On elokuvia, joita katsellessa itkettää. Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Akselin paluu elinkautisesta kotiin saa minut aina itkemään. Akseli ja Elina -elokuvassa on taas se kohtaus, kun Akseli ja Elina menevät asemalle ja yhden arkun sijasta näkevätkin kaksi arkkua. Eilen nämä saivat seuraa.
Maudie on pieni suuri elokuva ja samalla suuri pieni elokuva. Tarina on ihana ja kaiken lisäksi totta. Aloin itkeä jo ennen loppua ja lopussa ihan kunnolla. Eikä mitään sellaista kyynelten runollista kierimistä poskille vaan ihan kunnon proosallista räkäitkua, jonka jälkeen oli pakko niistää ja mieli jäi niistämisen jälkeen oudon tyhjäksi ja hyväksi. Vaikea selittää, mutta siitä kyllä tuntee elokuvaelämyksen...
Jk. Otsikko on odottanut Oton kansiossa jo jonkin aikaa. Luonnehdin sillä ystävälle itseäni. Nyt oli otsikon aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti