa junaan jäi ihan riittävästi. 

Jk. Kiertelimme linnaa omatoimisesti. Olen diagnosoinut itselleni jonkinlaisen linnafobian, mutta pärjäsin tuolla ihmeen hyvin. Pari kertaa vain tuli sellainen tunne, että nyt liikutaan mukavuusalueen äärirajalla ja haluan tästä paikasta pian pois. 

Tarpeen ja hyödyksi

Eilen istuin junassa nelisen tuntia. Yhteys on paras mahdollinen, kun vaihtojunakin on Tampereella jo valmiina laiturilla odottamassa. Istuin lähes koko matkan napit korvilla, sillä en ole matkustaessa kovinkaan sosiaalinen tyyppi. Jos sitten muutenkaan. Katselin Otolta sarjoja yms.

Kuvan laukun kuljetin repussa Kotosesta Laurilaan. Se säilöi kahvipulloa, eväsleipiä ja banskua. Ainakin toistaiseksi se saa vielä olla meillä, kun osoitti olevansa tarpeen ja hyödyksi. 

Kotiin oli hyvä tulla. Mies oli asemalla puolenyön jälkeen vastassa. Nukkumaan aloin puoli kahden maissa, kun sain iltalukukiintiön täyteen ja aivot nollattua.

Nousin junaan

Huomenta! Istun junassa matkalla kotoseen pitkän viikonlopun viettoon. Tuntuu ihan oudolta ja jännittävältä tämä reissaaminen pitkästä aikaa. Luvassa on kävelyä, kirpparointia, pitkiä yöunia hyvässä sängyssä, ehkäpä myös päikkäreitä samaisessa sängyssä, aamuteeveetä ja aamupalaa, oleilua ja hyvää ruokaa. 

Reppu pääsi ensimmäiselle kunnon matkalle mukaan. Se oli helppo pakata ja hilloaa nyt kaiken tarvittavan eli kirjan, eväät, lääkkeet, lippiksen ja hanskat yms. Juuri sopivan kokoinen kaveri tällaiselle kotosreissulle.

Mummu tuli käymään

 

Eilen kokousaikataulu vähän muuttuikin, joten ehdin olla kotona enemmän aikaa ennen junan lähtöä. Hyvä niin, vaikka olinkin pakannut repun jo kaiken varalta valmiiksi. Junassa oli vähän outoa olla ja tajusinkin sitten, että edellisen kerran olen matkustanut junalla toukokuussa -19 Kakkosen nimiäisiin. Outous muuttui aika pian tuttuudeksi ja väljyydeksi. Asemalla minua olivat Kuopus ja Ykkönen vastassa. Käveltiin yhdessä Ykkösen kanssa käsi kädessä ja hän oli kyllä niin onnellinen… Näki jonkin talon katolla viirin ja keksi saman tien, että nyt on liputuspäivä sen kunniaksi, kun Mummu on tullut tänne! Voi toista pientä ihanaa rakasta…

Kukahan sieltä tulee?

Tänään juna tuo meille mieluisan vieraan pariksi päiväksi. Yhdistetty lelu- ja kirjahylly on siivottu ja kaupasta on ostettu muun muassa pinaattilättyjä. Vieras tulee Tampereelta. Enempää vinkkejä ei varmaankaan tarvitse antaa, sillä taidat jo arvata, kenestä on kyse...

Vastaanottokomitean puolesta

Tämä kuva on eräänlainen ottamus, vaikka en sitä siihen kategoriaan nyt laittanutkaan. Kävelin eilen vähän pitemmän kaavan kautta rautatieasemalle ja yllätyin tuosta kyltistä, joka on ehkä ollut siinä jo pitemmän aikaa, mutta jonka mielestäni bongasin nyt vasta. Junakulkemiseni on ollut sen verran vähäistä nykyään, etten juurikaan ole noilla seuduilla liikkunut muuta kuin vastaanottokomitealuonteisesti ja silloinkaan en aina ole ehtinyt tulla ihan asemalle asti.

Joka tapauksessa kyltti yllätti. Kotona siirsin kuvan Reinolta Stevelle ja Steveltä Leunolle (läppäri), jolla sitten vähän leikittelin väreillä. Muutin kuvan osittain mustavalkoiseksi ja ainoa väri oli sitten kyltissä. Keinotekoista, mutta hauskaa puuhaa.

Tuikitavallisen arki-ihmisen hyvä päivä

Eilen oli tapahtumarikas ja onnistunut päivä ihan tuikitavallisen arki-ihmisen kannalta. Aamulla vähän siivottiin, päivällä vietiin kirpparille tarpeetonta tavaraa monen nyssäkän verran ja mukaan lähti vain yhdet punavalkoiset raitasukat kokoa 25-27, iltapäivällä haettiin junalta rakas lapsipoika, illalla syötiin aivan taivaallista salviapastaa (johon Mies teki pastan ja Esikoinen kastikkeen salviasta, joka oli peräisin Kalliosta ja kyseisen ruoan syöminen aiheutti kismet-olon = niin hyvää ettei sanotuksi saa) ja iltamyöhällä lähdin vielä pienelle kävelylenkille sateeseen. Ai niin, lenkin jälkeen vielä sauna, iltateetä ja korvapuustia ja yksi Triominos-peli, jonka nuorin meistä voitti. Pieniä suuria asioita rakkaiden ihmisten kanssa...

Laurilan asemalla

Rakastuin kolmekymmentäviisi vuotta sitten veturinkuljettajaan. Sen jälkeen junat ovat kuuluneet elämäämme, niillä on tehty töitä, niillä on matkustettu ja matkustetaan edelleen. Ja nykyään myös niillä leikitään. Pikkumies ja Mies nyt lähinnä, mutta kyllä meitä muitakin asia kiinnostaa. Osia on hankittu useammaltakin kirpparilta ja kaikki sopivat yhteen, vaikka eri sarjoistakin on kyse. On asemaa ja veturitallia ja kääntöpöytää kaiken muun perusjutun lisäksi. Hyvin kulkee!

Edit: Rakastumisvaiheessa kohde olikin veturinlämmittäjä ja vasta myöhemmin -kuljettaja. Sama tyyppi kuitenkin koko ajan...

Ei halua!

Eilen vietiin pikkumies ja äiti junalle. Illalla keräilin lelut leikkinurkkaukseen seuraavaa vierailua odottamaan ja vähän haikealta taas tuntui. Toisteltiin Miehen kanssa pikkumiehen lauseita illan mittaan... 

Kaksivuotias osaa olla suora, aito ja konstailematon. Junan saapuessa pyysin vielä pikkuhalia, mutta juna oli paljon kiinnostavampi kuin tuttu mummu, joten poika sanoi: Ei halua! Mitäpä sitä teeskentelemään! 

Jk. Kirpparilta löytyi kuvan käsinukke, joka varmasti pääsee ahkeraan leikkikäyttöön.

Raiteet vaihtuivat bussikaistaksi

Ihan ensimmäisen junamatkani tein viisitoistavuotiaana vuonna 1974 ja se väli oli Kannus-Oulu.  Muistan, etten kehdannut sanoa kenellekään, etten koskaan aikaisemmin ole moisella vempeleellä matkustanut...Opiskeluaikana 70-luvun lopulla olin ahkera junankäyttäjä. Helsingistä Kannukseen riitti istumista ja siitä oli vielä kaksikymmentäneljä kilometriä kotikotiin. Aluksi kävin useammin, sitten en niin usein. Kokonaan en kuitenkaan lopettanut kulkemista.

Sitten kolahti lujaa. Rakkaus nimittäin. Menin naimisiin elämäni miehen kanssa, jolla oli hyvin läheinen (työ)suhde vetureihin. Siinä sivussa minäkin sain etuuksia, jotka loppuivat vuoden -15 loppuun. Silloin vaihdoin bussikaistalle. Ja matka jatkuu taas...

Oliko ketään Seinäjoelta?

Tilannekomiikka on elämän (yrtti)suola. Junahuumori joko tahallisena tai tahattomana on myös lähellä sydäntäni - eikä vähiten siksi, että ensimmäinen ja nykyinen mieheni on eläkkeellä oleva veturinkuljettaja. 

Tapahtui elävässä elämässä: Konduktööri kysyi, oliko ketään Seinäjoelta. Miniä oli meinannut vastata, että itse asiassa Ilmajoelta.... Sieltähän hän ihan oikeasti on syntyisin. Konduktöörin suhtautumisessa olisi voinut olla kaksi vaihtoehtoa, joko hän olisi purskahtanut nauruun tai sitten kävellyt vaunun toiseen päähän ja ilmeettömänä toistanut kysymyksensä.