lauantai 21. elokuuta 2021

Tein hyvän päätöksen 16.1.2017!


Pitkään elämään (nyt 62 v) mahtuu monia päätöksiä. Yksi parhaimmista on se, jonka tein 16.1.2017. (Tärkeät päivämäärät pysyvät muistissa…) Silloin kyllästyin omaan huonoon kuntooni, pullero-olemukseeni ja puuskuttamiseeni. Päätin ottaa liikunnan säännöllisesti viikkooni mukaan ja vähintään kolme kertaa viikon mittaan. (Olin toki sitä ennenkin liikkunut välillä paljonkin ja ahkerasti, mutta epämääräisen epäsäntillisesti.) 
Reilut neljä vuotta olen nyt kävellyt, spinnannut, fillaroinut, hölkännyt, lumikenkäillyt eli sään ja fiiliksen mukaan olen mennyt. Lempilajini on ehdottomasti kävely. Se sujuu missä vain ja milloin vain. Ei tarvita kuin hyvät kengät. Kuvassa on taas uudet odottamassa käyttöönottoa, mutta sitten vasta, kun nykyiset haluavat lopettaa yhteistyön…
Tänä aikana on kunto parantunut huomattavasti. Vaatteet on pienentyneet ja minä niiden sisällä. Päätös on ollut hyvä! 

2 kommenttia:

  1. Onnea päätökselle ja etenkin siinä pysymiselle. Päättäminenhän on helppoa, mutta myös päätöksestä lipsuminen - siis minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullekin on yleensä tyypillistä päätöksistä lipsuilu, mutta tämä juttu on toiminut erittäin hyvin. Olen ylpeä siitä!

      Poista