Kolmas eläkevuosi yllätti pituudellaan!

Eilen päättyi heinäkuu ja kolmas eläkevuosi umpeutui. Laskin illalla ihan vanhanaikaiseen tyyliin eli kynällä ja paperilla nuo kävelykilometrit. Tänä elokuun ensimmäisenä aamuna tein koneellisesti tarkistuslaskennan ja samaan lukuun päädyin. Sen verran paljon oli kertynyt askelia, että yllätyin…- Vuosi on ollut hyvä. Vointi on ollut hyvä. Virsikirjatöissä olen käynyt aina välillä tienaamassa suolarahoja (Pan-). Elämä on oivallista.

Kolmekymmentä pudokaskiloa

Aloitin liikuntatavoitteellisen projektini tammikuussa -17. Sen jälkeen olen kävellyt tähän mennessä arviolta 25000 kilometriä (vuodesta -20 on tarkat tilastot, samoin vuodesta -17, loput ovat nointietoja) ja nyt olen tilanteessa, jossa olen kolmekymmentä kiloa pienempi kuin aloittaessani. Paino on siis pudonnut todella hitaasti, mutta vähitellen koko ajan. Tällä liikuntamäärällä ja kulutuksella en joudu miettimään ollenkaan syömisiäni. Tilanne on siis (aika) ideaali nyt, kun voin hyvin ja jaksan paljon enemmän. 

Jos mietin asian miinuspuolia, niin niitä on tietysti se, että vaatevarastoa on pitänyt uusia. Niin ja lenkkareita kuluu kävelyn takia useammat parit vuodessa. Muuta negaa en keksi. En kirveelläkään!

Kärpänen täyttää yhdeksän vuotta!

Liikuntakärpäseni  täyttää tänään yhdeksän vuotta. Kyllästyin silloin olemaan puuskuttava, rapakuntoinen pullero ja päätin aloittaa säännöllisen liikkumisen. Vähintään kolme kertaa viikossa ja jotakin liikuntaa. Vuosien aikana kävelystä on tullutt lempilaji ja -lapsi. Kunto on kohonnut, paino on laskenut, kenkiä on kulunut ja ulkoiluvaatteita on ostettu. Ja nautin liikunnasta nykyään ihan täpöllä! 

Aina joskus laitan itseni etusijalle

Kirjaston lehdestä räpsäisin ylläolevan kuvan. Se osui ja upposi. Tuota ajatusta olen yrittänyt toteuttaa (ja onnistunut siinä mielestäni aika hyvin) viime vuosien ajan. Uskallan laittaa itseni aina välillä etusijalle ja miettiä, mitä keho tarvitsee. Liikuntaa, paljon unta, hyvää ravintoa (ja herkkuja sopivasti), ystävien seuraa, yksinäisyyttä, kaksittelua ja rakkautta. - Itsekkyys on kannattanut. Voin paremmin.

Ottamuksia 156

Pitkästä aikaa tämän kategorian/tunnisteen postaus… Kuvia olen räpsinyt paljonkin, mutta ne ovat liittyneet yleensä jollakin lailla (edes löyhästi) aiheeseen. Ottamus on enemmän hetken ajatus, ihanvaanräpsy ja mielen olotila. Tässä toissapäivätorstailta, kun oli juotu kahvit ja syöty tahmapullat. Tavallinen iltapäivähetkinen, joka ansaitsi oman ottamuksensa.

Lempi-ikkuna

Olen aina ollut sohvannurkkaihminen ja siksi lempi-ikkunani on olohuoneessa. Sohvalla luen, katson telkkaria, tölläilen ulos ikkunasta ja ajattelen sinisiä (ja kaikenvärisiä) ajatuksia. Ikkuna näyttää neljän vuodenajan maisemaa, kutakin aina vuorollaan. 

Koti on minulle enemmän kuin neljä kirjainta ja joku-tietty-määrä neliöitä. Onnekseni olen naimisissa samanhenkisen kanssa.

Pieniä suuria asioita

Pienet asiat tekevät elämästä Elämän. Monesti pienet asiat tulee ohitettua, kun odottaa jotakin tosi hienoa ja suurta tapahtuvaksi. Olen yrittänyt opetella elämään tässä ja nyt ja arvostamaan pieniä asioita. Kokeilenpa listata muutamia… Hyvät yöunet, hidas aamupala, tekstiviesti ystävältä, kävelylenkki, sauna, hyvä kirja, elokuvaelämys jne. Ja jääkaappimagneetit!

 

Uutta kohti!

Hyvää alkanutta vuotta! Meillä vuosi vaihtui Sanamanian, joululimsan, vanhojen arvoitusten ja linssisipsien merkeissä. Esikoinen innostui kyselemään meiltä muilta arvoituksia niin ahkerasti (ja savolaisella aksentilla), että uhkasimme kääriä kirjan hänelle tulevan joulun lahjaksi…

Vuosi 2024 oli minulla liikunta- ja lukuvuosi. Kävelin 3540,5 kilometriä ja poljin spinningpyörää 131 tuntia 17 minuuttia. Keskimäärin liikuin 120,7 minuuttia per päivä. (Tavoite oli päivää kohden 103 minuuttia.) - Luin 108 kirjaa. Tähtilistauksen ja luettujen listauksen kirjoitan jonakin päivänä.

Vuosi 2024 oli hyvä vuosi. Klaanimme täydentyi suurisilmäisellä ja aurinkoisella Kolmosneidillä. Voimme kaikki hyvin ja opimme paljon uusia asioita.

Jk. Uudenvuodenlupaus: Yritän lukea Laurila-kirjaston kirjoja enemmän.

Onnenläikähdyksiä

Joulupäivääni kuului kaksi kävelylenkkiä (yht. 18 km), kunnon päiväunet, tietovisaa, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Aamupäivälenkillä tunsin yhtäkkiä mielessäni ja sydämessäni onnen läikähdyksiä ja tunne oli hieno. Lähes liikuttava, sanoisin. Onnen osatekijöinä elämä, kaikki rakkaat omat, joulutunnelma ja hyvä terveys/kunto. Vähemmästäkin läikähtelee…

Talviuniaika

 (Kuva on toissapäivältä, nyt vesisateen ja lauhtumisen vuoksi lunta on vähemmän maassa ja puissa.j

Tänä aamuna oikein tajusin sen, että meillähän on paras talviuniaika meneillään. Lukuvalot sammuivat Laurilan masterbedroomissa puoli kahdentoista kantturoissa ja unta riitti vähän yli kahdeksaan yhtä kyytiä. Ja unia kummallakin helposti yhden lyhytelokuvafestivaalin verran! (Ja juuri mitään ei muisteta.)

Palattiin ns. normaaliin

Eilen illansuussa vietiin omat onnikkapysäkille ja palattiin ns. normaaliin. Tänä aamuna nukuin pitkään ja makeasti. (Mies heräsi jo aikaisemmin ja vei naapuriin sanomalehden.) Aamupala oli hidas kuten meillä yleensä aina. Keittiön pöydästä vein viisi tablettia pyykkiin ja hain kaksi puhdasta tilalle. Pyykkikone on pyörimässä, sohvat on palautettu istumapaikoikai ja jääkaapista löytyy tälle päivälle vielä susiruokaa eli kaikkia loppuja ja pikkuannoksia.

Oli tosi mukava ja rento lomanen nääsvilleomien kanssa. Nukuttiin pitkiä yöunia, syötiin hyvin, ulkoiltiin, muisteltiin ja luettiin. Mitäpä sitä ihminen muuta…

Syyskuuhun mahtui kaikenlaista

Eilen kuopattiin syyskuu. Se oli lämmin, aurinkoinen ja hyvä. Luin kymmenen kirjaa, kävelin reilut neljäsataa kilometriä, olin yhtenä viikonloppuna virsikirjatöissä, kävin kirppareilla, nukuin pitkiä yöunia ja voin todella hyvin. Aloitin kynttiläkauden ja pikkuoranssikauden. Herkuttelin monta kertaa ainakin avokadolla, pähkinöillä ja kuivatuilla taateleilla. Join pari kertaa punaviiniä. 

Lokakuun alku vaikuttaa kylmältä, mutta ehkä nyt on jo opittava pitkähihaisiin. Lokakuuhun on luvassa kaikenlaista kivaa, kun omia on tulossa jo tällä viikolla ja jatkoakin on tiedossa…

Kymppejä ympärilläni

(Pyydän saada huomauttaa, että kuva on täysin lavastettu.) En ole mikään tikanheittäjämimmi, mutta kymppejä olen kyllä onnistunut saamaan, kun katson omia ympärillä. Pienimmästä (57 cm) suurimpaan (192 cm). Huomio tekee pumpulimaisen olon sydänalaan. Olen onnentyttö. 

Näin se on!

Pitkään avioliittoon kuuluu mäkiä. Maaliskuussa -83 luvattiin rakastaa myötämäessä ja vasta-. Aika hyvin on niistä molemmista kyllä selviydytty, sanoisin näin empiirisen tutkimuksen perusteella. Olen onnekseni saanut vierelleni hyvin samanhenkisen ihmisen, joka on heti valmis kaikkiin ideoihin ja hullutuksiin. Olen saanut itselleni parhaan kaverin, joka jaksaa kuunnella urputustani ja öyhäämistäni. En osaisi kuvitella elämääni kenenkään muun kanssa. Jos olisi pakko, se olisi hirvittävän tylsää ja kammottavan beigeä.

Joskus voi yllättää itsensä!

Tänä aamuna oli outo olo. Ei-ei mitään terveydellistä ongelmaa, mutta puurotutti ja sitä ei ole tapahtunut moneen aamuun, ei moneen viikkoon. No, keitin ihan pienen puuron ja loppuvaiheessa lisäsin vähän maitoa ja pellavansiemeniä ja annoin hautua sen aikaa, että kävin suihkussa. Valmiin puuron kaadoin ns. kalakeittolautaselle (vanha siipi klaanista tietää!) ja koristelin vähän marjoilla. Ja oli muuten hyvää! Ehätin syömään sen ensimmäiseksi. Nyt on kahvin, piirakan ja mehun ja bloggaamisen aika. Ja koko päivä edessä!

Lähes liikuntavapaa viikko

Jo etukäteen nimesin tämän viikon ns. hiljaiseksi viikoksi liikunnan suhteen. Pidän huolen vain siitä, että liikun vähintään kolme kertaa ja kaksi kertaa on tässä vaiheessa jo hoidettu. Mummuilu ja kotoilu ovat nyt tärkeämmässä roolissa. Liikkumiseen on aikaa sitten muina viikkoina yllin kyllin. 

Ai että on kivaa!

Minulta on kysytty monenmonta kertaa kuluneen puolen vuoden aikana: Miltä tuntuu olla eläkkeellä? Olen vastannut aina suunnilleen samalla tavalla, että on kivaa ja viihdyn ja nautin aikatauluttomuudesta. Nämä aamut on kyllä parhaita, kun ei ole kiirettä mihinkään ja aamupalan jälkeen vaan laitetaan tiskit koneeseen, petataan sänky ja sitten vaan oleillaan ja hölläillään. (Kuva kertoo oleellisen.)

En usko äärimmäisiin kieltoihin

En usko äärimmäisiin kieltoihin, en rajoituksiin tai ne eivät toimi ainakaan minun kohdallani. Mieluummin ajattelen, että keho on äärimmäisen viisas. Joskus (= nykyään hyvin harvoin) se haluaa suklaata puoli levyä, mutta yleensä riittää pala silloin tällöin. Kaapissa on nytkin useampi levy ja ihan hiljaa ne siellä ovat, kun eivät huhuile. Luulen, että viiden levyn varasto kestää pitkään…