Kolmekymmentä pudokaskiloa

Aloitin liikuntatavoitteellisen projektini tammikuussa -17. Sen jälkeen olen kävellyt tähän mennessä arviolta 25000 kilometriä (vuodesta -20 on tarkat tilastot, samoin vuodesta -17, loput ovat nointietoja) ja nyt olen tilanteessa, jossa olen kolmekymmentä kiloa pienempi kuin aloittaessani. Paino on siis pudonnut todella hitaasti, mutta vähitellen koko ajan. Tällä liikuntamäärällä ja kulutuksella en joudu miettimään ollenkaan syömisiäni. Tilanne on siis (aika) ideaali nyt, kun voin hyvin ja jaksan paljon enemmän. 

Jos mietin asian miinuspuolia, niin niitä on tietysti se, että vaatevarastoa on pitänyt uusia. Niin ja lenkkareita kuluu kävelyn takia useammat parit vuodessa. Muuta negaa en keksi. En kirveelläkään!

Uskon vaikka mihin ja moneen

Uskon moniin asioihin. Joulupukkiin en enää, mutta sen tilalle on tullut muuta. Uskon jääkaappimagneettien viisauksiin. Nykyisin yritän jättää uusia ostamatta, kun jääkaappien fasadit Laurilassa ja Kotosessa on jo aika lailla täynnä kaikenlaisia mottoja ja mietelauseita. 

Kuvan magneetissa kiteytyy tämänhetkinen elämäntilanteeni. Olen siinä onnellisessa asemassa, etten joudu juurikaan miettimään syömisiäni ja kalorien laskentaa en ole tehnyt vuosikausiin. Kiitos liikunta, kiitos! 

 

Liikunnallisen elämän vuosipäivä

Päivälleen kahdeksan vuotta sitten koin liikuntaherätyksen. Olin toki siihenkin asti liikkunut aina joskus ja jouluna, mutta en säännöllisesti, en tavoitteellisesti enkä huvikseni. Olin huonokuntoinen, puuskuttava pullero ja se otti aivoon. Asialle oli siis tehtävä jotakin. Ja se, mitä tein, oli liikunnan hivuttaminen projektina arkielämään ja pyhäelämään vähintään kolme kertaa viikossa.

Kahdeksan kuluneen vuoden aikana olen kävellyt reilut kahdeksantoistatuhatta kilometriä, kuluttanut vaikka kuinka monet lenkkarit, karistanut aika paljon kiloja, kohottanut kuntoa ja ennen kaikkea nauttinut tästä matkasta. Myönnän olevani koukussa ja vahvasti addiktoitunut liikkumiseen. En kyllä olisi uskonut! Tämä ei ole enää mikään projekti, tämä on elämäntapa.

Jk. Kahdeksaan vuoteen sisältyy vain kolme hutiviikkoa sairastelun vuoksi. 

Ihan sopivan kokoinen

Olen aina ollut pyöreä/ylipainoinen/lihava. Toissapäivänä lainasin Virpi Hämeen-Anttilan kirjan Paino ja löysin lainahistorian kautta tiedon, että olen lainannut sen ensimmäisen kerran 17.1.2020. Olin sen verran tiedonhaluinen (utelias), että tutkiskelin omaa painohistoriaani ja olen silloin ollut viisitoista kiloa painavampi kuin nyt.

Kaikkein suurimmasta lukemasta on vuosien varrella huvennut kaksikymmentäkuusi kiloa. Tällä hetkellä olen kuutisen kiloa kevyempi kuin ennen raskauksia 80-luvulla. 

Liikunnalla ja elämäntapamuutoksella on ollut suuri merkitys. Voin hyvin, jaksan kävellä kilometritolkulla, nukun hyvin ja elämä on mallillaan. Tunnustan käyväni lähes joka aamu tervehtimässä vaakaa, mutta ihan vaan sen tiedonhalun takia. Olen mielestäni nyt ihan sopivan kokoinen. 

Liikuntaankin voi rakastua!

Päivälleen kuusi vuotta sitten päätin, että tämä on nyt tässä. Olin kyllästynyt olemaan huonokuntoinen ja hengästynyt. Aloin liikkua säännöllisesti ja vähintään kolme kertaa viikossa. Aikaa kului, vuosia samaten ja rakastuin liikuntaan. Kenkiä kului, pysyin päätöksessäni ja hurahdin ihan täysin. Kuuden vuoden aikana olen kolmesti lipsunut viikon tavoitekertamäärissä. Ensimmäisen kerran olin sairaalassa, toisen kerran toipumalomalla sairaalasta ja kolmas kerta oli viime joulukuussa flunssatessa. Aika hyvin olen leiviskäni hoitanut! 

Nyt olen kärsinyt liukkaista keleistä ja harrastanut kuntoliikuntaa. Olen polkenut spinningpyörää melkein päivittäin. Onneksi hankittiin viisitoista vuotta sitten sellainen…

Appelsiineja ja webinaaria

Tammikuu toi mukanaan appelsiinit ja Laurilassa asuu Mies, joka osaa fileoida niitä. Minulla on siis kissanpäivät, kun aamu voi alkaa appelsiinilla. Appelsiiniviipaleet päihittävät maultaan jopa suklaan ja se on paljon se…

Eilen illalla osallistuin webinaariin oman huoneeni sohvalta, joka on nyt muuten täysin joulukoristevapaa vyöhyke. Toista tuntia (eli alusta loppuun) kuuntelin Patrik Borgia aiheesta Miksi dieetit ja kuurit ovat tuomittuja epäonnistumaan? Järkeviä ajatuksia, joustavuutta ja armollisuutta. Oli hyvää ja tervetullutta puhetta varsinkin näin vuoden alussa. 

Kolminkertaisen aamenen paikka

Kuvan tekstille tekisi mieli sanoa tai oikeastaan laulaa kolminkertainen aamen. Siinä kun on kiteytetty timantiksi se, mitä nykyään ajattelen. On vaatinut ajattelutavan muutosta, kun olen alkuperäiseltäni luonteeltani kaikkitänneheti. Muutosten tekemisten kanssakin olen ennen ollut hetitäysilläsyväänpäätyyn, mutta kantapään/kantapäiden kautta oppinut maltillisemmaksi. Ja se on jo paljon näillä kymmenillä ja leveysasteilla. Päivä kerrallaan! 

Tein hyvän päätöksen 16.1.2017!

Pitkään elämään (nyt 62 v) mahtuu monia päätöksiä. Yksi parhaimmista on se, jonka tein 16.1.2017. (Tärkeät päivämäärät pysyvät muistissa…) Silloin kyllästyin omaan huonoon kuntooni, pullero-olemukseeni ja puuskuttamiseeni. Päätin ottaa liikunnan säännöllisesti viikkooni mukaan ja vähintään kolme kertaa viikon mittaan. (Olin toki sitä ennenkin liikkunut välillä paljonkin ja ahkerasti, mutta epämääräisen epäsäntillisesti.) 

Reilut neljä vuotta olen nyt kävellyt, spinnannut, fillaroinut, hölkännyt, lumikenkäillyt eli sään ja fiiliksen mukaan olen mennyt. Lempilajini on ehdottomasti kävely. Se sujuu missä vain ja milloin vain. Ei tarvita kuin hyvät kengät. Kuvassa on taas uudet odottamassa käyttöönottoa, mutta sitten vasta, kun nykyiset haluavat lopettaa yhteistyön…

Tänä aikana on kunto parantunut huomattavasti. Vaatteet on pienentyneet ja minä niiden sisällä. Päätös on ollut hyvä! 

Viisitoista tuntia liikuntaa!

Viikonloppu kului veisatessa, mutta onneksi ehdin tehdä muutakin! Luin, kävelin, saunoin ja kävin mielenkiintoisia keskusteluja elämäni miehen kanssa. Viime viikon liikuntamääräksi tuli upeat viisitoista tuntia. Tämä viikko on sitten taas oma tarinansa ja sen käsikirjoitus on nyt vasta alkumetreillä. Ei muuta tavoitetta kuin liikkumista vähintään kolme kertaa viikossa - sehän se on tässä ollut perimmäisenä ajatuksena kohta neljä vuotta...

Kävely on Se Juttu!

Vuoden 2021 ensimmäisenä päivänä on aika tehdä inventaario. Vuosi 2020 oli henkilökohtaisella tasolla toipumisen ja kuntoutumisen vuosi. Otin ihan tosissani elämänmuutosprojektin. Sain aikaan tuloksia - arvot ovat parantuneet,  lääkearsenaalia on pienennetty, paino on pudonnut.

Kävelin koko vuonna paljon. Se on ollut aina minulle mieluisa harrastus, mutta nyt vielä enemmän. Kilometrejä kertyi vuoden aikana 2450,9 eli keskimäärin 6,6 km per päivä. Liikuntaa oli vuoden aikana 510 tuntia 33 minuuttia eli keskimäärin 83 minuuttia per päivä. 

Rakastan numeroita - tämä on tullutkin tutuksi vuosien mittaan monelle  - ja tilastointia yleensäkin. Olen itselleni aika ankara, sillä askelmittaristakin otan huomioon vain aerobiset askeleet eli kovat askeleet (Esikoisen määritelmä). Nautin ihan oikeasti liikunnasta, vaikka rehellisyyden nimissä voin myöntää, että olen muutaman kerran vuoden aikana lähtenyt neljännesväkisin liikkeelle. Se ulko-oven kynnys kun on joskus niin kovin korkea... 

Omituinen vuosi 2020 on takana. Siihen kuului paljon etäisyyttä, etäjuttuja ja -varmuutta. Omia rakkaita nähtiin vain harvoin ja ikävä tuli tutuksi. En aio tehdä uudenvuodenlupauksia, mutta haaveilen jo hieman tavallisemmasta vuodesta. Eihän se ole liikaa, eihän? 

Herkkuja varten

Eilen käytiin isommassa lähikaupungissa pikaisilla täsmäostoksilla. Kun ne oli saatu hoidettua, käytiin vielä yhdellä isohkolla kirpparilla. Ostin sieltä kuvan purkin kahdella eurolla. Olen peltipurkki-ihminen ja yleensä purkit on meillä säilytyskäytössä. Tähän voisi säilöä herkkuja. En aio tulevanakaan vuonna olla askeetti enkä suurkieltäytyjä. Enkä aio aloittaa ylihuomenna mitään kuuria kohti kesän rantakuntoa. 

 

Lainaus ja oivallus

Olin tallentanut Oton muistiinpanoihin eli Oton piironkiin yhden hyvän lainauksen, mutta en ollut merkinnyt siihen lähdettä. Se on kuitenkin niin hyvä, että haluan jakaa sen sinullekin. Siis: Mikään ruoka maailmassa ei voita elämää. Eikö olekin hieno lause? 

Tämä elämäntapamuutosvuosi on pitänyt sisällään hyviä makuja, hyviä raaka-aineita ja hyvin vapaata syömistä. En siis ole ollut millään kuurilla, vaan syönyt oman mieleni mukaan ja lisäksi olen liikkunut paljon. Yksi oivallus on kuvassa ja vapaasti käytettävissä. Olemme investoineet kannellisiin lasiastioihin ja kun niihin laittaa salaatin ja pilppuaa tomaatit ja kurkut, on astiat helppo nostaa pöytään ja kasvispuolta tulee syötyä vielä enemmän kuin ennen. 

Sain palkkion!

Eilen minut palkittiin. Ei, kyseessä ei ollut myöhästynyt kirje äitienpäivän kunniamerkistä. Ei, kyseessä ei ollut myöskään mikään nimitys tai varsinainen palkinto-palkinto. 

Minut palkittiin siitä, kun olen kävellyt reilut viisisataa kilometriä tänä vuonna ja harrastanut intuitiivista syömistä. Palkkion sain vaatekaupassa. Kannoin sovituskoppiin ensin liian isoja vaatteita. Sitten huomasin, että ihan oikeasti olen pienentynyt ja siirryin kokeilemaan pienempiä vaatteita ja ostin ne. Siitä tuli todella hyvä mieli. Ja palkkio. Kyllä kannatti! 

Jk. Kesän ensimmäinen jäätelö kelpasi vaateostosten jälkeen. Se oli maultaan kuningatar - juuri sopiva siihen hetkeen...

Onko jääkaappimagneeteissa totuus?

Kuvassa Jääkaappimagneettien Salatun Viisauskoulun oppitunti n:o 295 (tai jotakin sinne päin)...

Allekirjoitan magneetin totuuden osittain. Vartalosta sen huomaa, että valtaosa kaloreista on ollut mieluisia. Tosin tämän vuoden aikana olen hieman parantanut ruokailutottumuksiani ja tsempannut. Syön kaikkea kuten ennenkin tai siis olen antanut itselleni luvan syödä kuten ennenkin, mutta kaikki ei enää maistu eikä kiinnosta. Eli vastaan on nyt tullut myös epämieluisia kaloreita ja ne olen skipannut pois tieltä. 

Uskoni jääkaappimagneetteihin on edelleen suuri. Osittainenkin totuus on parempi kuin ei totuutta ollenkaan! 

Uskomaton lause!

Joskus suusta pääsee sammakoita, joskus sitten taas prinssejä. (Vanhana satutyttönä miellän ne toistensa vastakohdiksi.) No, eilen oli prinssin vuoro. Illalla Mies fileoi minulle yhden appelsiinin (= yksi siitä eilisestä kansikuvasta) ja jo ensipuraisun jälkeen huusin keittiöön: Tämä on parempaa kuin suklaa!

Juuri tuota lausetta en olisi uskonut sanovani ikuna. Loppiaisen tienoilla söin viimeksi suklaata ja eteisen pöydän loput joulukonvehdit eivät houkuttele ollenkaan.  En ole kieltänyt itseltäni mitään, sillä en usko ehdottomuuteen enkä kieltoihin enkä dieetteihin. Systeemi näkyy toimivan...

Nauratti ja naurattaa!

Luen silloin tällöin sarjakuvia. Fingerporit nyt lähes aina, jos niitä bongaan. Muitakin aina joskus. Kuvan strippi on muutaman viikon takaa. Kolahti jo silloin ja kolahtaa vieläkin. Naurattaa, vaikka oikeastaan todesta ja vakavasta asiasta on kyse.