Viidentoista kilometrin lenkki

Ø

Numerot ja luvut on päähänpinttymäni. Eilen laskin, että seuraavasta tasaluvusta puuttuu viisitoista kilometriä, joten voisin kävellä pitkän lenkin illalla. Aamupäivällä sateli, päivälläkin vähän ja ilta näytti aika huonolta, mutta lähdin kuitenkin. Välillä pilvet vyöryivät tosi tummanharmaina, mutta jatkoin sinnikkäästi ja selvisin sateetta ja olin kotona kahden ja puolen tunnin kuluttua. Se oli yhtä kuin viisitoista kilometriä ja nyt keittiön liitutaululla on luku 2900.

Jk. Kuvan kommentteja en ole saanut. Iloisia tervehdyksiä ja sananvaihtoa sen sijaan.

Viikonloppu oli hyvä

 

Takana hyvä viikonloppu. Kaksistelua, kävelyä, hyvää ruokaa, marjastusta, saunomista, kunnon yöunia (oma sänky on aina oma sänky!) ja piilosanan ratkomista. Tälle päivälle ei ole mitään erityisiä suunnitelmia. Mies, joka vastaa meillä säätiedotuspuolesta, kertoi sadetta riittävän enemmän ja vähemmän aina iltaan asti. Sehän on todella hyvä syy paistaa tänään lättyjä päiväkahville!

Mitä väliä kahdesta kirjaimesta!

Torstai-iltana kävelin ns. pitemmän kaavan mukaan eli vähän muutin vakioreittiäni. Olin matkalla Kotoseen ja sisäinen kompassini toimi kyllä moitteettomasti eli tiesin koko ajan sijaintini. Kesken kaiken näin opasteen, jonka luin ensin neljänneshuolimattomasti, mutta sitten uudestaan vähän tarkemmin ja naurahdin ääneen. Opaste oli ihan pakko ikuistaa. Asia käy ihan selväksi, vaikka l ja a ovat jääneetkin sanasta pois…

Jk. Kyseessä on Pyöräilyn suunnistustaulu. Minäkin opin sen vasta just äsken…

Aamuvirkkuna

Aamulla kännykkä herätti puoli kuudelta. Olin ihan sikiunessa, mutta herätysääni on aika sopuisa ja oli tarpeeksi hiljaisella, joten heräsin lempeästi.

Kuuden jälkeen kävelin kohti rautatieasemaa. Ilma oli ihanan pehmoinen, käveleskelin hitaasti (=lenkkivauhtia huomattavasti hitaammin) ja nautin siitä, että reppu oli suhteellisen kevyt. Takana oli reilun viikon pituinen kävelylomanen - aluksi kaksin, lopuksi yksin. Yhden räpsyn ajaksi pysähdyin, kun maisema oli niin elokuuta, niin elokuuta…

Jk.  Kävelytilasto karttui 153,7 kilometrillä. 

Jk2. Kylläpä maistuukin junassa aamukahvi hyvältä! Plussat kauramaidosta, miinukset siitä, että sämpylävaihtoehdot olivat lihaisia.

 

Tämän verran lipsuin!

Asetin itselleni 9. helmikuuta kuluvaa vuotta ostokiellon kolmen kategorian suhteen. En siis saa ostaa postikortteja, tarroja enkä washiteippejä. Kaikkia on ja (melkeinpä) liikaa yhden ihmisen tarpeisiin. Olen pysynyt tuossa kiellossa tosi hyvin, jota ihmettelen itsekin… Heinäkuulla oli pakko ostaa yksi vinyylitarra ja siihen on hyvä syy. Ostimme Miehen kanssa kännyköille uudet suojakotelot ja oli vaikea löytää niin vanhoihin (2 v) koteloita eli löydettiin vain mustat, keskenään samanlaiset. Pakko oli saada niihin jotakin eroa, jotta tunnistamme omamme. Tarravaihtoehtojakaan ei ollut liiemmälti, mutta tuo on mielestäni ihan hauska. - Ostokielto jatkuu siis tämän jälkeen kuten sitä ennenkin. Olen ylpeä itsestäni!

Suuri Toiveaamupalakattaus

Toistelen itseäni, mutta sitähän teen muutenkin koko ajan… Tämän aamun aamupala oli varsinainen Suuri Toiveaamupalakattaus. Avokado oli ihanan kypsä ja kuoriutui mallikelpoisesti. Ainoa hankaluus oli, että viipaleet eivät pysyneet karjalanpiirakan päällä, mutta siitäkin selvittiin! 

Sen verran volyymirikkaan aamupalan kasasin (ja söin), että luulen lounaan jäävän tänään joko väliin tai pieneksi…

Kuva sai miettimään…

Kirppareilla näkee vaikka minkälaisia omituisiakin tavaroita ja edelleen monesti pelkkäkuvariittää. (Tätä kuvan taulua olisin ehkä joskus voinut harkita ostavani tai ehkä en sittenkään…) Pysähdyin räpsyn jälkeen miettimään, olisiko meillä ollut tarvetta moiseen eli meinasiko minulta palaa proput lasten ollessa pieniä. Myönnän ja tunnustan, että aina välillä paloi ja kärähti ja leimahteli ihan kunnollakin. Ainakin minulla.