En ehkä kestä tätä

Myönnän olevani äidinkielen suhteen jonkinlainen poliisi. Luonnehtisin itseni kyläpoliisiksi eli vähän tärkeäksi, mutta leppoisalla asenteella partioivaksi. Nyt on tullut vastaan ilmaus, johon halusin puuttua. Nuoremmat bloggaajat käyttävät tätä aika usein. En ehkä kestä tätä. Tiukkaa tekee minullekin.... Kaikesta huolimatta: yksi yö jouluun on...

A, B, C...

Hyvää Mikael Agricolan päivää! Mikael oli vaikka mitä - Turun piispa, suomen kirjakielen ja kirjallisuuden isä. Siis tosi tärkeä mies, jota ilman ei olisi tällaisia blogejakaan ainakaan suomen kielellä...

Kuvassa on uusin kirpparilöytö eli täydennysosa vanhoihin retropalikoihin. Nyt voimme viestiä keittiön pöydälle vaikka kuinka pitkiä juttuja... Löytö tehtiin Mikael Agricolan päivän aatonaatonaattona.

En kiellä äidinkieltä

Hyvää Kansainvälistä äidinkielen päivää! Tänään kuvituskuvassa pitäisi tietysti olla kirjaimia, sanoja tai lauseita, mutta siirsin eilen illalla kamerasta läppärille paljon talvikuvia ja päivän kuvaksi valikoitui lumipihanäkymä.

Äidinkieli oli lempiaineeni koulussa vuodesta ja luokasta toiseen. Nykyään yritän käyttää sitä omin päin luokattomasti mahdollisimman rikkaasti. Kielioppisäännöt ovat iskostuneet aika hyvin päähän, vaikka joskus joudun tarkistamaan joitakin yhdyssanailuja. Ne surullisenkuuluisat pilkut ja niiden paikat ovat tietysti luku sinänsä ja monessa postauksessa lienen sen luvun tunnustanut...

Tammikuu on kuukausista kirjaisin

Huhtikuu on kuukausista julmin, mutta nyt on puhe jostakin muusta. Tammikuusta, sillä se on ehdottomasti kuukausista kirjaisin. (Tiedän kyllä, että lause yltää kielioppivirhelistassa kärkipäähän ja että äidinkielenopettajaystäväni Päivi näkee punaista. En voinut mitään, kun otsikon tekeminen houkutteli niin kovasti!)

Joka vuosi luen tammikuussa tosi paljon. Yleensä kaunokirjallisuutta, joka on muutenkin lajini. Eilen illalla sain loppuun jo kahdeksannen eepoksen. Jos vauhti pysyy samana, tulee tammikuusta ennätyksellinen... 

Patinaa vai kulunut?

Rakkaassa äidinkielessämme on sanoja, joita toiset käyttävät ihan sellaisenaan ja toiset taas muotoilevat trendiin sopivaksi. Pari päivää sitten törmäsin jossakin sisustusaiheisessa blogissa tällaiseen sanaan kuin patina/patinaa ja minun mielestäni sopivampi sana olisi kyllä ehdottomasti ollut kulunut. No, minä en olekaan mikään sisustusbloggaaja (en todellakaan!), joten en ehkä ymmärrä näitä kaikkia kiemuroita ja vänkyröitä.

Sanomalehtien syövereistä löysin yhtenä päivänä itselleni uuden ammattinimikkeen, jos jossakin vaiheessa en ole enää toimistosihteeri. Tai siis voisin tietysti ottaa free lancer -hommia jo nyt, kun nimike oli niin kutkuttavan ihana. Kokemusasiantuntija. Eikö olekin kerrassaan upea?! Ja kokemusta on monenlaista.

Väärinymmärrys ja floppi

Pari päivää sitten satuin katsomaan televisiosta haastatteluohjelmaa ja siinä oli yhden keskustelijan nimen alle laitettu titteli kokemusasiantuntija. Jäin sitten myöhemmin pohtimaan ja fundeeraamaan titteliä enemmän ja kirjoitin sanan itselleni muistiin myöhemmin käytettäväksi. Ko. ohjelma käsitteli huumeita ja kokemusasiantuntija oli entinen käyttäjä. Kokemukset olivat olleet monenlaisia - aluksi hyviä, sitten huonoja ja lopuksi hyvin huonoja. Summa summarum: erittäin sopiva titteli, vaikka se ensin hieman ihmetytti juuri tuossa yhteydessä. Suomen kieli on kekseliästä ja mahtavaa!

Jk. Nyt sitten googlasin ja sain tietää, että kokemusasiantuntija on ihan koulutuksen saanut ihminen, jolla on omakohtaisia kokemuksia päihdeasairauksista,psyykkisistä tai somaattisista sairauksista. Anteeksi, jos kirjoitukseni loukkasi - se ei missään nimessä ollut tarkoitus.

Sanoissa sen salaisuus

Sanat ja sanonnat, lauseet ja virkkeet ovat minulle henki ja elämä. Joskus tulee väärinymmärryksiä kaikkien suhteen. Joskus harmittaa, mitta useimmiten huvittaa. Niin kävi tiistai-iltana. Iltaelokuva siinä saunan ja iltateen jälkeen oli Zaida Bergrothin Hyvä poika. Ollaan katsottu se ainakin kerran aikaisemmin ja oli taas yhtä hyvä. Elokuvan jälkeen otin googlattavaksi Samuli Niittymäen, sillä halusin tietää ko. näyttelijästä enemmän. Yhdessä viitteessä luki: Samuli Niittymäki näkyy pian kaikissa tuuteissa. Nauroin jätskimäiselle mielikuvalle, jossa esimerkiksi pingviinin tilalla onkin Samuli Niittymäki. Ymmärsin siis täysin väärin otsikon Helsingin Uutisten jutusta vuodelta 2010. Huvittaa vieläkin!

Kenoviiva, vinoviiva, sulkeet ja moni muu

Tänään on Välimerkkien päivä. Tänään siis pilkut, pisteet, ajatusviivat, lainausmerkit, kenoviivat, välilyönnit sun muut ovat todellakin merkkiasioita! Kouluaikona opin käyttämään kaikkia muita, paitsi pilkun kanssa joudun edelleen pähkäilemään. Haasteellisimpana välimerkkinä pidän nykyään lainausmerkkejä tai siis niiden käyttö on haasteellista ja mietittävää. Tällaisessa omassa löpinäpöpinätekstissä ei mielestäni tarvitse osoittaa lainausmerkeillä murteellista tai arkista tai muuten epätavallista ilmausta, siksi löpinäpöpinäkään ei saa merkkejä ympärilleen. Harkiten, sillä välimerkkien tehtävä on auttaa tekstin hahmottamisessa. Ei liikaa, mutta sopivasti ryydittämässä...

Pilkkuja paperilla ja auringossa

Äidinkieli oli aina lempiaineitani koulussa. Jossakin vaiheessa koin ahaa-elämyksen ja siitä lähtien kirjoitelmat syleilivät maailmaa entistä enemmän. Sanojen mahti ja valta vei mukanaan. Siinä kävi vain sillä tavalla, että jotenkin kielioppi ja oikeinkirjoitus jäivät lapsipuolen asemaan. Pilkkusääntöjä en oikeastaan oppinut. Osaan kyllä ihan nuo perinteiset pilkkujen paikat, mutta joitakin on ihan pakko tarkastaa ja tiedän, että osa jää silti väärille paikoille tai puuttuu kokonaan. En ole siitä kuitenkaan enää vuosiin / vuosikymmeniin ottanut paineita. Semminkin kun kielioppimaailma on muuttunut suvaitsevammaksi. Onneksi. 

Omakohtainen helmi

Minusta on ihanaa kehitellä uusia sanoja ja sanontoja. Tulee sellainen lönnrotmainen olo. Keksiminen ja kehitteleminen onnistuu tosin aika harvoin, kun maailmassa on jo niin paljon täysin valmista ja kuranttia sanatavaraa. Olen täysin tyytyväinen siihenkin. 

Viimeksi tuli mieleen tällainen uusi sanonta kuin painimista samassa veneessä. Se ei luultavasti kutkuta kenenkään muun tyytyväisyyshermojani kuin minun, mutta se riittää. Se oli yhden päivän  omakohtainen helmi.

Sanoissa sen salaisuus

Sanojen kieputtaminen, jonkinasteinen väärinymmärtäminen, monimerkitys ja leikittely on aina kiehtonut minua. Verbaalitykitys on ainoa sotimisen muoto, jonka hyväksyn. Joskus luotan muistiini, joskus taas kirjoittelen muistiinpanoja puhelimen muistiin ja joskus taas pikkulappuihin työhuoneen ilmoitustaululle tai lappulaatikkoon.

Tämän aamun lauseeksi valikoitui laatikosta tällainen: Erehtyyhän ne valtamerilääkäritkin... Absurdia kenties, mutta kiehtovaa. Eikö olekin?!