Kirkkotaidetta

Eilen aamulla kävelin kirkkoon ja olin liikkeellä hyvissä ajoin, joten minulla oli aikaa myös katsella sivuparven kaiteiden taidetta (Samuli Heimonen) siitä vakiopaikaltani = yhden turvallisen pylvään vieressä. Vähän toistakymmentä kuulijaa oli paikalla, joten ovipumppu ei paljoa laulanut. Jossakin vaiheessa kirkonmenojen alkamisaikaa siirrettiin kymmenestä yhteentoista, mutta eipähän yksi tunti ole tuonut lisää väkeä…

Monia isiä

Hyvää isänpäivää! Kuva on 1980-luvun loppupuolelta ja siinä ovat kaverukset eli isä-Erkki ja Esikoinen. Erkki tuli kolmesti isäksi (1956, 1959 ja 1963). Esikoinen puolestaan kahdesti (2019 ja 2024). Erilaisia isiä kumpikin, mutta hyviä kasvattajia molemmat. 

Tällä kertaa Esikoisen ja Kuopuksen isä jää kuvan ulkopuolelle ja vähemmälle huomiolle. Häntä kuitenkin on lahjottu tänään ja tekemäänsä mangojuustokakkua syöty. Lapset (1984 ja 1987) soittivat onnittelupuhelut. Isärivistön pisin ja hyvin tehtävänsä hoitanut.

Ja vielä Vävy, joka tuli isäksi 2015. Ykkösen isä, jonka erityisalaa on hyvä huumori ja kryptiset tekstiviestit. Paras mahdollinen isä Vikke Väkkärälle.

Monenlaista kävelyseuraa

Eilen oli Ison luvun päivä. Tämän vuoden kävelyä on nyt 4000 km kasassa ja syksystä&kunnosta riippuen kilometrejä voisi kerätä vielä muutaman sadan verran… Viimeksi kävelyseurana minulla on ollut Linda Lampenius, Päivi Räsänen, Jussi Halla-aho ja eilen otin mukaan Vesa-Matti Loirin. Kuulokkeiden kautta ja audiodraaman muodossa. Mieluummin kyllä käytän sanaa kuunnelma, kun olen sen verran fossiili.

Ruotsalaisuuden päivä, javisst!

Hyvää Svenska Dagenia! Muistin, että meillä on olemassa yksi kaksikielinen katselukirja ja sieltähän se löytyi Kolmosen omasta laatikosta. Huller och buller on muuten suomeksi sikin sokin tai hujan hajan, jotakin sentyylistä uumoilin ja varmistin vielä käännöksen. Aika vähän on tuota kirjaa selailtu/luettu, kun lastenkirjoja(kin) on Laurilassa pienikokoisen sivukirjaston verran…

Rakkaus vai pelkät pihlajanmarjat?

Kävelylenkkini kulkee usein hautausmaan kautta. Aamupäivällä, iltapäivällä, alkuillasta ja iltamyöhäänkin. Siellä on hiljaista, kaunista ja rauhallista. Eilen iltapäivällä oli ihan pakko pysähtyä ottamaan räpsy tuosta punamarjaoksasta. Ajattelin hyvin lapsekkaasti, että siinä oli rakkausoksa kaikkien muistojen ja kaipausten kivien keskellä. (Arkinen ja aikuismainen selitys on tietysti pihlajanmarjaoksa.)

Oodi keittiönpöydälle

Onnea on iso pöytä keittiössä. Kahden ollessamme tilaa on ruokailun lisäksi myös paljolle muulle, kun siinä on useimmiten lehtiä, sudokukirja, liikuntalaskelmalappuja, saapuneita postikortteja, ns. miljoonalaatikko (Vitran ihana oranssi Toolbox), kirjoja, kukkamaljakko jne. Klaanin ollessa koolla se muu siirretään sivuun, jotta pöytään mahtuu yhdeksän. (Pöydässä on vielä jatkopalakin olemassa, mutta keittiön neliöt on aika rajalliset ja pöydän täysimittaisuuden kanssa pitäisi rymsteerata tosi paljon ja kovalla kädellä.)

Marraspipareiden aikaan

Marraskuu on sitä aikaa, jolloin piparkakut ostetaan kaupasta. Kyseessä kun ovat ainakin meillä marraspiparit, ei joulu-. Ja ne jouluserkut leivotaan ehdottomasti itse. (Pienenpieniä tai vielä pienempiä.) Nämä teolliset kuuluvat teen ja kahvin kyytitytöiksi joko sellaisinaan tai sinihomejuuston alla.

Omakuva

Löysin kuva-arkistosta yhdentoista vuoden takaisen otoksen, jonka tunnistan edelleen omakuvakseni. Mukavuudenhaluinen (lue: laiska), rentoileva ja aika huoleton tyyppi. Kiloja on vähemmän kuin kuvanottohetkellä, mutta habituksessa on tunnistettavan paljon samaa.Tsirp tsirp!

Värikästä ja maukasta

Perjantain iltaruoka näytti tältä. Sadonkorjuukasviksia, sivusalaatti (kirsikkatomaattia, varsiselleriä, kylmäpuristettua rypsiöljyä, pippuria ja suolaa), puolukkasurvosta ja kasvisryynäreitä. Kaunista, yksinkertaista, värikästä ja ennen kaikkea hyvää. Paljon enemmän kuin vain nälän siirtämistä.

 

Muistojen päivä

Pyhäinpäivä on yhtä kuin muistojen päivä.  Muistoja isovanhemmista ja vanhemmista, muista sukulaisista, ystävistä ja kylänihmisistä. Enkeleitä ja kynttilöitä ja kaipausta. Virastovuosina tulostin ns. vainajalistoja pyhäinpäivän iltakirkkoa varten ja muistelin omaisten kanssa käymiäni keskusteluja. Aika monta kertaa virastossa kului aikaa enemmänkin kuin ihan vaan toimituksen sopimisen verran. 

Tänä iltana sytytämme pergolan pöydälle lyhtyyn kynttilän kaikille heille, joita kaipaamme ja jotka ovat olleet meidän elämässämme käymässä. 

Tasalukua bongaamassa

Eilen tein kaksi valoisen ajan lenkkiä ja ilta kului kirjaa lukien yms. Tänään lähdin sitten aamupalan jälkeen liikkeelle ja aikomuksena oli kävellä 9,6 km ja saada näin uusi tasaluku kasaan. Sää oli ensin ihan poutaa, sitten välillä tihkusadetta ja lopuksi taas poutaa. Kalmiston viereinen polku oli neulasista hivenen liukas ja lenkkareiden pohjat alkavat olla tosi sileät, mutta ei mikään ihme - onhan niillä pitkästi toistatuhatta kilometriä kävelty! Kävelin siis varovasti ja luistelematta.

Sain tasaluvun täyteen. Nyt on tilastossa 3900 km tälle vuodelle koossa. Taitaa tulla ennätysvuosi…

Kävelyjä ja ikkunalautapuhetta

Aamupalan jälkeen kävin kympin kävelyllä ja totesin sään aivan ihanaksi. Arvelen toistavani lenkin (en ehkä just samaa reittiä) iltapäivällä. Ja jos oikein villiksi heittäydyn, teen vielä illalla pimeän ajan lenkin heijastinhenkseleillä varustettuna. (Eilen illalla minulla oli useampi heijastin, pieni vakoojalamppu ja olkavarsivalo. Nyt voisi siirtyä henkseleiden käyttöön.)

Olkkarin pihanpuoleisella ikkunalla on kaksi mieluista kukkaa, jotka pääsivät kuvaan. On siinä kaksi muutakin, joihin minulla on viha-rakkaus -suhde. Traakkipuita, jotka jaksavat rehottaa huonosta hoidosta ja kyllästyneistä tunteista piittaamatta. On se joskus vaikeata!