Metusalem, minäkö?

Sarjassamme Kirjaston lehtisalaattipoiminnat. Tuo lainaus kuvasi jonkin muun tuntemuksia, mutta voisin allekirjoittaa, alleviivata ja boldata tuon itsekin vallan mainiosti. En koe, että minulla varsinaista asemaa oli, mutta olipahan elämäni ensimmäinen vakituinen työpaikka… Ja jonkinlainen metusalem ja vastarannan kiiski olen eittämättä (ja kyllättämättä) ollut aina ja iankaikkisesti. 

Krookus ja työpäivä

Pihalla on krookuksia useammassakin kohdassa ja jokainen valkoinen tai violetti kevääntuoja ilahduttaa tosi paljon. Ne kun ovat tavallaan viestejä siitä, että taas on yhdestä talvesta selvitty ehjin nahoin tai ainakin lähes. Tänään menen virsikirjatöihin naapuriseurakuntaan. Joku siellä ei selvinnyt talvesta. Se on tänään työn luonne eli mustat vaatteet päälle…

Just näin!

Vapunpäivän omatoiminen lehtikatsaus sisälsi yhden räpsyn ja monta selailua. Räpsyn halusin jakaa sinun kanssasi, oi lukija! Allekirjoitan tuon ajatuksen täpöllä. Pohjimmiltani olen ehdottomasti oblomovilainen nautiskelija ja kun siihen on viime vuosina yhdistynyt liikuntahulluus, on sopiva elämänmakuinen sekoitus valmiina.

Neljästuhanneskahdeksastoista!

Päivälleen yksitoista vuotta sitten bloggasin ensimmäistä kertaa Arkeilijana, vaikka olin sillä nimellä aikaisemmin kirjoittanut Ennenvanhan blogikylässä reilun kolmen vuoden ajan ja jo sitäkin ennen blogannut. Yksitoista vuotta nyt kuitenkin täyttyy itsenäisenä ja omapäisenä (lue: itsepäisenä) kirjoittajana. Paljon on vettä virrannut Ihakkijoessa (Aurajoesta nyt puhumattakaan) sinä aikana ja olen saanut tosi monta lukija- ja kommentoijaystävää. Olette rakkaita ja tärkeitä ihan jokainen. 💕

Tämä on yksitoistavuotiaan neljästuhanneskahdeksastoista kirjoitus. Vietän merkkipäivääni kotosalla.

Kahdeksankymmentäkuusi vuotta sitten mentiin kihloihin!

Neljäkymmentäkolme vuotta sitten matkustimme linja-autolla Hankasalmelta Jyväskylään kihlojenostoon. Sormukset olivat (ja ovat) valkokultaiset. Laurilan laskuopin mukaan kihlautumisesta on siis kahdeksankymmentäkuusi vuotta!

Paljon on vettä virrannut Kuuhankavedessä, Päijänteessä ja Ihakkijoessa ja kaikenlaista sattunut & tapahtunut vuosikymmenien aikana. Kuulostaa ehkä yksitoikkoisen arkiselta, mutta sanon sen kuitenkin: Rakkautta on riittänyt!

Ryppyjäkö? No varmasti!

Tässä iässä (66j juonteet ja rypyt kuuluvat väistämättä kuvaan. Ryppyiset kädet olen omistanut jo vuosikymmeniä ja niitä on ihmetelty ja olen itsediagnosoinut ne soittamisen sivuoireiksi. Rypyistä viis, kun elämäähän se on!

Aina välillä innostun käyttämään jotakin naamarasvaa, mutta sitten se taas unohtuu kaapin perukoille. Meikkejä en osaa käyttää enkä enää viitsi opetella. Kosmetiikkateollisuus ei minulla ole juuri päässyt rikastumaan. Ihan luomuna täällä tallaillaan menemään.

Provosoin tarkoituksella!

Kerran löysin kirpparilta eurolla pienen kehyksen. Se ihan selvästi kaipasi lasinsa alle tekstiä ja Laurilan postikorttivarastosta löytyi juuri sopivan provosoiva viesti. Täsmennys: Olen suhteellisen kiltti ja hyvin harvoin olen eksynyt pahoille teille. Toisaalta kortissa puhutaan lähtemisestä ja eksyminen on eri asia. Täsmennys 2: Hyvin harvoin olen lähtenyt pahoille teille.

Muistutusmuki

Olen yrittänyt olla hetkeentarttuja eli carppaaja. Välillä onnistun siinä hyvin, välillä taas en ollenkaan. Kotosessa juon mieluusti kahvini tai teeni tuosta mukista, jossa lukee kaksi tekstiä. Toinen on Rakastu arkeen ja toinen sitten tuo teen yläpuolella näkyvä. Eli teksti muistuttaa, jos en satu muistamaan…

Jk. Kuvanottohetkellä mukissa oli Clipperin Zen again -yrttihauduketta. Sopii hyvin iltajuomaksi.

Ihannoin Peppi Pitkätossua!

Sankarini on läpi elämän(i) ollut Peppi Pitkätossu. Peppi on handlannut ja jaksanut ja halunnut tehdä ihan mitä vaan. Ehkä juuri siksi ihailen häntä ja vaatekaapistani löytyykin muutama peppimekko. Viimeksi  ostamaani pukeuduin, kun oli se riemuisa eskarilaisjuttu ja sama mekko oli päällä viime viikolla Kolmosen yksivuotisjuhlissa. 

Etsiskelin sopivaa sitaattia ja löysin tosi hyvän: Sinun pitäisi olla iloinen, että on edes jokin sää!  Yritän muistaa tämän silloin, kun sataa ja myrskyää ja aurinko tuntuu kadonneen päiväkausiksi. 

Arkea ja juhlaa

Minä olen aina ollut arkeilija - jo vuosia ennen kuin minusta tuli Arkeilija. Arjessa on mielestäni kaikki värit, maut ja vivahteet. Virsikirjatyön ansiosta olen päässyt usein erilaisiin juhliin, iloon ja suruun. Klaanillakin on aina välillä juhlia - nimiäisiä ja synttäreitä. Nautin lahjojen miettimisestä ja hankkimisesta juhliin. Ja niistä juhlista. - Silti arki yleensä vetää pitemmän korren.

. 

Pieniä suuria asioita

Pienet asiat tekevät elämästä Elämän. Monesti pienet asiat tulee ohitettua, kun odottaa jotakin tosi hienoa ja suurta tapahtuvaksi. Olen yrittänyt opetella elämään tässä ja nyt ja arvostamaan pieniä asioita. Kokeilenpa listata muutamia… Hyvät yöunet, hidas aamupala, tekstiviesti ystävältä, kävelylenkki, sauna, hyvä kirja, elokuvaelämys jne. Ja jääkaappimagneetit!

 

Nytku vai sitku?

Tässä vaiheessa talvea ei ajatukset ihan vielä ulotu kesään asti, vaikka kuinka pinnistelee… Kesään tuntuu olevan noin miljoona päivää. Tässä iässä (65) osaan kuitenkin vanhasta kokemuksesta sanoa, että kesä kyllä odottaa siellä! 

Olen yrittänyt luopua liiallisesta sitku -ajattelusta ja tarjoamaan mielelleni&aivoilleni mielummin nytku -ajatuksia. Joskus onnistun, joskus taas en. 

Onneksi on kirjastoja ja kirjoja!

Eilen kävelin viemään kolme kirjaa kirjastoon. Alin oli paras, keskimmäinen yllättävän heikko lehtolaiseksi ja ylin oli kiinnostava. Alinta sain odotella pitkään. Kävellessäni reppuselkäisenä kohti kirjastoa mietin, miten sitä pärjäisikään ilman kirjoja, ilman lukemista, ilman monia kiinnostavia tarinoita! 

Jk. Vein nuo kolme, lainasin kaksi uutta kotona odottavien seuraksi. 

Arki-ihminen jo toisessa polvessa!

Olen aina ollut arjen puolestapuhuja, kannattaja, puolustaja ja edustaja. Ilmeisesti olen imenyt sen jo äidinmaidosta, sillä äiti-Liisa oli arki-ihminen ja koti-ihminen ihan viimeisen päälle. Arkeilijan rooli blogimaailmassa on siis sopinut minulle varsin hyvin. En usko, että yhtäkkiä tässä nyt muuttuisin glamour-lurex-juhlaihmiseksi! Härregyyd! 

Mitä mieltä olet?

Kirjastossa tulee luettua aika paljon lehtiä ja samalla tallennettua oman muistin lisäksi Samun muistiin yhtä sun toista blogattavaa tai/ja mietittävää. Kuvassa uusin ajatus enkyllämuistamistä lehdestä muutaman päivän takaa. Ajattelemisen arvoista ja pohdittavaa. Jollakin lailla kyllä koen tekstin syyllistäväksi tai jotain. Mitä mieltä olet?

 

Suosittelen carppaamista

Olen aina ollut luonteeltani melko optimisti. Vuodet ja vuosikymmenet ovat opettaneet vielä enemmän carppaamaan (vrt. Carpe diem). Siksikin ilahduin, kun kirjastoreissulla luin lehtiä ja tuo kuvan teksti pomppasi esiin. Allekirjoitan sen just nyt, kun isossa mukissa on aamukahvia ja päivästä näkyy tulevan kaunis syysaurinkopäivä.

Tasapainoinen arki - ensi vuonnako?

Kirpparilta löysin eurolla kirjan. En koe olevani mitenkään erityisen stressaantunut, mutta ehkä sitä voisi selailla huvikseen. Kirjaa voisi käyttää päivittäin tai sattumanvaraisesti. Ehkä säästän sen ensi vuodelle, kun se on jotenkin selvempää ja taulukkomaisempaa. Maistiaisiksi nyt kuitenkin yksi: Jos olet hermostunut tai kiihtynyt, tyynyn hakkaaminen on oiva tapa vapauttaa ylimääräistä energiaa. Siinäpä meille oiva tapa!

Jk. Ja kyllähän OA:n käsikirjastoon täytyyy tuollainen nimikkokirja kuulua! 

Kaunista on!

Leirillä tuli kuvattua vaikka mitä. Lapsia, maisemia, heiniä, sämpylöitä, kukkia, pullia ja taas lapsia. Toisena tiistaina lähdin myöhään pihalle rantaan. Oli ihan tyyntä. Iso möhkälepilvi oli samaan aikaan taivaalla ja vedessä. Ajattelin, että kyllä elämä osaa sitten olla kaunista. Ihan kaunistelemattakin se osaa. Rispektit siis elämälle!

Upea teksti!

Eilen illalla löysin tällaisen helmen, kun haahuilin IG-maailmassa. Teksti pursuaa ihanasti kiteytettyä Elämää! Monia asioita tiedän tekeväni jo nyt, mutta tästä eteenpäin vielä isommin ja vielä täydemmin. (Tai - tanssimisen kanssa on vähän niin ja näin, sillä vaikka muuten omaan rytmitajun, on minulla siinä lajissa kaksi vasenta jalkaa…) On hyvä, että joku joskus tönäisee meitä kaikkia ajattelemaan ja viisaamaan suuntaa. 

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Virsikirjatöitä varten sunnuntaiaamuna räpsäisin tämän kuvan. Tiesin, että kirkkokansalle kerrotaan yhden vauvan kasteesta ja halusin soittaa nimen jälkeen tuon saman laulun, joka meillä laulettiin Kuopuksen ristiäisissä huhtikuussa -87. Toimi hyvin silloin ja toimi nyt! Ei aina tarvitse olla niin vakavaa - ei edes virsikirjatöissä…