84 vuotta kihloissa

Tänä aamuna mietittiin dilemmaa, voiko sanoa olleensa kihloissa 2x42 vuotta, jos on sen jälkeen mennyt naimisiin. Esikoisen mielestä voi ja uskon hänen sanaansa. Siis olemme olleet kihloissa Miehen kanssa tänään 84 vuotta. Se on rakkautta, totisesti on!

Räjähtäviä tunteita

Hilloan Oton arkistoon yhtä sun toista eli huvittavia lauseita, uutukaisia sanoja, tekstinpätkiä ja klaanin poikien tokaisuja. Arkisto on arkistomaiseen tyyliin aika täynnä, mutta sieltä poistuu juttuja saman tien, kun otan niistä aiheita. Niin tälläkin kertaa.

Jossakin lehdessä taannoin oli juttu pariskunnasta ja heidän tarinansa alkuvaiheista. Yksi lause iski tajuntaani ja tuhahdin sille puolivihaisena. Hääpäivä oli tosi onnellinen, mutta keskipohjalaisuuteen ei kuulu räjähtäviä tunteita. Ei pidä paikkaansa! Ei todellakaan! Kyllä meidän tunteemme osaavat myös räjähdellä!

Jk. Kuva ei liity tekstiin, mutta voisihan se olla hääkimppu, kun sitä tarkemmin katsoo…

 

Tykkään susta!

Olen romanttinen ihminen, mutta en ihan siirappiasteinen kuitenkaan. Joskus luen hyvinkin hempeitä rakkaustarinoita, joskus taas en missään tapauksessa. (Ehkä sekin on biorytmistä kiinni!) Arjen romantiikka ja toisesta huolehtiminen on mielestäni parasta. Se, että toinen päättääkin viedä matot pihalle ja ykskaks imuroida lattiat. Se, että aamulla on kahvinkeitin napsautusta vaille valmiina odottamassa. Se, että kahvilassa jaetaan yhteinen kakkupala. Jne. Jne. Jne.

Tykkään susta. Lause kuullaan usein Laurilassa ja Kotosessa. Jos meillä olisi oma lausesanakirja, olisi kirja tuon lauseen kohdalta kulunut koirankorville. Pystykorvan, veikkaisin. 

Puista tunteilua

Eilen kävin vartin verran seisoskelemassa ulkona. Saattoi siellä mennä vähän pitempäänkin. Välillä kävin kuitenkin hakemassa Hermannin sisältä ulos, sillä näin jotakin tosi kaunista ja romanttista pihalla. Yrttimaan laidalla kuusi oli ottanut männyn halaukseensa. Mänty yritti seistä vähäeleisesti ja ihan vaan muina mäntyinä paikallaan, mutta selvästi huomasin tunnekuohuja ja hempeilyä puiden välillä. Kaikkea se lumi teettää!

Neljäkymmentä vuotta sitten oli tuulinen syksy

Neljäkymmentä vuotta sitten syystuuli puhalsi tai oikeammin se viuhui, vonkui ja myskysi. Vieläkin sen jäljet tuntuvat ja hyvässä mielessä. Virallisen vuosipäivän aika ei ole vielä, mutta marraskuussa juhlimme sitä. Kun on ollut toisen ihmisen kanssa näin pitkään, tietää usein jo puolesta sanasta tai eleistä tulevat lauseet. Telepatia toimii myös. 

Eipä olisi uskonut silloin syksyllä -82, että tämä on Se Juttu. Tai olisihan se pitänyt uskoa, kun tarinamme oli tähtiinkirjoitettu ja sen oli määrä käydä toteen. 

Heiluuden ekonomiaa

Helluntaita! 

Olen taloudellinen ja pihi. No joo, eipähän taida huijaus onnistua… Mutta oikeastaan kyllä on asia, jossa se pitää paikkansa ja se on heiluus. Minulla on tuossa vieressä ollut  sama helluntaiheila kohta neljäkymmentä vuotta! Ja kaiken lisäksi olen niin taloudellinen, että sama kaksilahkeinen on minulla myös juhannusheila, vappuheila, pääsiäisheila, jouluheila, mikkelinpäiväheila, rospuuttoheila, rakkausheila, pahanpäivänheila ja myös ikääntymisheila. Aika ekonomista!

Ilman sädekehiä ja pyhyyskertoimia

Normaaliviikkoon mahtuu kaksi virastopäivää. Tuota työtä olen tehnyt nyt vakituisesti reilut seitsemän vuotta. Viihdyn työssäni, vaikka joskus välillä harmittaa ja suututtaa. Eli siis seurakunnan töissä on ihan samanlaista kuin muuallakin - ilman mitään sädekehiä tai pyhyyskertoimia. Tuliko se yllätyksenä? 

Jk. Nyt on neljän päivän vapaa. Kotonakin välillä harmittaa ja suututtaa. Onneksi vain välillä.

Aamufundeerauksia

Vapaa viikonloppu alkoi keskiviikkoiltapäivästä ja tähän mennessä siihen on sisältynyt elokuvia (ja kävelyä). Kino Metso pitää hyvin huolen meidän maaseutuihmisten elokuvatarpeeseen vastaamisesta. Kahden päivän aikana käytiin katsomassa kolme hyvin erilaista elokuvaa. Aalto oli mielenkiintoinen ja kiinnostava. Metsäjätti oli hyvin tehty empaattinen pikkuelokuva. Eilisen elokuva sitten räjäytti pankin ja sai kyynelvuot liikkeelle. Lauluja rakkaudesta kertoi useamman pienen ihmistarinan ikääntyvien ihmisten rakkaudesta. Katsoessa piti nieleskellä ja itkeä sisäänpäin, kun maskin takia ns. normaali itkeminen ei onnistunut. Elokuva jää mieleen pitkäksi aikaa, eikä vähiten musiikin takia. ”Meidän Oman Ritvan” esittämät laulut saivat ihan uuden kosketuspinnan. 

Viime yönä nähtiin sitten Laurilan yöteatterissa taas tsiljoona unta. Todettiin aamulla, että kalliiksi tulisi liput sinne, vaikka olisi kausikortit ja kaikki! 

Sinisen talon sininen siili ja uni

Eilenkin oli pihapäivä ja kaikilla oli kuvan pihasiilin maireantyytyväinen ilme/olo. Kahviteltiin pihalla, syötiin pihalla, luettiin ja leikittiin ja roiskuteltiin ja makoiltiin. Illalla rattailtiin Kakkosen ja vaarin (anteeksi, iso alkukirjain Vaarilla jos muillakin!) kanssa. Hiekkatie rytyytti aika lailla, mutta pienimmän silmät alkoivat kuitenkin lupsahdella siihen malliin, että oli keksittävä jotakin mielenkiintoista seurattavaa. No, minä juoksin aina välillä rattaiden edellä ja sehän oli ihan komediatasoista viihdettä! Keino tepsi ja pysyttiin hereillä.

Illalla oli kova paikka, kun luvattiin laittaa pikkuinen yöunille. Iltalaulun laulaminen toi tunteet pintaan ja Sininen uni katkesi monta kertaa kesken. Pääsin kuitenkin jotenkin loppuun ja toivotettiin hyvät yöt. Poika nukahti sitten hyvin nopeasti, kun jäin viereiselle sängylle vartioimaan unen saapumista...

Näennäinen viilipytty

On elokuvia, joita katsellessa itkettää. Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Akselin paluu elinkautisesta kotiin saa minut aina itkemään.  Akseli ja Elina -elokuvassa on taas se kohtaus, kun Akseli ja Elina menevät asemalle ja yhden arkun sijasta näkevätkin kaksi arkkua. Eilen nämä saivat seuraa.

Maudie on pieni suuri elokuva ja samalla suuri pieni elokuva. Tarina on ihana ja kaiken lisäksi totta. Aloin itkeä jo ennen loppua ja lopussa ihan kunnolla. Eikä mitään sellaista kyynelten runollista kierimistä poskille vaan ihan kunnon proosallista räkäitkua, jonka jälkeen oli pakko niistää ja mieli jäi niistämisen jälkeen oudon tyhjäksi ja hyväksi. Vaikea selittää, mutta siitä kyllä tuntee elokuvaelämyksen... 

Jk. Otsikko on odottanut Oton kansiossa jo jonkin aikaa. Luonnehdin sillä ystävälle itseäni. Nyt oli otsikon aika.