Tavallaan äidin sylissä

Laurilassa  sauna lämpiää joka ilta, jos ei ole jotakin poikkeuksellista. Saunominen on optio eli jos tuntuu siltä, ettei huvita, niin ei sinne väkisin viedä. Aina joskus valitsen mieluummin pelkän suihkun. Mutta useimmiten iltaisin istutaan yhdessä lauteilla ja pidetään palaveria milloin mistäkin. Takamusten alla on laudeliinat, laurilaksi pyltsikat. Äsken kävin räpsäisemässä kuvan omasta liinastani, jonka täytyy olla yli seitsemänkymmentä vuotta vanha, koska sen on kirjonut äiti-Liisa siinä vaiheessa, kun hän oli vielä Kaunisto. Istun siis tavallaan saunassa äidin sylissä…

Lukukuu ja lankakuu

Villalangat alkoivat huhuilemaan heti sään viilentymisen myötä. Sohvannurkka ja sukankudin on pettämätön yhdistelmä. Varaan tulevat sukat luultavasti itselleni.

Tänään on vapaapäivä. Jossakin vaiheessa teen kävelylenkin ja kirjastosta pitäisi hakea seutuvarauskirjoja. Elokuussa luin kymmenen kirjaa, nyt on syyskuun kirjoista jo toinen menossa. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, on syyskuu varsinainen lukukuu. 

Kudin valokeilassa

Kudin on periaatteessa kuin hyvä puoliso tai ystävä. Odottaa uskollisesti ja käyttäytyy siivosti - yleensä. Jää aina välillä huomiotta, kun tulee kaikkea muuta ruuhkaa. Ilahtuu ilmiselvästi, kun tulee taas hänen vuoronsa olla keskipisteenä. 

Kuvan kudin on ollut pitkään jo kesken. Kuvan nappasin viime viikolla. Sen jälkeen on tapahtunut sen verran, että kantapää on kavennettu ja nyt olisi taas helpon suoran vuoro. Ehkä tänä iltana kudin pääsee taas huomioon ja valokeilaan...

Sukankutomista kotosalla

Kutomisen ilo ei ole kadonnut minnekään! Toissapäivänä aloitin taas yksiä sukanvarsia ja eilen elokuvan (Pitkäjärveläiset) aikana kudin edistyi kantalapun alkusentteihin asti. Juuri sopivan yksinkertaista/aivotonta puuhaa meikäläiselle.

Koronavirus puhuttaa ja muuttaa suunnitelmia. Kokoontumisia perutaan. Niin meidänkin perhepiirissä peruttiin odotetut syntymäpäiväjuhlat. Tärkeintä on kaikkien terveys. Kakkonen täyttää joka tapauksessa yhden vuoden, vaikka ei ollakaan isolla porukalla juhlimassa. Se on hieno ja iso asia. 

Luomista, kutomista ja liikuntaa

Kutominen/neulominen on ollut jonkin aikaa jäissä ja telakalla. Eilen päättelin yhdet yksiväriset leijonankeltaiset sukat, jotka päätyivät Miehen jalkoihin. Illalla sitten loin uudesta langasta silmukat ja sain sukanvartta aika pitkästi tehtyä elokuvan (Moonlight) aikana. En vielä tiedä, kenen jaloille polkkasukat tulevat...

Eilen ehdin tehdä muutakin kuin kutoa. Spinnasin tunnin ja kaksikymmentä minuuttia ennen saunaa! Liikuntakin on viime viikkoina ollut aika vähäistä, kun ensin olin kipeänä ja sitten nuo jäätikkökelit eivät ole oikein inspanneet liikkumaan. (Siitä nyt olen pitänyt huolen, että asettamani minimitavoite VKKV = vähintään kolme kertaa viikossa, on huonoinakin viikkoina toteutunut. Olinkin sitten hyvin ylpeä itsestäni, kun viime viikolla liikuntaa kertyi peräti reilut kuusi tuntia ja kertoja kaikestaan seitsemän. 

Talvi kolkuttelee ovella/ovilla

Jos lukeminen on kausittaista, on kutominenkin. Kuva on kahdeksan vuoden takaa ja edustaa baktuskautta. Kohta saa taas vaihtaa ohuet huivit paksumpiin, kun talvi vääjäämättä kolkuttelee ovella/ovilla. Onneksi eteisen kaapin laatikosta löytyy kudottuja huiveja useampikin kappale, joten ei tässä palelluta edes viimoilla. Villasukkavaraston inventaario on pidettävä tuota pikaa, että jouluksi ehtii vielä varastoa kerryttää...

Villasukkia ja virkattuja hiiriä

Eilisillan urakoinnin tuloksena sain iltakymmeneltä uudet villasukat jalkaani ja tunsin sekä jalkani että mieleni tosi lämpimiksi. Elämä ilman villasukkia olisi hyvin askeettista ja ehkä jopa aneemista. Kudon mielelläni, mutta päättelypuuha ei sitten aina oikein inspiroi. Tämän viikon tiistaina päätin päätellä ja siinä samalla istumalla päättelin viisi sukkaparia eli ne, jotka tämän vuoden aikana olin jo ehtinyt kutoa. Ne etsivät sopivat jalat itselleen sitten myöhemmin.

Jk. Kuvassa on kaksi yksilöä Helena-ystäväni virkkaamista hiiristä, jotka kotiutuivat Kettulaan elokuussa -00. Kaikkiaan hiiriä on kymmenen. Suloisia, söpöjä ja sisäsiistejä.

Käsityöt ja minä

Käsityöt ja minä oli viisi vuosikymmentä sitten täysin absurdi yhdistelmä. Koulukäsitöissä olin auttamattomasti peukalo keskellä kämmentä ja äiti-Liisa paranteli töitäni sitten puolijulkisesti/puolisalaa. Minua ei kiinnostanut pätkääkään villalankojen maailma. 

Lasten ollessa vauvoja opettelin nuttujen, haalareiden ja pikkusukkien kutomisen. Muutamat sukat tein heille myöhemminkin ja lapaset. Kudoin lapsille omintakeiset psykedeeliset villapaidat sikinsokinvärilangoista ja isä-Erkille parit sukat. Sitten kutominen jäi siihen asti, kunnes täytin viisikymmentä ja ostin puikkoja ja lankaa. (En juuri sinä merkkipäivänä, mutta niillä tienoilla.) Silloin hurahdin täysin kutomisen maailmaan. Kaulahuiveja, baktuksia, pipoja, sukkia, lapasia alkoi syntyä. Nykyään minulla on aina sukankudin kesken ja onneksi pieni perheemme on kasvanut kolmella sukankuluttajalla, joten kutomista riittää! Jouluksi kudoin pojalle, miniälle, tytölle, vävylle ja pikkupojalle sukat - paras kaveri saa jatkuvasti uusia sukkia ja aina välillä teen itsellekin. Ja ihan tavissukkia kaikille, raitaa tai yksiväristä. - Kutominen on meditatiivista, rauhoittavaa ja ihanaa puuhaa! Tätä lausetta ei olisi voinut sanoa se lettipäinen Marjatta, joka itkeä tuhersi kurttuisen ja vanuneen kutimensa kanssa...

Kaksi oikein, kaksi nurin jne.

Syksyn sukkapaja on taas käynnissä. Kun näin tuota kuvan lankaa, päätin kutoa siitä itselleni ruskasukat. Eilen illalla sain ensimmäisen sukan valmiiksi ja viikonloppuna aloitan toista. Kutominen on meditatiivista ja se onnistuu samalla, kun katsoo elokuvaa / kuuntelee kuunnelmaa / kuuntelee musiikkia tai miestä.
Kouluaikana käsityö oli inhokkiaineeni. Pitkä matka on kuljettu niistä ajoista ja nykyään voin sanoa, että kutominen on mieluisaa puuhaa. Uskoakseni äiti-Liisa - taitava käsityöihminen - siellä tuonilmoisissa on iloinen moisesta kommentista...

Sormi suussa, puikot solmussa - ei vielä

Viikonloppu oli taas kerran virkistävä, lataava, pitkä ja tuikitarpeellinen. Sukankudin edistyi, sitten aloitin villatakin kutomisen pienelle miehelle. Ohjeen sain toiselta bloggaajalta ja ymmärrettävä pitäisi olla. Pitsineuleosuus onkin helppo (takakappale on jo hyvässä vaiheessa), mutta lukiessani ohjetta eteenpäin löysin kaikkia omituisia termejä ja käsitteitä, joten taidan jossakin vaiheessa mennä sormi suussa ja puikot solmussa kysymään neuvoja... Sen verran tarkkaa kutomista tuo kuitenkin on, että elokuvakutomiseksi piti ottaa tavis sukankudin. (Langanloppusukista tulee ihan hauskan näköiset. Luulin ensin selviäni sukasta kolmella lankamyttyrällä, mutta neljäs myttyrä piti ottaa esille.)

Mitä tein maaliskuussa?

Edellisessä blogielämässäni minulla oli tapana listoittaa. En tarkoita jalkalistoja, kattolistoja, reunalistoja, peitelistoja enkä varsinkaan koristelistoja. Minulla on pieni kirja, johon kirjaan kaikki kuukauden aikana katsomani elokuvat, lukemani kirjat ja tekemäni käsityöt. (Ja toinen kirja jo menossa, sillä listat alkavat vuodelta 2012. Ja pidän tyhjistä kirjoista.)

Maaliskuussa katsoin kaikkiaan kaksikymmentäyhdeksän elokuvaa. Top 3: Huhtikuu tulee (Mamma är förälskad), Vuosi nuoruudestani (Girl, Interrupted), Herra Ibrahim ja koraanin kukkaset (Monsieur Ibrahim et les fleurs du Coran) /. Luin kuusi kirjaa, joista kaksi oli ylitse muiden. Linda Olssonin 'Kun mustarastas laulaa' oli herkkä ja kaunis kuin mustarastaan ääni ja niitä kirjoja, joita ei malttaisi laskea kädestään - ei, vaikka yö on tuloillaan ja pitäsi jo nukkua... Esa Mäkisen 'Totuuskuutio' koukutti myös omalla tavallaan. Kirja oli kuvaus teknomaailmasta, jossa tieto, valta ja raha käyvät mittelöä ja jossa asiat voidaan täsmäyttää näyttämään paremmilta. / Kudoin neljä juttua, joista yhden voin mainita: miehelle kudoin raitasukat. Kolme muuta liittyvät joulupukin muistamisiin ja niistä on pakko olla hyshys...