Aamuvirkkuna

Aamulla kännykkä herätti puoli kuudelta. Olin ihan sikiunessa, mutta herätysääni on aika sopuisa ja oli tarpeeksi hiljaisella, joten heräsin lempeästi.

Kuuden jälkeen kävelin kohti rautatieasemaa. Ilma oli ihanan pehmoinen, käveleskelin hitaasti (=lenkkivauhtia huomattavasti hitaammin) ja nautin siitä, että reppu oli suhteellisen kevyt. Takana oli reilun viikon pituinen kävelylomanen - aluksi kaksin, lopuksi yksin. Yhden räpsyn ajaksi pysähdyin, kun maisema oli niin elokuuta, niin elokuuta…

Jk.  Kävelytilasto karttui 153,7 kilometrillä. 

Jk2. Kylläpä maistuukin junassa aamukahvi hyvältä! Plussat kauramaidosta, miinukset siitä, että sämpylävaihtoehdot olivat lihaisia.

 

Tämän verran lipsuin!

Asetin itselleni 9. helmikuuta kuluvaa vuotta ostokiellon kolmen kategorian suhteen. En siis saa ostaa postikortteja, tarroja enkä washiteippejä. Kaikkia on ja (melkeinpä) liikaa yhden ihmisen tarpeisiin. Olen pysynyt tuossa kiellossa tosi hyvin, jota ihmettelen itsekin… Heinäkuulla oli pakko ostaa yksi vinyylitarra ja siihen on hyvä syy. Ostimme Miehen kanssa kännyköille uudet suojakotelot ja oli vaikea löytää niin vanhoihin (2 v) koteloita eli löydettiin vain mustat, keskenään samanlaiset. Pakko oli saada niihin jotakin eroa, jotta tunnistamme omamme. Tarravaihtoehtojakaan ei ollut liiemmälti, mutta tuo on mielestäni ihan hauska. - Ostokielto jatkuu siis tämän jälkeen kuten sitä ennenkin. Olen ylpeä itsestäni!

Suuri Toiveaamupalakattaus

Toistelen itseäni, mutta sitähän teen muutenkin koko ajan… Tämän aamun aamupala oli varsinainen Suuri Toiveaamupalakattaus. Avokado oli ihanan kypsä ja kuoriutui mallikelpoisesti. Ainoa hankaluus oli, että viipaleet eivät pysyneet karjalanpiirakan päällä, mutta siitäkin selvittiin! 

Sen verran volyymirikkaan aamupalan kasasin (ja söin), että luulen lounaan jäävän tänään joko väliin tai pieneksi…

Kuva sai miettimään…

Kirppareilla näkee vaikka minkälaisia omituisiakin tavaroita ja edelleen monesti pelkkäkuvariittää. (Tätä kuvan taulua olisin ehkä joskus voinut harkita ostavani tai ehkä en sittenkään…) Pysähdyin räpsyn jälkeen miettimään, olisiko meillä ollut tarvetta moiseen eli meinasiko minulta palaa proput lasten ollessa pieniä. Myönnän ja tunnustan, että aina välillä paloi ja kärähti ja leimahteli ihan kunnollakin. Ainakin minulla.

Hitaan ihmisen parasta aikaa

Hitaaseen aamuun kuuluu hyvä aamupala, radio tai teevee taustalla ja kiireettömyyden & värikkyyden leimat joka ainoassa asiassa. Päivä on alussa (kello on 9) ja aurinko paistaa. Onnekseni elämään kuuluu hitaita aamuja yksin ja/tai kaksin. Tänä aamuna fyysisesti yksin, mutta toinen ajatuksen päässä ja viestien tavoitettavissa.

 

Kumman valitset?

Taulun ohje on erittäin helppo toteuttaa, kun Netflixin katsominen on ollut hyvin vähäistä. Esikoinen osti taannoin minulle kuukaudeksi sen katselun, kun olin sairaalassa ja kotiuduin sieltä. (Taannoin = joulukuu´19:)  Mieluummin muutenkin katson auringonlaskuja… 

Jk. Ja mitä silloin katsoin? No, Anna, a lopussa -sarjaa. Olenhan aina ollut hengeltäni Vihervaaran Anna, vaikka ruumiiltani Keskipellon ja Laurilan Marjatta…

 

Kaksi Pomonaa istui hyllyllä

Nämä kaksi kaunista astiaa olen löytänyt vuosien mittaan. Mansikkainen on yhdeltä autotallikirppikseltä ja puolukkaversio kaupunginosakirppispäivästä. Nököttävät siinä hyllyssä ihanmuutenvaan, mutta pääsevät käyttöön aina tarvittaessa. Voivat tarjoilla teepusseja, keksejä, konvehteja tms. Ei uustuotantoa, vaan 60-lukulaista kauneutta.