Olen aamupalaaja

Rakastan aamupala-aikaa ja mitä hitaampaa sen parempaa. Mies ehti jo syödä ja lähti naapuriin viemään sanomalehteä ja kakkureseptiä. Oli laittanut minulle kahvinkeittimen valmiiksi (kuten tekee joka aamu) ja se oli napsautusta vaille. Naps! Tänä aamuna söin kaksi viipaletta täysjyväruisleipää Keijulla, juustolla, tomaateilla ja retiiseillä päällystettynä. Lisäksi oli purkillinen viiliä omppuhillolla ja tuoreilla mustikoilla. Ja iso mukillinen kahvia ja toinen samanmoinen vettä.

Jk. Otsikon voi käsittää myös niin, että aikanaan aamupalani saattoi olla pelkkää kahvia ja korkeintaan yksi hätäinen voileipä. Olen siis palannut aamupalan syöjäksi eli aamupalaajaksi. 

 

Törmättyä

Kaikenlaiseen kauniiseen sitä törmää (kuv.) kävelylenkeillä! Viljapellon (älä kysy, mitä viljaa!) vieressä oli oletettavasti karhunputken jo-rusehtavia kukintoja kuin maalauksessa ikään. Kävelin ensin ohi, mutta palasin takaisin ja kaivoin kännykän repusta räpsyä varten. Räps! Sitten jatkoin matkaa määränpäähäni, jonne oli vielä pari kilometriä.

Katson arkihuonetta ja ymmärrän

Olen aina pitänyt Laurilan arkihuoneesta, jota yleensä kutsutaan olohuoneeksi. Se on lukemista, elokuvien ja television katsomista, musiikin kuuntelua, pianon soittamista, leikkimistä ja päiväunia varten oleva huone. Nykyaikainen tupa, sanoisin. Värejä, viherkasveja, tauluja, elokuvia, kirjoja, tyynyjä ja torkkupeittoja on paljon. Arkihuone on lempihuoneeni.

Olipa hyvää!

Mies teki illalla kantarellipiirakan. Sanoi, että se voisi sopia hyvin oluen kanssa. Ja sitten piti mennä etsimään, olisiko meillä varastossa olutta. Muutama tölkki löytyi. Huh! (Mutta ensin saunottiin.)

Piirakka oli todella hyvää, pohja oli voitaikinamainen ja päällyksessä sopivasti makua - varsinkin sen jälkeen, kun oli ihan hivenen sormisuolattu.  Resepti menee ehdottomasti jatkoon. Mieshän on ollut siellä jo yli neljäkymmentä vuotta…

Viidentoista kilometrin lenkki

Ø

Numerot ja luvut on päähänpinttymäni. Eilen laskin, että seuraavasta tasaluvusta puuttuu viisitoista kilometriä, joten voisin kävellä pitkän lenkin illalla. Aamupäivällä sateli, päivälläkin vähän ja ilta näytti aika huonolta, mutta lähdin kuitenkin. Välillä pilvet vyöryivät tosi tummanharmaina, mutta jatkoin sinnikkäästi ja selvisin sateetta ja olin kotona kahden ja puolen tunnin kuluttua. Se oli yhtä kuin viisitoista kilometriä ja nyt keittiön liitutaululla on luku 2900.

Jk. Kuvan kommentteja en ole saanut. Iloisia tervehdyksiä ja sananvaihtoa sen sijaan.

Viikonloppu oli hyvä

 

Takana hyvä viikonloppu. Kaksistelua, kävelyä, hyvää ruokaa, marjastusta, saunomista, kunnon yöunia (oma sänky on aina oma sänky!) ja piilosanan ratkomista. Tälle päivälle ei ole mitään erityisiä suunnitelmia. Mies, joka vastaa meillä säätiedotuspuolesta, kertoi sadetta riittävän enemmän ja vähemmän aina iltaan asti. Sehän on todella hyvä syy paistaa tänään lättyjä päiväkahville!

Mitä väliä kahdesta kirjaimesta!

Torstai-iltana kävelin ns. pitemmän kaavan mukaan eli vähän muutin vakioreittiäni. Olin matkalla Kotoseen ja sisäinen kompassini toimi kyllä moitteettomasti eli tiesin koko ajan sijaintini. Kesken kaiken näin opasteen, jonka luin ensin neljänneshuolimattomasti, mutta sitten uudestaan vähän tarkemmin ja naurahdin ääneen. Opaste oli ihan pakko ikuistaa. Asia käy ihan selväksi, vaikka l ja a ovat jääneetkin sanasta pois…

Jk. Kyseessä on Pyöräilyn suunnistustaulu. Minäkin opin sen vasta just äsken…