Kolmen euron sijoitus

Tämän ostin kolmella eurolla. Olen leikkuulautaihminen. Leikkuulaudoilta voi tarjoilla, niillä voi leikata ja ne ovat kauniita ihan sellaisinaankin. Uusin lauta mainostaa yhtä turkulaista kiinteistövälitysfirmaa, mutta onneksi firman nimeä ei ole kuviopuolella…  - Voi sitä kolme euroa huonomminkin käyttää! 

Kolmekymmentäviisi vuotta muuttopäivästä!

29.5.1991 klo 12 ajoi iso muuttoauto (olettavasti Pohjoismaiden suurin, sillä tarinoillahan on tapana suureta vuosien/vuosikymmenien mittaan!) Haapaniemessä kolmikerroksisen kerrostalon pihaan ja muutto Laurilan puolen hehtaarin pientilalle alkoi. Lapsia oli kaksi, tavaraa oli paljon ja muistaakseni koko ajan pystyttiin muuttostressistä huolimatta puhumaan pienillä kirjaimilla…

Kolmekymmentäviisi vuotta on sujahtanut ohi hirmuista vauhtia. Olen siis yli puolet elämästäni asunut Laurilassa. Monenmoista on koettu, nähty ja eletty. Olemme edelleen onnenmyyriä, enemmän ja vähemmän harmaantuneita…

Värikäs ja runsas

Laurilassa on klaanin nuoriso-osastolle paljon leluja ja tutkittavaa. Lisäksi on mummunjavaarintavaroita, jotka ovat pienille sormille ehdoton nounou ja jokainen on vuorollaan sen tosi hienosti oppinut. Hyllyssä on muun muassa tuo ihana kolumbialainen chiva-bussi. Värikäs ja runsas,  kuten elämäkin. Asustaa kirjahyllyn reunalla, mutta pääsi kuvauksen ajaksi pianon päälle.

Onko tarpeellinen vai ei?

Laurilassa on paljon hyvinkin kummallisia tavaroita. Tuo soittokello on kulkeutunut tiesmistä ja on meillä aina joskus ihan oikeasti käytössäkin. Esimerkkitapaus tosielämästä: Toinen makaa reporankana flunssan tms. kourissa lähes äänettömänä sohvalla. Tarvitsee jotakin ja niinpä painaa soittokelloa, jolloin toinen rientää avuliaana paikalle. Eli on siis tarpeellinen ja sen lisäksi hauska kapistus myös Ykkösen ja Kakkosen mielestä. Varmasti Kolmosenkin, jahka vähän vielä kasvaa ja oppii tutkimaan mummulan kaikki nurkat ja kaapinpäälliset…

Kolmen kiellon langetus

Jossakin vaiheessa luulin olevani askartelija. Haalin itselleni kaikenlaisia tarvikkeita ja varsinkin washiteippejä kymmeniä rullia. (Ensimmäiset sain aikanaan Esikoiselta tuliaisina Japanin reissulta.) Jonkin verran käytin niitä kalenterituunauksissa ja korteissa, mutta sitten totesin, ettei askartelu ole minun juttuni muuta kuin kerran vuodessa joulukorttiaikana. No, teippejä todellakin on vaikka hurumykke ja langetin itselleni juuri nyt kolme kieltoa: postikortit, teipit ja tarrat. Ehdoton ei! Yritän kävellä kaupoissa silmät kiinni niiden hyllyjen ja telineiden ohi ja käyttää omien varastojen antimia. Rehellisesti sanottuna minulla on keskikokoisen paperikaupan valikoima jo hankittuna…

Jk. Kielto astuu voimaan tänään 9.2. Nyt kun mietin asiaa, en ole kyllä ostanut alkuvuonna mitään noista kolmen kiellon tuotteista! Hyvä!

Päivän sammakko

Tä

Tämä vuosi on julistettu Laurilassa Suureksi Inventaariovuodeksi (SI). Kirjainpari on toki käytössä muuallakin maailmalla eli ainakin piin kemiallisena merkkinä, siviilioikeuden lyhenteenä ja kansainvälisenä yksikköjärjestelmänä. Viis niistä, kun meillä se tarkoittaa huone kerrallaan huushollin läpikäymistä.

Eilen siivosin olkkarissa yhden kaapin, yhden hyllyvälikön ja kaksi laatikkoa. Roskariville päätyi pari pussillista, jotakin lähtee kierrätykseen ja muutamat tavarat palasivat takaisin paikalleen. Yhdestä laatikosta löytyi pienenpieniä koriste-eläimiä, neljä norsua ja tämä sammakko, joka halusi päästä päivän kansikuvaan…

 

Lämpimiä sävyjä

Punainen iso muijatarjotin pääsi takaisin keittiöön toisten kaltaistensa pariin ja tuttu legoalusta tuli tilalle olkkarin pöydälle. Punainen kaitaliina on vielä joulun jäljiltä siinä alla, mutta vaihtuu pian toisenväriseksi. Tammi- ja helmikuu ovat vielä tasapainottelua talven väristön kanssa. Vielä tarvitaan lämpimiä sävyjä.

Millaisia me olemme?

Horoskoopeilla myydään mukeja, kortteja, kirjoja ja vaikka mitä. Joskus neljäkymmentä vuotta sitten meilläkin oli yhdet mukit, mutta ne ovat päätyneet jo ajat sitten kierrätykseen. Nykyään räpsin kuvia ja se riittää. 

Kuva on kolmen vuoden takaa isomman lähikaupungin isosta kaupasta. Tein sen verran siirtotöitä, että sain meidän merkit rinnakkain ja otin räpsyn. Aika osuvia luonteenpiirteitä kummallakin. Tulimerkkejä ollaan - ja sen on huomannut vuosikymmenien varrella…

Reppu ja reissunainen

Omistan kaikkiaan neljä reppua. Eniten on käytössä kuvan Kånken, joka on pienin ja siksi kätevä arkipäiväkäytössä.  Siinä kulkee kirjastokirjoja useampi tai ruokakauppaostoksia järjellinen (tai aina välillä järjetön) määrä. Uusi Räven on sopiva viikonloppureissuille ja ollut jo kerran käytössä. Ikivanha Asaklitt on talouden yhteiskäytössä ja viisikymmenlitraisen Mustisen ostin lahjarahoilla täyttäessäni viimeksi pyöreitä. Mustisen kanssa ollaan matkattu muutamaksi viikoksi Kotoseen, kun siihen mahtuu niin paljon monen sään vaatetta, kimpsua ja kampsua. 

Olen siis reppuihminen. Henkeen ja vereen.

Jk. Mustinen on oikeasti Terry, mutta pyysin aikoinaan Ykköstä keksimään kivemman nimen. Siitä tuli siis Mustinen.

Oikeasti ruostunut

Kettulan nurkan riippumattokoukku on jo pitkään ollut vanhan pläkkipeltimukin sijoituspaikka. Pari iltaa sitten huomasin sen ruosteisen kauneuden ja räpsäisin kuvan. Muki on aikojen saatossa ruostunut eli sitä ei ole ostettu sisustusliikkeestä luomaan rustiikkia tunnelmaa. Olen muutenkin aitouden kannattaja sisustuksessa sisällä ja pihalla. Mieluusti olen monessa asiassa ihan pihalla…

 

Totuus (ja harha)

Olen monesti sanonut ja sanon taas: totuus (ja harha) löytyy jääkaappimagneeteista. Laurilassa ja Kotosessa on jääkaapin ja sähkökaapin etumukset koristeltu mietelauseilla, kehotuksilla ja sanonnoilla. Jossakin vaiheessa voin saada hävittämispuuskan ja liian-tutuiksi-käyneet pääsevät jatkamaan elämäänsä jonkun muun jääkaapin oveen. Vapautus tekee hyvää kaikille!

Arjen kaunis kimara

Eilen siivosin keittiöstä kaksi kaappia tai oikeastaan yhden  ja sen yläosakaappisen. Nyt on kaappisessa pakasterasiat ja kannet järjestyksessä. Varsinainen kaappi säilöää mittoja, suppiloita, juomapulloja yms. Kansia pinkatessa huomasin niiden olevan kauniina tornina ja nappasin kuvan. Arjen kauneutta, sanoisin. (Lisäksi oli vielä erimallisia kansia, mutta ne eivät sopineet tähän kimaraan.) Olen siis jo varustautunut hilloamiskauteen!

Hyvin vähälläkin pärjää/pärjäisi!

Olen luonteeltani maksimalisti eli kaikkea pitää olla ja paljon. Vain yhden minimalismin rippeen tunnistan itsessäni ja se on Kotosen koristelaatikko. Yhdestä ainoasta peltilaatikosta löytyy nimittäin koristeet jouluun, pääsiäiseen ja vappuun! On tipua, joulukylttiä ja serpentiiniä. Laatikko löytyy helposti ja sille on taattu paikka. Toisaalta kahdessakymmenessäyhdeksässä neliössä kaikilla tavaroilla muutenkin on taatut ja mietityt paikat…

Mummu on terve, kun se leikkii!

Innostuin leikkimään ja tulos oli tämä. Siirsin laturin omasta huoneestani olkkarin puolelle ja rakensin sille latausaseman. Ensin siinä oli vain yksi legoukko, mutta sitten hain vähän lisää ja voi olla, että rakennelma tulee vielä muuttumaan. Materiaalia ainakin on yllin kyllin!

Hyllynreunatavaraa 2

Periaatteessa samaa kuin eilen, mutta eri hyllyiltä… Kirjoja on tosiaankin monenlaista eri genreä ja ne ovat saaneet seurakseen sitäsuntätä. Värikkäällä junalla ovat Ykkönen ja Kakkonen leikkineet Vaarin kanssa niin, että juna onkin mennyt yhtäkkiä Vaarin selän taakse tunneliin vähäksi aikaa ja samalla hahmojen päät ovat vaihtuneet ja voi sitä poikien naurua! Seuraavaksi on Kolmosen vuoro päästä junailemaan. 

 

Hyllynreunatavaraa

Laurilassa on paljon kirjoja ja lundiat puhisevat ja ähisevät rivien, kasojen ja pinojen alla. Hyllyt on ensisijaisesti kirjoja varten, mutta muutamia pikkutavaroita, leluja, valokuvia ja astioita on hakeutunut ns. tyhjiin koloihin. Kuvaan pääsivät tällä kertaa paikallisilta takomarkkinoilta ostettu naula ja kirpparilta muutamalla eurolla löytynyt hevonen. Molemmat ovat mielestäni kauniita ja rujoja samalla kertaa. 

Elegia muovisille leikkuulaudoille

Viime kvartaalilla poistimme Laurilasta kaikki muoviset taikina-astiat ja leikkuulaudat. Leipominen sujuu nykyään eri kokoisten teräskulhojen avulla ja kaikki leikkaaminen, silppuaminen ja pilppuaminen puisilla leikkuulaudoilla. Tällä kvartaalilla heitin Kotosen muoviset leikkuulaudat roskikseen ja tilalla on kaksi puista kollegaa. (Turun kassissa odottaa viemistä vielä kaksi lautaa. Kotoseen on myös hankittu iso teräskulho pataleipäprojekteihin.)

Jk. Kuva on Kotosesta, jossa nyt sitten leivän leikkaaminen onnistuu hyvin isolla ikealaisella alustalla.

Molemmille oma!

Sinisen laatikon sain Esikoiselta syntymäpäivälahjaksi kolme vuotta sitten ja se oli minulla töissä käytössä lähtevän postin satamana. Kun olin toimistomaailmassa täysinpalvellut, keräsin omat tavarani pahvilaatikkoon ihan niin kuin kaikissa elokuvissa tehdään aina potkujen jälkeen. Silloin myös postilaatikko pääsi Laurilaan. Tänä syksynä löysin paikalliselta kirpparilta sille vaaleanpunaisen kaverin. Nyt ne nököttävät kuistin seinässä kauniina kaksikkona ja toimivat tarvittaessa pikkuviestittelyssä. Korkeusero on yhtä kuin asukkaiden pituusero…

Vähästä sitä on eläkeläinen iloinen!

Eilen illalla kävelin yhdestä kokouksesta kotiin. Repussa roikkui heijastin, takissa samaten ja käsivarressa oli heijastinnauha. Päätin kävellä kylän läpi, joten kevyen liikenteen tietä ja katuvaloa oli hyvin. Kun vielä jatkoin parin asuma-alueenkin läpi, ei melkeinsäkkipimeäosuutta jäänyt kuin puolisen kilometriä tuosta neljästä. Ja kun valaistus päättyi, kaivoin taskustani ihan oman taskulampun, jonka nyt korkkasin. Hyvä valo, sopivan kokoinen kädessä ja nätti muutenkin. Toimiva kumppani iltalenkeille! Sen kanssa oli hyvä kulkea Laurilan postipolun valoihin asti. Vähästä sitä on eläkeläinen iloinen!

Meinasin olla tottelematon!

Eilen olisin ollut tosi ilkikurinen ja tottelematon, jos sattuisin kuljettamaan post-it viestilappuja (ja kynää) taskussani.  Kopeloin taskujani, mutta löysin vain nenäliinan, energiageelin, askelmittarin ja kännykän eikä  repussakaan ollut kuin rahapussi ja kangaskassi. Olisin niin mieluusti kirjoittanut lappuun tekstin: AURINKOISTA PÄIVÄÄ SINULLE!