Katson arkihuonetta ja ymmärrän

Olen aina pitänyt Laurilan arkihuoneesta, jota yleensä kutsutaan olohuoneeksi. Se on lukemista, elokuvien ja television katsomista, musiikin kuuntelua, pianon soittamista, leikkimistä ja päiväunia varten oleva huone. Nykyaikainen tupa, sanoisin. Värejä, viherkasveja, tauluja, elokuvia, kirjoja, tyynyjä ja torkkupeittoja on paljon. Arkihuone on lempihuoneeni.

Olipa hyvää!

Mies teki illalla kantarellipiirakan. Sanoi, että se voisi sopia hyvin oluen kanssa. Ja sitten piti mennä etsimään, olisiko meillä varastossa olutta. Muutama tölkki löytyi. Huh! (Mutta ensin saunottiin.)

Piirakka oli todella hyvää, pohja oli voitaikinamainen ja päällyksessä sopivasti makua - varsinkin sen jälkeen, kun oli ihan hivenen sormisuolattu.  Resepti menee ehdottomasti jatkoon. Mieshän on ollut siellä jo yli neljäkymmentä vuotta…

Viidentoista kilometrin lenkki

Ø

Numerot ja luvut on päähänpinttymäni. Eilen laskin, että seuraavasta tasaluvusta puuttuu viisitoista kilometriä, joten voisin kävellä pitkän lenkin illalla. Aamupäivällä sateli, päivälläkin vähän ja ilta näytti aika huonolta, mutta lähdin kuitenkin. Välillä pilvet vyöryivät tosi tummanharmaina, mutta jatkoin sinnikkäästi ja selvisin sateetta ja olin kotona kahden ja puolen tunnin kuluttua. Se oli yhtä kuin viisitoista kilometriä ja nyt keittiön liitutaululla on luku 2900.

Jk. Kuvan kommentteja en ole saanut. Iloisia tervehdyksiä ja sananvaihtoa sen sijaan.

Viikonloppu oli hyvä

 

Takana hyvä viikonloppu. Kaksistelua, kävelyä, hyvää ruokaa, marjastusta, saunomista, kunnon yöunia (oma sänky on aina oma sänky!) ja piilosanan ratkomista. Tälle päivälle ei ole mitään erityisiä suunnitelmia. Mies, joka vastaa meillä säätiedotuspuolesta, kertoi sadetta riittävän enemmän ja vähemmän aina iltaan asti. Sehän on todella hyvä syy paistaa tänään lättyjä päiväkahville!

Mitä väliä kahdesta kirjaimesta!

Torstai-iltana kävelin ns. pitemmän kaavan mukaan eli vähän muutin vakioreittiäni. Olin matkalla Kotoseen ja sisäinen kompassini toimi kyllä moitteettomasti eli tiesin koko ajan sijaintini. Kesken kaiken näin opasteen, jonka luin ensin neljänneshuolimattomasti, mutta sitten uudestaan vähän tarkemmin ja naurahdin ääneen. Opaste oli ihan pakko ikuistaa. Asia käy ihan selväksi, vaikka l ja a ovat jääneetkin sanasta pois…

Jk. Kyseessä on Pyöräilyn suunnistustaulu. Minäkin opin sen vasta just äsken…

Aamuvirkkuna

Aamulla kännykkä herätti puoli kuudelta. Olin ihan sikiunessa, mutta herätysääni on aika sopuisa ja oli tarpeeksi hiljaisella, joten heräsin lempeästi.

Kuuden jälkeen kävelin kohti rautatieasemaa. Ilma oli ihanan pehmoinen, käveleskelin hitaasti (=lenkkivauhtia huomattavasti hitaammin) ja nautin siitä, että reppu oli suhteellisen kevyt. Takana oli reilun viikon pituinen kävelylomanen - aluksi kaksin, lopuksi yksin. Yhden räpsyn ajaksi pysähdyin, kun maisema oli niin elokuuta, niin elokuuta…

Jk.  Kävelytilasto karttui 153,7 kilometrillä. 

Jk2. Kylläpä maistuukin junassa aamukahvi hyvältä! Plussat kauramaidosta, miinukset siitä, että sämpylävaihtoehdot olivat lihaisia.

 

Tämän verran lipsuin!

Asetin itselleni 9. helmikuuta kuluvaa vuotta ostokiellon kolmen kategorian suhteen. En siis saa ostaa postikortteja, tarroja enkä washiteippejä. Kaikkia on ja (melkeinpä) liikaa yhden ihmisen tarpeisiin. Olen pysynyt tuossa kiellossa tosi hyvin, jota ihmettelen itsekin… Heinäkuulla oli pakko ostaa yksi vinyylitarra ja siihen on hyvä syy. Ostimme Miehen kanssa kännyköille uudet suojakotelot ja oli vaikea löytää niin vanhoihin (2 v) koteloita eli löydettiin vain mustat, keskenään samanlaiset. Pakko oli saada niihin jotakin eroa, jotta tunnistamme omamme. Tarravaihtoehtojakaan ei ollut liiemmälti, mutta tuo on mielestäni ihan hauska. - Ostokielto jatkuu siis tämän jälkeen kuten sitä ennenkin. Olen ylpeä itsestäni!