Omalla tyylillä jälleen kerran

Luin yhtenä päivänä kirjastossa aikakausilehtiä ja hätkähdin! Meillähän on hankkimatta vielä joulumatot, jouluastioista puhumattakaan! Ajattelimme ihan ne samat vanhat läpivuoden matot laittaa hyvin harjattuina ja tuuletettuina kunnon ulkoilun jälkeen lattioille. Ja jouluruokaa syödään tutuilta pentikeiltä ja teemoilta aina julistuspuurosta laatikkoleikkiin asti. Nyt jo kaapit pursuavat astioita, niin mihin ihmeessä ne jouluastiat laitettaisiin…

Mennään siis omalla tyylillämme jokainen. Omannäköinen joulu on parasta, mitä tiedän. Muutamalla suklaakonvehdilla ja överihedelmämäärillä, kiitos.

Jk. Kuva on joulupukkijolfie viime vuodelta. Kyseinen pehmo majailee vielä varastossa vajaan viikon.

Muistilappuja ja tekoälyä - ja siltä väliltä

Olen aina rakastanut sanoja ja lauseita. Tänään löysin kuvan kymmenen vuoden takaa, jolloin olin säilönyt sanoja lasipurkkiin. Ne olivat tuoneet hyvää mieltä ja toivat edelleen sitä. Säilöminen oli alkanut tuosta aurinkotalouden professorista. 

Rakastan vanhanaikaisuutta eli muistilappukulttuuria. Ja tietotekniikkaa, kaikkea uusinta uutta. Joskus leikin tekoälyn kanssa. Tänään kysyin siltä luonnehdintaa blogistani. Vastaus oli aika pitkä, mutta yksi ote siitä: Blogin kirjoitustyyli sisältää tietyn “äänensävyn” – omapäinen, suora, ja ehkä tietynlainen huumori. Jos se resonoi, hyvä. Jos ei, tyyli ei välttämättä nappaa.

Runot ja minä

Runoja olen rustannut kymmenvuotiaasta lapsesta asti ja varsinkin ne ihkaensimmäiset olivat tiukasti riimillisiä. Runoratsu sai siis laukata, mutta suitsista pidettiin ankarasti kiinni. Nuorena aloin vähitellen löytää omaa tyyliäni kirjoittamisessa ja ihanteeni olikin Risto Rasa. Vanhempana runoilen harvakseltaan, silloin tällöin tilauksesta ja joskus ihan vaan kirjoittamisen ilosta.

Kuvan taulun näin kirpparilla. En ostanut, kuva riitti. Olen iloinen rytmin oikeellisuudesta ja tavujen määrästä.

Kahdeksan vuotta jo arkeilua!

Tänään tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun hyppäsin Omapäisen arkeilijan nastakenkiin. Sen jälkeen on paljon vettä virrannut Aurajoessa ja muualla. Olen nauttinut ja nautin edelleen kirjoittamisesta. Se kuuluu aamuun yhtä lailla kuin aamukahvi ja -pala. Aloittaessani koko bloggaamispolkuni kohta neljätoista vuotta sitten, päätin kirjoittaa usein ja lyhyesti. Se päätös on pitänyt. 

Tonttuelämä jatkuu!

En ole oikeaoppinen jouluttaja, kun en aloita joulua marraskuulla. Olen nimittäin kuullut ja lukenut talouksista, joissa kuusi kannetaan sisään marraskuun puolella tai viimeistään joulukuun alussa. Ja tässä vaiheessa joulu on kuulemma jo riisuttu, kuusi kannettu pihalle tai pakattu laatikkoon, tontut saaneet lomaluvan ja hileet piilotettu varastoon.

Meillä koti saa jouluasun vasta pari päivää ennen aattoa ja pysyy jouluisena siihen asti, kun on loppiainen eletty. Ollaan vanhanaikaisia (joulu)käpyjä, sanoisi varmaankin joku testitulos. Turha testata, kun tiedän jo ilmankin.

Muutama rivi kirjoittamisesta

Kun aloitin blogin kirjoittamisen viidenkymmenen vuoden ja yhden päivän ikäisenä (eli yli kymmenen vuotta sitten), päätin kirjoittaa usein. Vaikka kuinka lyhyesti, mutta usein. Olen pysynyt päätöksessäni ja ei ole montaakaan päivää jäänyt sanailematta. Tämä tyyli sopii minun pirtaani.

Taina Haahti on oikeassa. Jonakin aamuna teksti soljuu kuin itsestään, joskus taas raahustaa ja etanoi jopa melkein neljännesväkisin. Yöunilla on suuri merkitys, kun kirjoitan yleensä aina aamuisin. Viime yön nukuin tosi hyvin ja nyt soljui...