Arkistojen aarteita

Arkistot ovat mielenkiintoisia. Töissä on yhtä sun toista arkistoitu järkkypainavan oven taakse holviin. Itsekin olen arkistoinut kotona kaikenlaista - tarpeellista ja ei-. Tekstejä, nuotteja, kirjeitä, mausteita, vaatteita, kirjoja, leluja ja muistoja. Kuviakin on tuhansittain. Tämä kuva tuli eteen tänä aamuna ja on kahdeksan vuoden takaa. Olin ollut syysseikkailukävelyllä ja törmännyt (kuv.) näin hienoon maisemaan ja varsin lähellä kotia. Kannatti arkistoida, sillä tämä ilahduttaa minua edelleenkin. 

Kävelyä ja piispanvaaleja

Eilen pakattiin reppuun kahvipullo ja syömistä. Käveltiin Töllille päiväkahville. Kahvi ja pulla maistuivat ja istuskeltiin nauttimassa hiljaisuudesta. Lenkki oli pituudeltaan 9,8 km. No, minähän rakastan numeroitakin tosi paljon (kirjainrakkauden lisäksi) ja huomasin, että oikeastaan voisin saada ison kävelykilometriluvun, jos tekisin illalla vielä toisen lenkin… Iltaruoan jälkeen lähdin lähilenkille. 

Minullahan on harrastuksena kävelyn ohella myös piispanvaalit ja eilen oli oman hiippakuntamme ehdokkaiden vaalipaneeli. Onneksi minulla oli kännykkä (Hermanni) mukana ja pystyin seuraamaan/kuuntelemaan siitä ensimmäisen puolituntisen. Kotona sitten jatkoin isommasta ruudusta katsomista. 

Ja iso luku (2000 km) tuli eilen täyteen, menipä vielä kaksisataa metriä yli! Sanon tsiljoonannen kerran: Kävely on mun juttu! 

Kuvassa yhdistyy kolme mieluista asiaa

Tämän aamun kuvassa yhdistyy kolme asiaa, joista pidän. No, tietysti pojat ja ne klaanin pienimmät eli Ykkönen ja Kakkonen. (En tosin katso karsaasti, vaikka Esikoinen ja Vävy käyvät joskus nappaamassa tuolta purkista muumipatukan tms.)

Toiseksi peltipurkit. Niitä on meillä monenlaisia. Niissä hillotaan muun muassa parmesaanikeksejä, tiskikonetabletteja, pyykkipulveria, kauraryynejä, postimerkkejä, marmorikuulia, vanupuikkoja. 

Ja kolmanneksi sanat/tekstit. Nimeän kaiken mahdollisen. Haaveilen oikein kunnon tarrakirjoittimesta, mutta toistaiseksi olen tyytynyt vanhojen videokasettien merkintätarra-arkkeihin. Varastoa riittää vielä…

Ottamuksia 109

Eiliseen vapaasunnuntaihin kuului kaksi lenkkiä (9,8 km ja 10,1 km). Jälkimmäisellä lenkillä kuljetin Hermannia taskussani, kun olin muuten yksin liikkeellä. Vanhan kirkon sillalla pysähdyin katsomaan joutsenperhettä ja ikuistin heidän iltaolonsa. 

Mennäänkö siviilit päällä?

Meillä on tänään puolivuotishääpäivä! 38 ja puoli vuotta sitten sanoimme tahdon. Paikkana oli Hankasalmen kirkko ja paikalla tärkeimmät ihmiset. 

Yhteisten vuosikymmenien aikana meille on kehittynyt oma sanasto, johon kertyy vieläkin jotakin uutta. Viimeksi kotosessa uusi käsite näki päivänvalon. Olimme lähdössä kävelymatkan päähän (n. 4 km) kirpparille ja Mies kysyi: Mennäänkö siviilit päällä? Tästä lähtien se siis tarkoittaa laurilaksi sitä, että EI mennä lenkkikamppeilla vaan farkuilla yms.

Kolme kuvaa lenkiltä eli havisee se täälläkin!

Kotosen kävelylenkeillä on historian havinaa vähän joka puolella. On linnaa, vanhoja puistoja, piispanistuinta, keskiaikaisia kirkkoja ja muuta tosivanhaa. Monilla paikoilla on kuljettu jo satoja vuosia aikaisemmin ja se antaa jännän tunteen jatkuvuudesta.

Kodin kävelylenkeillä on vähemmän tosivanhaa. Eilisellä lenkillä astuin vanhan kirkon portista sisään ja räpsin muutaman kuvan. Ja kyllä se historia havisi täälläkin, vaikka puhutaan vain 1760 -luvun kirkkorakennuksesta. Muutama yksityiskohta, kas tässä! 

 

Soittiko leskirouva Alma Skrof tällä?

Tämä soitinkaunotar tai -kauhutar oli sillä samaisella kirpparilla, josta eilen kirjoitin. Tämä toi meille kummallekin heti mieleen elokuvan Kaasua, komisario Palmu! Elokuvassa leskirouva Alma Skrofilla oli asunnossaan urkuharmoni/harmooni, jolla hän soitti virsiä ja hengellisiä lauluja, sillä hän oli hyvin harras ihminen ja Paratiisiseurakunnan uskollinen tukija. (Suosittelen katsomaan elokuvan - ja kaksi muutakin eli Komisario Palmun erehdys ja Tähdet kertovat, komisario Palmu.)

Soitin jäi ainakin meidän jälkeemme edelleen kirpparille. 

En ymmärtänyt!

Joskus ohjeet ja reaalitodellisuus eivät kohtaa tai ovat täydellisessä ristiriidassa keskenään. Näin oli tapahtunut yhdellä isolla kirpparilla tuolla kotospuolessa. Seisoin hetken aikaa kiertelyn loppukaarteessa noiden hyllyjen edessä ja olin ymmälläni. Ehkä en tajunnut ohjeistusta tai joku muu ei ollut tajunnut tai sitten se oli vitsi. Joka tapauksessa tilanne jäi samaksi, kun me poistuimme kadulle ja kävelymatkalle kohti kotosta. 

Ottamuksia 108

 

Eilen käveltiin ns. Töllin lenkki. Syksypäivä oli kaunis, aurinkoa riitti, vaatetus oli sopiva, askel kulki ja seura oli taattua. Kaikki palaset oli siis todella oikein ja kohdillaan. Töllillä viivyttiin yhden kookossuklaapatukan ja muutaman räpsäyksen verran ja sitten jatkettiin lenkkiä. Kotona luin mittarista, että matkaa kertyi sata metriä vaille neljätoista kilometriä ja vauhti oli kuusi kilometriä tunnissa. Hyvä me! 

Se pysäytti!

Pidän teksteistä, kylteistä ja motoista. Periaatteessa puistonpenkkikirjoittelu on sotkemiskulttuuria, mutta tuo Vätinpuiston teksti pysäytti minut pysähtymään. Otin sen itseeni ja itselleni. Sanoin ääneen kuvaa räpsäessäni, En!  En aiokaan luovuttaa. Älä sinäkään!

Jk. Puisto on kartassa nimetty Vätinpuistoksi. Me kutsumme sitä Rieskapuistoksi, kun kerran alueella on Rieska-alkuisia nimiä kuten Rieskapolku ja Rieskalähteentie. Kaunis puisto. 

En voinut itselleni mitään!

Pahkeinen, ei siitä mitään rauhallista viikkoa tullut! Seitsemän kävelylenkkiä ja yksi tunnin spinnaus. Kävelykilometrejä kertyi yhteensä 46,6 ja ehdottomasti valtaosa kilometreistä asteltiin Turussa. Lähdettiin torstaiaamuna kohti kotosta pitkän viikonlopun viettoon. Siellä käytiin muutamalla kirpparilla, käveltiin, saunottiin lauantai-illan saunavuorolla, nukuttiin hyvin ja pitkään. Ostin sinne itselleni uuden tyynyn ja nukuin seuraavat yöt vieläkin paremmin.

 

Kiinni kuin takiainen!

Eilen huomasimme, että sanonta kiinni kuin takiainen pitää todellakin paikkansa. Mies oli hillonnut pitkällä lenkillä takiaisia mukaansa. Alkumatkalla niitä oli hihassa ja lahkeessa, mutta luuli sitten päässeensä niistä jo eroon. Mutta ei, takiainen nukkui kengän reunassa yön yli ja oli seuraavana päivänä kävelijää odottamassa… 

Yllätin!

Joskus on kiva yllättää! Minä yllätin keskiviikkoiltana. Perheyrityksemme toinen osakas oli pihalla töissä useamman tunnin ja päätin tehdä pienen lättytaikinan. Pieni tarkoitti neljää maitodesilitraa, kahta kananmunaa ynnä muuta. Yllätys oli hyvä ja mieluinen. Kaikkia ei jaksettu syödä, joten nostin loput jääkaappiin kulhoon muovikelmun alle. Ne sitten syötiin eilen. Olisi toki voitu pakastaakin, mutta sattuneista syistä (mustikat, puolukat, omenat) pakastimet on aika tuhdissa kunnossa…

Lehtivihreä vetäytyy!

Syksyn myötä vihreät lehdet jäävät auttamatta vähemmistöön. Viikko viikolta keltainen, punainen ja oranssi väri valtaa puuston ja pensaiston. Tarkka selitys asialle on se, että valon vähenemisen myötä vihreä väriaine (lehtivihreä) vetäytyy puun runkoon ja keltainen ja punainen väriaine jäävät jäljelle. Eli siis kaikessa heleimmän kesän vihreydessä on mukana myös hienot ruskan värit, mutta ne ovat piilossa. Aika ovelaa! Sanoisin jopa: wau! 

Roskalavalta pappilaan

Olipa kerran paikallinen roskalavaryhmä, jossa ilmoitettiin ylimääräisestä pöytälampusta, jonka onnistuin bongaamaan ja jonka hain tiistai-iltana. Se pääsi eilen aamulla paikalleen ja on kuin olisi ollut siinä aina. Tuo sopivasti tullessaan pehmeän valon ja mahdollistaa sen, että kaikkia loisteputkia ei tarvitse pitää palamassa. Eläköön roskalavat ja -ryhmät! 

Ottamuksia 107

Eilen käytiin isommassa lähikaupungissa asioilla. Palatessani autolle törmäsin (kuv.) portaisiin ja räpsäisin niistä kuvan. Porrasnäkymä oli samalla kertaa kutsuva ja torjuva. Lämmin ja kylmä. Iloinen ja synkkä. 

Jätin lenkin väliin!

Eilen oli pitkän työpäivän jälkeen sohvannurkkaolo. Laitoin villasukat jalkaan, istuin viltin alla ja katsoin yhden jakson Sykettä. Liikuntavapaailta tuli tarpeeseen, vaikka maanantaista alkaakin aina uusi liikuntaviikko ja nollasta lähdetään. Alkuperäinen sääntöhän oli se keksimäni VKKV (vähintään kolme kertaa viikossa), joten sekin riittäisi ja viikossa on nyt vielä kuusi päivää jäljellä. Ehkä voisinkin pitää välillä rauhallisemman viikon… Pohdin tätä puoliääneen, kun makaan vielä sängyssä peiton alla ja näpyttelen tekstiä. Tunnen itseni sen verran hyvin, että luulen tuon pohdiskelun olevan yhtä tyhjän kanssa… No, ensi maanantaiaamuna voin kertoa, millainen viikko tästä kuoriutui…

 

Syksyinen ranta

Eilen oli lyhyt virsikirjatyöpäivä, joten olin kotona jo lounasaikana. Puolenpäivän jälkeen lähdimme tihkusadekävelylenkille. Meillä oli käytössä suunnitelma B, kun A olisi sisältänyt reppuretken ja pitemmästi kävelyä. (A käytetään sitten joskus kuulaankirpeänä päivänä.) Ei kävelty ihan perinteistä reittiä, vaan  käytiin muun muassa uimalassa katsomassa hiljaista ja syksyistä rantaa. Sade oli ensin tihkua, mutta yltyi tavissateeksi. Kotona juotiin pullakahvit ja taputeltiin itsiämme selkiin.

Erilaista omistamista jo vuositolkulla!

En muista, mistä se alkoi, mutta jo vuosia sitä on jatkunut. Ensin niitä oli tietysti harvemmin, kun liikuin vain silloin tällöin. Päivälleen kymmenen vuotta sitten omistuksen sai Japanin uusi kauppaministeri , kaksi vuotta sitten kirsikkatomaatit ja vuosi sitten omistin silloisen lenkin kotiinpaluulle&tihkusateelle. Omituinen omistamisen tapa on tullut jäädäkseen. Olen saanut merkinnöistä positiivisen huvittunutta palautetta ja jatkan liikuntasuoritusten omistamista. Tämän postauksen omistan sinulle, joka luet tätä. Juuri ja vain sinulle.

Syksy hiipii, minä en

Syksy hiipii nyt pitkillä askelilla pihapiiriin. Nautin kirkkaista ja kuulaista syyspäivistä ja samalla jo suren kesän loppumista. Tämä syksy on aina monenlaisten tunteiden aikaa… Tämä viikonloppu kuluu virsikirjatöiden merkeissä, mutta aion kuitenkin ehtiä myös tankkaamaan raitista ilmaa keuhkoihin ja kuluttamaan lenkkikenkiä. Pitkillä askelilla, ei hiipimällä. 

Onnellinen bloggaaja

Minä olen onnellinen ja huoleton bloggaaja, kun voin kirjoittaa mistä vain ja mitä vain ja miten vain. Sääliksi käy bloggaajat, joilla on kaupallinen yhteistyö rasitteenaan! Tuollaisille tursuaa koko ajan ovista ja ikkunoista ja postista uutta ja uutta tavaraa, joita pitää mainostaa ja käyttää ja kehua. Minä saan hankkia kaiken itse, joko uutena tai käytettynä. Saan olla tyytyväinen tai -mätön ja kertoa sen suoraan.  

Jk. Kuva ei taaskaan liity mihinkään. Kävin äsken pihalla räpsäisemässä sen. Yöpaitaisena ja rantasandaalisena ja kolmen asteen lämpötilassa. Hrrr…

Ottamuksia 106

Minulla on tapana ihastella kaunista työpaikkaa. Vanha talo (pappila) on monine yksityskohtineen kuin perintökoru. Jokainen meistä työmuurahaisista on saanut sisustaa oman työtilansa haluamallaan tavalla. Minulla on seinillä tauluja, ikkunalaudoilla viherkasveja ja sitten joka puolella on kaikenlaista omaa pikkusälää. Viihdyn ja asiakkaat viihtyvät. Eilen räpsäisin kuvan todistusaineistoksi. 

Neljä metriä vaille kaksikymmentäyksi kilometriä

Eilen oli vapaapäivä ja hyvän sään päivä ja hyvän mielen päivä. Aamulla sanoin lähteväni kävellen kauppaan ostamaan maitoa ja leipää. Mies lähti seurakseni ja otti repun selkäänsä. Käveltiin kylän kautta ja puhuttiin niitä näitä. Ostoksia kertyi reppuun maltillisesti ja matkaa vähän yli kahdeksan kilometriä. Iltapäivällä kotimaisen surkuhupaelokuvan jälkeen lähdin kävellen kirjastoon hakemaan seutuvarauskirjoja (3).  Lähdin yksin ja otin repun selkääni. Kirjoja kertyi reppuun kaikkiaan viisi ja matkaa vähän yli kuusi kilometriä. Illalla ennen saunaa päätettiin vielä lähteä pienelle lenkille. Reppu jäi tällä kertaa kotiin. Puhuttiin niitä näitä. Matkaa kertyi vähän yli kuusi kilometriä. - Myöhemmin ynnäsin kaikki askeloinnit yhteen ja kuvassa näkyy tulos: 20,996 kilometriä. Ehkä voisi siis sanoa, että 21, kun se oli viidestä askeleesta kiinni…

Erilainen kuin muut

Perin heinäkuussa Esikoiselta kännykän ja nimesin sen Hermanniksi. Halusin sitten personoida tuon teknisen laitteen koteloa ja tarrailin siihen pari asennetarraa. Nyt se on mieleiseni ja erilainen kuin maailman kaikki muut kotelot.

Saman tien tuli ikävä…

Rakkaus on sitä, että on ihanaa käydä mummuilemassa, mutta että lähtiessä tulee saman tien ikävä… Ison pojan (127 cm) kanssa pelattiin, leikittiin, kainaloiltiin, luettiin, tutkittiin eskarivihkoa, halattiin, kyseltiin&vastattiin - ja sitten piti taas lähteä. Onneksi jäi räpsyjä Oton arkistoon! 

Tyyppien Lenkki, jo vuodesta 2021!

Eiliseen kuului kirpparikäynti, halliostokset, korvakorukauppa, leikkimistä ja Tyyppien Lenkki. Tampereellahan kävellään perinteisesti Likkojen lenkki, vaikka koronavuosina se onkin jäänyt väliin. No, me kaksi tyyppiä eli Kuopus ja minä päätimme toteuttaa oman lenkkimme. Eilen iltapäivällä lähdimme kävelemään ja jalkojen alla oli asfalttia, metsäpolkua ja kaikkea siltä väliltä. Askelmittarin mukaan matkaa kertyi kaikkiaan yksitoista kilometriä. Oli niin hauskaa, että päätimme ottaa se perinteeksi! Yleensähän tuollaisissa joukkoliikuntajutuissa on kaikilla samanlaiset paidat tai ainakin ne saa ilmoittautumismaksua vastaan. Me päätimme hankkia samanlaiset korvakorut. Tosin emme laittaneet niitä lenkille korviin. 

Mummu tuli käymään

 

Eilen kokousaikataulu vähän muuttuikin, joten ehdin olla kotona enemmän aikaa ennen junan lähtöä. Hyvä niin, vaikka olinkin pakannut repun jo kaiken varalta valmiiksi. Junassa oli vähän outoa olla ja tajusinkin sitten, että edellisen kerran olen matkustanut junalla toukokuussa -19 Kakkosen nimiäisiin. Outous muuttui aika pian tuttuudeksi ja väljyydeksi. Asemalla minua olivat Kuopus ja Ykkönen vastassa. Käveltiin yhdessä Ykkösen kanssa käsi kädessä ja hän oli kyllä niin onnellinen… Näki jonkin talon katolla viirin ja keksi saman tien, että nyt on liputuspäivä sen kunniaksi, kun Mummu on tullut tänne! Voi toista pientä ihanaa rakasta…

Aikataulutettu päivä

Tämäinen on aikataulutettu päivä! Kahdesti vuodessa on työyhteisöllämme ns. pitkä kokous.  Tänään on syksyistunnon vuoro ja sen jälkeen on vielä lyhyt suunnittelupalaveri perhemessun tiimoilta. Ehdin käydä niiden jälkeen kotona ja syödä jotakin ja sitten kiirehdin pienempään naapurikaupunkiin junalle. Menen viettämään odotettua Manse-viikonloppua omien luo. 

Jk. Aamun kuva ei liity oikein mihinkään. Se vaan on. 

Lukukuu ja lankakuu

Villalangat alkoivat huhuilemaan heti sään viilentymisen myötä. Sohvannurkka ja sukankudin on pettämätön yhdistelmä. Varaan tulevat sukat luultavasti itselleni.

Tänään on vapaapäivä. Jossakin vaiheessa teen kävelylenkin ja kirjastosta pitäisi hakea seutuvarauskirjoja. Elokuussa luin kymmenen kirjaa, nyt on syyskuun kirjoista jo toinen menossa. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, on syyskuu varsinainen lukukuu. 

Kaksi lukua: 21 ja 760

Eiliseen loppui virallinen kesä. Se oli jälleen kerran Marjatan hauskin kesä. Kolmeen kuukauteen kuului rakkaiden omien tapaamista, lomailua, matkustelua, aurinkoa, lukemista (21 kirjaa) ja kävelyä (760 km). Lisäksi: perin kännykän, ostin lenkkarit, käytin lippistä, kasvatin tomaatteja, näin taidetta, leikin tulipalon sammuttamista, kävin katsomassa potkupallo-ottelua, sukuloin, soitin virsiä, nukuin päiväunia ja kävin monella kirpparilla. Tässä iässä (62) sitä on oppinut nauttimaan kesästä täysin siemauksin. Tervetuloa, syksy! Sinusta voi tulla hauskin syksy!