lauantai 31. heinäkuuta 2021

”Äiti, minua hammittaa isän juominen!”

Eilen meiltä aikuisilta meinasi pettää pokka ruokapöydässä ihan täysin. Iltaruoan kanssa muut joivat vettä ja Kakkosella oli edessään kauramaitomuki. Hän ei ollut (ison ja myöhäisen välipalan jälkeen) oikein syömätuulella ja siksi yritti keksiä kaikenlaisia verukkeita. Isän olisi pitänyt hänen mielestään juoda maitoa ja se sitten alkoi hammittaa häntä. Seuraavaksi kuultiin tuo lause, jonka EI toivota päätyvän elokuussa päiväkotiin… Äiti, minua hammittaa isän juominen! 

 

perjantai 30. heinäkuuta 2021

Nollasta sataan


Lapsella ei ole käynnistysongelmia. Kiihtyy nollasta sataan saman tien. Muutamaa minuuttia aikaisemmin nukkui pinnasängyssä sikiunessa ja sitten simsalabim! herää ja aloittaa autoleikit. 
Aikuinen mieluummin venyy ja vanuu aamuisin. Varsinkin sellaisina aamuina, kun ei ole kiire mihinkään. Silti leikkiminen onnistuu puolillakin tehoilla, jos seura on ensiluokkaista. Tällä viikolla ainakin on. 

Jk. Halusin kuvata talon pienimmät autot ja etsittiin ne yhdessä autolaatikosta. 

torstai 29. heinäkuuta 2021

Enpä olekaan koskaan ennen ollut palomies!


Eilen oli tapahtumarikas päivä. Ensin tein palkkatöitä virastossa seitsemän tuntia, sitten sammutettiin aina-vaan-jatkuvaa tulipaloa kypärät (=lakit) päässä, istuttiin paloautossa vierekkäin, lastatiin laivaan kymmenen hiirtä (joista aina joku tippui mereen ja se vaan nauratti kerta toisensa jälkeen) ja illalla istuin saunan jälkeen kissan vieressä sohvalla relaamassa toisen ahkeran palomiehen nukkuessa ansaittuja yöunia.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Tuntitolkulla ja pinokaupalla


Eilen oli pihapäivä, jos koskaan! Istuimme pihalla tuntitolkulla. Kahvittelimme ja söimme isomman ulkopöydän ääressä ja luimme Kettulan vanhoja lehtiä pinokaupalla. Kakkonen toimi posteljoonina ja kuljetti pyynnöstäni luetun lehden eteenpäin ja toi sieltä lukemattoman tilalle. Leikki toistui kahdesti, mutta kolmannella kerralla poikaa laiskotti ja hän laittoi isänsä asialle. Olimme näet eri puolilla pihaa ja minä istuin vaahteran alla lueskelemassa. Ihmeen vähän repäistiin talteen reseptejä niinkin suuresta lehtimäärästä…
Iltayhdeksän jäkeen kävin kävelylenkillä. Nautin viilenevästä illasta ja reippaasta askeloinnista. Teenpä tämän toistekin! 

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Kuolleiden kaupunki


Kävelylenkkni kulkee usein hautausmaan ohitse. Tänä kesänä olen myös kulkenut monta kertaa tuon kuolleiden kaupungin läpi. Eilen illalla oli taas sen aika. Hautausmaa-askeleet on paljon hitaampia kuin tavisaskeleet. 
Pysähdyin eilen kahdesti. Ensimmäisen kerran työkaverin haudalla ja kerroin hänelle, että olen menossa lenkille. Toisen kerran muistopaikalla, josta nappasin tämän kuvan. 

maanantai 26. heinäkuuta 2021

Ottamuksia 101


Tänä kesänä on amppeleille sun muille saanut kantaa vettä, mutta kun sen on muistanut, kukat palkitsevat runsaalla kukkimisella. Näitä samaisia miljoonakelloja meillä on kaikkiaan kolme - yksi on vallannut pergolan pyöreän pitsipöydän,, yksi liskokiven vieressä tammisaarelaiskärryissä ja kuvaan päässyt rehottaa Repolan räystäällä. Paikallisen puutarhan kukkiin voi luottaa! 


sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Eilinen oli viemisen ja ketjuttamisen päivä!


Aamupäivällä: Laitoin tiskikoneen pyörimään ja siivosin samalla tiskipöydän. Huomasin, että muoviroskia on allaskaapissa taas pussillinen ja vein sen eteisen keräysastiaan. Vein tiskirätin pyykkikoneeseen ja laitoin muutakin pyykkiä koneeseen. Huomasin sitten, että koneen päällä oleva muovikeräysastia shampoopulloille sun muille on ihan kukkuratäynnä. Vein nekin keräysastiaan. Astian kansi oli sen verran likainen, että otin tiskirätin vielä koneesta, kastelin sen ja laitoin puhdistusainetta ja pyyhkäisin kannen puhtaaksi. Vein tiskirätin koneeseen ja käynnistin pesuohjelman.

Iltapäivällä: Aioin laittaa huoneeni sohvan päälle välisijoitetut pyykit ja sen jälkeen spinnata. Pinkkasin pyykit makuuhuoneen sängyn päälle kasoihin ja laitoin pöytäliinat sun muut eteiskaapin koreihin, joiden huomasin olevan sen verran epäjärjestyksessä, että järjestin ne. Koreissa oli joululiinoja ja - verhoja ja niillehän on meillä paikka pesuhuoneen muovilaatikoissa. Mies nosti avuksi kaapin päältä laatikot, kävin ne läpi yksitellen ja pinkkasin kaikki liinat ja verhot laatikoihin. Sitten lähdin viemään yhtä syksyliinaa valmiiksi Kettulan kaappiin ja huomasin samalla, että ulkopöydän kukat olivat kuihtuneet. Huuhtelin emalisen kukkamukin ja hain Repolasta talouspaperia, jolla pyyhin pohjasta edellisten kukkien jäämät. Samalla kertaa toin Repolasta sakset, joilla leikkasin mukiin uudet kukat. Sen jälkeen hain kuivat pyykit narulta ja lajittelin ne kaappeihin. Ja sitten - aloin spinnata! 

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Siitä se alkoi!


Tänään on äidillä ja isällä juhlapäivä, joten onnitteluterveiset sinne pilven päälle tuonilmaisiin! Kuusikymmentäkuusi vuotta sitten sanottiin nuo kuuden kirjaimen velvoittavat tahdon-sanat ja siitä kaikki alkoi. Oikeastaan heidän tarinansa alkoi jo paljon aikaisemmin, sillä päivälleen kuusikymmentäseitsemän vuotta sitten he menivät kihloihin ja sekään ei ollut mikään päähänpisto…
Hääkutsu on painettu kauniille paperille ja se on häälahja-astiaston päällä. Minulla on tuosta Selma -sarjasta tarjoilulautanen, kuusi asettia, kermakko ja sokerikko.. Ehkäpä tänään olisi juuri oikea päivä käyttää niitä osana kattausta…
 

perjantai 23. heinäkuuta 2021

Kaikki oli mintissä - sää, kengännauhat, jaksu ja nesteytys!


Minulla on ollut jo useamman päivän ajan mielessä (ja jaloissa) tehdä pitkä lenkki. Meillähän on käytössä luokitus, jonka mukaan lyhyt on 6 km, keskipitkä 6-12 km ja pitkä 12 ja yli km. Siis ylimmän kategorian lenkki oli tavoitteena. Lähdin lounaan jälkeen liikkeelle. Kaikki oli mintissä - sää, kengännauhat, jaksu ja nesteytys. Askel kulki joutuisasti…
Matkaa kertyi yhden desimaalin tarkkuudella minun askelpituudellani 15,9 km. Aikaa kului 158 min. Hyvä minä! 

torstai 22. heinäkuuta 2021

Leenanpäivän aamua!


Nyt on taas neljän päivän viikonloppuvapaa menossa. Nautin siitä kyllä ihan täpöllä kyllä muutenkin ja myös siksi, että kahtena seuraavana viikonloppuna on luvassa virsikirjatöitä vaikka kuinka paljon… Aamu on ollut ihanan hidas ja aamupalapöydässä notkutaan yhä. Laistin tänä aamuna puuron ja valitsin kauraversoleipää levitteellä, emmentalilla ja kurkkuröykkiöllä. Nyt arvon sitten vielä, syönkö lisäksi viilin vai nostanko sen takaisin jääkaappiin…
Tänään onnittelen postauksen kuvalla Kuopusta, jolla on nimipäivä. Almanakasta nimeä ei löydy tämän päivän eikä minkään muun päivän kohdalta, mutta olemme juhlineet sitä aina näin 22. päivänä heinäkuuta. Onnenhali! 

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Keltainen on aurinkoni

Olen vähitellen alkanut pitää enemmän ja enemmän keltaisesta väristä. Minulla on kaksi kirkkaankeltaista takkia (tosin toista pitää syksyksi luotto-ompelijan reilusti pienentää, kun ostin takin syksyllä -19 ja sen jälkeen olen aika lailla pienentynyt) ja muutama keltainen vaate löytyy vaatekaapista ja muutama pari keltaisia korviksia korutelineestä. Pihalla on keltaisia kukkia vähän siellä ja täällä. Keltaisessa on tsiljoona erilaista sävyä ja pidän aika monesta.. 

 

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Omituinen aamu


Se alkoi ennen viittä, jolloin heräsin pissahätään. (Ei sentään ollut kaamea pissahätä, niin kuin Ykkönen joskus sanoo kiiruhtaessaan vessaan.) Vessakäynnin jälkeen yritin nukkua. Uni oli tyystin kadonnut. Yritin lukea, ei huvittanut. Yritin taas nukkua. Ei onnistunut. Vartin yli kuusi luovutin. Vaihdoin sijainniksi olkkarin sohvan. Selailin tablettia. No, seitsemältä nousin sohvalta ja ajattelin, että tämä on nyt nähty. Vaihdoin lenkkivaatteet. Söin banaanin ja nappasin lääkkeet. Kirjoitin Miehelle lapun pöydälle ja lähdin lenkille. Seitsemän kilometriä pirteässä (aika viileässä) aamussa oli juuri sopiva aamun aloitus. Nyt kahdeksan jälkeen aamukahvi maistuu! 

maanantai 19. heinäkuuta 2021

Askeleita kertyi lomalla 353026!

Aivan ihana loma on takana! En lukenut kuin viisi kirjaa, mutta tein kaikkea muuta - kävelin 353026 askelta, joka askelpituudellani on matkassa 283,7 kilometriä. (Ja huomioin vain ns. kovat askeleet eli aerobiset.)  Kävin monella kirpparilla. Laihduin kilon. Vietin tosi kivan mökkiviikon yhdessä rakkaitteni kanssa. Käytiin Turussa ja vietin siellä viikon yksikseni. Tuntuu siltä, että kolmekymmentäkaksi päivää oli niin pitkä aika, että pääsin kaikista työasioista totaalisesti irti ja sen jälkeen on hyvä taas tänään mennä seisomaan tiskin taakse.

Jk. Kenkiä en kuluttanut loppuun, mutta ne saavat huilata tähän iltaan tai huomiseen saakka.


sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Perhosbaarin kantakundi


Tänä kesänä on ollut perhosbaari auki ihan itsestään ja rajoituksitta. Laurilan pihalla on liihotellut enimmäkseen metsänokiperhosia, mutta myös muita. Sama ilmiö on kuulemma nähty toisillakin pihoilla. Varsinainen perhostulvakesä!
Tänään on tämän loman viimeinen päivä. Raportin teen huomenna, mutta sen verran sanon nyt jo tänään eli on ollut Lomien Loma! Kerta kaikkiaan! 

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Laurilan pihalla kilisee!


Meillä on aina uskottu tuulikelloihin ja siihen, että ne houkuttelevat hyvää ja torjuvat pahaa. Niitä on ollut  jo vuosia/vuosikymmeniä talon nurkilla. Eilen tein kierroksen pihalla ja bongasin kaikki kellot. Kuusi kappaletta löysin. Isoäänisin on nykyään olohuoneen nurkalla, kun makuuhuoneen nurkalla sen ääni saattoi myrskytuulella häiritä unta. Pienellä ja keskikokoisella tuulella tuulikellon ääni on viehko. Suosittelen. 

perjantai 16. heinäkuuta 2021

Ottamuksia 100


Eilen illalla puoli yhdentoista jälkeen lähdin vielä Hermannin kanssa pihalle. (Hermanni tuli Taiton tilalle, kun perimysjärjestyksessä sain Esikoiselta taas kännykän. Potkua on enemmän kuin edellisessä.) Otin muutamia iltaräpsyjä pihalta. Sadannen ottamusosion kunniaksi niitä on nyt enemmän kuin yksi. Oma piha paras piha. 





torstai 15. heinäkuuta 2021

Etukäteislahja korkattu!


Eilen käytiin Miehen kanssa isommassa lähikaupungissa hyöty-ja huviostoksilla. Urheiluliikkeestä sain etukäteisnimipäivälahjakai kuvan juomavyön, joka on tarpeen kävelylenkeillä. Tänään otin sen käyttöön, kun kävelin kahdeksan kilometriä lähitiellä. Pullosta riitti huikkia juuri sopivasti ja taskuosaan mahtui askelmittari ja kännykkä ihan heittämällä (kuv.), joten koko oli riittävä. Olitte oikeassa, Esikoinen ja Mies - kannattaa ottaa lenkeille juomista mukaan! Lopultakin minä jääräpää sen uskoin, kun löytyi tarpeeksi uskottavan näköinen ja ennen kaikkea tekninen vyö…

keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Ollaan onnenmyyriä!


Eilen jäätiin kaksin ja päivä kului lähinnä koomaillessa ja pyykinpesussa. Ihanaa oli olla ison porukan kanssa, mutta kiva on olla kaksistaankin!  Ehkä näillä kymmenillä (6) klaaniviikon jälkeen tuntuu taas oudonhelpolta kattaa pöytään vain kaksi lautasta, syödä lounaalta jäänyttä kalakeittoa vielä iltaruokanakin, löhötä pihalla puoliunessa, lukea vanhoja lehtiä, räpsiä kuvia valkoapilamatosta ja muistella viikon aikana kuultua ja kerrottua. 
Omat on ihania - sekä itsesynnytetyt että perheeseen rakkaudella kulkeutuneet. Ollaan Miehen kanssa onnenmyyriä! 

tiistai 13. heinäkuuta 2021

Osaako se puhua lintua?


Viimeinen lomaviikko on tiistaissa menossa. Tämä päivä on vielä lapsellista menoa, sen jälkeen jäämme kahden varistelemaan. Eilen bongattiin kirjahyllystä vanha lastenkirja, joka annettiin Ykköselle mukaan. Omistuskirjoitus oli niin suloinen, että se oli pakko ikuistaa ennen kirjan pakkaamista reppuuun.
Toinenkin lapsiin liittyvä detalji eiliseltä… Katsoin Kakkosen kanssa lastenohjelmaa telkkarista ja ohjelmassa oli orava, joka hyppäsi oksalle linnun viereen. Kakkonen kysyi minulta: Osaako se puhua lintua? 

maanantai 12. heinäkuuta 2021

Selviytyjät -viikko


Klaanimme Selviytyjät -kokeilu on nyt viimeisessä aamussa menossa. Kuuden aikuisen ja kahden lapsen kombinaatiolla ollaan vietetty tosi kiva viikko. Itkulta ei olla vältytty, mutta naurua on kuitenkin ollut paljon enemmän. 
Eilen porukan nuorimmat juttelivat iltapalapöydässä. Kakkonen (2 v) kysyi: Pelaako Saka? Ykkönen (6 v) vastasi: Kuule, Saka taitaa olla vaihtopenkillä. Ja tämä mummu oli paikalla, mutta ihan ulkona…
Kiitos kaikki omat, oli kivaa yhdessä! 

sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Yksi keskikokoinen mutta


Suunnittelen viimeiselle lomaviikolle edes yhtä aikaista aamuilua. Tänä aamuna heräsin seitsemän jälkeen ja kahdeksalta kävin ottamassa tämän kuvan. Aamuilu pitää aloittaa kyllä jo huomattavasti aiemmin, jotta saa tallennettua mielen sopukoihin äänet, tuoksut ja aamun alkutekijöissään. Siinä on vaan se yksi keskikokoinen mutta, kun iltaisin on kiva valvoa pitkään…

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Löysin kivan lelun


Eilen löytyi kirpparilta vanhahko ja hauska lelu puolella eurolla. Ainoa havaittava vika oli rasian kannen lohkeama, mutta siitä huolimatta kannen pystyi asettamaan rakennelmaan kaikkein alimmaiseksi. Luulen, että kunhan lelu on kuurattu, on se kovassa käytössä klaanin poikien toimesta. Kaunis ihan sellaisenaankin koottuna versiona. 

perjantai 9. heinäkuuta 2021

Loman pyhä huolettomuus


Veden äärellä on hyvä istua. Siinä(kin) voi ajatella sinisiä ajatuksia ja vaihtoehtoisesti vaan olla miettimättä yhtikäs mitään. Jos ja kun lasketaan tosi tarkkaan, on nyt menossa kahdeskymmeneskolmas lomapäivä ja vieläkin on yhdeksän jäljellä… Sitäkin voi miettiä tai jättää kokonaan miettimättä. Sitä se on, loman pyhä huolettomuus. 

torstai 8. heinäkuuta 2021

Moninkertaisesti pitkitetty kehtolaulu


Kesäisin valvotaan pitkään, vaikka ei potkupallokisoja seuraisikaan. Kesäillan tunnelma on ihan erilainen kuin paahtavan sydänpäivän vauhti. Illalla kaikki tapahtuu kuin hidastettuna - värien muuttuminen, pilviliikenne, rauhoittuminen kohti yöunia. Tavallaan kuin moninkertaisesti pitkitetty kehtolaulu ja unijukan kiireetön hiivintä. 

keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Ottamuksia 99


Ei sille voi mitään, että kesken kävelyä on otettava vyötäröltä (tai siitä kohdalta, missä sen pitäisi olla) luirulaukusta Taito ja napsaistava kuva kesken kaiken askeltamisen…
Selitys: luirulaukku on sellainen vyömäinen, joka laajenee tarvittaessa. Yleensä minulla kulkee mukana Osmo (askelmittari), jo-äsken-maainittu Taito, nenäliina, avain, välipalapatukka ja joskus syksymmällä myös Taitonkokoinen muovipussi mahdollisen sateen varalta. Kätevää luiruismissa on myös sen heijastinvetoketjut hämärälenkkejä varten. 
Niin, tuo maisema oli ihan hengästyttävän kaunis. Siksi otin kuvan, mutta kuvana se on vain kalpea häivähdys todesta. Maailma on kaunis…

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Arkipäivän lyriikkaa


Hyvää Eino Leinon päivää! Hyvää runon ja suven päivää! Luulen, että tästä(kin) suvipäivästä tulee arkipäivän lyriikkaa, jota voi muistella sinä räntäsateisena perjantaina, kun lenkillä sukat kastuvat ja jostakin joutavasta pikkuasiasta kehkeytyy kotona ihan turhan iso riita, ruoka epäonnistuu, sähkökatko on harmittavan pitkä ja kirjasto ehtii mennä kiinni ennen kuin sinne ehditään… Silloin runo lohduttaa - on se sitten haiku, tanka, tertsiini tai ihan joku muu. Se on iso tehtävä runolle, mutta kyllä se hoituu! 

maanantai 5. heinäkuuta 2021

En olisi uskonut!

Pääsiäiseksihän meille kasvatettiin Maissi Peltonen popcornjyvistä. No, päätettiin sitten loppukeväästä kokeilla vähän isommalla mallilla ja kylvettiin ulkoruukkuihin samanlaisia jyviä. Tuli sateita ja Mies fiksuna miehenä porasi ruukunpohjiin reikiä ylimääräisten vesien valua pois. Kului päiviä ja ruukuissa alkoi näkyä vihreitä tappeja. Ja nyt heinäkuun alussa ollaan tässä kuvan vaiheessa! En uskoisi ellen näkisi! 

 

sunnuntai 4. heinäkuuta 2021

Pöytä on katettu!



Tänäkin kesänä valurautainen pitsikalustepöytä on katettu miljoonakellolla. Kukka on vallannut pöydän niin, että kyllä siihen kahvimukin tai kaksikin saa mahtumaan, mutta ei paljon muuta. Tämän kesän kukka on hieman vaaleampi violettinen kuin muina kesinä. Näen pöydän joka kerta, kun tulen ulko-ovesta ja se tekee iloisen olon.

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Toinen maksoi euron, toinen kaksi



Eilen käytiin asiointireissulla isommassa lähikaupungissa. Mies haki itselleen uudet silmälasit ja muuten sitten vaan pörräiltiin kirppareilla ja kaupoissa vähän aikaa. Etukäteen asetin tavoitteeksi löytää kirpparilta pari tavaraa eli pihapöydille sopivat kukkakimppuastiat. Ja ne löytyivät! Toinen maksoi euron, toinen kaksi. Illalla sitten keräilin sopivat kimput ja olin tyytyväinen.
Loma pääsi puolenyön aikaan puolivälinmittauspisteeseen. Niin että vielä saman verran tätä kiireettömyyttä! 

perjantai 2. heinäkuuta 2021

Maailman suosituin urheilulaji, sanoo Wikipedia


Tiedän kyllä, että nyt on jalkapallokisat menossa - tosin kutsun niitä potkupallokisoiksi. En ole seurannut mitään muuta kuin sen ns. Eriksenin tapahtuman ja senkin sattumalta bongasin netistä ja päivitin sitten asian edetessä tietoa itselleni ja Miehelle. 
Palloihmistä minusta ei tule, mutta löysin itseni eilen illalla seuraamasta ihan paikan päältä naisten jalkapallopeliä. Veljentytär pelasi vahvasti ja vauhdikkaasti joukkueessa. Puolustajan paikkaa, sen kävin häneltä kysymässä pelien välillä. Sitten tämä täti jatkoi kävelylenkkiä kotiin päin… 

torstai 1. heinäkuuta 2021

Kävelin enemmän ja luin vähemmän


Kesäkuu oli hyvä. Aurinkoa riitti. Kävelin kolmesataa kilometriä (ja kaksisataa metriä päälle). Luin vähemmän kuin muina kuukausina eli vain viisi kirjaa. Poimin monet kukat, jäin lomalle, nollauduin, nukuin hyvin, söin kaikkea uuttatuoretta, tapasin rakkaita ihmisiä, haahuilin, tuuletin ja katselin pilviä. Aika täydellinen kuukausi!