Neljästuhanneskahdeksastoista!

Päivälleen yksitoista vuotta sitten bloggasin ensimmäistä kertaa Arkeilijana, vaikka olin sillä nimellä aikaisemmin kirjoittanut Ennenvanhan blogikylässä reilun kolmen vuoden ajan ja jo sitäkin ennen blogannut. Yksitoista vuotta nyt kuitenkin täyttyy itsenäisenä ja omapäisenä (lue: itsepäisenä) kirjoittajana. Paljon on vettä virrannut Ihakkijoessa (Aurajoesta nyt puhumattakaan) sinä aikana ja olen saanut tosi monta lukija- ja kommentoijaystävää. Olette rakkaita ja tärkeitä ihan jokainen. 💕

Tämä on yksitoistavuotiaan neljästuhanneskahdeksastoista kirjoitus. Vietän merkkipäivääni kotosalla.

Nyt olen tosi myöhässä…

Olen ollut pitkään aamukirjoittaja, mutta vähän siitä joskus lipsun, jos on hyvä syy tai tosi hidas aamu. Tänään menin aamulla virsikirjatöihin, jotka jatkuivat kirkkomessun jälkeen vielä pappilaan, jossa syötiin uutispuuroa ja veisattiin toivevirsiä ja kuultiin katsaus tämän vuoden satotilanteeseen. Kotona sitten join kahvit ja kohtapian lähdin kahden tunnin (ja kahden minuutin) kävelylenkille, jolta tulin just äsken. Nyt vasta (muka) on aikaa kirjoittaa…

Lenkillä vastaan tuli (kuv.) kasapäin pietaryrttejä. Tai siis ihan sievästi ne oleilivat kylätien reunoilla, mutta sen verran kuvauksellisia olivat, että pääsivät ikuistetuiksi. 

Iso runotyttö (maineen poluilla)

Eilen tuli kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun ensimmäinen runokirjani ilmestyi. Sen jälkeen on virranut Ihakkijoessa ja Aurajoessa - ja toinen kirja ilmestyi sitten seuraavana vuonna ja niiden jälkeen olen kirjoittanut runoja enemmän ja vähemmän. Joitakin on lehdissä julkaistu, joitakin laulutekstejä olen tehnyt ja väsännyt ns. tilausrunoja. Olen koko elämäni ollut Iso runotyttö.

Runot ja minä

Runoja olen rustannut kymmenvuotiaasta lapsesta asti ja varsinkin ne ihkaensimmäiset olivat tiukasti riimillisiä. Runoratsu sai siis laukata, mutta suitsista pidettiin ankarasti kiinni. Nuorena aloin vähitellen löytää omaa tyyliäni kirjoittamisessa ja ihanteeni olikin Risto Rasa. Vanhempana runoilen harvakseltaan, silloin tällöin tilauksesta ja joskus ihan vaan kirjoittamisen ilosta.

Kuvan taulun näin kirpparilla. En ostanut, kuva riitti. Olen iloinen rytmin oikeellisuudesta ja tavujen määrästä.

Oma huone

Tänään on Oman huoneen päivä. Nappasin kuvan eilen illalla spinningrupeaman jälkeen. Oman huoneeni ikkunalaudalla olla nököttävät ihan muina pupuina Danni ja Smørre (nimet keksittyjä).

Sain oman huoneen, kun Esikoinen muutti kotoa pois. Aluksi huone toimi vierashuoneena, mutta sitten kaappasin sen itselleni. Vanhan lipaston ääressä on hyvä kirjoitella milloin mitäkin, sohvalla on oivallista istua lueskelemassa kirjoja ja spinningpyörän selässä vietän paljon aikaa. Eli oma huone on tärkeä ja tarpeellinen, sanoisinpa melkein tuiki-. 

Virginia Woolf on sanonut: ”Naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone, jos hän aikoo kirjoittaa.” No, rahaa on kohtalaisesti ja on tämä huone, joten näillä mennään!

Kolmastuhannes!

Tänään on Ison Luvun Päivä. Tämä on 3000. postaus! Bloggaamisenhan aloitin jo yli neljätoista vuotta sitten ja ehdin muutamia vuosia kirjoitella Hippokampustajana, sitten Ennenvanhan kylässä Omapäisenä arkeilijana, kunnes kaksi päivää ennen Ykkösen syntymää olin taas itsenäinen bloggaja nimellä Omapäistä arkeilua. Siitä alkaen tuli tuo luku täyteen.

Olen ehtinyt kirjoittaa iloista ja suruista, liikunnasta ja leipomisesta, työstä ja yöunista, säästä ja kirpparilöydöistä, ystävistä ja projekteista. Jatkan edelleen tällä linjalla. Olen iloinen, kun sinä olet lukijani. 

Lyhyiden postausten tyyli

Kirjoitusaiheen keksiminen on kuin ensin olisi hämärässä huoneessa ja sitten tajuaisi napsauttaa valot katkaisijasta. Näinhän se on! Tämä tässä! Ei muuta kuin sormet näpyttämään! Minut on pitänyt säännöllisessä kirjoittamisrytmissä lyhyiden postausten tyyli. Tämä sopii minulle erittäin hyvin. Vähän ristorasamaisesti ja kerrasta poikki. 

Jk. Kuvassa on yksi lempiesineistäni täällä kotona. Esikoinen teki sen kouluaikanaan. 

Oma huone

Virginia Woolf on sanonut: Naisella on oltava rahaa ja oma huone, jos hän haluaa kirjoittaa kaunokirjaillisuutta. No, käyn töissä, joten minulla on jonkin verran rahaa ja lasten lennettyä pesästä, on meillä kummallakin vanhemmalla oma huone. Ehdot siis täyttyvät. Runoja olen kirjoittanut kymmenvuotiaasta asti. Nykyään kirjoittaminen on lähinnä bloggaamista ja muutamia tilaustekstejä aina silloin tällöin. Mutta joka tapauksessa on tämä huone, jonka siisteys välillä lähtee lapasesta, mutta joka sitten onneksi suurimman osan aikaa on siisti. Onnea on oma huone.

Jk. Jostakin syystä Blogger käyttäytyi omapäisesti. Teksti on erilaista. Yrittäkää kestää, niin minäkin.

Rentoa merkintäkulttuuria

Tähänastisen elämäni (61 v 9 kk) aikana olen aloittanut monia päiväkirjoja ja myös lopettanut yhtä monta. En enää yritä. Nyt minulla on kirja, johon merkitsen lempiharrastuksiani eli lukemani kirjat ja suorittamani liikunnat. Tilaa on myös kirjoittaa ajatuksia, to do -listoja ym. Sellaista rentoa merkintäkulttuuria ja mahdollisuutta useamman vuoden ajaksi.

Muutama rivi kirjoittamisesta

Kun aloitin blogin kirjoittamisen viidenkymmenen vuoden ja yhden päivän ikäisenä (eli yli kymmenen vuotta sitten), päätin kirjoittaa usein. Vaikka kuinka lyhyesti, mutta usein. Olen pysynyt päätöksessäni ja ei ole montaakaan päivää jäänyt sanailematta. Tämä tyyli sopii minun pirtaani.

Taina Haahti on oikeassa. Jonakin aamuna teksti soljuu kuin itsestään, joskus taas raahustaa ja etanoi jopa melkein neljännesväkisin. Yöunilla on suuri merkitys, kun kirjoitan yleensä aina aamuisin. Viime yön nukuin tosi hyvin ja nyt soljui...

Suuria lukuja

Tämä on kahdestuhannes omapäinen postaus. Jippii! Ikäähän tällä blogilla on kaksi päivää enemmän kuin Ykkösellä eli ihan kohta viisi ja puoli. Lukijoita on näiden vuosien mittaan putkahdellut lisää ja jokainen ilahduttaa jo-pelkällä-olemassaolollaankin ja kommentit on extrana päälle. Kiva, kun luet! 

Pidän suurista luvuista ja eilen käveltiin sen verran pitkä lenkki (15,1 km), että kävelytilastossa 1500 km tuli täyteen ja vielä sata metriä lisäksi. Jes! Rehellisesti voin sanoa, että kyllä siihen kaksitonniseen on tavoite vielä syksyn aikana... Hullua, mutta mielenkiintoista. Hullua, mutta koukuttavaa. Hullua, mutta kuulemma on olemassa hullumpiakin harrastuksia...

Jk. Pellavat poimittiin perjantaina Koroisilta Aurajoen varrelta. Paikka oli ihan laillinen ja oli siellä muitakin poimijoita.

Hyvää runon ja suven päivää, Eino Leinoa unohtamatta!

Ja paljon sanoja meille jää,

vaikk’ osan niistä jo käytit.

Oi kirkkaus suven, päivät nää,

miten kaiken sä valollas täytit!

Kun ylitse kukkivan metsähaan

soi soitto nyt kissankellon,

sen soittoa rauhassa kuunnellaan

me vieressä laineisen pellon.

Se rauha, mi sieluuni laskeutuu,

saa tulla sun muistosi myötä.

Jää hyvästi päivä, jää omenapuu - 

mä kuiskaan vain: Hyvää yötä!

(1998)

Tänään on Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja runoista. Omat runoni eivät yleensä ole olleet riimillisiä, mutta joskus olen kokeillut niitäkin. Eino Leinon hengessä on tuo tämän päivän runo viime vuosisadan lopulta.

Hitaan aamun tunnelmia

On olemassa sanonta, jonka mukaan aikainen lintu madon nappaa. Tänä aamuna meillä Laurilassa en ollut tosiaankaan mikään aikainen lintu. Heräsin vasta puoli yhdeksän aikoihin. Se ei aiheuttanut mitään erityisjärjestelyjä, koska nyt on tiistai ja vapaapäivä.

Tiedättehän sen tunteen, kun herää yöllä ja muistaa unohtaneensa tehdä jonkin luvatun jutun. No, heräsin yöllä puoli kolmen aikoihin ja muistin yhden tekemättömän työn. Nousin sängystä hipihiljaa ja kävelin omaan huoneeseeni läppärin luokse. Kirjoitin tekstin ja lähetin sen. Palasin sänkyyn vartin yli kolme ja kesti muuten tosi kauan ennen kuin nukahdin uudestaan. Siksi tämä aamu venyi ja vanui näin pitkälle, että nyt vasta lusikoin aamupuuroa...

Tilanne juuri nyt

Aamu voi alkaa hyvinkin aikaisin ja sen voi ihan vaan hölläillä niin, että aamupuuroaikaan tajuaa jonkin unohtuneen... Tapoihini kun on kuulunut kirjoitella kuulumiset heti aamusta. No, nyt kuitenkin lusikoin tässä samalla puuroa rypsiöljytilkan ja taatelipalojen kera. Eilen aamulla taateleiden tilalla oli maapähkinävoita.

Keittiön pöydälle on ehditty hakea tuulikaappitulppaanit. Yrttikasvatuslaatikon ajastinvalo ei ole vielä ehtinyt syttyä. Siinä tilanne juuri nyt. 

Katteettomia ja katteellisia lupauksia

Minua huvittaa aina naistenlehtien lupaukset tammikuussa ja myöhemmin keväällä siitä, millä ohjeilla milloinkin päästään rantakuntoon. Lupaukset on joko katteettomia tai katteellisia. No, osataan sitä näemmä luvata muutakin! 

Toivottavasti en saa sakkoja!

Pidän tekstihuuumorista ja eritoten sen hieman sarkastisesta alalajista. Tuollaisen muistilehtiön ostin joskus viime kesänä ja se on kulkenut työlaukussa, sillä aina välillä irtolappuja tarvitaan. Tämän viikon ohjelmana on muuten työlaukun siivoaminen! Pitkäkin sairasloma päättyy jossakin vaiheessa eli ensi maanantaina menen taas töihin.

Uhmaan Kotimaisen kielten keskuksen ohjetta, jonka mukaan kirjoitetussa kielessä pitäisi käyttää uullista versiota eli puhua sairauslomasta. Toivottavasti en saa sakkoja! 

Täytän neljä vuotta!

Olen aina ollut omapäinen. Arki on ollut voimavarani jo vuosia/vuosikymmeniä. Blogannut olen kymmenisen vuotta. Mutta juuri tämä blogi Omapäistä arkeilua täyttää tänään neljä vuotta. Olen nauttinut joka hetkestä: asioiden kirjaamisesta muistiin, kuvien räpsimisestä, tunteiden jakamisesta, otsikon pähkäilystä, kommenttien lukemisesta ja arkielämästä. Tämä ei ole muistokirjoitus, sillä aion toki jatkaa! Mihin sitä koira karvoistaan pääsisi...

Unohdin mainita!

Unohdin maanantain lomasraportista pari hyvin olennaista seikkaa. Kahden kirjoitusjutun aikataulu osui juuri viime viikolle. En tuntenut tyhjän paperin kammoa ja kiittelin mielessäni Esikoista, jonka vanha omppu on meillä kotosessa. Tällä Stevellä kirjoittaa kyllä ihan kätevästi blogia, mutta jotenkin runojen kirjoitus vaatii järeämpää masiinaa. 

Ja mitä kirjoitin? Joululehteen runoja ja yhteen konserttiin välirunoja. Kaikki kelpasivat saajille (2) ja itsekin olin teksteihin tyytyväinen. Ehkä käveleminen sai aivotkin toimimaan...

Mikä on bloggaajan suuri virhe?

Olen yrittänyt välttää yhtä suurta bloggaajan virhettä. Se on se, kun ilmoittaa julkisesti, ettei millään meinannut keksiä aihetta tälle päivälle. Voihan tilanteen todeta kotioloissa omalle väelle, mutta se nyt ei ole niin vaarallista. Ja julkisesti voi toki kertoa, että vähän haasteellista oli tai että oli niin paljon erilaisia vaihtoehtoja. 

Tänä aamuna ei ollut mikään noista tilanteista. Tänä aamuna vaan laiskotti ja haukotutti pitkäksi menneen illan jälkeen. Aamukahvia odotellessa...

Hieno lause

... jäi pieni pala sydäntä ja verkkokalvoa. Tuollaisen luin eilen ja tunsin suurta äidinylpeyttä, sillä sosiaalisessa verkostossa huomaamani lause oli Esikoisen kirjoittama. (Se olisi ollut kyllä hyvä ilmaus joka tapauksessa, kirjoittajasta viis.) Lauseen ensimmäinen sana oli Hankoon, mutta sen tilalla voi olla melkein mitä tahansa ja lataus kuitenkin säilyy.

Kesä jäi ihohuokosiin. Yritin itse ja tällainen siitä tuli. Keskinkertainen, sanoisin. No, aamuaivoilla ei voi tuon enempää vaatia...

Jk. Kuva on tältä aamulta. Syksyn tuntua on vahvasti jo ilmassa ja pergolassa.