Paratiisi vaikka joka päivä

Ennenvanhaan kotikotona meillä oli kahvikupeista arki- ja vierasversiot. Arjen kupit vaihtelivat vuosien aikana, mutta ne paremmat kupit olivat Kaj Franckin Kultakorva -sarjaa. Jos Laurilassa tekisi samalla tavalla, olisi vieraskupeissa aina paksu pölykerros…Siksi meillä käytetään kaikkia astioita eikä säästellä. Eilen juotiin kahvit näistä Paratiisi -mukeista. Huomasin, että kahvikupin lautanen sopii just mukillekin.

Jk. Oli meillä pullaakin, mutta kohotin sitä liian vähän aikaa, joten jäivät turhan littanoiksi. Maku kyllä oli hyvä. 

Huovinkukka on suosikkini

Yrityksen ja erehdyksen kautta oppii. Olen aika hyvin nyt oppinut, mitä kesäkukkia meille kannattaa hankkia. Ei -ryhmään kuuluu ainakin marketat. Krassitkin on vähän siinä ja siinä, samoin neillikkatyyppiset purkkikukat. Kyllä -ryhmässä ovat huovinkukka (kuvassa), pelargoniat, muratit ja samettiruusut. Tänä kesänä ostin monenvärisiä pelargoneja, mutta petyin valkoiseen. Se näytti heti kukkimishetkensä jälkeen jotenkin likaisentuhruiselta. Ei siis enää valkoista!

Kaksin

Perjantaina puoliltapäivin Mies vei helsinkiläiset omat junalle ja meillä alkoi normaalin elämän viikonloppu. Laittelin lelut paikoilleen, pesukone pyöritti pyykkejä ja jääkaapista syötiin susiruoat. Nukuttiin ja on nukuttu erityispitkiä yöunia. Kävelyä, pihatöitä yms on harrastettu. Ja aina välillä on muisteltu Neiti Sähinkäistä ja Herra Pohtijaa… 

 

Saanko esitellä: Otto Iso-Pukero!

Kakkonen retuutti lähesitsensäkokoisen nallen Kettulasta Laurilan puolelle. Neidin mielestä nallen nimi oli joko Otso tai sitten Iso-Jeppe. (Isovanhempienoikeesti nimi on kyllä Otto Iso-Pukero.) Kulkeutui meille aikanaan joltakin kirpparilta ja on viettänyt hiljaiseloa Kettulassa jo vuosikausia. Sisäsiistiltä vaikuttaa, joten saa nyt ainakin vähän aikaa majailla sohvalla…

Kolmas eläkevuosi yllätti pituudellaan!

Eilen päättyi heinäkuu ja kolmas eläkevuosi umpeutui. Laskin illalla ihan vanhanaikaiseen tyyliin eli kynällä ja paperilla nuo kävelykilometrit. Tänä elokuun ensimmäisenä aamuna tein koneellisesti tarkistuslaskennan ja samaan lukuun päädyin. Sen verran paljon oli kertynyt askelia, että yllätyin…- Vuosi on ollut hyvä. Vointi on ollut hyvä. Virsikirjatöissä olen käynyt aina välillä tienaamassa suolarahoja (Pan-). Elämä on oivallista.

Kävin kiikkaamassa, ihan totta!

Tiistaina kävin lapsen kanssa kävelylenkillä. Kyseessä oli Esikoinen, jolla on ikää 41 v. Lenkkimme (8,8 km) suuntautui mm. uimalaan ja Litman asuntoalueelle. Uimalassa kokeilin kiikata monien vuosien/vuosikymmenien jälkeen ja mukavaltahan se tuntui! (Ensin tosin varmistin, että vaikuttaahan se tarpeeksi tukevalta, kun edelleen ajattelen itseni paljon isommaksi ihmiseksi…)

Litma on aina ollut minulle iso mysteeri. Se on samanlainen kuin Tampereen Koskikeskus kun siellä aina tulee eri paikasta ulos mitä meni sisään. Litmankin ”pääkatu” on ihan selväreittinen, mutta auta armias, jos etsit jotakin ja löydät ja sitten yrität tulla alas kävelytielle, niin eipä meinaa onnistua! Tunnustus: me jouduimme katsomaan kännykän kartasta reittiä…

Kävelylenkki oli hauska ja reipas. Oli kiva kävellä hyvässä seurassa.

Rakkausnäkökulmasta katsottuna

Elämme keskellä kaaoksenpoikasta, jos asiaa katsotaan järjestysnäkökulmasta. Onneksi ei tarvitse! Nyt on käytössä ihan muut näkökulmat ja klaanin pienimpien viihtyminen. Iltaisin raivataan aina vähän kulkureittejä aikuisille, mutta päiväsaikaan annetaan leikkien olla leikkejä. Sitä voisi kutsua rakkausnäkökulmaksi…