Neljästuhanneskahdeksastoista!

Päivälleen yksitoista vuotta sitten bloggasin ensimmäistä kertaa Arkeilijana, vaikka olin sillä nimellä aikaisemmin kirjoittanut Ennenvanhan blogikylässä reilun kolmen vuoden ajan ja jo sitäkin ennen blogannut. Yksitoista vuotta nyt kuitenkin täyttyy itsenäisenä ja omapäisenä (lue: itsepäisenä) kirjoittajana. Paljon on vettä virrannut Ihakkijoessa (Aurajoesta nyt puhumattakaan) sinä aikana ja olen saanut tosi monta lukija- ja kommentoijaystävää. Olette rakkaita ja tärkeitä ihan jokainen. 💕

Tämä on yksitoistavuotiaan neljästuhanneskahdeksastoista kirjoitus. Vietän merkkipäivääni kotosalla.

Muistilappuja ja tekoälyä - ja siltä väliltä

Olen aina rakastanut sanoja ja lauseita. Tänään löysin kuvan kymmenen vuoden takaa, jolloin olin säilönyt sanoja lasipurkkiin. Ne olivat tuoneet hyvää mieltä ja toivat edelleen sitä. Säilöminen oli alkanut tuosta aurinkotalouden professorista. 

Rakastan vanhanaikaisuutta eli muistilappukulttuuria. Ja tietotekniikkaa, kaikkea uusinta uutta. Joskus leikin tekoälyn kanssa. Tänään kysyin siltä luonnehdintaa blogistani. Vastaus oli aika pitkä, mutta yksi ote siitä: Blogin kirjoitustyyli sisältää tietyn “äänensävyn” – omapäinen, suora, ja ehkä tietynlainen huumori. Jos se resonoi, hyvä. Jos ei, tyyli ei välttämättä nappaa.

Nyt olen tosi myöhässä…

Olen ollut pitkään aamukirjoittaja, mutta vähän siitä joskus lipsun, jos on hyvä syy tai tosi hidas aamu. Tänään menin aamulla virsikirjatöihin, jotka jatkuivat kirkkomessun jälkeen vielä pappilaan, jossa syötiin uutispuuroa ja veisattiin toivevirsiä ja kuultiin katsaus tämän vuoden satotilanteeseen. Kotona sitten join kahvit ja kohtapian lähdin kahden tunnin (ja kahden minuutin) kävelylenkille, jolta tulin just äsken. Nyt vasta (muka) on aikaa kirjoittaa…

Lenkillä vastaan tuli (kuv.) kasapäin pietaryrttejä. Tai siis ihan sievästi ne oleilivat kylätien reunoilla, mutta sen verran kuvauksellisia olivat, että pääsivät ikuistetuiksi. 

Kolmastuhannes!

Tänään on Ison Luvun Päivä. Tämä on 3000. postaus! Bloggaamisenhan aloitin jo yli neljätoista vuotta sitten ja ehdin muutamia vuosia kirjoitella Hippokampustajana, sitten Ennenvanhan kylässä Omapäisenä arkeilijana, kunnes kaksi päivää ennen Ykkösen syntymää olin taas itsenäinen bloggaja nimellä Omapäistä arkeilua. Siitä alkaen tuli tuo luku täyteen.

Olen ehtinyt kirjoittaa iloista ja suruista, liikunnasta ja leipomisesta, työstä ja yöunista, säästä ja kirpparilöydöistä, ystävistä ja projekteista. Jatkan edelleen tällä linjalla. Olen iloinen, kun sinä olet lukijani. 

Kahdeksan vuotta jo arkeilua!

Tänään tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun hyppäsin Omapäisen arkeilijan nastakenkiin. Sen jälkeen on paljon vettä virrannut Aurajoessa ja muualla. Olen nauttinut ja nautin edelleen kirjoittamisesta. Se kuuluu aamuun yhtä lailla kuin aamukahvi ja -pala. Aloittaessani koko bloggaamispolkuni kohta neljätoista vuotta sitten, päätin kirjoittaa usein ja lyhyesti. Se päätös on pitänyt. 

Täytän seitsemän!

Tämä blogi täyttää tänään seitsemän vuotta. Tilastojen mukaan olen tehnyt tähän mennessä 2556 postausta aiheesta, aiheen vierestä ja joskus kai aiheetta. Lyhyet jutut on minuutta, ei kilometrin pituiset postaukset. Kuvia joko yksi tai joskus useampi. Kannanottoja ja muistelmia, liikunnan riemua ja laiskottelua, arkea sen joka puolelta.

En osaisi enää olla ilman bloggaamista. Se on yhtä tärkeä asia aamussa kuin kahvi. Sanoja ja lauseita tupsahtelee mieleen ja muistiinpanoihin ja usein huomaan ajattelevani/sanovani, että tuosta pitääkin kirjoittaa blogissa.

Jos

Jos tämä blogi olisi päiväkirja, aloittaisin tietysti: Rakas päiväkirja… Mutta kun ei ole, vaikka sen ominaisuuksia toki pitääkin sisällään, niin kerronpa ihan vaan arkisemmin yksityiskohtia eilisestä päivästä. 

- Kudoin sukkaa.

- Kävelin 10,2 kilometrin lenkin.

- Luin loppuun kirjan (Rosa Liksom:Väylä) ja pidin todella paljon ja suosittelen.

- Katsoin kaksi elokuvaa: Jossain on railo (ja ihailin taas kerran Santeri Karilon huippuihanaa ääntä) ja Mother in War. Elokuvaseurana molemmissa oli Mies.

- Söin sopivasti ja join vettä riittävästi.

- Olin elämääni tyytyväinen.

 

Hajatuksia

Tämän blogin ensikilometreillä eli kesäkuussa kuusi vuotta sitten loin juhaniahomaisen postausidean, kun Juhanilla oli ollut Lastuja ja minä päätin värkätä Ottamuksia. Tapa on säilynyt edelleen eli ottamus on joku räpsy ja teksti sitten siitä tai vähän sen vierestä. Ottamuksien järjestysnumero on nyt jo jonkin verran yli sadassa menossa. 

Päätin nyt ottaa rinnalle uuden idean ja tästä lähtien blogissa on silloin tällöin Hajatuksia. Ne ovat hajanaisia ajatuksia milloin mistäkin. Kuva liityy asiaan ainakin löyhästi.

Siis: Törmäsin (kuv.) yhdellä kirpputorisivustolla kuvaaviin ja/tai kierteleviin luonnesanoihin. Niitä olivat muun muassa onnistuneesti liimattu, varastoinnin patinaa, hento pintaruoste. Wau! 

Onnellinen bloggaaja

Minä olen onnellinen ja huoleton bloggaaja, kun voin kirjoittaa mistä vain ja mitä vain ja miten vain. Sääliksi käy bloggaajat, joilla on kaupallinen yhteistyö rasitteenaan! Tuollaisille tursuaa koko ajan ovista ja ikkunoista ja postista uutta ja uutta tavaraa, joita pitää mainostaa ja käyttää ja kehua. Minä saan hankkia kaiken itse, joko uutena tai käytettynä. Saan olla tyytyväinen tai -mätön ja kertoa sen suoraan.  

Jk. Kuva ei taaskaan liity mihinkään. Kävin äsken pihalla räpsäisemässä sen. Yöpaitaisena ja rantasandaalisena ja kolmen asteen lämpötilassa. Hrrr…

Blogi täyttää kuusi vuotta!

Lainaus päivälleen kuuden vuoden takaa: Omapäinen eli joskus sellainen itkupotkuraivaritasolle asti päätyvä ihminen. Arkeilija eli räsymatoista, kokkaamisesta, sukankutimista, pursuavista kirjahyllyistä, lukemisesta, elämisestä arjessa ammentava ihminen. Hauska tutustua, jos ei olla ennestään tuttuja. Jos ollaan, niin kiva, että löysit tien tännekin. (Tämän blogin ensimmäisestä kirjoituksesta.)

Ja lainaus kuusivuotiaan tiedonhalusta: Esikouluikäinen on innokas oppimaan uutta ja hän nauttii asioiden pohdiskelemisesta ja oivaltamisesta. Hän muodostaa asioista omia mielipiteitä. Muisti, sanavarasto ja ajattelukyky kehittyvät, kun lapsi saa pohtia ja keskustella asioista yhdessä aikuisen kanssa. Lapsen tiedonhalua kannattaa tukea: vastailla hänen kysymyksiinsä ja etsiä yhdessä vastauksia. (MLL)

Bloggaamisen aloitin keväällä -09. Se tuli jäädäkseen ja pidän tästä puuhasta mielettömän  paljon! 

Muutama rivi kirjoittamisesta

Kun aloitin blogin kirjoittamisen viidenkymmenen vuoden ja yhden päivän ikäisenä (eli yli kymmenen vuotta sitten), päätin kirjoittaa usein. Vaikka kuinka lyhyesti, mutta usein. Olen pysynyt päätöksessäni ja ei ole montaakaan päivää jäänyt sanailematta. Tämä tyyli sopii minun pirtaani.

Taina Haahti on oikeassa. Jonakin aamuna teksti soljuu kuin itsestään, joskus taas raahustaa ja etanoi jopa melkein neljännesväkisin. Yöunilla on suuri merkitys, kun kirjoitan yleensä aina aamuisin. Viime yön nukuin tosi hyvin ja nyt soljui...

Suuria lukuja

Tämä on kahdestuhannes omapäinen postaus. Jippii! Ikäähän tällä blogilla on kaksi päivää enemmän kuin Ykkösellä eli ihan kohta viisi ja puoli. Lukijoita on näiden vuosien mittaan putkahdellut lisää ja jokainen ilahduttaa jo-pelkällä-olemassaolollaankin ja kommentit on extrana päälle. Kiva, kun luet! 

Pidän suurista luvuista ja eilen käveltiin sen verran pitkä lenkki (15,1 km), että kävelytilastossa 1500 km tuli täyteen ja vielä sata metriä lisäksi. Jes! Rehellisesti voin sanoa, että kyllä siihen kaksitonniseen on tavoite vielä syksyn aikana... Hullua, mutta mielenkiintoista. Hullua, mutta koukuttavaa. Hullua, mutta kuulemma on olemassa hullumpiakin harrastuksia...

Jk. Pellavat poimittiin perjantaina Koroisilta Aurajoen varrelta. Paikka oli ihan laillinen ja oli siellä muitakin poimijoita.

Arjelle velkaa

Kun on bloggaaja, jonka blogiparvinimi kertoo arjesta, on arjelle ainakin kuvien verran velkaa. Onneksi viikossa on yleensä arjen suhde pyhään 6-1, joten kuvauskohteita löytyy suhteellisen helposti. 

Kuvassa on muki, josta juodaan teetä tai kahvia. Edellisiltana teetä. Se oli vielä aamulla pöydällä ja kertoi arjesta. Siksi se pääsi malliksi.

Päivämääriä

Eilen mietin päivämääriä ja tajusin, että on tasan yhdeksän kuukautta jouluun. Ajatus sai jatkoa, sillä illalla syötiin viimeiset joulupiparit. Minä nappasin itselleni tuon mikrosydämen.

Tänä aamuna herätessäni mietin taas päivämääriä. Taas tajusin jotakin. Tasan viisi vuotta sitten siirryin taas itsenäiseksi (lue: -päiseksi) bloggaajaksi. 

Tilanne juuri nyt

Aamu voi alkaa hyvinkin aikaisin ja sen voi ihan vaan hölläillä niin, että aamupuuroaikaan tajuaa jonkin unohtuneen... Tapoihini kun on kuulunut kirjoitella kuulumiset heti aamusta. No, nyt kuitenkin lusikoin tässä samalla puuroa rypsiöljytilkan ja taatelipalojen kera. Eilen aamulla taateleiden tilalla oli maapähkinävoita.

Keittiön pöydälle on ehditty hakea tuulikaappitulppaanit. Yrttikasvatuslaatikon ajastinvalo ei ole vielä ehtinyt syttyä. Siinä tilanne juuri nyt. 

Elämyspäivä

Eilen huomasin, että lähelläni olevat ihmiset ovat kekseliäitä rakkaita. Miehen kanssa vietettiin rauhallista lomaspäivää kotosessa aamupäivällä, kun ovikello soi ja ovesta tulivat Esikoinen ja Kuopus onnittelulaulun, kukkakimpun ja kuoharipullon kanssa. Onnistuivat yllättämään minut kyllä ihan täysin, kun olivat juonineet koko jutun kolmisin.

Syntymäpäivälounasta syötiin pitkään ja hartaasti Hus Lindmanilla. Sitten käytiin katsomassa taidetta ja juotiin terassilla limsaa.

Esikoinen lähti junalle, Kuopus ja Mies lähtivät autolla Tampereen ja Laurilan suuntaan ja olin sitten kotosessa yksin ja sulattelin kaikkea tapahtunutta. Otin samalla haltuun tätä uutta perheenjäsentä - nimittäin Steven tilalle tuli nyt Otto. 

Illalla kävelin tuomiokirkolle. Olihan siellä muutama muukin eli meitä oli kaikkiaan seitsemänsataaseitsemänkymmentäviisi kuulijaa. Mozartin Requiem soi upeasti ja jäi mieleen pitkäksi aikaa. 

Jk. Tänään tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun aloitin bloggaamisen. En ole katunut päätöstä. Tämä on kivaa! 

Täytän neljä vuotta!

Olen aina ollut omapäinen. Arki on ollut voimavarani jo vuosia/vuosikymmeniä. Blogannut olen kymmenisen vuotta. Mutta juuri tämä blogi Omapäistä arkeilua täyttää tänään neljä vuotta. Olen nauttinut joka hetkestä: asioiden kirjaamisesta muistiin, kuvien räpsimisestä, tunteiden jakamisesta, otsikon pähkäilystä, kommenttien lukemisesta ja arkielämästä. Tämä ei ole muistokirjoitus, sillä aion toki jatkaa! Mihin sitä koira karvoistaan pääsisi...

Anteeksi, kun olen myöhässä!

Näiden bloggausvuosien aikana olen tottunut kirjoittamaan useimmiten aamulla. Harvemmin mielenrauhaani ja aikatauluani mikään häiritsee. Tänä aamuna kävi niin. Hurmaava pieni herrasmies pääsi sekoittamaan ihanasti päiväjärjestyksen ja niinpä söimme puuroa ja ehdimme jo leikkiä ennen kuin tajusin, että blogihan on kirjoittamatta...

Yksi helmi jakoon tämän aamun leikistä. Kysymys- ja vastauspelin kysymykseeni Puhutko mielelläsi kontinkieltä? poika vastasi: Vain kun olen kontissa. 

Mikä on bloggaajan suuri virhe?

Olen yrittänyt välttää yhtä suurta bloggaajan virhettä. Se on se, kun ilmoittaa julkisesti, ettei millään meinannut keksiä aihetta tälle päivälle. Voihan tilanteen todeta kotioloissa omalle väelle, mutta se nyt ei ole niin vaarallista. Ja julkisesti voi toki kertoa, että vähän haasteellista oli tai että oli niin paljon erilaisia vaihtoehtoja. 

Tänä aamuna ei ollut mikään noista tilanteista. Tänä aamuna vaan laiskotti ja haukotutti pitkäksi menneen illan jälkeen. Aamukahvia odotellessa...

Vastavuoroisuutta

Bloggaaminen on yksinpuhelua eli monologia ja samalla myös dialogia. Tietysti vastavuoroisuus viestinnässä voisi toimia myös niin, että kirjoittaa mitä kirjoittaa ja sitten pitää mahdolliset kommentit niine hyvineen reagoimatta ollenkaan. (Voisi, mutta hieman yskähdellen.) Myönnän olevani joskus hidas vastaaja, mutta yritän kuitenkin parhaani.

En ole yhtään katunut kirjottamisen aloittamista silloin reilut yhdeksän vuotta sitten. Onnekseni tämä on pysynyt pienen lukijapiirin pyörimisenä ja hyörimisenä...