Kirjastossa tulee luettua aika paljon lehtiä ja samalla tallennettua oman muistin lisäksi Samun muistiin yhtä sun toista blogattavaa tai/ja mietittävää. Kuvassa uusin ajatus enkyllämuistamistä lehdestä muutaman päivän takaa. Ajattelemisen arvoista ja pohdittavaa. Jollakin lailla kyllä koen tekstin syyllistäväksi tai jotain. Mitä mieltä olet?
Viime viikkojen aikana elämän päättyminen on ollut mielessä ja puheenaiheena blogiystävä Stanstan äidin poisnukkumisen johdosta.
VastaaPoistaMonenlaisia ajatuksia se on herättänyt kotonakin - viimeisten viiden vuoden aikana elämä on "katkennut", joiltakin kesken, joiltakin yllättäen, joiltakin yllättäen. Viimeksi juuri kolme viikkoa sitten itseni ikäinen, entinen työtoveri nukkui pois.
Vaikka monen yllättävä lähtö tuntuu julmalta, olen silti sitä sitä mieltä, että meillä jokaisella on tietty määrä päiviä, eikä niitä voi ostaa lisää, eikä niillä voi tehdä vaihtokauppaa.
Siksi pitkän elämän tavoittelu on minusta turhaa: "syö näin, niin pysyt nuorena" - ei, vuodet kertyvät samaa tahtia syön sitä tai tätä.
Olen yrittänyt olla syömättä suklaata, mutta luulen, että vaikka olisin siinä onnistunut, olisin silti tänään 57-vuotias 😉😄
Keski-iän alkuvuosina - keski-iässä olin liikunnallinen - eikä sekään ole estänyt vuosia kulumasta.
Nyt olen sohvaperuna ja vanhenen varmaan samaan tahtiin: päivän kerrallaan.
Saikohan kukaan näistä ajatuksista mitään irti - ja olikohan tällä mitään tekemistä sen kanssa mitä sinä yritit saada muista irti? (Ja minä hätäisenä tietysti ensimmäisenä, ellei joku lyhytsanaisempi tässä välissä ole kirjoittanut viisaampia sanoja 😊)
Ihanaa, kun ehätit vastaamaan. Todellakaan ei elämän pituudella voi tehdä vaihtokauppaa ja elämä saattaa päättyä hyvinkin nuorena tai sitten vanhana, mutta mieleltään hupakkona…
PoistaJatkan vielä vähän: isäpuoleni, Tunturiruipelo; jos vain päiviä riittää, saamme heti vuoden vaihtuessa viettää 87-vuotispäiviään.
PoistaTyötoverini, josta mainitsin, oli juuri täyttänyt 56.
Ajatukseni oli näköjään katkennut tuolla kommenttia kirjoittaessani ja olin kirjoittanut "omiani" - ajattelin siinä hetkessä enoani joka vuosi sitten kesällä menehtyi aivan yllättäen, juuri 68 täytettyään. Kun ensijärkytyksestä selvisimme, ymmärsimme, että hän lähti juuri niin kuin halusikin ja aika oli hänelle juuri oikea. Vielä kun kuulimme, että hän "vain" nukkui pois, ilman kipuja ja tuskia, helpotus oli meille suuri ja osaamme olla jopa onnellisia hänen puolestaan.
Aurinkoista sunnuntaita - elämää nämäkin asiat ovat 💗
💕
Poista