Hyvää Eino Leinon päivää sekä runon ja suven päivää! Runot ovat aina kuuluneet elämääni. Ensimmäset omat runot olivat ankaran riimillisiä, mutta myöhemmin vapaamittaisuus on ollut enemmän minun juttuni. Kouluaikana tutustuin Risto Rasan teksteihin ja ne kyllä räjäyttivät tajunnan ja antoivat intoa omaankin kirjoittamiseen.
Mies lukee minulle aina silloin tällöin runoja. Kettulassa olemme pitäneet usein runosymposiumia ja luulen, että sellainen on luvassa myös tulevana syyskesänä. Runokirjoja, pullollinen viiniä, hyvää syötävää ja kynttilänvaloa. Ja paras mahdollinen seura…
Tänään ei ole aurinkovarjolle tarvetta, sillä nyt on ilmeisesti sadetta luvassa enemmän ja vähemmän. Aamupalan jälkeen aioin lähteä kävelylenkille, mutta Mies ilmoitti, että nyt sataa. Tyhjensimme sitten yhdessä tiskikoneen. Eilen illalla jo otin pitkästä aikaa spinningpyöräilyt ja kun melkein neljä kuukautta oli edellisestä kerrasta, tuntui se takamuksessa äkikseltään… Ehkä liikunta on tänään sitä ja sitten voisi tietysti tehdä jotakin hyödyllistä! Vaatehuoneessa on riehunut trombi tai mikälie, joten voisin inventoida sen…
Tein eilen sen puuttuvan lenkin ja lenkillä tapasin ison pehkon ennustuskukkia eli päivänkakkaroita. Pysähdyin räpsyn ajaksi oikeastaan tuon perhosen takia. Kotona sitten sain selville, että kyseessä oli ratamoverkkoperhonen. Nevöhööd! Joku pitkässääriöttiäinen oli kiinnostunut samoista kukista ja pääsi myös kuvaan. - Eiköhän meistä lähes jokainen ole kokeillut nyppiä päivänkakkaran lehtiä tyyliin rakastaa, ei rakasta, rakastaa jne. Minä ainakin.
