Hidas aamu

Vapaapäivän tuntee siitä, että edellisenä iltana voi lukea sängyssä vaikka kuinka pitkään. Tunnustan lukeneeni vähän yli puolenyön. Sen tuntee myös hitaasta aamusta, kun kellon ollessa yhdeksän kahvi on vielä puruvaiheessa ja leivät pakastinkylmiä paahtamista odotellen. Poikkeuksellisesti nyt on vain kaksi vapaapäivää, kun viikonlopuksi joudun virsikirjatöihin paikkaamaan. Nautin siis kiireettömyydestä nämä kaksi päivää täpöllä. 

Ottamuksia 121

Eilen kävin iltapäivällä kahdeksan kilometrin kävelylenkillä. Valitsin aluevaihtoehdoksi lähilenkin. Aurinko paistoi ja hanki kimmelsi. Joku muukin oli ollut liikkeellä lähiaikoina. Pysähdyin välillä ottamaan räpsyn. 

Elämänohjeeni

Ennen vanhaan merkkailtiin ja ristipistoiltiin ns. huoneentauluja. Aika usein niiden tekstit olivat joko hengellisiä tai sitten muuten vaan kohottavia ja opettavia.  Kauas on tultu niistä ajoista, mutta eilen työpaikalla tajusin, että yhtä hyvin tuollainen tavallinen postikortti seinällä voi olla huoneentaulu, motto tai elämänohje. Minulle ainakin. Kortti saa olla seinällä niin kauan kuin minä olen töissä! 

 

Meillä on ihana klaani!

Eilen virsikirjatyörupeamani jälkeen syötiin lounas ja sitten lähdettiin ajamaan Tampereelle. Sankarin jujutus onnistui täydellisesti ja oli ihanaa nähdä aidosti yllättynyt poika, kun hän tuli äitinsä kanssa ulkoilemasta ja sisällä kotona odottikin isän lisäksi ilmapallot, viirit, onnittelulaulu ja mummu & vaari. Kakkukahvien jälkeen nähtiin toisetkin omat videopuhelun merkeissä ja onnellisina ajelimme illalla kotiin. On meillä ihana klaani!

Taas juhlitaan!

Kuvalla on nyt kaksi merkitystä. Mies oli eilen tehnyt yllätyskakun, koska oli se hääpäivä ja tänään ajellaan Ykkösen synttäreille yllätyksenä. Poika luulee, että viettävät synttäreitä vaan kolmisin, mutta me pölähdämmekin paikalle.

Tänään on siis päivä, jolloin mummuutemme ja vaariutemme saavuttaa seitsemän vuoden iän. Hienoa ja liikuttavaa. Ykkönen on kasvanut suloisesta kääröstä pitkäsääriseksi ihanaksi pohtijaksi. Rakastan ja paljon.

Tähtiin kirjoitettu liitto

Tänään tulee kuluneeksi kolmekymmentäyhdeksän vuotta siitä päivästä, kun meistä tuli rouva ja herra. Paikka oli Hankasalmen kirkko ja hääväkenä kaikkein lähimmät. Vesisateenhan sanotaan tietävän onnea hääpäivänä, mutta meillä satoi räntää, kun astuttiin kirkosta ulos. Laitettiin siis vielä astetta paremmaksi! 

Vuosikymmenien aikana on terävimmät piikit kummastakin tylsyneet. Rakkautta on pursuillut koko ajan. Luulen, että tämä liitto on kirjoitettu tähtiin jo liitukaudella…

Täytän seitsemän!

Tämä blogi täyttää tänään seitsemän vuotta. Tilastojen mukaan olen tehnyt tähän mennessä 2556 postausta aiheesta, aiheen vierestä ja joskus kai aiheetta. Lyhyet jutut on minuutta, ei kilometrin pituiset postaukset. Kuvia joko yksi tai joskus useampi. Kannanottoja ja muistelmia, liikunnan riemua ja laiskottelua, arkea sen joka puolelta.

En osaisi enää olla ilman bloggaamista. Se on yhtä tärkeä asia aamussa kuin kahvi. Sanoja ja lauseita tupsahtelee mieleen ja muistiinpanoihin ja usein huomaan ajattelevani/sanovani, että tuosta pitääkin kirjoittaa blogissa.

Kerron peltirasioista

Tässä  vuosien mittaan olen kertonut riveillä, rivien väleissä ja kuvissa aika paljon niistä tavaroista, joista pidän. Suurin osa jo tietää kyltit, tarjottimet, kirjat, elokuvat, pehmoeläimet, lelut, astiat jne. Entä sitten nämä peltirasiat? Ehkä olen maininnut sivulauseessa, mutta jos nyt olisikin päälauseen vuoro… Peltirasioissa voi säilyttää lähestulkoon mitä tahansa. Yhdessä kulkee matkatessa korvakuulokkeet, yksi hilloaa postimerkkejä Kotosessa ja parissa on perhejouluisin joko kauralastuja tai parmesaanipikkuleipiä. Ja tuo oli vasta ihan pintaraapaisu Laurila-Kotonen -akselilta. Raapaisu riittäköön.

Jk. Kuvan rasiassa on kalanmuotoisia piparminttupastilleja. Se on Kotosessa ja luultavasti kaikki suositellut viimeiset käyttöpäivät on jo historiaa. Ei se mitään, rasia on kiva. Ehkäpä kippaan pastillit seuraavalla kerralla biojätepussiin ja laitan rasian tyhjiltään keittiön hyllyyn…

Hyväuninen yö

Olipa hyväuninen yö! Tätä ennen olikin kaksi repaleyötä, joten juuri nyt on ihan uskomattoman levännyt olo. Heräsin vasta kellonsoittoon eli nukuin kahdeksan ja puoli tuntia yhteen kyytiin. Unet vaan vaihtuivat lennosta välillä.  

Ikävän karkotuksia

Kahden omituisen vuoden aikana on ollut monta kertaa iso ikävä Kotoseen. Ollaan toki käyty siellä, mutta  paljon vähemmän ja ei olla käytetty julkista liikennettä juuri ollenkaan. Ikävän karkottamiseksi olen tilannut/ostanut turkutuotteita Laurilaan. Tyynynpäälliset, iso tyyny, villahuopa ja nämä lasinaluset ovat kuin pala varsinaista Suomea täällä keskisessä Suomessa.

Varsinaisessa tehtävässään eli juhlajuomalasien aluskäytössä nämä ovat aika harvoin, mutta usein taas jälkiruokakahvimukin alusena. Ei tahriinnu pöytä ja ikävä karkottuu siinä samalla.

Neljän päivän putki

Onnistuin! Keskiviikkoiltana tutkin kävelytilastoja ja totesin, että lähimpään isoon tasalukuun (500) olisi matkaa 71 kilometriä. Neljälle päivälle jaettuna se tekisi 17,5 per päivä. Tavoite tuntui ihan hullulta, mutta minähän rakastan kaikkia päättömiä juttuja! Otin siis itseltäni haasteen vastaan. Torstaina kävelin 16,8. Perjantaina 17,2. Lauantaina 18 ja sunnuntaina 19. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että jokaiseen päivään tuli kaksi lenkkiä. Kävelin lähilenkkejä ja kävelin vähän kauempana. Kuuntelin monia puheohjelmia askeltaessani, nautin auringonpaisteesta naamallani. Sanon tsiljoonannen kerran: Kävely on Se Juttu.

20.3.

Tänään on kevätpäiväntasaus. Kurki kuulemma ottaa tänään etelässä lentoasennon kohti pohjoista ja sanoo: Tasan yöt, tasan päivät, tasan kaksi jalkaistani. Tuskin se on totta, mutta tarina tuntuu jotenkin suloiselta.

Tänään on vapaapäiväryppään neljäs ja viimeinen päivä. Olen kävellyt paljon (tai oikeastaan tosi paljon), sillä keskiviikkoiltana tein itselleni kovan tavoitteen. Näillä näkymin olen ns. aikataulussa sen suhteen. Huomenna kerron, onnistuinko…

Ottamuksia 120

Hyvää tasa-arvon päivää ja Minna Canthin päivää! Tasa-arvotarjotin on muutaman illan takaa. (Nyt kuvan ”kehitysvaiheessa” huomasin, että tarjotin on väärinpäin, mutta se ei tahtia eikä teenjuontia haitannut…) Kirjoitin pari päivää sitten arjen rakkaudesta. Voisin lisätä sen tekstin ideaan vielä pari ajatusta: Rakkautta on myös se, että ei tuputa, ei pahoita mieltään eikä kurtista kulmiaan, vaikka syön vain yhden palan tai en sitäkään. 

Eilinen faktoilla ja lisäselvityksillä

Eilen hain kirjastosta pinon kirjoja ja ruokakaupasta muun muassa kukkia. Valitsin väriä tosi pitkään ja päädyin jonkinlaiseen liukuväriin.  Kävelin yksin pitkän lenkin (13,4 km) ja yhdessä lyhyen (3,4 km). Kyllä se on niin kivaa ja koukuttavaa! Luin kolmatta Ninni Schulmania ennen nukahtamista. Sen verran hyviä ovat, että lainasin jo neljännenkin…  Saunoin. Meillä saunotaan joka ilta, jos ei ole mitään estettä/menoa/kipeyttä. Söin hyvää ruokaa. Rehellisenä tosin sanoin, ettei kirkas kalakeitto ole ihan ykkössuosikkini.  Iloitsin hankien hupenemisesta. Oletko samaa mieltä, että lumihangilla on näin kevätttalvella/keväällä jotenkin nolo ilme?

Kaurakavereita!

Satuin kerran Instagramin ihmeellisessä maailmassa törmäämään (kuv.) MÖ Kaurameijeriin, keskipohjalaiseen yritykseen, jonka liikeidea, visuaalisuus ja nimi ilahduttivat. Laitoin heille viestiä ja kerjäsin muutaman nimitarran itselleni, kun kerran kaimoja ollaan… Sain ne ja päätin mahdollisimman pian bongata jotakin tuotetta maistettavaksi

Kuopus ilahdutti minua tuliaisella, jonka korkkasin eilen töissä. Maku oli hyvä, rakenne myös. Mainostan nyt ihan omaksi huvikseni, sillä en saa tästä mitään provikkaa - paitsi hyvän mielen ja ai niin, ne tarrat… 

Jk. Sunnuntaisella Helsingin reissulla törmäsin tähän nimikaimaani ja otin meistä kaurakaverikuvan. Kuva löytyy Instagramista, Facebookista ja tästä…

 

 

Arjen rakkautta

Mies leipoi eilen päiväkahville kauniin omenapiirakan. Tulin sitten kutsuttuna keittiöön, nousin saman tien tuolille (se on kyllä oikeastaan minulta kiellettyä) ja otin kuvan kattauksesta. Ajattelin, että siinä oli pöydässä arjen rakkautta kauneimmillaan. Paratiisia ja sunnuntaita ihan keskellä viikkoa. Olen onnentyttö.

Tunneleipomista

Meillä on leivottu aina. Lasten ollessa kotona kannatti ja piti leipoa tosi paljon. Kahdestaan ollessamme harvemmin, mutta silti aina silloin tällöin. Mikään ei ole niin hyvä tuoksu kuin on tuoreen pullan tuoksu. Se kulkeutuu salaa kuistille, eteiseen ja saa hymyn huulille. Niin ja veden kielelle jo etukäteen. 

Kun saadaan omia mummulaan, leivotaan ja kokataan. Olen joskus itsekseni ihmetellyt, miten juuri silloin kaikki leipomukset ja ruoat onnistuvat yleensä tosi hyvin. Ehkä pullataikinaan tulee ripsautettua kardemumman ja sokerin lisäksi rakkautta ja ehkä lasagnen teossa tomaattikastikkeen ja juustokastikkeen salaisena välikerroksena on lasagnelevyjen lisäksi onnellisuutta…

Jk. Tänään on nuorimmaisen oman virallinen syntymäpäivä. Onnea x 3!

Olipa hauskat juhlat!

Eilen vietimme Kakkosen synttäreitä pitkästä aikaa isolla porukalla. Leikkipuiston sisätila oli kekseliäästi vuokrattu yksityiskäyttöön ja meitä oli juhlissa viisitoista aikuista ja yhdeksän lasta. Syötiin herkkuja, leikittiin ja oltiin iloisia, että nyt oli mahdollista kokoontua yhteen. Virallinen syntymäpäivä on oikeasti vasta tiistaina, mutta sunnuntai oli hyvä juhlapäivä.

Matkustimme autolla melkein kaksi tuntia ja junalla kuusi tuntia. Juhlissa ehdimme olla kolmisen tuntia. Aika rankkaa, mutta kyllä se kannatti, kun näki sankarin iloisen ilmeen. Lahjaksi veimme kultaisen veturin ja satukirjan. Kakkonen oli ollut veturista ihan pähkinöinä ja se oli pitänyt illalla vielä korkata. Mummu ja vaari kiittävät kivoista juhlista.

Menin, mutta en viihtynyt

Meidän pihalla on lumilinna tai lumiluola, kuten Mies sanoo. Eilen kävelylenkin jälkeen ahtauduimme sinne. Mies oli yllättynyt, kun suostuin tulemaan. En halunnut olla siellä pitkän aikaa ja tein itselleni pika-analyysin tuntemuksistani. Olen varmaankin jossakin aikaisemmassa elämässäni jäänyt johonkin tuontyyppiseen lumen hautaamaksi tai ainakin melkein. Aika hyvä teoria, vai mitä?

Värillisen lasin aamu

Facebookilla on muistissaan kaikenlaiset tapahtumat ja kirjoitukset. Päivälleen yhdeksän vuotta sitten olin laittanut sivulleni tällaisen kuvan. Joku oli arvellut, että minulla on pääsiäinen mielessä. Joku toinen oli kommentoinut, että äidillään on ihan samanlaisia.

Tulin nyt jatkamaan tätä kirjoittamista keittiön pöydän ääreen. Ikkunalla on edelleen nuo kuvan keskimmäiset esineet. Mariskooli on häipynyt omiensa joukkoon vihreän senkin välikköön ja Kehrä on jossakin kaapissa. Kaksi ovat nyt saaneet seurakseen harmaata, punaista, kirkasta ja syvänvihreää lasia. Mutta lasia joka tapauksessa…

Jonkinmittainen

Tein sen, mitä aioin ja tuplaten!  Päivällä kävelin sataa metriä vaille kympin lenkin yksikseni ja iltalenkille sain Miehen mukaan. Käveltiin 8,2 kilometrin lenkki ennen saunaa. Voitte siis uskoa, että tuosta kaikesta kävelystä terveesti väsyneenä nukuin yöni kuin tukki. 

Vapaapäivä, ihanaa!

Venyin ja vanuin sängyssä melkein yhdeksään. Mies keitti aamupuuroa, mutta tälle aamulle valitsin jotakin muuta ja asettelin jogurtin päälle nuo lisukkeet taiten ja varovasti, jotta sain otettua annoksesta kuvan.  (Selvennys: puuroa keitetään joka aamu ja sitä saa ottaa tai ei. )

Jogurttikulhon lisäksi oli muutakin. Ja sekin oli tietysti kuvattava…

Tälle päivälle ei ole muita suunnitelmia kuin jonkinmittainen kävelylenkki. Vapaapäivä, ihanaa!

Aamut ja minä

En ole ollenkaan aamuihminen. Nukun aina niin pitkään kuin saan, mutta pääsen kyllä tarvittaessa vääntäytymään sängystä vaikka kuinka aikaisin. Tänä aamuna se tarvittaessa oli vähän yli seitsemän. Vielä kun oppisi sen taidon, että menisi illalla vähän aikaisemmin nukkumaan…

Parasta keskiviikkoaamussa on tieto siitä, että seuraavana aamuna saa venyä ja vanua unten mailla vaikka kuinka pitkään! 

 

Onko kivaa olla nainen?

Hyvää naistenpäivää! Olen mielelläni lapsenlapsi, tytär, sisko, nainen, vaimo, äiti, täti ja mummu. Olen päässyt joka paikkaan siinä kuin miehetkin ja nimenomaan niihin paikkoihin, joihin olen halunnut. (Pääsemättömyys Helsingin Suomalaiselle Klubille ei harmita.)

Onko kivaa olla mies?  Näin kysyi vuosia sitten perheen pikkutyttö. Ehkä asetan nyt kysymyksen toisin: Onko kivaa olla nainen? Vastaan siihen itse: On. On kivaa olla osana pitkää sukupolvien ketjua ja naiseuden syvintä graalinmaljaa. 

Eilen oli matkapäivä

 

Eilen oli matkapäivän vuoro. Juna vei Ykkösen, Kuopuksen ja Vävyn omaan kotikaupunkiinsa. Kuljeskelin sitten hipihiljaisessa talossa, keräsin veturit ja vaunut laatikkoon ja asettelin pehmoeläimet yhteiselle rahille. Pitkään viikonloppuun mahtui vaikka mitä ja muisteltavaa ja puheenparsia jäi. On tuo oma perhe ihana asia!

Äidin mietteitä

Olen ollut kahden lapsen äiti nyt päivälleen kolmekymmentäviisi vuotta. Se tuntuu hyvältä, eikun siis upealta. Lapset toivat pieninä ja tuovat isoina elämään mielenkiintoisia mausteita ja herkullisia vivahteita. Tänä aikana ei ole tarvinnut tyytyä suolaan ja pippuriin, ei pelkkään beigeen - itse asiassa tämä äiti olisi varmasti voipunut, nääntynyt ja kyllästynyt  niihin.

Olen ollut iso ihminen oikeastaan aina. Tällä hetkellä olen kuitenkin vähän pienempi kuin ennen lapsia. Se tuntuu oudolta, mutta hyvältä.

Holvin viisauksia

Töissä  on holvi, jonka rautaoveen olen laittanut tekstimagneetteja kiinni. Ovessa on siis useampi huoneentaulu ja motto. Kuljen siitä ohitse monta kertaa työpäivän aikana, joten en voi olla lukematta tekstejä. Lisää lempeyttä on paikallaan aina ja varsinkin silloin, jos joku asia tai tapa pännii. Ihmisiähän me vaan olemme kirkon töissäkin…

Leikin aika

Leikit ja pelit jatkuvat. Eilen nostettiin legolaatikot olkkarin lattialle. Ykkönen rakensi päivällä pizzeriaa ja pyysi minua etsimään kokkia, kun sitä ei löytynyt. Se oli just äsken minulla tässä. Kaivoin ja kaivoin tyyppilaatikkoa, mutta en löytänyt. Sitten yhtäkkiä muistin, että kokki oli laitettu pizzerian pöydänjalaksi! Illalla siirrettiin rakennelmia sen verran, että huoneessa pääsi helpommin kulkemaan. Vanhasta muistista tiedän, että legopalikka paljaan tai ohutsukkaisen jalan alla ei ole mikään riemastuttava kokemus…

 

Hajatuksia 11

Eilen alkuillasta juna toi Kuopuksen ja Ykkösen hiihtolomalle. (Eskarin lapussa luki ´talviloma´, mutta kyllä me kotona sanotaan sitä hiihtolomaksi.)  Laurilan iltaan mahtui siis pinaattilättyjä, pelaamista, saunomista, rutistuksia, muroja ja vaarin lukema iltakirja. Tähän aamuun nuorin ja vanhin heräsivät ensimmäisinä.

Pitkä vapaa viikonloppu tuntuu ylelliseltä. Tällä viikolla veikkaan liikunnan jäävän aika vähiin, mutta onneksi kaksi kertaa on jo plakkarissa tehtynä. En välitä enkä valita.

Tarpeellinen kyltti

Oma huone on välillä siisti ja välillä taas kuin lähtevä laiva. Eilen satuin kirpparilla bongaamaan tuon kyltin ja maksoin siitä mielihyvin neljäkymmentä senttiä. Ripustin kyltin eilen illalla oveeni (siitä oli vaikea ottaa kuvaa, joten kuvasin erikseen) ja toteutin käskyn vielä saman tien. Kannoin lenkkivaatteita kaappiin, pinkkasin parit puolipitoiset vaatteet, revin parit turhat paperit roskiin,  siivosin pöydältä kaiken siinä ajelehtivan sälän (muistilappuja, virsikirja, postikortteja, kyniä, kuitteja) paikoilleen. Sitten olikin jo aika mennä nukkumaan. Nyt yritän taas elää siistimmin. 

Tulppaanien ilmestys

 

Helmikuussa luin yksitoista kirjaa ja kävelin 145,3 kilometriä. Liikuntaa kun oli myös spinningin muodossa, niin yhteensä itsensä liikuttamisminuutteja tuli kuusikymmentäkahdeksan per päivää. Riittävän hyväksi kuukaudeksi arvotan helmikuun. - Ilahduin Kakkosen ja huoltojoukkueensa pitkästä mummulaviikonlopusta.. Seurasin ja seuraan typertyneensurullisena viime viikolla alkanutta murhenäytelmää eikovinkaankaukana. Helmikuuhun mahtui siis monenlaista tunnetta ja ajatusta.

Jk. Kukat ilmestyivät eilen pappilan taukotilan pöydälle. Tai ei ne mitenkään raamatullisesti ilmestyneet, kun lomalle jäävä työkaveri toi ne meitä ilahduttamaan. Otsikko vaan oli kiva väsätä siitä.