Kuvassa vielä nimetön vauva

Eilen oli merkkipäivä, kun Esikoisen ristiäispäivästä tuli kuluneeksi neljäkymmentäyksi vuotta. Muistan, kun kutsukortteja varten otettiin tuo kuva ja olihan siinä työtä saada Tanelinpäivänä syntynyt vauva tuettua nojatuolin nurkkaan… Kuvasta kuulemma välittyy tunnelma, että jos nalle tulet yhtään lähemmäksi niin minä mottaan sua nyrkillä kuonoon.

Jk. Ja eihän noin pientä olisi vielä saanut laittaa istumaan, mutta oltiin aika noviiseja vanhempia…

Synnytys ja Psyko

Tänään klo 13.27 neljäkymmentäyksi vuotta sitten synnytin meidän ensimmäisen vauvamme eli Esikoisen. Synnytys alkoi edellisenä iltana yhtä aikaa Hitchcockin Psykon teevee-esityksen kanssa. Pojalla oli siis jo pienestä asti selvä kiinnostus elokuviin! 

Olimme aivan tumpelot vauvanhoidossa, mutta lapsi kasvoi ihan kelpo kansalaiseksi. Hän on hauska, nokkela, tehokas, rakastava ja huolehtiva. Onnea, rakas Esikoinen!

Jk. Sama kuva on ollut useammankin kerran esillä, kun tämä on minusta niin liikuttavan ihana.

Pikkuoranssien aika

Loppusyksyn ehdottomat piristäjät on olleet tällä viikolla ilahduttavassa tarjouksessa ja olen rahdannut niitä useamman pussin kotiin. Nyt taitaa olla kolmas esillä ja neljäs on jääkaapissa odottamassa estradille pääsyä. Nostin hedelmäkulhon pöydälle, niin tulee vielä paremmin napattua yksi tai useampi.

Olen antanut hedelmille yleisnimen pikkuoranssi, kun ei niistä aina tiedä,  onko kyseessä satsuma, mandariini, klementiini vai mikälie. Pikkuoransseja söin kollikaupalla syksyllä -84, kun odotin Esikoista. Lapsi ei onneksi syntynyt oranssina, mutta ruskettuu helposti!

Onnea, Jii!

Tänään on Esikoisen ja Kaustisen vaarin nimipäivä. Vaarin kuolemasta on jo yli viisikymmentä vuotta, mutta elää kuitenkin edelleen muistoissa. Esikoinen tuntuu pitävän nimestään tai en ainakaan ole kuullut isompia reklaamatioita…

Krookukset ovat päässeet yllättämään ja pihalla on useammassakin paikassa valkoisia ja violetteja kukkia. Enpä ole muuten tiennyt, että krookukset ovat toiselta nimeltään sahrameita! Minä kun olen aina pitänyt sahramia vaan tosikalliina pullamausteena…

Jk. Ja onhan tänään myös Kirjan ja ruusun päivä!

Ottamuksia 155

Eilisellä kävelylenkillä (9,7 km) bongasin ensimmäisen leskenlehden. Olin paluumatkalla ja jo sen verran lähellä Laurilaa, että otin kukan varovasti toisen käsineen sisälle suojaan. Kotona se pääsi saman tien veteen ja kuvattavaksi. Aikanaan Esikoinen kuljetti minulle aina kevään ensimmäiset leskenlehdet ja nyt sitten lähetin kuvan pojan nähtäväksi. Perinteitä voi hieman muutella!

Mitä tapahtui neljäkymmentä vuotta sitten?

Neljäkymmentä vuotta sitten oli tärkeä päivä. Ei sen vuoksi, että Unicef saavutti täysi-ikäisyytensä. Ei sen vuoksi, että tähtitieteilijä Anders Lexellin kuolemasta tuli kuluneeksi kaksisataa vuotta. Eikä edes sen vuoksi, että Sinuhe egyptiläisen ilmestymisellä oli kolmekymmentäyhdeksänvuotispäivä. Nuo kaikki kalpenevat tyystin sen asian rinnalla, että meille syntyi silloin Esikoinen. Ei talliin, vaan sairaalaan. Ei yöllä, vaan päivällä klo 13.27.

Onnea, rakas poika! Sinusta kasvoi hieno mies, ahkera yrittäjä ja hyvä isä. Meille olet yhä se sama Jyppyrä…

Jk. Lasta nukutettiin milloin missäkin. Kuvan mukaan joskus myös pakastimen päällä…

Perinteinen syysseikkailukävely

Havahduin lounaalla siihen, että tämän päivän blogi on vielä ajatuksen tasolla tai oikeastaan vasta yltämässä siihen… Aamu oli nimittäin niin hektinen, kun aamupalan jälkeen päätimme Esikoisen kanssa lähteä syysseikkailukävelylle. (Meillä on ollut jo vuosia tapana tehdä syksyisin kävelyjä, joihin sisältyy ns. seikkailuosuus eli minä mietin valmiiksi jonkin Esikoiselle vieraan kävelypätkän. Aina vaan niitä löytyy ja nyt on sitten ensi syksyksikin jemmassa yksi.)

Kävelimme kirpparille tuttua reittiä ja teimme muutaman täsmä- ja heräteostoksen. Sitten kävelimme radanvarsireittiä ja se oli se seikkailu. Hauskaa oli meillä molemmilla!

Tämä oli kuulemma huutanut!

Äitinä melkeinpä ihaninta ja hauskinta on se, että lapset osaavat hankkia näköisiäni juttuja. Tuon magneetin oli Esikoinen bongannut vankilamuseon museokaupasta ja se kuulemma oli ihan huutanut minua siellä. En tiedä, oliko huuto tapahtunut tavallisella äänellä.

Kyllä meillä oli hauskaa!

Loma Kotosessa on vietetty. Torstaista perjantaihin eli reilun viikon verran. Enimmäkseen yksin, mutta alussa kaksin ja lopussa neljin. Neljin siksi, kun ensin Kotoseen saapui Mies (se sama, joka oli loman alussakin siellä)  ja sitten Esikoinen ja Kakkonen. Sopu antoi sijaa ja yksiö vaikutti yllättävän isolta, kun kävimme illalla nukkumaan. Nuorimmat sukupolvet nukkuivat vierekkäin isossa sängyssä ja me vanhat patjoilla lattialla. Runsaan aamupalan jälkeen pakkasimme reppumme ja lähdimme ajelemaan kohti Laurilaa. Toiset jäivät viettämään viikonloppua ja saivat sinne päivällä seuraksi vielä perheensä puuttuvan osasen eli Miniän. 

Kuvan selitys: Kotosen hyllyssä on kolmiosainen ruotsinkielinen versio Melukylän lapsista. Esikoinen luki Kakkoselle yhtä kirjaa niin, että luki ensin ruotsiksi ja käänsi sitten saman tien lapselle ymmärrettävään muotoon. Kirja, jota luki oli nimeltään Bara roligt i Bullerbyn. No, matkalla pysähdyimme yhdellä kirpparilla ja siellä oli myynnissä tuo kirja suomeksi. Kuvasin kannen ja ajattelin taas kerran, että kyllä kohtalolla on huumorintajua…

Lapsi kasvatti vanhemmat

Kolmekymmentäkahdeksan vuotta sitten meille syntyi poikalapsi. Lapsi alkoi kasvattaa meistä vanhempia itselleen. Olimme täysin noviiseja ja tumpeloita asian kanssa, mutta ihan kelpo tyyppi lapsesta kehittyi. Viime viikonloppuna kävelin ko. tyypin kanssa pitkin Helsinkiä ja nautin kaveruudesta ja vanhemmuudesta. Onnea, Esikoinen! 

Lapsi, joka sekoitti pakan

 

Tänään klo 13.27 tulee kuluneeksi kolmekymmentäseitsemän vuotta siitä, kun maailmaan syntyi kuin syntyikin kuudentoista tunnin puurtamisen ja ähkimisen jälkeen poikalapsi, joka oli ensimmäinen tässä perheessä ja jolle ei ollut seimeä eikä kehtoa vaan kauniisti verhoiltu pahvilaatikko, jossa hän sai nukkua myssypäisenä ensimmäiset viikkonsa. Nukkumista hän harrasti silloin vähemmän kuin sittemmin nyttemmin. Hän tuli, valloitti ja sekoitti pakan saman tien. Olen onnellinen, kun hän on olemassa. 

Pikkuaurinko löytyi!

Eilen illalla käveltiin reilun tunnin lenkki ennen saunaa. Tien pientareilla oli muutamia pikkuaurinkoja. Yhden nappasin lenkkitakin rintataskuun ja kotona kukka pääsi maljakon korvikkeeseen eli munakuppiin. Tänä aamuna tapasin tosi virkeän pikkuauringon.

Aikanaan Esikoinen oli se, joka kuljetti kotiin ensimmäisen leskenlehden/ensimmäiset -lehdet joka kevät. Kukka kulkeutui kädessä tai takintaskussa. Ilo ja onni oli meillä molemmilla - ja kunnon kevätolo. Kevätolo tuli tälläkin kertaa Laurilaan...