Esine uudessa käytössä lll

Olipa kerran kirpputorireissu, jolta löytyi kaksi valokuvakehystä euron kappalehinnalla. Kehyksille (punainen ja sininen) oli olemassa loppusijoituspaikka jo valmiina eteisen seinällä ja niistä piti vain irrottaa taukset. Mies teki sen ja jätti taukset keittiön pöydälle. Muodoltaan ne muistuttivat kravatteja ja niisaä oli sellainen lukkosysteemikin vielä jäljellä. Siitä se idea sitten lähti... Laitoin Uppiksille kaulaan kuminauhat ja napsautin kravatit paikalleen. On meillä nyt hienot nallet! 

Esine uudessa käytössä ll

Olipa kerran kirpparilta kolmella eurolla löytynyt ihana Myyrä-salkku. Se hillosi pikkuleluja, lasten aurinkolaseja, pikkukirjoja, puupalikoita ja kortteja. Tarkemmin sanottuna se hillosi toissapäivään asti... Silloin sain The Idean ja siirsin tavarat muualle eli pariin muuhun lelusalkkuun ja siniseen hyllykköön. 

Nyt salkku majailee naulakon päällä ja sillä on tärkeä tehtävä. Toisaalta toivon kyllä, että jossakin vaiheessa on taas lelusäläsäilytyksen aika...

Jk. Aion tehdä tästä trilogian, joten huomista odotellessa! :)

 

Esine uudessa käytössä l

Nautin siitä, kun ostamani esineet pääsevät hieman erilaiseen käyttöön kuin mitä niille on tehtaassa suunniteltu. Tämän aamun kuvassa on kirpparilta puolella eurolla ostamani lasten lelutarjotin tms. No, tavallaan tarjottimena ja alustana se toimii meilläkin, mutta ei leikeissä vaan ihan oikeassa elämässä. Alustan päällä on ollut voirasiaa, juustolautasta, tomaattikippoa ja vaikka mitä. Kaiken lisäksi se on ihan kaunis jo itsenään nököttäessään pöydällä toimettomana.

Rentoa merkintäkulttuuria

Tähänastisen elämäni (61 v 9 kk) aikana olen aloittanut monia päiväkirjoja ja myös lopettanut yhtä monta. En enää yritä. Nyt minulla on kirja, johon merkitsen lempiharrastuksiani eli lukemani kirjat ja suorittamani liikunnat. Tilaa on myös kirjoittaa ajatuksia, to do -listoja ym. Sellaista rentoa merkintäkulttuuria ja mahdollisuutta useamman vuoden ajaksi.

Takki, jossa näytin vaaleanpunaiselta porsaalta

Kahden tulppaanikimpun jälkeen oli nyt tulilatvan vuoro. Arvoin jonkin aikaa valkoisen, oranssihkon ja vaaleanpunaisen välillä ja olin aika yllättynyt, kun valinta osui viimeiseen. En ole koskaan pitänyt itseäni vaaleanpunaisena ihmisenä. Tai hetkinen, olihan minulla kerran vuosia sitten unelma jostakin ulkoilutakista, jonka kuvan olin nähnyt lehdessä. Näin lopulta takin kaupassa ja sovitin. Näytin vaaleanpunaiselta porsaalta, en todellakaan ostanut! Se siis siitä väristä. Kukkana vaan, kiitos! 

Kilokaupalla arkirakkautta

Tämä talvi on ollut hedelmätalvi. Pikkuoranssikausi (ne satsumat-mandariinit-klementiinit-mitkälie) jäi yllättävän lyhyeksi, kun kauppaan ilmestyi napa-appelsiinien ja hyvien omenoiden kaarti. Mies taitaa appelsiinien fileoimisen, kun minulla siinä hommassa palaisi käämit ja saisin veitsestä muutaman viiltohaavan. Omenoita osaan kuoria itsekin, mutta usein iltaisin saan eteeni kuorittuja omenanpuolikkaita. Tämä on sitä arkirakkautta ja vielä kilokaupalla...

Tuulikaapissa hymyilyttää!

Jostakin kirpparilta kotiutui parillakymmenellä sentillä kuvassa oleva kyltti, joka kuluneisuudestaan huolimatta ilahdutti paljon ja pääsi heti ”käyttöön”. Keräsin siihen muutamia erikokoisia avaimia ja agendana on löytää kirpparilta joskus pari isompaakin yksilöä. Ruotsinkielinen teksti hykerryttää mieltäni huomattavasti enemmän kuin se, että siinä lukisi englanninkielinen Keys. Tuulikaapin yksityiskohta, joka saa aina hymyn huulille...

Ottamuksia 78

Työpaikalla on tiskillä ikikalenteri koko vuodelle ja siis vaikka kuinka monelle vuodelle, kun aina aloitetaan vaan alusta kääntelemään sivuja. Jotenkin tunnen tämän viikon mietteen omakseni, melkein mittatilausmietteeksi...

Jäinen selfie

Neljään vuodenaikaan kuuluu monta äärimmäistä liikuntakeliä, jos hyvin sattuu... Ollaan sitkeästi kävelty helteessä, vesisateessa, kovassa tuulessa, pakkasessa ja jäätävässä tuiskussa. Kuva on toissapäivältä ja lavastamaton. Takana on vain 6,6 kilometrin lenkki, mutta olosuhteet olivat aika haastavia. Kotikuistilla otetun kuvan jälkeen oli hyvä ravistella pesuhuoneessa jääpaakut vaatteista ja naamasta. Loppupäivän olikin sellainen selviytyjäolo! 

Hitaan aamun parhautta

Tämä aamu toistaa hitaudeltaan eilistä. Puuron tilalla oli nyt kuitenkin leipää eilen-savustetulla lohella ja juustolla. Kahvi on jo hörpätty. Jäljellä on vielä maustamatonta jogurttia marjojen kera. Halusivat tulla tämän aamun kuvaan.

Meitä istuu keittiön pöydän ääressä kaksi. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin neljä. Seurassamme ovat myös Jopi ja Otto. Mies lukee Jopin kanssa uutisia ja minä bloggaan Oton kanssa. Hitaana aamuna ei kenelläkään ole kiirettä.

Ottamuksia 77

Hitaan aamun tunnistaa siitä, että varttia vaille kymmenen on vielä paljon kahvia mukissa ja mahassa vasta puuro ja appelsiinifileet. Pöydässä on tarjolla siemennäkkäriä, joka on kotoisin varsinaisesta Suomesta. Kakkoslaatuista muotonsa puolesta, ykköstä makunsa. Tämän aamun herkullinen ottamus.

Vaihteleva päivä

Eilen oli vaihteleva päivä. Siihen sisältyi täsmäreissu isompaan lähikaupunkiin (iloinen olo urheilukaupassa, kun löysin alennusrekistä M-kokoisen hupparin ja se oli ihan sopiva!), reilun tunnin kävelylenkki yksin, pinaattikeittoa (lempiruokaa) ja illalla julmetun pitkä kirkkovaltuuston kokous ruudusta. (Kokousta oli nykytekniikan vuoksi helppo seurata sohvalla, keittiön pöydän ääressä, saunan lauteilla ja lopuksi vielä olkkarin nojatuolissa.) 

Repaleyön jälkeinen aamu

Viime yö oli repaleyö. Siihen oli oikeastaan kaksi syytä - Tuomas Kyrö ja päivän liika kofeiinimäärä. Luin ennen nukahtamista Kirjoituskonevarasta vähän yli keskiyön, sitten nukuin pari tuntia ja kolmen kahta puolen luin taas ja nyt kirjan loppuun. Pidin kirjasta kovin, vaikka jonkin verran olisin ehkä laihduttanut kirjan sisältöä. 

Onneksi tänään on vapaapäivä. Mitoitan kofeiinin maltillisemmin ja nukun päikkärit, jos silmät luppaavat päiväsaikaan. Niillä konsteilla tästä saadaan varmasti aikaan kelpo tiistai.

Jk. Eilinen iso ilonaihe: Kakkonen tunnisti eilisessä videopuhelussa minut ja osoitti ruutua. Mummu! . 

 

Kameran kanssa pihastelua

Eilen oli pitkästä aikaa canonisointipäivä. Ensin tehtiin pitkä kävelylenkki (12,5 km) ja sitten odottelin nastakenkäisenä eteisessä sen aikaa, että Mies haki huoneestani kameran. Pakkasta oli sen verran, että kuvailun välissä piti aina tunkea kädet taskuihin. Lunta oli (ja on) sen verran, että jouduin kahlailemaan pitkin pihaa. (Muistiin itselle: lainaa seuraavalle kuvausreissulle Miehen pitkävartisia saappaita!) Otin ns. käyttökuvia ja historiakuvia. Jälkimmäisillä voi myöhemmin muistella tätä runsaslumista talvea. 

Eilen oli luomulenkin vuoro (huom, ei makkaraa!)

Eilen oli kaunis ja upea pakkaspäivä. Aamukymmeneltä lähdin kävelylenkille ja tällä kertaa ihan yksin. Mies jäi lapioimaan lunta siksi aikaa. Kävelin kaksi tuntia ja yhden minuutin. Matkaa kertyi kaksitoista kilometriä ja sata metriä. Kaikki oli ihan täydellisesti kohdallaan - vaatetus, ravintotila, tienpinta, keli ja biorytmit. Ihan parhaita lenkkejä tämän neljän vuoden rupeaman aikana! Lenkki oli poikkeuksellinen sen vuoksi, että korvissa ei ollut mitään nappuloita. Kuuntelin vaan askelten narskumista pakkaslumessa ja ajattelin omia aatoksiani.  Sellainen luomulenkki.

Jk. Kuva on tammikuulta seitsemän vuoden takaa.

 

Onnea minulle!

Tänään on liikuntaharrastuksen vuosipäivä. Päivälleen neljä vuotta sitten kyllästyin pulleuteen, huonoon kuntoon ja puuskuttamiseen. Päätin tehdä asialle jotakin ja aloitin säännöllisen liikunnan. Oinasihmisenä innostun aina jostakin ja innostus yleensä roihuaa täpöllä ja sammuu sitten. Nyt ei ole käynyt niin! Liikun edelleen ja paljon. Takana on tuhansia kävelykilometrejä, satoja hikikarpaloita, pudokaskiloja ja kenkärajoja. VKKV (vähintään kolme kertaa viikossa) -projekti on onnistunut neljän vuoden aikana niin hyvin, että siihen on tullut vain pari hutiviikkoa ja nekin pakollisia sairaspysähtymisiä reilu vuosi sitten. Tämä on nyt muuttumassa ihan selvästi projektista elämäntavaksi ja rakkaaksi harrastukseksi. En olisi uskonut, en.

Jk. Onnittelut Ilmonpäivänä rakkaalle Ykköselle! 

Kyllä en mene nyt kuistille!

Eilen aamulla kävin kuistilla kuvaamassa, tänä aamuna ei tulisi mieleenikään. Meillä on pakkasta nyt 32,2 astetta... Mieluummin kuvaan nyt lämmintä sukankudinta. Aamutuimaan on lähdettävä työkokoustamaan ja alkuperäinen suunnitelmani oli kävellä kokouspaikalta kotiin, kun matkaa olisi ollut sellainen reilu kymmenen kilometriä ja siinähän olisi ollut päivän liikunta. En siis kävele tänään. Hrrr...

Jk. Meillä on nyt luvun alla Tuomas Kyrön uusin kirja. Mies kuuntelee äänikirjaa samalla, kun tekee kotitöitä, lumitöitä ja muita töitä. Minä luen paperiversiota. Otsikkoidea siis lainattu.

Pari sekuntia kuistilla riitti

Aamuyhdeksältä meillä pakkasmittari näyttää reilua kahtakymmentäviittä. Ei ole siis lenkkeilyaamu tänään. Luultavasti ei edes -päivä eikä -ilta. 

Käväisin nopeasti Oton kanssa kuistilla. Pari sekuntia siinä tarkeni olla ja sitten takaisin sisälle ”kuvankehitykseen”. 

Toisen kuvan otin oman huoneeni ikkunasta. Takapihalla(kin) on paljon lunta.

Jatkoa eiliselle

 

Eilen olin liikkeellä kymmenen vuotta vanhan kuvan kanssa, nyt on sitten tuoreempi täsmäkuva. En tiedä, missä vaiheessa tuo on ilmestynyt jääkaapin oveen, mutta ehkä muutaman viikon sisään kuitenkin. Mies on sen jossakin vaiheessa sanaillut. Aika ihana teksti ja tekstittäjä!

En voi viettää teemapäivää!

Tänään on Runoutta töissä -päivä. Voisin viettää sitä, jos nyt olisi eilinen tai huominen. Nyt en voi, kun on tänään ja tiistai ja vapaapäivä ja kotipäivä. Pakko tyytyä runouteen kotona. Esimerkkinä on jääkaappirunoutta päivälleen kymmenen vuoden takaa. 

Ottamuksia 76

Jos ja kun eilen oli mielessä kevät, saa tämä kuva sitten pakkasen niskaansa... Siellä se Pupula odottaa lumien sulamista ja lämpöasteita. Veikkaanpa vahvasti, että huhuilee aina välillä Kettulaan ja Repolaan talvikuulumisia...

Perjantaina alkoi kevät!

Perjantaina soitettiin kevään alkufanfaari. Sen tunnisti siitä, kun ensimmäiset tulppaanit löysivät tien ensin ostoskärryyn, sitten kassan jälkeen suojapaperiin ja kotona vaasiin. Heti tuli kevätfiilis! Yönsä nariseva kahdeksikko viettää tuulikaapissa ja pääsee aamulla lämpimämpään tilaan. Päätin taas, että ilahdutan meitä usein leikkokukilla. Pieni satsaus talouskassasta ja iso ilo kotiin - se tapa talon onnellisena pitää...

Ottamuksia 75

Hitaat aamut on parhautta. Olen toistanut tätä samaa lausetta varmaankin tsiljoonasti, mutta kun se on totta! Ensiksikin sängyssä saa venyä vaikka kuinka pitkään torkkuen ja radiota kuunnellen (tänä aamuna puoli yhdeksään) ja sitten aamupalaa syödään pitkään ja hartaasti. Tämän aamun kuvaan pääsi kananmunankuoritrio.  Sinistä ja valkoista heti aamutuimaan! 

Heiheit taas pitkäksi aikaa!

Eilen oli taas perinteiset joulukoristeiden kokoontumisajot. Kannettiin kaikki tontut ja muut keittiön pöydälle, haettiin varastosta laatikot ja pakattiin laatikot täyteen. Sulassa sovussa siellä sitten lomailevat tontut, enkelit, pallot, seimihahmot yhdessä joulunallen kanssa. Nalle joutui nyt laatikkoon pää alaspäin, mutta saa katsella paria enkeliä melkein vuoden ajan naamasta naamaan...

Mies silitti ja vaihtoi olo- ja makuuhuoneeseen verhot, minä silitin ja vaihdoin kappaverhon keittiöön. Mies otti kaikki jouluvalot sisältä ja ulkoa pois, minä pesin pyykkiä. Yhdessä käytiin lenkillä ja saunassa. Päivä oli niin tehokas ja hyvä, että saa arvosanan sangen hyvä. 

 

Joskus kyllästyn juustoon

Elokuun -08 jälkeen meillä ei ole näkynyt leivällä makkaraa. Juustoa kylläkin erimerkkisiä. Välillä ostetaan soijaleikettä, usein tehdään itse seitania ja aina silloin tällöin ostetaan kuvan voileipätahnaa. Se on tullut meille tutuksi jo 80-luvulla ja maistuu putkilo putkilolta aina yhtä hyvältä. Yllätyin, kun sain juuri äsken selville, että tuotetta on valmistettu jo vuodesta 1942 alkaen. 

En saa tästä kirjoituksesta provikkaa. Saan vain hyvän mielen, kun kerron mieluisasta ja maukkaasta tuotteesta. Ja saan sitä ihan just leivän päälle! Nam! 

Loppiaisaamu

Loppiaisaamu ja virsikirjatyöpäivä. Oikeammin pitäisi puhua virsikirjatyöaamupäivästä, kun menen töihin puoli kymmeneksi ja suunnilleen varttia vaille yksitoista lähden pois. Eilen ei käyty kävelylenkillä ja ensin harmittelin sitä, että tämän päivän lenkki onnistuu vasta illalla, mutta onhan tänä erikoisena keskiviikkona aikaa käydä lenkillä vaikka keskellä päivää! Aplodit siis loppiaiselle! 

Kolme potrettia

Eilen illalla meillä oli puhetta kodin sisustuksesta. Totesimme, että kaikkea on ja varsinkin kaikkea erikoista. Vähän aikaisemmin olin räpsinyt muutaman kuvan olkkarissa näistä tyypeistä, jotka siellä majailevat. Kaksi ensimmäistä muuttaa tällä viikolla varastoon pitkäaikaissijoitukseen. Kolmannen pysyvä paikka on pianon yläpuolella. 

Sekoaisin katalogikodissa. Olen aina nauttinut erikoisten yksityiskohtien sekoittelemisesta ja keitoksen maustamisesta väreillä ja sävyillä. Koti on meille hurjan paljon enemmän kuin asunto. Se on elämän makuinen pesä.

Viisitoista tuntia liikuntaa!

Viikonloppu kului veisatessa, mutta onneksi ehdin tehdä muutakin! Luin, kävelin, saunoin ja kävin mielenkiintoisia keskusteluja elämäni miehen kanssa. Viime viikon liikuntamääräksi tuli upeat viisitoista tuntia. Tämä viikko on sitten taas oma tarinansa ja sen käsikirjoitus on nyt vasta alkumetreillä. Ei muuta tavoitetta kuin liikkumista vähintään kolme kertaa viikossa - sehän se on tässä ollut perimmäisenä ajatuksena kohta neljä vuotta...

Vuoden ensimmäinen sunnuntai

Tuo hykerryttävä teksti on kotoisin Mirkka Rekolalta. Hän kirjoitti mm. näitä Maskuja, joita itse luonnehti pieniksi elämänpituisiksi jutuiksi. Ihastuin, kun luin ensi kertaa ja ihastuin taas, kun löysin kuvan arkistosta viiden vuoden takaa.

Tänään on virsikirjatyöpäivä eilisen tapaan. Iltapäivään saadaan kuitenkin sopimaan kävelylenkki, luulisin. Raajoja ja aivoja on hyvä ulkoiluttaa veisaamisen vastapainoksi! 

 

Olen unessa useasti

Nukkuminen kuuluu lempiharrastuksiini. Olen onneksi naimisissa samanhenkisen kanssa. Varsinkin talvisin nukumme pitkään ja hartaasti. Myönnettävä toki on, että aina välillä öistä tulee repaleisia, mutta noin pääsääntöisesti meillä on nukkumistaito hallussa. 

Unia nähdään tsiljoonia. Yleensä aamulla ei muisteta niistä mitään. Tänä aamuna muistin vain sen, että lopussa oli laulu Nyt tuulet nuo viestin jo toivat. Englanniksi laulettuna ja kitarasäestyksellä. (Eli suoraan Irwin -elokuvasta, joka katsottiin pari päivää sitten.)  Lopputekstejä en huomannut tällä kertaa. 

 

Kävely on Se Juttu!

Vuoden 2021 ensimmäisenä päivänä on aika tehdä inventaario. Vuosi 2020 oli henkilökohtaisella tasolla toipumisen ja kuntoutumisen vuosi. Otin ihan tosissani elämänmuutosprojektin. Sain aikaan tuloksia - arvot ovat parantuneet,  lääkearsenaalia on pienennetty, paino on pudonnut.

Kävelin koko vuonna paljon. Se on ollut aina minulle mieluisa harrastus, mutta nyt vielä enemmän. Kilometrejä kertyi vuoden aikana 2450,9 eli keskimäärin 6,6 km per päivä. Liikuntaa oli vuoden aikana 510 tuntia 33 minuuttia eli keskimäärin 83 minuuttia per päivä. 

Rakastan numeroita - tämä on tullutkin tutuksi vuosien mittaan monelle  - ja tilastointia yleensäkin. Olen itselleni aika ankara, sillä askelmittaristakin otan huomioon vain aerobiset askeleet eli kovat askeleet (Esikoisen määritelmä). Nautin ihan oikeasti liikunnasta, vaikka rehellisyyden nimissä voin myöntää, että olen muutaman kerran vuoden aikana lähtenyt neljännesväkisin liikkeelle. Se ulko-oven kynnys kun on joskus niin kovin korkea... 

Omituinen vuosi 2020 on takana. Siihen kuului paljon etäisyyttä, etäjuttuja ja -varmuutta. Omia rakkaita nähtiin vain harvoin ja ikävä tuli tutuksi. En aio tehdä uudenvuodenlupauksia, mutta haaveilen jo hieman tavallisemmasta vuodesta. Eihän se ole liikaa, eihän?