tiistai 31. tammikuuta 2023

Tarroilla siitä saa monin verroin iloisempaa!


Vapaapäivän aamuna voi vallan mainiosti kuvata työkalenteria. Kalenterissa on jo vuosia ollut kestokannet ja sisälmyksiä vaan on vuosittain vaihdettu. Yleensä minulla on ollut aika hillitty tuo kansi, mutta syksyllä repäisin ja tarroitin oikein antaumuksella. Tällä mennään tämä vuosi ja ensi vuodeksi joudun ostamaan / saan ostaa ihan itse kalenterin, kun en enää saa sitä firmalta. 

maanantai 30. tammikuuta 2023

Hehkuu, loistaa ja kapinoi


Kuva on vanha, mutta tälläkin hetkellä tuo punainen astia olla nököttää keittiön ikkunalaudalla. Sain sen parikymmentä vuotta sitten lahjaksi hyvältä ystävältäni, ns. adoptiosiskoltani. Se oli eloonjäämislahja, kun olin sairastunut ja selviytynyt. 
Olen aina pitänyt punaisesta väristä. Se hehkuu ja loistaa ja kapinoi. Sitä tarvitaan. 

sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Sunnuntaiaamun värejä


Sunnuntaiaamu ja hidas aamu samassa paketissa. Mies meni viemään naapuriin sanomalehteä ja minä laitoin sillä aikaa aamupalatarvikkeita pöytään. Kahvi on napsautusta vaille valmiina ja leipä on kohta paahtumassa. Miehen puuro hautuu. Kuvan ulkopuolella on kaksi viilipurkkia, Keiju-rasia ja leipäkori. Ne eivät tänä aamuna halunneet tulla kuvaan.

lauantai 28. tammikuuta 2023

Minulla on ikävä!


Minulla on ikävä kunnon talvea. Sellaista, että on enemmän lunta kuin jäätä ja että kävely nastakengillä on mukavaa. Nyt ei ole. Eilen käytiin tekemässä tosi lyhyt testauslenkki ja se oli melkeinpä epämiellyttävä kokemus. Nastoista huolimatta piti varoa ja jännittää. En tykkää yhtään. Jos nyt kohta ei tule kunnon talvea, alan odottaa jo kevättä ja hyviä kävelykelejä.
Onneksi minulla on huoneessani spinningpyörä, jolla poljen paikallani. Se on ollut nyt käytössä enemmän kuin pitkään aikaan. Vaatetelineeksi ei ole onneksi koskaan päätynyt niin kuin olen kuullut kuntopyörien kohtalona usein olevan…

perjantai 27. tammikuuta 2023

Hei, me hassutellaan!


Mielipaikkaani (eli sohvannurkkaa) vastapäätä istuu pariskunta nimeltään Dane ja Smørre Brød. Ovat tanskalaisia leluja ja meillähän nimetään kaikki. Jos tavaroilla ei ole ennestään nimiä, niin nimiäiset vietetään pienesti tai isosti. Joku voisi kutsua meitä lapsellisiksi ja on siinä ihan oikeassa. Tässä iässä (63) olen sitä mieltä, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti ja että pieni hassuttelu ja leikkisyys ovat elämän yrttisuola ja timjami.
 

torstai 26. tammikuuta 2023

Eläviä kuvia luvassa kahtena päivänä


Tämä on taas se viikko, jolloin meitä pikkukuntalaisia hemmotellaan elokuvilla. Eilen iltapäivällä käytiin katsomassa Tämä maa, joka oli pieni suuri elokuva katalonialaisesta persikanviljelijäperheestä. Jos kerran elokuva sai Berliinissä Kultaisen Karhun, saa se täällä Laurilan Karhun.
Tänään on vuorossa Pikku tähti, eteläkorelaista draamaa. Odotukset on korkealla.

 

keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Yksikin kukka ilahduttaa!


Vessaräpsy vaihteeksi. Olkkarin tulppaanikimpusta yksi alkoi nuokkua ja erotin sen itsekseen ja vein vessan tasolle. Viihtyy siellä hyvin. Aika usein olen jakanut tuplakimpun moneen eri sijoituspaikkaan, mutta nyt ostoskoriin oli eksynyt vain yksi yhdeksän kukan kimppu. Kahdeksan riittää olkkariin vallan mainiosti. 

tiistai 24. tammikuuta 2023

Juo kahvi ennen kuin syöt kiiviä!


Heräsimme kahdeksan jälkeen tosi makoisilta unilta. Aamupalapöydässä oli puuroa, puolukoita, viiliä, mustikoita, kananmunia ja kiivejä. Niin ja kahvia. Olen oppinut pitkän elämäni aikana sen, että kahvi on juotava ennen kiivin syömistä. Jos erehtyy tekemään päin vastoin, maistuu kahvi ihan kummalliselta. 
Tänään on vapaapäivä. Käymme isommassa lähikaupungissa viemässä kirpparille kirjoja. Ehkä eksymme muuallekin. 

maanantai 23. tammikuuta 2023

Kevään airuet



Kun kerran karhu käänsi selkäänsä viime viikolla, on talven selkä taittunut ja kevättä kohti mennään. Ei vielä ehkä harppomalla, mutta ainakin tassutellen. Kevään airuet eli ensimmäiset tulppaanit pujahtivat ostoskärryyn perjantaina. Siitä se alkaa ja tulen ostamaan ja kuvaamaan niitä useammankin, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Tulppaanit eivät tarvitse muuta vaalimista kuin maljakon vedenpinnan seuraamista ja asetelman yövyttämistä tuulikaapissa. Sieltä ne kohta taas haen narskuvina olkkarin pöydälle…

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Finlandia -urakan viimeinen menossa


Sunnuntai. Hidas aamu. Vapaapäivä. Liikuntavapaapäivä. Lukupäivä. Aion istuskella sohvannurkassa ja lukea ainakin tuon kirjan loppuun. Sitten on minun viimevuotinen Finlandia -urakka selätetty. Tai niin, yhtä selailin, yhtä aloitin ja muut neljä luin. Olen viime vuosina yrittänyt haalia kaikki palkintoehdokkaat lukulistalleni. Usein olen siinä onnistunut ja joskus olen ollut täysin eri mieltä valitsijan kanssa voittajasta. Niin tälläkin kertaa, 

Jk. Selvennys: Kännöä selailin ja Turusta aloitin. Jalosen olisin palkinnut.

lauantai 21. tammikuuta 2023

Ei tarvitse olla marjatta!


Meillä syödään paljon marjoja. Mies poimii ja yhdessä syödään pitkin vuotta. Tein kyllä tällä viikolla lupauksen tulevaksi syksyksi, että voin kyllä lähteä seuraksi marjametsään. Tänä aamuna puolukat kuuluvat puuron niskaan ja hieman-vielä-jäiset mustikat viilin sekaan. Siitä se päivä lähtee ja nuoruus kuluu!

Jk. Etunimenihän on oikeasti ilman marjaa. Muistan vieläkin sen päivän, kun koulussa minulle selvisi, että olen abessiivi…

perjantai 20. tammikuuta 2023

Talonvahtina pari päivää


Mies palasi kukkienkastelureissulta viime yönä. Kotosessa oli ollut kaikki hyvin. Oli ollut kuulemma kivaa. Niin minullakin. Ei mitään erikoista, mutta tavallista. Minut oli valtuutettu siksi aikaa talonvahdiksi ja suklaalevynvahdiksi. Molemmat tehtävät onnistuivat yli odotusten. Suklaalevykin säilyi avaamattomana, eikä tarvinnut edes pinnistellä. Ehkä avaamme se viikonloppuna.

Jk. Kuvan laatta löytyi kierrätyksestä. Näen punaposkisessa hahmossa itseni. 

torstai 19. tammikuuta 2023

Hajatuksia 24


Aamupala on tältä aamulta lusikoitu ja juotu. Nyt oli vuorossa kupillinen kreikkalaista jogurttia myslin ja taatelisilpun kera. Lisäksi mukillinen kahvia. 
Viime ja tällä viikolla liikuntani on ollut spinningpyörän polkemista. Kerran tai kahdesti päivässä kolmesta vartista tuntiin aina kerrallaan. 
Tänään aion tehdä vaatehuoneessa inventaariota. Julistan kevään alkaneeksi. Viikonloppuna aion ostaa ensimmäiset tulppaanit, jos niitä löydän ruokakaupasta.
Kolmekymmentäkahdeksan vuotta sitten vauvoistamme vanhempi sai nimen. Silloin oli kova pakkanen. Lapsi on ollut nimeensä tyytyväinen, olen huomannut. 

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Hidastakin hitaampi aamu


Yksin kotona ja tosi hidas aamu. Kello näyttää nyt vähän yli kymmentä ja aamupala on vasta vuorossa. Luin kirjaa yli puolenyön ja sitten nukahdin. Unta riitti yhdellä pisahduksella puoli kymmeneen asti. Olen lahjakas nukkuja. En ollut edes kuullut pyykkikoneen linkousta, sillä kätevänä huushollerskana ajastin koneen aamuksi. Sillä aikaa kun kananmuna kiehui, kävin ripustamassa koneellisen pyykkiä kuivumaan. Mutta nyt on aika nauttia päivän ensimmäinen ateria! 


tiistai 17. tammikuuta 2023

Sämpylät on mun juttu!




Eilen varasin illaksi kokkausvuoron. Suunnitelmani oli keittää porkkanasosekeittoa ja onneksi porkkanoita oli juuri tarpeeksi. Sosekeitto on sämpylöiden itseoikeutettu kaveri, joten ihan ensimmäiseksi tein sämpylätaikinan. Taikinaan tuli vettä, hiivaa, liraus siirappia, hieman suolaa, spelttijauhoja, kaurahiutaleita, vehnäjauhoja ja vähän öljyä. Veden mittaan, mutta muut mutuilen. 
Porkkanakeiton maustoin rakuunalla, kasvisliemijauheella, tuorejuustopurkin jämillä ja sulatejuustopaketin puolikkaalla. Keiton lisukkeena oli tomaattisilppua, raejuustoa ja paahdettuja siemeniä. 
Ruoka oli hyvää. Teen toistekin. 

maanantai 16. tammikuuta 2023

Liikuntaankin voi rakastua!


Päivälleen kuusi vuotta sitten päätin, että tämä on nyt tässä. Olin kyllästynyt olemaan huonokuntoinen ja hengästynyt. Aloin liikkua säännöllisesti ja vähintään kolme kertaa viikossa. Aikaa kului, vuosia samaten ja rakastuin liikuntaan. Kenkiä kului, pysyin päätöksessäni ja hurahdin ihan täysin. Kuuden vuoden aikana olen kolmesti lipsunut viikon tavoitekertamäärissä. Ensimmäisen kerran olin sairaalassa, toisen kerran toipumalomalla sairaalasta ja kolmas kerta oli viime joulukuussa flunssatessa. Aika hyvin olen leiviskäni hoitanut! 
Nyt olen kärsinyt liukkaista keleistä ja harrastanut kuntoliikuntaa. Olen polkenut spinningpyörää melkein päivittäin. Onneksi hankittiin viisitoista vuotta sitten sellainen…


sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Hyvän hyvä lauantai


Eilen oli aktiivinen päivä. Mies vaihtoi verhoja. Pyykkikone pyöri kahdesti. Spinnasin kahdesti, sillä nuo pääkalloliukkaat eivät houkuttele kävelylenkeille. Tein kolme pientä (halkaisija 19 cm) paprikasipulijuustopiirakkaa. Mies hoiti ruoanlaitot. Tehtiin piilosanaa ja pelattiin SkipBo -matsi. Illalla oli saunavuoro niin kuin yleensä aina joka ilta on. Päivän arvosana voisi olla hyvän hyvä, joka on kiertokoulutodistuksen toiseksi korkein. (Korkein on muuten sangen hyvä.)

 

lauantai 14. tammikuuta 2023

Rintanappihuumoria


Olen rintanappeillut vuosikymmeniä. Nykyään napit tahtovat unohtua varastoon. Tänä aamuna törmäsin (kuv.) kahteen. Olla majailivat ilmoitustaulullani ihan muina nappeina. Niissä on huumoria, josta pidän. Niissä on leikkisyyttä, joka huvittaa. Niissä on mukailtu oikeita juttuja kirjaimenvaihdolla tai kirjaimenlisäyksellä. Ehkä ne pääsevät joskus käymään työpaikalla rinnuksissani. 

perjantai 13. tammikuuta 2023

Taas kuva riitti!


Eilen käytiin isommassa lähikaupungissa. Kierreltiin kirppareita ja poikettiin yhteen kauppakeskukseen. Yhdellä kirpparilla oli paljon jääkaappimagneetteja myynnissä. Ensin meinasin ostaa, mutta sitten päätinkin ottaa vain kuvan. Teksti oli mielestäni hyvä, mutta ei niin hyvä, että olisin kuitenkaan kelpuuttanut jääkaapin kylkeen. Kuva riitti, jälleen kerran..

torstai 12. tammikuuta 2023

Merkittävän vuoden merkittävä päivä


Eilen oli merkittävä päivä työhistoriassani. Ensimmäinen askel kohti vapaarouvuutta on nyt otettu, kun olin eläkeasiapalaverissa pomojen kanssa. Tsekkasimme kalentereita, etsimme tietoja ja päätimme alustavasti päivämääriä. Kesällä tulen joka tapauksessa jäämään pois töistä ja vapaalle. Minulta kysyttiin, mitä ajattelen asiasta. Sanoin, että tuleva aikatauluttomuus kiehtoo. Niin kyllä kiehtookin. Olen nimittäin aina pitänyt tosi paljon päähänpistoelämästä ja hetkenmielijohdereissuista. 

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Appelsiineja ja webinaaria


Tammikuu toi mukanaan appelsiinit ja Laurilassa asuu Mies, joka osaa fileoida niitä. Minulla on siis kissanpäivät, kun aamu voi alkaa appelsiinilla. Appelsiiniviipaleet päihittävät maultaan jopa suklaan ja se on paljon se…
Eilen illalla osallistuin webinaariin oman huoneeni sohvalta, joka on nyt muuten täysin joulukoristevapaa vyöhyke. Toista tuntia (eli alusta loppuun) kuuntelin Patrik Borgia aiheesta Miksi dieetit ja kuurit ovat tuomittuja epäonnistumaan? Järkeviä ajatuksia, joustavuutta ja armollisuutta. Oli hyvää ja tervetullutta puhetta varsinkin näin vuoden alussa. 

tiistai 10. tammikuuta 2023

Viherkasvit olivat taas retkellä


Laurilan viherkasvit ja ruukkukukat viettivät vuodenvaihdetta retkellä. Nämä retket ajoittuvat yleensä sattumalta niihin kertoihin, kun meillä on Helmi -kissa kyläilemässä. Kesäisin retki ulottuu Pupulaan, pihan toiselle laidalle. Talvisin sitten kasvit tekevät lähiretken eli majoittuvat minun huoneeseeni. Niin tälläkin kerralla. Loppiasena oli iloinen kotiinpaluu. Pieni onnettomuus kyllä tapahtui, kun kilpipiilea oli turhan riehakkaalla tuulella ja kaatui ruukkunsa kanssa lattialle. Kuopus hoiti ensipelastuksen ja paikan siivoamisen. Luvassa on uusi tamperelainen kilpipiilea, jos onnettomuudesta ei täysillä toivuta. 

Lisäys: Tänään muuten sattuu olemaan Huonekasvien arvostuspäivä. Huomasin sen vasta nyt iltapäivällä..

maanantai 9. tammikuuta 2023

Joku istuu sohvallani!


Tai oikeastaan aika moni… Keräsin kaikki joulukoristeet ja vein ne oman huoneeni sohvalle. Yleensä olen järjestänyt koristeiden kokoontumisajot keittiön pöydälle ja siitä ne on ollut pakko aika pian laatikoida. Nyt ei ole niin kova kiire. Noiden lisäksi varastossa on joitakin sellaisia, jotka eivät päässeet tällä kertaa framille ja aion vähän inventoida. Teen sen tällä viikolla. Tämä on lupaus.

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia (varoitus pitkänpitkästä tekstistä)

Tässä on viime vuoden luetut. Tähdet ovat parhaimmistoa. Lista on lukujärjestyksessä.

Denise Rudberg&Hugo Rehnberg: Ihan vain väliaikaista

Tomas Gads: Hymytyttö

Frida Skybäck: Kirjakauppa Thamesin varrella

Maija Asunta-Johnston: Punapukuisen naisen talo

Camilla Läckberg: Hopeasiivet

Ragnar Jónasson: Saari

Heidi Köngäs: Siivet kantapäissä

Ragnar Jónasson: Pimeys

* Kristiina Markkanen&Leena Virtanen: Wivi ja Hanna

* Marjo-Riitta Antikainen&Erkki Tuomioja: Edelläkävijä

Roald Dahl: Henry Sugarin ihmeellinen tarina

J.P.Pulkkinen: Puhu Eevalle

Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Hannu Vuorio: Aviorikosromaani

Jenni Kokander: Sukupuuttoon kuolleiden planeetta

Maija Asunta-Johnston: Onnellisen naisen vuosi

Maija Asunta-Johnston: Naiset eivät syö retiisejä

Håkan Nesser: Koston jumalatar

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

Valerie Tong Cuong: Pariisissa sattumalta

*Rosa Likaom: Väylä

Camilla Läckberg: Naiset vailla armoa

Anna Rimpelä: Pitkään meni ihan hyvin

* Mikko Granroth: Mustat juuret

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen

Joel Haahtlea: Naiset katsovat vastavaloon

* Nita Prose: Huonesiivooja

Ninni Schulman: Tyttö lumisateessa

Ninni Schulman: Poika joka ei itke

Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet

Ninni Schulman: Älä kerro kenellekään

* Meri Valkama: Sinun, Margot

* Joel Haahtela: Jaakobin portaat

Jenni Toivoniemi: Valtakausi

Ninni Schulman: Tervetuloa kotiin

Laura Manninen: Viimeinen sulkee verhot

Eeva Louko: Onnellisten saari

Tiina Raudaskoski: Kuudennen kerroksen nainen

Veera Vaahtera: Vaihteeksi vapaalla

Maria Mustranta: Sokeita hetkiä

Antti Heikkinen: Lato

Abigail Dean: Tyttö A

Clare Oooley: Totuushaaste

Ragnar Jónasson: Sumu

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

Veera Vaahtera: Sattumalta sinun

Anne Tyler: Äkäpussi

Agnés Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

* Joel Haahtela: Adelen kysymys

Ulla-Maija Paavilainen: Kuin muuttolinnut

Ninni Schulman: Tyttölapsi nro 291

Ninni Schulman: Kun kellot seisahtuvat

Heleena Lönnroth: Morsiamet katoavat

Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa

Pirjo Hassinen: Toisella tavalla onnellinen

Lucinda Riley: Italialainen tyttö

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan perijä

Eila Palmgren: Verenpunaiset ravut

Liza Marklund: Napapiiri

Hanna Päivärinta: Pidä minua vielä

Emma Stonex: Majakanvartijat

* Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Stine Pilgaard: Metriä sekunnissa

* Susanna Alakoski: Lontoon tyttö

Tuomas Kyrö: Miniä

Pekka Hiltunen: Iso

Matti Yrjänä Joensuu: Possu ja paavin panttivangit

Jan-Philipp Sendker: Kapinallinen ja varas

Eppu Nuotio: Leinikkimekko

Eve Hietamies: Numeroruuhka

Paula Noronen: Tarja Kulho - paha saa palkkansa

* Mari Kurkiniitty: Kamalan ihana elämä maalla

Annamari Marttinen: Tässä meillä on kaikki nyt

Anna Alanko: Ensimmäinen kesäpäivä

Sisko Istanmäki: Yöntähti

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

Leah Mercer: Sinä olet arvoitus

Maria Adolfsson: Juokse tai kuole

* E.L.Karhu: Veljelleni

Maritta Lintunen: Sydänraja

* Elina Airio: Metsässä juoksee nainen

Miska Karhu: Nimeni on Alex

Claire Alexander: Meredith, yksin

Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet

Beth O´Leary: Törmäyskurssi

C.J.Tudor: Ne muut

B:A.Paris: Herätä minut kuolleista

* Hanna Jensen: Äitini muistina

Paula Hawkins: Kuin kytevä tuli

Veera Nieminen: Kottikärrykaruselli

Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset

Emmi Pesonen: Taikurin tyttäret

* Satu Rämö: Hildur

* Kari Hotakainen: Opetuslapsi

Ulla-Lena Lundberg: Liekinkantajat

Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille

* Keigo Hirashino: Uskollinen naapuri

Veera Ikonen: Pimeässä syttyy majakka

Hanna Brotherus: Henkeni edestä

Patricia Harman: Kätilön koettelemukset

Kari Kortelainen&Jippu: Kun perhonen lakkaa hengittämästä

* Olli Jalonen: Stalker -vuodet

* Keigo Hirashino: Myrkyllinen liitto

* Tommi Kinnunen: Pimeät kuut

Sami Tissari: Krysa

Virpi Hämeen-Anttila: Railo

Maija Kajanto: Korvapuustikesä

Iida Rauma: Hävitys

Anna-Maria Eilittä: Tämäkin pimeä kantaa

Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet

Cecelia Ahern: Lyyralintu

Roy Jacobsen: Näkymättömät

Alan Bennett: Epätavallinen lukija


Jk. Tämän lisäksi kului kuuntelemalla parikymmentä äänikirjaa - Maiju Lassilaa, Teuvo Pakkalaa, Heikki Meriläistä yms. 



lauantai 7. tammikuuta 2023

Yhdeksästä kahteen


Eilen pelasin vielä legojalkapalloa Ykkösen kanssa ja iltaseitsemän maissa meillä oli Laurila hiljainen ja oltiin Miehen kanssa kahdestaan kotona. Illalla myöhemmin saunottiin, juotiin parit lasilliset punaviiniä, syötiin suolakeksejä, viikunahilloa, juustoja ja parit suklaanamit. Katsottiin tosi hyvä elokuva Mother. 
Summa summarum: Oli aivan ihanaa olla yhdessä koko porukalla eli kahdeksan plus kissa. Sopu antoi sijaa ja kaikki pysyivät hyväntuulisina. Kuopuksen kanssa mietittiin eilen, että olikohan tämä ensimmäinen kerta, kun ollaan kaikki Laurilassa yhtä aikaa… 
Tänä aamuna puurolautasia on vain kaksi. Elämme hiljaiseloa.

perjantai 6. tammikuuta 2023

Ruoalla on iso merkitys




Klaania on tavattu helliä ruoalla. Ihan tavallisella ruoalla - makaronilaatikolla, perunamuusilla, itsetehdyllä seitanilla, riisipuurolla, nakkikastikkeella, perunarieskoilla, voisilmäpullilla, tiikerikakulla ja korvapuusteilla. Eilen väki väheni viidellä ja päätin tehdä pienen lättytaikinan. Jälkiruokalätyt mennä hupenivat nopeasti. Edustan ikivanhaa koulukuntaa, jonka mukaan elämä on mallillaan, kun kaikille ruoka maistuu…

Jk. Tänä iltana väki vähenee vielä kahdella, kun Kuopus ja Ykkönen junailevat kotiinsa. 

torstai 5. tammikuuta 2023

Pelaaminen kannattaa aina


Minulla kesti aika monta vuotta tai vuosikymmentä oppia lautapeli-ihmiseksi. Lapset pelasivat yleensä Miehen kanssa mitä milloinkin. Minua ei kiinnostanut. Sittemmin olen oppinut lajin ja meillä on pelejä joka lähtöön. 
Eilen illalla pelattiin Hellapoliisin lautapeliä sen jälkeen, kun Ykkönen ja Kakkonen olivat unten mailla. Toisessa joukkueessa olivat Mies, Kuopus ja Vävy ja toisessa Miniä, Esikoinen ja minä. Meidän joukkue hävisi kahdella pisteellä, mutta opimme tosi paljon kulinarismista. 

Jk. Kuva on Taifho-pelistä, jota Mies ja Esikoinen pelasivat eilen. 

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Hei, meillä leikitään taas!


Näinä päivinä on luettu, laulettu, soitettu, leikitty, pelattu, syöty, naurettu ja kikatettu taas koko rahan edestä. Kakkosella ja Ykkösellä on neljä vuotta ikäeroa, mutta hyvin jutut käyvät yksiin. Välillä koko klaani aina asettuu keittiön pöydän ääreen syömään tai välipalailemaan. Eilen leivoin päiväkahvivälipalalle kaksikymmentäneljä voisilmäpullaa. Kaksi jäi jäljelle. Tämä on pullapoikien ja -tyttöjen Laurila. 

tiistai 3. tammikuuta 2023

Tunne nimeltä rakkaus


Eilen illalla yhteisessä pizzapöydässä minuun iski yhtäkkiä rakkaus. Kaikki omat olivat saman pöydän ääressä ja iloinen puheensorina täytti Laurilan keittiön. Mies osasi pukea sen sanoiksi, kun hän sanoi: Neljäkymmentä vuotta kesti, että saimme hankittua tällaisen perheen. Illalla huoneet täyttyivät nukkujista ja pieni sininen talo hiljeni. Koko klaani oli kotona.

maanantai 2. tammikuuta 2023

Veden juonti kannattaa aina!


Joululoma päättyy ja tänään menen töihin. Olen oppinut kolmejapuolivuotiaalta viime päivinä monia asioita. Ehkä kaikkein tärkein on se, että meillä on molemmissa jaloissa muistikanavat. Joskus muistikanavat menevät tukkoon, ettei muista mitään. Siihen auttaa se, että juo vettä. Eli annan tämän vinkin jokaiselle: veden juonti kannattaa aina! 

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Vuosi 2022 muistoissa


Hyvää uutta vuotta! Vuosi 2022 oli värikäs ja vaihteleva. Liikuin ja luin. 
Kilometrejä kertyi 2754,3 eli vuoden tavoite tuli ylitettyä (tavoite oli 2650). Liikuntaa oli kaiken kaikkiaan 497 t 40 min, kun spinningiä kertyi tuon kävelyn lisäksi 26 t 38 min. Keskimäärin liikuin 81 min per päivä.
Kirjoja luin 116 kappaletta. Tällä viikolla lupaan laittaa listan niistä. 
Näin vuoden ensimmäisenä päivänä voin sanoa, että tänä vuonna jään eläkkeelle. Eläkkeellä aion liikkua ja lukea. Ja katsoa elokuvia. 

Jk. Eilen ratkaistiin aika vaikea sudoku. Tehtiin sitä porukalla. Jossakin vaiheessa päätin (muiden vastustuksesta huolimatta) kokeilla ehkäsiirtoja ja merkitsin numerot vaakasuoraan. Ja hups, sillä systeemillä onnistui!