Kävely on The Juttu!

Heinäkuussa on ollut peräti viisi liikuntavapaapäivää, mutta sitten taas vastapainona tehokkaita kävelypäiviä. Kuukausi alkaa olla keskimäärin kymppiperpäivätasoa. Kirjaan kaiken ylös ihan itseni takia eli kilpailen viikoittain, kuukausittain ja vuosittain itseäni vastaan. On harvoja asioita, joissa olen kunnianhimoinen, mutta liikunta/kävely on sellainen. Muutaman päivän kuluttua ensimmäinen eläkevuosi tulee täyteen ja aion laskea ynnä julkaista eläkekävelykilometrit. - Kuka olisikaan uskonut, että oppisin liikunnalliseksi ja että liikunta on lempiharrastukseni…

Oikolukijaa olisi tarvittu

Menee se viisakin vipuun, kaatuu ne valtamerilaivatkin ja mitä näitä toteamuksia nyt onkaan… Ainakin jatkoksi voisi kirjata, että Oikolukijaa olisi tarvittu. Kävelin tuosta pari kertaa ja kolmannella kerralla vasta luin tarkemmin ja kuvasin.

Tarkoittaako ohikulkijoita vai asujia? Onko henkilövaaka odottamassa portin toisella puolella? Ennen olisin ollut huolesta mykkyrällä, nykyään en enää ota pulttia. Kuvasin, virnistim ja jatkoin matkaani. 

Totta joka sana!

Maanantaina kävin palauttamassa kirjastoon luettuja kirjoja ja luin muutaman lehden lukupöydän ääressä. Ja räpsin sitten pari kuvaa, joista tässä yksi. Allekirjoitan tekstin ja laulan sille kolminkertaisen aamenen niin kuin teen virsikirjatöissä. Totta joka sana. 

Se oli hätkähdys!

Eilen hätkähdin toden teolla. Piti kaivaa Samu repun sivutaskusta ja kuvata todistusaineistoa talteen. Eihän näin aikaisin yleensä ole pihlajanmarjoja, eihän?! Vai onko tämä jatkumoa, kun kerran kaikki kukkii nopeasti niin myös marjoo nopeasti!

Sivuutan verkkokalvolta nuo marjat hyvin nopeasti ja jatkan keskikesää ihan muina naisina. Ehkä se oli  kangastus…

Kuva riitti!

Olen ennenkin pohtinut ns. huumorimukien olevaisuutta, kun olen jossakin kirpparilla tai muualla törmännyt (kuv.) niihin. Perjantaina Länsiykkösen kirppiksellä oli taas iso rykelmä mukeja myytävänä ja siirtelin muutamaa sen verran, että saisin kuvattua haluamani yksilön. En missään tapauksessa aikonut ostaa sitä, vaikka teksti pitikin ja pitää paikkaansa. Jäipähän jollekin muulle hankittavaksi kotinsa huumorimukihyllyyn ja -käyttöön.

Astioita, purjelaivoja ja muuta hienoa

Keskiviikkona otimme allemme Goljatin (sininen auto) ja ajoimme Kotoseen. Aioimme kierrellä kirppareita, nähdä taidetta, kävellä (minä) ja fillaroida (Mies). Niin teimmekin ja oli tosi kiva lomanen. Torstaipäivänä navigoimme itsemme aivan ihanaan paikkaan Paimalaan. Wanhat Kupit oli ihan taivasmainen meille astianrakastajille ja kiertelimme pitkään eri huoneissa tunnistaen ja muistellen lapsuuden ja nuoruuden astioita. Välillä joimme hyvät pullakahvit. Ostimme yhden astian eli Kaj Franckin Lokerovadin. Luulenpa, että tuolla käydään uudemmankin kerran… 

Perjantai-iltana käveltiin kaupungille ja käytiin katsomassa purjelaivoja. Väkeä oli paljon liikkeellä, mutta sai siellä muutaman räpsyn hienoista laivoista otettua. Illan päätti munkkikahvit Cafe Ankassa ja kävely Kotoseen vähän ennen puoltayötä.

Eilen ajelimme sitten takaisin Keski~Suomeen. Kävimme välillä Kuopukselassa kahvilla ja kotimatkalla pysähdyimme vielä Haiharan taidekeskuksessa näyttelyssä, jossa Kuopuksenkin töitä on esillä. Hyvä mieli näyttelystä, omista rakkaista, reissusta ja kaikesta.

 

Nautin!

Aamukahvi on päivän tärkein juoma, tosin lukuisat vesilasilliset päivän mittaan tulevat tärkeinä kakkosina. Jossakin vaiheessa elämää olin aamuteellinen, mutta palasin sitten takaisin tuttuun, turvalliseen ja mustaan kahviin. Joinakin aamuina se maistuu paremmalta kuin toisina. Joinakin aamuina nautin hetkestä enemmän.

Räjähtäviä tunteita

Hilloan Oton arkistoon yhtä sun toista eli huvittavia lauseita, uutukaisia sanoja, tekstinpätkiä ja klaanin poikien tokaisuja. Arkisto on arkistomaiseen tyyliin aika täynnä, mutta sieltä poistuu juttuja saman tien, kun otan niistä aiheita. Niin tälläkin kertaa.

Jossakin lehdessä taannoin oli juttu pariskunnasta ja heidän tarinansa alkuvaiheista. Yksi lause iski tajuntaani ja tuhahdin sille puolivihaisena. Hääpäivä oli tosi onnellinen, mutta keskipohjalaisuuteen ei kuulu räjähtäviä tunteita. Ei pidä paikkaansa! Ei todellakaan! Kyllä meidän tunteemme osaavat myös räjähdellä!

Jk. Kuva ei liity tekstiin, mutta voisihan se olla hääkimppu, kun sitä tarkemmin katsoo…

 

Yksityinen magneettimaailma

Jääkaappimagneettimaailma on ääretön ja loputon ja kirpputoreilta yksilöitä löytyy pilvin pimein. Lupasin taannoin hankkia magneetteja vain kierrätyshinnoilla ja olen lupauksessani pysynyt. Olen myös luopunut osasta ns. kokoelmaani, kun jotkut tekstit eivät ole huvittaneet enää niin paljon kuin huvittivat vielä ostohetkellä.

Kuvassa on uusin. Yhdellä eurolla olisi saanut kaksi. Kassalla totesin, etten löytänyt mitään muuta mieleistä, joten maksoin tuosta sen euron. Se päätyi itseoikeutetusti jääkaapin oveen. 

Taideterveiset Mäntästä!

Olin eilen mukana kotiseutuyhdistyksemme järjestämällä leppoisalla kesäretkellä Mäntässä. Serlachius Kartanossa oli esillä vanhempaa ja uudempaa taidetta eli jokaiselle jotakin. Todella hyvä opas kierrätti meitä vanhalla ja uudella puolella. Kun oli ravittu henkeä, oli ruumiin vuoro ja menimme Autereen tuvalle pihan toiselle puolelle lounastamaan. Lounaan jälkeen jäi vielä aikaa joko kiertää vielä näyttelyitä, tehdä museokauppaostoksia, käveleskellä kurinalaisessa puutarhassa (anteeksi vaan, mutta pidän enemmän villistä ja vapaasta!) ja sitten lähdettiin bussilla paluumatkalle. - Räpsin muutamia kuvia ja tein illalla niistä postikortin tapaisen. Siis terveiset Mäntästä! 

Lähes aaletynnimäinen silta

Aale Tynnin Kaarisilta on runo, joka on todella hieno taitavan lausujan lausumana, mutta jota valitettavan usein kuulee ei-niin-hyvin esitettynä. Se on runo, joka vedetään hatusta, repusta tai taskusta (povi- ja taka-) syntymäpäivillä, hautajaisissa ja hirvipeijaisissa. Kaikista ei ole lausujiksi, ei minustakaan.

Meillä rakentui viime kesänä pihalle silta. Se on kaunis. Autonkuljettajani teki sen, mutta sen jo taisitkin arvata…

 

Rentoilua

Mukavanrento viikonloppu on takana. Siihen kuului kävelylenkkejä, hyvää ruokaa, yksi olut kahteen lasiin, lukemista olkkarissa ja Pupulassa, saunomista ja pitkiä yöunia. Ehkä näillä kymmenillä leirin vetovastuukin jo hieman tuntuu ja rentoilu oli tarpeen.

Piha puskee kasveja ja kukkia. On monenlaisten kukkakimppujen luvattu ja odotettu kulta-aika.

Kumman valitset?

Tähän viikkoon asti pitkässä elämässäni (65 v) olen tottunut käyttämään päivänkakkaran ennustusominaisuutta aina samalla tavalla eli rakastaa, ei rakasta, rakastaa, ei rakasta jne. No, Ykkönen laskikin ihan toisella tavalla eli rakastaa tosi paljon, rakastaa paljon, rakastaa vähän jne. Tuohan on paljon armeliaampi ja lempeämpi lorunen, joten otan sen itsekin käyttöön. Kumman sinä valitset?

Jk. Opin tänään ihan uuden asian. Päivänkakkaraa kutsutaan ihan oikeasti myös ennustajakukaksi, arpakukaksi ja juu tai ei -kukaksi. Mielenkiintoista!

Ottamuksia 148

Leiriohjelmaan kuului uimisen, tikanheiton, potkupallon potkimisen (ja -kisojen katsomisen) lisäksi myös muutama kävelylenkki. Yhden tein yksin ja kaksi Esikoisen kanssa. Jommaltakummalta lenkiltä tullessamme hätkähdimme punaista lehteä. Kääk! Syksy oli lähettänyt tiedustelijansa ja ehkä tarkoitus olikin tulla nähdyksi. Muistaakseni viime tai edellisenä kesänä törmäsin (kuv.) samalla paikalla ja samalla viikolla samanväriseen yksilöön…

Kaunista on!

Leirillä tuli kuvattua vaikka mitä. Lapsia, maisemia, heiniä, sämpylöitä, kukkia, pullia ja taas lapsia. Toisena tiistaina lähdin myöhään pihalle rantaan. Oli ihan tyyntä. Iso möhkälepilvi oli samaan aikaan taivaalla ja vedessä. Ajattelin, että kyllä elämä osaa sitten olla kaunista. Ihan kaunistelemattakin se osaa. Rispektit siis elämälle!

Hei, meillä leivottiin!

 

Klaanin jokavuotuinen kesäleiri on ohi. Meitä oli koolla yhdeksän. Kolmonen oli nuorin ja Mies vanhin. Meillä syödään paljon itseleivottua ja sitä siis tehtiin. Tavoilleni uskollisena listasin taas kaiken. Siis:

72 sämpylää

2 pataleipää

1 iso pullakranssi

15 kanelikierrettä

33 korvapuustia

16 pullaa

Lättyjä

Mies teki kranssin, pataleivät ja korvapuustit, minä muut. Kaikki meni viimeistä murua myöten ja jokainen leiriläinen tuntui olevan tyytyväinen. 

Kymppejä ympärilläni

(Pyydän saada huomauttaa, että kuva on täysin lavastettu.) En ole mikään tikanheittäjämimmi, mutta kymppejä olen kyllä onnistunut saamaan, kun katson omia ympärillä. Pienimmästä (57 cm) suurimpaan (192 cm). Huomio tekee pumpulimaisen olon sydänalaan. Olen onnentyttö. 

Mä vartiossa istun…

Muutama vuosi sitten isonkoonaikana nallet kömpivät ulos pehmoeläinpimennoistaan. Yhtäkkiä nalleja oli ikkunoissa, parvekkeilla ja ovilla. Sitten osa jäi päivystämään vielä kaiken varalta muiden häipyessä takavasemmalle ja -oikealle. Meidän huushollissa nalleja ja muita pehmiksiä on ollut aina näiden yhteisvuosien (40+) aikana. Ja tulee olemaan, sillä sen verran lapsellisia ja lastenlapsellisia olemme!

Taas uskalsin!

Olen sisämaalapsi ja soutuveneily ei ole ollenkaan minun juttuni. Pystyn olemaan kerran kesässä veneen kyydissä, kun Mies soutaa, mutta en mielettömästi nauti siitä. Mahanpohjassa vähän tuntuu ja pidän tiukasti veneen laidoista kiinni. Mies on hyvä soutamaan ja ymmärtää minun pelkoni. Kerran kesässä on taas suoritettu ja olen ylpeä itsestäni.

Ottamuksia 147

Eilen satoi ja paistoi vuorotellen ja eittämättä tuli sellainen päivänimurmelinaolo. Tästä viikosta on tullut myös vahvat viisikkotuntemukset. Viisikko -kirjoissa syödään paljon, samoin klaanin kokoontuessa. Ja meitä on sentään yhdeksän! (Kukkia pari vähemmän.)

Runopäivää!

Hyvää runon ja suven päivää - Eino Leinoa missaamatta! Runoja on ollut arjessani aina, toisten ja omia. Omia laadin yleensä riimittöminä, mutta olen muutamia riimillisiäkin saanut vuosien ja vuosikymmenien aikana tehdä. Tilauksesta ja/tai tilauksetta. 

Nousisin barrikadeille runouden puolesta, jos tarvittaisiin. Onneksi runous tuntuu nyt olevan aika hyvässä hapessa. 

Yhdessä

Koko klaani on koolla. Kokoonnutaan ison pöydän ääreen kaikki yhdeksän. Tässä kaikessa on jatkumoa ja ikiaikaista yhteyttä, vaikka sitä ei sanoiteta ääneen. Eikä tarvitsekaan. Eilen pidin kaikkein pienintä eli Kolmosta olkaani vasten ja hän nukahti siihen. Ei haitannut, vaikka muut touhottivat ympärillä. Ei haitannut mikään. Siinä olimme me kaksi omapäistä ja kuusikymmentäviisi vuotta.

Upea teksti!

Eilen illalla löysin tällaisen helmen, kun haahuilin IG-maailmassa. Teksti pursuaa ihanasti kiteytettyä Elämää! Monia asioita tiedän tekeväni jo nyt, mutta tästä eteenpäin vielä isommin ja vielä täydemmin. (Tai - tanssimisen kanssa on vähän niin ja näin, sillä vaikka muuten omaan rytmitajun, on minulla siinä lajissa kaksi vasenta jalkaa…) On hyvä, että joku joskus tönäisee meitä kaikkia ajattelemaan ja viisaamaan suuntaa. 

Huono läppä!

Eilen törmäsin (kuv.) pysäyttävään (kuv.) näkyyn. Auts, mitä tuo on? Ehkä se oli luonnon omastamielestäänhauskavitsi tai jotakin, mutta huono läppä enivei. Ei jatkoon! Jälkeenpäin olin jo rauhoittunut ja yritin järkeillä, mutta en keksinyt tuolle ilmiölle kunnon selitystä. Keksitkö sinä?

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Virsikirjatöitä varten sunnuntaiaamuna räpsäisin tämän kuvan. Tiesin, että kirkkokansalle kerrotaan yhden vauvan kasteesta ja halusin soittaa nimen jälkeen tuon saman laulun, joka meillä laulettiin Kuopuksen ristiäisissä huhtikuussa -87. Toimi hyvin silloin ja toimi nyt! Ei aina tarvitse olla niin vakavaa - ei edes virsikirjatöissä…

Heinäkuu alkaa hoolla ja sateella

Hyvää heinäkuuta! Sadepäivällä aloitetaan ja siksi päivän kuvassakin on pisaroita. Kun kerran kuukausi vaihtui, on listauksen aika!

Luin kymmenen kirjaa ja kävelin 413,8 km. Olin jonkin verran virsikirjatöissä ja heitin talviturkin. Nukuin ja söin hyvin. Mies kävi pari kertaa Kotosessa. Kesäkuu oli kaiken kaikkiaan ihan jees ja oiva.

Rakkaus kuuluu kaikille!

Rakkaus on niin iso ja mahtavan järisyttävä asia, että sen pitäisi kuulua kaikille. Sukupuolesta, iästä, ihonväristä viis. Toisten rakkaus ei ole minulta pois. En valikoi häitä, johon menen/menisin soittamaan häämusiikit eli kaikki käy ja kaikki musiikki käy, jos taivun siihen. Tai siis sormeni taipuvat. Sekin on rakkautta.

Joskus verkkokalvomuisto riittää, joskus taas ei

Tämän aamun kuva on viikon takaa. Sellainen yhdistetty illan katve ja maaeutuidylli. Pakkohan se oli ikuistaa! Tai pakko ja pakko - enhän minä kenellekään ole tilivelvollinen näistä kuvaamisista… Joskus pelkkä verkkokalvomuisto riittää, mutta usein kaivan Samun vyölaukusta pientä keikkasta varten. Lenkin jälkeen on aina jännittävää katsoa, minkälaisia kuvia tuli räpsittyä. Onneksi Samu ja Otto ovat sukulaisia ja puhuvat samaa kieltä ja jakavat auliisti kuvansa keskenään! 

Jk. Tiedoksi mahdollisille uusille tulokkaille: Samu on kännykkä ja Otto on tabletti. Minusta on hauskaa nimetä esineitä.

Niin katoo mainen kunnia ja kenkien kulutuspinta!

Havahduin pari päivää sitten ajatukseen, että kohta nämä siniset lenkkarit ovat elämänsä ehtoopuolella. Näyttävät vielä kyllä ihan hyviltä, mutta pohjat on kuluneet niin sileiksi, että sadekelillä ei ole pitoa. Pitihän asiaa sitten googlata ja löysin tiedon, että juoksulenkkareiden kestoksi lasketaan 700-1000 kilometriä. Minähän vaan kävelen, mutta toukokuun alusta on tähän päivään mennessä kertynyt tarkalleen 780 kilometriä, joten uskottava on, että niin katoo mainen kunnia ja kenkien kulutuspinta. 

Onni onnettomuudessa on se, että minulla on iskemätön pari odottamassa uusiksi kavereiksi, sitten kun tulee aika. Olen löytänyt oman merkkini ja ostan aleista useammat samalla kertaa. 

Jk. Kuvan otin keskiviikkona, kun istuin odottamassa Miestä Kotosen reissulta. 

Yllätin itseni(kin)

Olen päivälenkkeilijä ja ilta-. Aamuisin olen yleensä niin laiskanpulskea, etten jaksa lähteä askeltamaan. Tämä aamu oli poikkeus. Eilen illalla odottelin hellelukemien vähenemistä ja vasta iltakahdeksalta lähdin lenkille. Mies sitten totesi, että aamulla voisi olla järkevämpää ja vilpoisempaa, jos… Tietää minut, että mieluummin aamulla venyn ja vanun. No, herättiin luomusti vähän ennen kahdeksaa ja sitten päätin yllättää itseni(kin) ja lähteä aamulenkille. Lasillinen gefilusmehua vain kiduksiin, vyölaukku ns. vyötärölle ja matkaan! Kävelin parisataa metriä vaille kahdeksan kilometriä ja arvelin, että päivästä kehittyy helteinen. - Kotona taputin itseäni vertauskuvallisesti selkään ja ryntäsin aamupalalle. Kyllä muuten olikin kova nälkä!

Carl von Linnén lempikasvi

Eilen aamulla haahuilin pihalla ja kuvasin sen kukkia. Postipolun vieressä oli vanamoita ja poimin varovasti yhden kuvausta varten. Vanhankulunutta puutarhapöytää vasten kukan ihanuus maksimoituu ja en kyllä yhtään ihmettele, että Carl oli siitä niin tohkeissaan! 

 

Asetelma elää ja voi hyvin

Tasan kaksi viikkoa sitten kirjoitin kuvan asetelmasta. Silloin oli kukassa vain yksi aurinko, nyt kolme ja muutama nuppukin vielä näkyvissä. Lenkkikukat on vaihtuneet tuoreempiin. Olen usein aika rouhean kauneuden kannattaja ja tämä on mielestäni tosi nappi kohta meiltä.

Voisin tyytyä sataan

Koti on ollut minulle aina The Paikka. Se ei ole koskaan ollut asunto, kämppä, luukku tms. Se on ollut Koti ja isolla koolla ainakin mielessä, jos ei joka kerta kirjoitettuna. Kun on muutettu, niin on ollut kiire laittaa kaikki valmiiksi ja omannäköiseksi. Muistan, että Laurilaan muutimme keskiviikkona ja viikonloppuna meillä tuli käymään ensimmäiset vieraat eikun siis tutut, jotka ihmettelivät sitä, että kaikki oli valmiina. (No, autotallissa oli vielä aika paljon pahvilaatikoita ja tauluja, mutta periaatteessa Laurila näytti ihan asutulta.)  - Tuohon lainaukseen törmäsin (kuv.), kun istuimme Pupulan pöydän ääressä lukemassa vanhoja lehtiä. Allekirjoitan sen, vaikka voisin pikkuisen tinkiä tuosta prosentista. Voisin ehkä tyytyä sataan.

Kauniin kesäillan kombo

Rennonpulskea juhannus on vietetty. Nukuttu hyvin, syöty kasakaupalla, juotu yksi olut puoliksi, lueskeltu, lenkkeilty ja pihailtu. Ei siis ollenkaan valittamista.

Eilen tein vain yhden kävelylenkin. Se oli yhdentoista kilometrin pituinen ja ajoittui iltaan. Kuuntelin rikospodcastia ja laitoin lenkkarit liikkumaan. Se on juuri sopiva kauniin kesäillan kombo.

Juhannus on meillä herttainen

Juhannusaamuna haahuilin pihalla raitayöpaitaisena parin räpsyn verran. Tämä aamu oli semihidas, kun oli virsikirjatyöpäivä.

Vanhassa kirkossa poljin urkuharmonia, lauloin ja soitin virret yksiäänisestä virsikirjasta ja muut osuudet katsoin Otosta. Perinteisesti olen juhannuksena soittanut loppusoitoksi Juhannus on meillä herttainen, joten sen tein taas. Se kuulosti ainakin omiin kuuloelimiini hauskan kesäiseltä ja latoidyllimäiseltä. 

Perinteistä juhannusta!

Suvisia suruja (Larin-Kyösti)

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,

töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

Vihreän viileän oksan alta näen sinisen taivaan kaistan,

lähteensilmässä jalkani kylven ja polkujen marjoja maistan.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:

No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Hyttyset, hetken heiluvat lapset, ne alkavat purpuriansa.

Päivän paisteessa hyörii ja häärää ahkera muurahaiskansa.

Käki se korvan rannasta kukkuu kuin mittumaarina aina.

Sinisellä oksalla, sinisessä salossa, ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:

No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Kylän ohi kulkeissa tuttuja löydän ja heitän ne huolet liiat.

"Saakos kulkuri kurkistaa, miten pitkät täällä on piiat?"

Huomisen huoli se sydäntä painaa kuin viime syksyn lehti

suuressa saatossa suviset keijut jo sydämeni tarhaan ehti.

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,

töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

…..

Tämä kuuluu juhannukseeni niin kuin porkkana lumiukolle ja emäntä/isäntä aitanpolulle. Viime vuonna suoraan sanoen unohdin, mutta nyt en. Hyvää juhannusta! 

 

Isotalvikki oli eilisen kasvi

Eilen oli kahden lenkin päivä. Ensin kävin kirjastossa. Sitten join kotona päiväkahvit. Vähän ajan kuluttua minulle tuli viesti ystävältä, jolla oli kesäkirppis ja jonne oli tullut vaate, joka oli kuulemma minun tyyppiseni. (Sovittaakin voisi ihan kätevästi.) No, vastasin ja pyysin jemmaamaan siihen asti, että kävelen katsomaan. Ja lähdin matkaan. 

Vaate oli sopiva ja minun näköiseni. Maksoin ja sain vielä kahvit kaupan päälle. Kun kerran olin sopivasti keskellä kylää, kävin myös ruokakaupassa. Ja sitten kohti kotia repun kanssa. Minä en olisi minä, jollen pysähtyisi poimimaan kukkia tullessani… Kasvi on nimeltään Isotalvikki ja näkyy tulevan hyvin toimeen koiranputken tms kanssa,

Sellainen arkeilija!

Eilisellä lenkillä kuvattu kaunotar on väriltään hurmaava ja huomionarvoinen. Lapsena näitä sanottiin pensselikukiksi ja näillä & savivellillä maalattiin kiviä. Tämä kaunotar odotti minua vanhan kirkon edessä ns. niityllä. Virallisesti  kasvi on huopaohdake. Luonteeltaan se on tosi ovela (omapäinen?), kun sillä on syvällä kasvava juuri, johon maanmuokkauskoneet tms eivät yllä. Sellainen arkeilija se!

Katson maalaismaisemaa

Otsikkoa olen toki käyttänyt ennenkin, sillä sitä maisemaahan täällä katsoo milloin mistäkin kulmasta ja vinkkelistä. (Oikeastaan se voisi olla ihan perusotsikkona päivittäin.) Joka tapauksessa eilisessä lenkissä oli vanhaa ja vähän harvinaisempaa, valkoista ja ihailtua. Kävelin reilut yksitoista kilometriä ja melkein suoraan saunaan. Viikko alkoi siis hyvin.

 

En kaivanut, vaan kuvasin

Eilen tein kaksi kävelylenkkiä. Ensimmäinen oli reppuselkäisenä pitemmän reitin kautta kauppaan. Palasin kotiin aika täyden repun kanssa tavallista reittiä. Illalla lähdin ihanmuutenvaan kävelylle. (Kotipihasta lähtiessäni en vielä tiennyt, minne suuntaan.) Nuo päivän kaksi lenkkiä ynnättynä olivat sitten vähän yli tiun.

Jossakin vaiheessa jälkimmäisellä lenkillä törmäsin (kuv.) lupiineihin. En kuitenkaan pysähtynyt kaivamaan niitä juurineen, sillä en yleensä kuljeta lapiota mukana kävelylenkillä. Sen sijaan pysähdyin ottamaan räpsyn yhdestä viehkosta  yksilöstä. Katsokaa nyt miten se poseeraa! 

 

Muhkea kaunotar

Aloin hengata syksyllä -82 veturinlämmittäjän kanssa. Nykyään olen naimisissa entisen veturinkuljettajan kanssa. Tosin aika usein minusta tuntuu siltä, että olen naimisissa leipurin kanssa! Mies on koko ajan pysynyt samana nämä vuosikymmenet.

Laurilassa leivotaan paljon. Minun kontollani on sämpylät, voisilmäpullat ja suolaiset piirakat. Mies leipoo briossit, korvapuustit, pikkuleivät, kakut, leivät ja makeat piirakat. Eilen meillä herkuteltiin mustikkapiirakalla ja illalla otettiin uunista tuo muhkea kaunotar eli pataleipä. Sitä leikattiin äsken aamupalapöytään ja tunnustan syöneeni neljä viipaletta! Maistui niin mahtavan hyvältä Keijun, seitanin, juuston, kurkkujen ja tomaattien kanssa. Ja tietysti Miehen, joka istuu vastapäätä.

Tykkään susta!

Olen romanttinen ihminen, mutta en ihan siirappiasteinen kuitenkaan. Joskus luen hyvinkin hempeitä rakkaustarinoita, joskus taas en missään tapauksessa. (Ehkä sekin on biorytmistä kiinni!) Arjen romantiikka ja toisesta huolehtiminen on mielestäni parasta. Se, että toinen päättääkin viedä matot pihalle ja ykskaks imuroida lattiat. Se, että aamulla on kahvinkeitin napsautusta vaille valmiina odottamassa. Se, että kahvilassa jaetaan yhteinen kakkupala. Jne. Jne. Jne.

Tykkään susta. Lause kuullaan usein Laurilassa ja Kotosessa. Jos meillä olisi oma lausesanakirja, olisi kirja tuon lauseen kohdalta kulunut koirankorville. Pystykorvan, veikkaisin. 

Piironginlaatikosta poimittua

Keräilen edelleen Oton muistiin kaikenlaisia lauseita, sanayhdistelmiä ja olen rakennellut niistä uusia päättömiä päätelmiä. Päätin tänä aamuna avata vähän yhtä piironginlaatikkoa. Näissä kaikissa ei ehkä ole mitään järkeä, mutta minua ne ovat huvittaneet ainakin siinä vaiheessa, kun olen ne kirjannut…

Siispä:

Hevospoolo, poolopaita, hevospoolopaita.

Juurisyy, hapanjuurileivonta, hapanjuurisyy.

Polvenkorkuinen, kenen polvi?

Ei piilosuola, vaan vielä petollisempi - salasuola!

Ja sitten yksi omakohtainen timantti melkein kahden vuoden takaa…

Mummu, sinä kuulut kivojen tyyppien joukkoon, et pelkästään ihmisten joukkoon. (Ykkönen 10.7.2022)

Jk. Kuva ei liity tekstiin. Onpahan vain räpsy saniaismetsästä. Tai oikeastaan, liittyhän se! Sanat,  saniainen! 

Rikosten penkkiurheilija

Viime ja tällä viikolla olen tehnyt kaikki kävelylenkit Riku Rantalan kanssa. Olen vannoutunut rikospodcastien ja yleensäkin true crimen käyttäjä ja jos todetaan, että joskus lenkillä on mukana kuunnelmat, olen sitten varmaankin sekakäyttäjä… No, joka tapauksessa kuuntelin kaikki kolme kautta M/S Mystery -podcastia laivalla tapahtuneista katoamisista ja olin ihan liekeissä (tai siis laineissa). Tosi hyvin tehty podcast, jossa äänensä saavat kuuluville omaiset, poliisit, laivaihmiset jne. Suosittelen vahvasti alan käyttäjille ja muillekin kiinnostuneille.

Jk. Otsikko on Riku Rantalalta. Hän kertoo olevansa entinen rikostoimittaja ja nykyään rikosten penkkiurheilija. Sitä jälkimmäistä siis minäkin.

Pistokävely oli ja on hyvä idea!

Eilen lähdin kävelylenkille kahdelta ip. Forecan tädit ja Ilmatieteenlaitoksen sedät uhkailivat mahdollisilla sateilla, joten päätin pistokävellä. Laurilaksi se tarkoittaa lyhyempiä kävelyitä eri suuntiin etten olisi sateen hyökätessä niin kaukana kotoa. Suunnitelma onnistui hyvin. Ei satanut ollenkaan ja kävelin 16,3 kilometrin lenkin. Enemmänkin olisin jaksanut, mutta kotona odottivat Mies ja täytetyt paprikat. 

Kukkaräpsyn nappasin tulomatkalla tämän päivän blogia varten. Siinä on mielestäni valoa, kesää ja huolettomuutta. 

Asetelmasta pari sanaa

Viime viikolla tein ainakin yhden heräteostoksen. Se on kuvassa vasemmalla. Juuri äsken kävin nappaamassa ns. asetelmasta kuvan ja nostin samalla auringonkukkaisen liemimaljan kuistin puolelle, jotta se vähän kuivahtaisi. Pyöreä pöytä on peritty Esikoiselta ja se oli hänen aikanaan punainen ja majaili tamperelaisella parvekkeella. Asetelman kimppu kuuluu niihin lenkkikukkiin, joita kannan käsissäni aina milloin mistäkin. Karstulasta vuosikymmeniä sitten ostetut humalat rehottavat ihan muina humaloina ja ujuttavat itsiään pöydän rakoihin.

Asenne ratkaisee ja hyvät kengät

Sunnuntai-iltaisin lasken kuluneen viikon liikunta-ajan ja kävellyt kilometrit. Viime viikolla liikuin kahdeksantoista tuntia ja siitä oli kävelyä suurin osa, sata kilometriä. Spinningpyörä ei päässyt kuin yhden treenikerran verran käyttöön. Muutenkin se tahtoo kesällä toimia usein lenkkivaatetelineenä - paitsi, jos sataa aamusta iltaan koko ajan. Silloin se on uskollinen ratsuni. 

Väsäsin kuvan kaksi vuotta sitten. Allekirjoitan sen edelleen. Asenne ratkaisee ja hyvät kengät.

Jk. Vaalit on käyty ja ehdokkaani meni läpi. Se(kin) ilahduttaa.

Näin se on!

Pitkään avioliittoon kuuluu mäkiä. Maaliskuussa -83 luvattiin rakastaa myötämäessä ja vasta-. Aika hyvin on niistä molemmista kyllä selviydytty, sanoisin näin empiirisen tutkimuksen perusteella. Olen onnekseni saanut vierelleni hyvin samanhenkisen ihmisen, joka on heti valmis kaikkiin ideoihin ja hullutuksiin. Olen saanut itselleni parhaan kaverin, joka jaksaa kuunnella urputustani ja öyhäämistäni. En osaisi kuvitella elämääni kenenkään muun kanssa. Jos olisi pakko, se olisi hirvittävän tylsää ja kammottavan beigeä.