Metusalem, minäkö?

Sarjassamme Kirjaston lehtisalaattipoiminnat. Tuo lainaus kuvasi jonkin muun tuntemuksia, mutta voisin allekirjoittaa, alleviivata ja boldata tuon itsekin vallan mainiosti. En koe, että minulla varsinaista asemaa oli, mutta olipahan elämäni ensimmäinen vakituinen työpaikka… Ja jonkinlainen metusalem ja vastarannan kiiski olen eittämättä (ja kyllättämättä) ollut aina ja iankaikkisesti. 

Mitä oikeastaan tapahtui?

Kirpparilla huomasin tällaisen mukin ja ajatukset alkoivat saman tien vilistää… Miksi muki oli päätynyt kirpparille? Oliko ystävyys kuitenkin katkennut? Oliko mukikiintiö tullut yhtäkkiä täyteen? Vaihdettiinko kaikki ruokailu- ja juomailuastiat heti kerralla uusiin? 

Positiivistahan asiassa on se, että muki tuotiin kierrätykseen eikä sitä suutuspäissä viskottu sirpalekuntoon. Joku sen kuitenkin ostaa itselleen - ehkä sellainen, jolla ei ole yhtään ystävää ja joka voi nyt näyttää muillekin, että on ainakin yksi!

Kettula odottaa

Vanhoja kotimaisia kaunokirjoja ja elokuvia on nimetty tyylillä joku odottaa jotakin. Kartano isäntää nyt ainakin tulee mieleen saman tien. Meillä ei ole kartanoa, mutta meillä on Kettula ja se selvästi odottaa. Kevättä nyt ensiksi ja sitten kesäkautta. Viime elokuussa tuo rakennus täytti neljännesvuosisadan ja on ollut käytössä luullakseni enemmän kuin kesämökit yleensä. Sinne ei tarvitse ajaa viikonloppuruuhkassa, ei tule matkakustannuksia, ylläpito on halpaa ja logistiikka hoituu helposti. Ja kaiken lisäksi se on ihanan sininen!

 

Viisaus ja totuus

Olen monesti todennut, että totuus löytyy kaurapuuron lisäksi myös jääkaappimagneeteista ja totean sen taas. Tuijottelin nimittäin tänä aamuna tuota magneettia ja tajusin, että sen viisaus on vastaus aina kulloisenkin katsojan korvienvälin sanattomaan kysymykseen. Toimii siis joka tilanteessa, jos niin kokee ja haluaa uskoa. 

 

En ostanut, mutta pohdin kyllä jonkin aikaa

Eilen törmäsin (kuv.) seinätauluun, jota hypistelin jonkin aikaa ja pohdin sen ostoa. Teksti Vielä yksi luku sopisi hyvin intolukijalle, muttamutta jokin siinä ei kolahtanut niin paljon, että olisin sen lunastanut itselleni/meille. Kaikkea ei tarvitse omistaa, kuvakin on monesti ihan riittävä.

Mitä mieltä olet tiistaista?

Kahdeksan tunnin yöunet takana ja runsas aamupala edessä. Tiistai on mielestäni viikonpäivistä kevein ja helpoin. Maanantailla on suuri vastuu viikonlopun jälkeen ja yleensä sitä pidetään jonkinlaisena ankeuden päivänä. Tiistailla ei ole mitään painolastia - se saa sujahdella melkein miten haluaa. Kysyin Mieheltä mielipidettä asiasta. Hänen mukaansa kulttuuriviikko alkaa tiistaista, koska silloin pääsee kaikkiin museoihin yms. Eli olemme siis molemmat tiistain kannattajia! 

Jk. Kuva ei liity tekstiin. Se tuli kymmenen vuoden takaa vastaan. Teema: Vaahteranlehti on luullut menneensä hyväänkin piiloon.

 

Alkaisinko askelterapeutiksi tai arkkilogiksi?

Hitaan aamupalan aikana voi pohdiskella mitä vaan. Kävelylenkeillä olen kuunnellut Rikollisen profiilin kakkoskautta ja sieltä tarttui korviini muun muassa valelääkärijaksosta pari ammattinimikettä. Olen toki tiennyt, että terapeutti voi olla kuka vaan, mutta nyt opin saman asian myös login kohdalla. Kaikki kunnia virallisille ammattilaisille! Mutta - voisin nyt eläkepäivinä olla vaikka askelterapeutti tai arkkilogi, kun kävelen ja luen paljon. No joo, vitsivitsi! 

Suomi on huumorimukien mekka

Huumorimukeihin törmää (kuv.) usein kirppareilla. Niistä riittää todellakin pelkkä kuvanotto ja osa teksteistä on sellaisia, etten kehtaa ottaa kuvaakaan.  Ne tuntuvat huvittavan ihmisiä suunnattomasti. En tiedä sitten, onko monien työpaikkojen tiskikaappien perukoilla epäonnistuneiden huumorimukien hautausmaa vai kahvitunneilla ne taatut vitsiviivit ja -viljot, jotka kerta toisensa jälkeen haluavat hätkähdyttää juomalla kahvinsa hauskasta mukista. Ja varsinkin työpaikkavieraiden kanssa. 

Aamulla on aikaa pohtia

Olen yrittänyt aina olla tartuhetkeentyyppi. Olen siinä onnistunut ja epä-. Jotenkin viime vuosina tuo ajatus on tullut entistä tärkeämmäksi. Yritän välttää ajattelemasta sitku, vaan mieluummin nytku. Siinäkin tulee onnistumisia ja niitä ei-niin-onnistumisia. 

Pari viikkoa on lomaa vielä jäljelä. Tuntuu siltä, että olen ollut poissa sähköpöydän/tiskin takaa jo ikuisuuden. Aikuisten oikeasti se on ollut läjäpäin hienoja ja hyviä hetkiä. 

Menin, mutta en viihtynyt

Meidän pihalla on lumilinna tai lumiluola, kuten Mies sanoo. Eilen kävelylenkin jälkeen ahtauduimme sinne. Mies oli yllättynyt, kun suostuin tulemaan. En halunnut olla siellä pitkän aikaa ja tein itselleni pika-analyysin tuntemuksistani. Olen varmaankin jossakin aikaisemmassa elämässäni jäänyt johonkin tuontyyppiseen lumen hautaamaksi tai ainakin melkein. Aika hyvä teoria, vai mitä?

Huomaan olevani allerginen

Viime viikkoina olen huomannut itsessäni allergiaa ilman lääketieteellistä diagnoosia. Ehkä olen lukenut liian paljon blogipostauksia ja etenkin sellaisia, joissa kerrotaan pikkuvauva-arjesta ja kuinka kaikki on ihanaa. Vauva, isommat, koti, vauvan sotkut, muskarit, kuolaamiset, murustelut. Okei, myönnän vanhasta muistista vauvan olevan ihana. Ihmettelen vaan, miten kaikki muukin voi olla iiiihanaa. Muutenkin koko ihana -sanan käytölle pitäisi määritellä joku enimmäismäärä. Ei liikaa, sillä muuten uhkaa inflaatio. - Niin että sellainen allergia tällä kertaa.

Eilen mietittyä

Eilen olin iltapäivällä töissä muutaman tunnin. Ypö yksin isossa talossa. Muistin sitten, että olen aina kokenut jotakin jännää tuttuutta tuota pappilaa kohtaan. Niin kuin olisin kulkenut siellä avaimien kanssa huoneesta toiseen taloudenhoitajana tms. Vuosikymmeniä sitten ja ennen kuin minusta tuli minä eli joskus aikaisemmassa elämässäni. No, joka tapauksessa nyt kuljen siellä avaimet kaulassa tai taskussa... 

Hajatuksia 9

Kielenkäytössämme on ilmaisu pahan ilman lintu. Sillä kuvataan ihmistä, joka sekoittaa pakan huonolla karmallaan / huonolla käytöksellään. Kaiken kaikkiaan negatiivinen tyyppi. 

Entä jos ottaisimmekin käyttöön sille vastakohdan? Porukan kaikkein mukavin, joka yhdistää eripuraisetkin ja on kaikessa niin myönteinen. Onko hän hyvän ilman lintu?

Jätin lenkin väliin!

Eilen oli pitkän työpäivän jälkeen sohvannurkkaolo. Laitoin villasukat jalkaan, istuin viltin alla ja katsoin yhden jakson Sykettä. Liikuntavapaailta tuli tarpeeseen, vaikka maanantaista alkaakin aina uusi liikuntaviikko ja nollasta lähdetään. Alkuperäinen sääntöhän oli se keksimäni VKKV (vähintään kolme kertaa viikossa), joten sekin riittäisi ja viikossa on nyt vielä kuusi päivää jäljellä. Ehkä voisinkin pitää välillä rauhallisemman viikon… Pohdin tätä puoliääneen, kun makaan vielä sängyssä peiton alla ja näpyttelen tekstiä. Tunnen itseni sen verran hyvin, että luulen tuon pohdiskelun olevan yhtä tyhjän kanssa… No, ensi maanantaiaamuna voin kertoa, millainen viikko tästä kuoriutui…

 

Mitäpä jos kokeilisit!

Jostakin vanhasta lehdestä bongasin tuon ajatuksen ja nappasin siitä Hermannilla räpsyn. Olen oikeastaan aina suhtautunut itseeni ystävällismielisesti. En ole moittinut liikakiloista, en saamattomuudesta, en liikunnan puutteesta. Kun kuulen toisten sättivän itseään, minua säälittää ja suututtaa. 

Mitäpä jos kokeilisit sanoa itsellesi: Olet hyvä! Sinä olet just noin kiva! Ensimmäisellä kerralla se voisi oudostuttaa, mutta toisella ja kolmannella siitä voi tulla tapa. Hyvä tapa, sanoisin. 

Olen minä onnellinen…

Onnea on: työkaveriystäviltä (2) saatu kukkakimppu, jonka kiikutin kotipöydälle / vapaapäivä / erittäin hyvät ja pitkät yöunet / aurinkoinen aamu / hyvät aamuverenpaineet / tyytyväinen mieli. 

Haahuilen, haihattelen ja hengaan

Loman yhdestoista päivä. Kolmen viikon kuluttua huhuilee työmaa, joten on vielä paljon aikaa haahuilla, haihatella ja hengata. Se on sitä, että on aikaa elää tässä ja nyt, nukkua pitkään tai herätä yhtä aikaa kukon kanssa, kerätä kukkia vaaseihin, lukea yli puolenyön tai herätä lukemaan keskellä yötä, lähteä lenkille kerran tai monesti päivässä, tavata ja halata omia rakkaita…

Jk. En tarvitsisi tuota kuppia muistuttamaan, mutta on se silti hauska lisä kotosen astiahyllyllä! 

Olen helppo, mutta toisaalta tosi vaikea

Wappuwapaata on vielä su, ma ja ti jäljellä. On ollut rentouttavaa ja odotettua... Paljon kävelyä, hyvää ruokaa, rauhallisia yöunia, lukemista, päiväunia ja oleilua. Ei sen kummempaa ja silti juuri sellaista, josta olen haaveillut. Olen loppujen lopuksi aika helppo, vaikka toisaalta olen tosi vaikea. Ristiriitaista, mutta totta. Lähipiiri tuntee minut onneksi hyvin... 

 

Kudin valokeilassa

Kudin on periaatteessa kuin hyvä puoliso tai ystävä. Odottaa uskollisesti ja käyttäytyy siivosti - yleensä. Jää aina välillä huomiotta, kun tulee kaikkea muuta ruuhkaa. Ilahtuu ilmiselvästi, kun tulee taas hänen vuoronsa olla keskipisteenä. 

Kuvan kudin on ollut pitkään jo kesken. Kuvan nappasin viime viikolla. Sen jälkeen on tapahtunut sen verran, että kantapää on kavennettu ja nyt olisi taas helpon suoran vuoro. Ehkä tänä iltana kudin pääsee taas huomioon ja valokeilaan...

Lumitöiden ihanuus ja kurjuus

Kirjatalven lisäksi nyt on lumitalvi. Missä kaksi tai neljä on koolla, on puheenaiheena joko hyvin tehdyt lumityöt (ne itse tehdyt) tai huonot versiot (ostopalvelutyöt). Jälkimmäiset tehdään väärään aikaan, väärällä tavalla, väärästä paikasta eli kaikella tavalla päin hankia. Ensimmäisillä joko kerätään marttyyripisteitä tai elvistellään tai ollaan ansaitusti sitten reporankoja työn sankareita. Hyvää lumitalvea!