Eilinen ranskalaisilla viivoilla

Yhteen lomapäivään saa mahtumaan vaikka mitä. Eilinen on siitä oiva esimerkki. Näitä muun muassa:

- kävelyä

- kolme kirpparikäyntiä

- lukemista (Kari Hotakainen: Iisakin kirkko)

- elokuva (Wanderlust)

- iltalenkki fillarilla

- päiväunet

- viestittelyä Miehen kanssa

- postikorttien kirjoittamista

- prosessointia

Ja en kuitenkaan koe, että päivä olisi ollut suorittamista. Mihinkään ei ollut kiire. Ei kyllä tänäänkään... 

Loma on työstä saatava pitempi vapaa-aika ja nyt!

Tänään loma alkoi ihan virallisesti. Nuo edeltävät neljä päivää oli laskeutumista lomaan, loman harjoittelua. Heräsin kolmen aikaan yöllä ajatukseen, että en ole laittanut kelloa soimaan ja tänään on työpäivä. (Sinänsä hassua, kun ei meillä tavallisina virastotyöaamuina ei ole minkään valtakunnan herätykset käytössä.) No, siinä hetken aikaa mietin ja tajusin, missä mennään ja totesin itselleni, että minulla on loma. Ei kiirettä mihinkään! Ja jatkoin nukkumista. Seuraavan kerran havahduin ympäröivään maailmaan seitsemältä ja ajattelin, että vähän vielä. Ja sitten heräsin puoli yhdeksältä. Ihanan ylellistä! 

Riemupiano-oppilaan nimikkeen keksi tänä aamuna Mies!

Tänään tulee kuluneeksi viisikymmentä vuotta siitä, kun aloitin pianotunnit. Olen siis riemupiano-oppilas! Kiitos Miehelle tästä sanasta!

Viidenkymmenen vuoden matkaan mahtuu monenlaisia kappaleita ja onnistumisia ja epä-. Muistan vielä elävästi yhden kevätkonsertin alkuvuosilta, kun soitin ilman nuotteja ja yhtäkkiä iski ihan täydellinen tietosulku aivojen ja sormien välille. En muistanut yhtään, miten kappale jatkuisi. Istuin vähän aikaa pianotuolilla ja mietin kuumeisesti. Ei auttanut muuta kuin nousta tuolilta, niiata ja tulla pois omalle paikalle. Kyllä hävetti. 

Nykyään soittelen hyvin paljon omasta päästäni. Se on aika iso, joten sinne mahtuu aiheita. Soittelen ja nautin. 

Käpy ikkunalla - ei selän alla

Olen iso ihminen, mutta pidän monista pienistä asioista. Yhtenä päivänä minua tuli vastaan puu (luultavasti joku lehtikuusi), jossa oli paljon tuollaisia käpyjä. Päätin uhrata yhden kuvaamiselle ja otin sen mukaani. Kaiken sääntöjen mukaan tuohon viereen olisi pitänyt kuvatessa laittaa tulitikkulaatikko, jotta mittasuhteet olisivat selvinneet. Tajusin sen tietysti vasta juuri nyt... Pienestä kävystä nyt kuitenkin on kysymys ja se pienuus tässä oli ideana. Ja luonnon monimuotoisuus ja kauneus. 

Perinteet kunniaan!

Suvisia suruja (Larin-Kyösti)

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

Vihreän viileän oksan alta näen sinisen taivaan kaistan,
lähteensilmässä jalkani kylven ja polkujen marjoja maistan.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Hyttyset, hetken heiluvat lapset, ne alkavat purpuriansa.
Päivän paisteessa hyörii ja häärää ahkera muurahaiskansa.

Käki se korvan rannasta kukkuu kuin mittumaarina aina.
Sinisellä oksalla, sinisessä salossa, ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Kylän ohi kulkeissa tuttuja löydän ja heitän ne huolet liiat.
"Saakos kulkuri kurkistaa, miten pitkät täällä on piiat?"

Huomisen huoli se sydäntä painaa kuin viime syksyn lehti
suuressa saatossa suviset keijut jo sydämeni tarhaan ehti.

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

Tämä on ihan must. Juhannusaatto, Tauno Palo ja perinteet. En voisi kuvitellakaan muuta juhannusaaton blogiin. Siinä on vakka ja kansi ja klopsaus päälle. 

Keskityn pilvien tarkkailemiseen

Eilen suljin työpaikan oven puolitoista tuntia virallisen sulkemisajan jälkeen ja aloitin lomailun. Suunnitelmissa on keskittyä pilvien tarkkailemiseen, hengittää ja ei-suorittaa. Heinäkuun viidestoista päivä sitten nähdään/kuullaan, miten onnistuin. Blogi kyllä kulkee matkassa kaiken aikaa ja tallentaa muistijälkiä jaettavaksi. 

Ai niin, sanoa tokaisin pari päivää sitten, että aion panostaa liikkumiseen loman aikana. Mitäs uutta siinä on, kysyi Mies. Kysymys oli mielestäni lakoninen, mutta kuulin siinä myös kannustavaa ylpeyttä...

Jk. Otsikko sai idean säkeestä: Minä loikomaan alle puun, jään pilvien tarkkailuun. Tolkienia, ei Nalle Puhia niin kuin ensiksi luulin... 

Oltiin piknikillä!

Kansainvälinen piknikpäivä onnistui mainiosti, mutta se vaati jalkatyötä jonkin verran! Kohteena kun oli naapurikunta ja siirtymävälineinä fillarit. Matkamittariin kertyi 53,7 km ja aikaa kului kahdeksaa minuuttia vaille kolme tuntia. Menomatka oli hitaampi, mutta tulomatkan keskinopeudeksi tuli 20 km/t. Minä huutelin matkakertymää ja Mies piti huolen keskinopeuden informoimisesta. 

Eväinä meillä oli salaattia, jossa oli kylmiä perunoita, tomaattia, mozzarellaa, ruisleipäkuutioita, suolapähkinöitä ja maailman parasta Myssyfarmin rypsiöljyä. Salaatit ja vesipullot kulkivat kylmäkallen seurassa kätevässä sivulaukussa pkinikpaikalle. Jälkiruokakahvit juotiin kivassa kahvilassa. 

Oltiin liikkeellä jo aamusta, joten oltiin puolenpäivän maissa takaisin kotona. Väsyneinä ja onnellisina. Itsiimme tyytyväisinä.