Mikä oli tärkeintä?

Tämänkin viisauden bongasin taannoisella kirjastoreissullani. Hyvin kiteytetty toteamus, jonka allekirjoitan omalla kohdallani. Työkavereista alkoi vuosien mittaan löytyä ystäviä, joiden kanssa edelleen pidetään yhteyttä tekstiviesteillä, puhelinsoitoilla, tapaamisilla jne. Puhutaan vieläkin samaa kieltä ja jo puolesta sanasta tiedetään, mistä on kyse. Ollaan samalla aaltopituudella. Onnistumisiakin ehti toki olla muutama. Tämä kaikki vetää nöyräksi ja tekee kiitollisen olon. 

Kävely on The Juttu!

Heinäkuussa on ollut peräti viisi liikuntavapaapäivää, mutta sitten taas vastapainona tehokkaita kävelypäiviä. Kuukausi alkaa olla keskimäärin kymppiperpäivätasoa. Kirjaan kaiken ylös ihan itseni takia eli kilpailen viikoittain, kuukausittain ja vuosittain itseäni vastaan. On harvoja asioita, joissa olen kunnianhimoinen, mutta liikunta/kävely on sellainen. Muutaman päivän kuluttua ensimmäinen eläkevuosi tulee täyteen ja aion laskea ynnä julkaista eläkekävelykilometrit. - Kuka olisikaan uskonut, että oppisin liikunnalliseksi ja että liikunta on lempiharrastukseni…

Oikolukijaa olisi tarvittu

Menee se viisakin vipuun, kaatuu ne valtamerilaivatkin ja mitä näitä toteamuksia nyt onkaan… Ainakin jatkoksi voisi kirjata, että Oikolukijaa olisi tarvittu. Kävelin tuosta pari kertaa ja kolmannella kerralla vasta luin tarkemmin ja kuvasin.

Tarkoittaako ohikulkijoita vai asujia? Onko henkilövaaka odottamassa portin toisella puolella? Ennen olisin ollut huolesta mykkyrällä, nykyään en enää ota pulttia. Kuvasin, virnistin ja jatkoin matkaani. 

Totta joka sana!

Maanantaina kävin palauttamassa kirjastoon luettuja kirjoja ja luin muutaman lehden lukupöydän ääressä. Ja räpsin sitten pari kuvaa, joista tässä yksi. Allekirjoitan tekstin ja laulan sille kolminkertaisen aamenen niin kuin teen virsikirjatöissä. Totta joka sana. 

Se oli hätkähdys!

Eilen hätkähdin toden teolla. Piti kaivaa Samu repun sivutaskusta ja kuvata todistusaineistoa talteen. Eihän näin aikaisin yleensä ole pihlajanmarjoja, eihän?! Vai onko tämä jatkumoa, kun kerran kaikki kukkii nopeasti niin myös marjoo nopeasti!

Sivuutan verkkokalvolta nuo marjat hyvin nopeasti ja jatkan keskikesää ihan muina naisina. Ehkä se oli  kangastus…

Kuva riitti!

Olen ennenkin pohtinut ns. huumorimukien olevaisuutta, kun olen jossakin kirpparilla tai muualla törmännyt (kuv.) niihin. Perjantaina Länsiykkösen kirppiksellä oli taas iso rykelmä mukeja myytävänä ja siirtelin muutamaa sen verran, että saisin kuvattua haluamani yksilön. En missään tapauksessa aikonut ostaa sitä, vaikka teksti pitikin ja pitää paikkaansa. Jäipähän jollekin muulle hankittavaksi kotinsa huumorimukihyllyyn ja -käyttöön.

Astioita, purjelaivoja ja muuta hienoa

Keskiviikkona otimme allemme Goljatin (sininen auto) ja ajoimme Kotoseen. Aioimme kierrellä kirppareita, nähdä taidetta, kävellä (minä) ja fillaroida (Mies). Niin teimmekin ja oli tosi kiva lomanen. Torstaipäivänä navigoimme itsemme aivan ihanaan paikkaan Paimalaan. Wanhat Kupit oli ihan taivasmainen meille astianrakastajille ja kiertelimme pitkään eri huoneissa tunnistaen ja muistellen lapsuuden ja nuoruuden astioita. Välillä joimme hyvät pullakahvit. Ostimme yhden astian eli Kaj Franckin Lokerovadin. Luulenpa, että tuolla käydään uudemmankin kerran… 

Perjantai-iltana käveltiin kaupungille ja käytiin katsomassa purjelaivoja. Väkeä oli paljon liikkeellä, mutta sai siellä muutaman räpsyn hienoista laivoista otettua. Illan päätti munkkikahvit Cafe Ankassa ja kävely Kotoseen vähän ennen puoltayötä.

Eilen ajelimme sitten takaisin Keski~Suomeen. Kävimme välillä Kuopukselassa kahvilla ja kotimatkalla pysähdyimme vielä Haiharan taidekeskuksessa näyttelyssä, jossa Kuopuksenkin töitä on esillä. Hyvä mieli näyttelystä, omista rakkaista, reissusta ja kaikesta.