Perunarieskapäivä

Hyvää marraskuuta! Päätimme aloittaa tämän kuukauden tekemällä perunarieskoja Kakkosen kanssa. Tällä kertaa hänen puuhakseen jäi lempiosuus eli rieskojen pistely. Pistely suoritetaan käyttämällä ikivanhaa pisteliä, joka on peräisin Kaustisen mummulasta Tyyne-mummun ja Kaisu-tädin keittiötavaroista.

Perunarieskat kuuluvat meillä kaikkien omien herkkuihin ja tehdään yleensä muusia niin paljon, että rieska-ainetta jää seuraavaksi päiväksi.

Marraskuu selätetty!

Hyvää ensimmäistä adventtia! Vuosikymmenien aikana meillä on ollut kuvallisia ja raaputettavia kalentereita ja joskus joku suklaaversiokin. Tänä vuonna satsasin välipaloihin. Luvassa siis jouluun asti terveellisiä pikkuherkkuja jaettavaksi.

Marraskuun selätys onnistui hyvin. Se kulutettiin päivä kerrallaan. Välillä oli lunta, välillä ei. Viimeisenä päivänä saatiin piikit olkavarsiin koronaa ja influenssaa vastaan. Illalla särki lihaksia ja koettiin vilunväristyksiä. Nukkuminen onnistui paremmin influenssakyljellä. Nyt on olo ihan ookoo.

Valoa ja onnea!

Marraskuu alkaa olla selätetty ja tällä kertaa se sujui ihmeen hyvin. Syynsä on ollut lumella, joka on tuonut valoa aamuihin, päiviin ja iltoihin kiitettävästi. Vuosikymmenien mittaan kun on ollut niin pimeitä marraskuita, että olisi tehnyt mieli mennä nukkumaan Pyrynpäivänä ja herätä vasta Anteronpäivän iltana…

Nimipäiväonnea meidän klaanin toisnimianteroille ja kolmansinimianterolle sekä isoveliantille! Syntymäpäiväonnea Vävylle ja Annina-ystävälle! 

Hajatuksia 32

Näinä päivinä kaikki extravalo on tarpeen. Päiväsydän on sen verran lyhyt, että hämäränhyssy alkaa aina vaan aiemmin. Kroonisina kausivaloina toimii Laurilassa lukuisat pöytälamput.

En ole vaikuttaja, siksi meillä on jouluun vielä matkaa. 

Melkein-jo-muistosanat marraskuulle

Marraskuuta alkaa olla hintsusti jäljellä. Enää muutama hassu (tai vakava) päivä ja sitten kuukausi on taputeltu. Etukäteen lastasin marraskuun selkään paljon, mutta ei se ollutkaan niin työläs kuin muistin. Tunti kerrallaan se kului. Olen lukenut paljon, liikkunut kohtalaisen paljon, katsonut elokuvia ja käynyt töissä. Puhunut säästä, lumen vähyydestä ja seurakuntavaaleista ihan väsyksiin asti. Polttanut kynttilöitä, syönyt pikkuoransseja ja tankannut ylimääräistä ceetä ja deetä. Huolestunut aina välillä. Vastapainoksi taas iloinnut. Ihan elämältä kuulostava kuukausi alkaa siis olla lopussa. 

 

Talven alkusoitoksi kutsuisin

Eilisellä lenkillä taivaalta tippui aina välillä jotakin pikkuvalkoisen ja harmaan sekoitusta. Tänä aamuna oli maassa vähän lunta. Kävin nappaamassa todistuskuvan pergolan laatoilta. En usko kuitenkaan vielä The Talveen, sillä lämpöasteita pitäisi olla Forecan tätien mukaan luvassa lähipäivinä ja sateen olomuodon pitäisi olla silkkaa vettä. Silti tuo kuvan näky oli talven alkusoitto ja pysäytti sen kylmän tosiasian äärelle, että marraskuuta tässä jo kiivaasti mennä kärvistellään eteenpäin. Uskaltaisinkohan laittaa kuvan takapihalta? No, uskallan! Kas tässä:

Pätee myös marraskuussa!

Työpaikan seinällä on viisaiden ajatusten kalenteri. Allekirjoitan niitä mielessäni, kun käännän uuden kuukauden kuvan näkyviin. Tämä kuvan ajatus on lokakuulta, mutta pätee myös marraskuussa ja ehkä etenkin marraskuussa, joka vaatii ihmisiltä enemmän kuin muut kuukaudet. Hyvä ystäväni kyseli selviytymiskeinoja marraskuulle. Totesin villasukkien, pitkien kävelylenkkien ja suklaan olevan hyvä kombo. Viisaat ajatukset sopivat siihen lisäksi, sillä niitä ei ole koskaan liikaa eikä omasta takaa ainakaan tungokseksi asti.

 

Uusi totuuden paikka!

Jos kerran totuus asuu kaurapuurossa ja jääkaappimagneeteissa, niin oletettavasti se majailee myös seinäkalentereissa! Työpaikan seinällä on kalenteri, jossa on kauniita kuvia ja todella hienoja ajatuksia. Tämä lainaus on marraskuun kuvasta. On sopiva tuohon putiikkiin, jossa yritetään palvella ihmisiä niin hyvin kuin vain rahkeissa (aikatauluissa) on varaa. 

Tänään tulee kuluneeksi kaksikymmentäkahdeksan vuotta Liisa-äidin kuolemasta. Suru on muuttanut muotoa ja on nykyään hienoista kaipausta. 

Kohti marraskuuta

Lokakuu oli hyvä kuukausi. Siihen kuului liikuntaa taas iso määrä (joka päivä keskimäärin tunti ja viisikymmentä minuuttia), elokuvia, hyvää ruokaa, lukemista, työntekoa, syysseikkailukävelyjä, kasvomaskeja, pitkiä yöunia ja muutama lasillinen viiniä. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että voin hyvin ja että läheiseni ovat terveitä. 

Aloitan marraskuun lapsellisen uteliaana. Jo entuudestaan marraskuu on aina ollut ankeampi ja pitempi kuin muut kuukaudet, vaikka siinä on vain kolmekymmentä päivää. Marraskuun selättäminen on ollut taitolaji ja tälläkin kertaa se vaatii kynttilöitä, otsalamppuja, suklaata ja sinnikkyyttä. Hakkaa päälle!  

Marraskuun viimeinen maanantai

Kuvia on paljon mielessä, arkistossa ja kovalevyllä. Tämä kuva löytyi Oton ja Steven yhteisestä arkistosta. Tiedän, että se on vanhempia räpsyjä, koska olohuoneen seinä on vielä vaalea. Olen lajitellut kuvan albumiin, jonka nimi on Hyvä kuva. Turha vaatimattomuus kun ei kuulu minun pirtaani... 

Marraskuun viimeinen maanantai on aamussa. Eilen kävin läpi eteisen kaapin, jossa on laatikoituina pipoja, lapasia, kaulaliinoja ja muita vermeitä. Nyt laatikot on taas järjestyksessä ja lajiteltuina. Olen pohjimmiltani ihminen, joka pitää lajittelusta. 

Asutaanko me talvellakin täällä?

Otsikko on melkein kolmenkymmenen vuoden takaa ja sen tokaisi Kuopus, joka jo pienenä oli aika suorasanainen. Meillä oli nimittäin ollut parina kesänä tapana käydä jollakin vuokramökillä ja ilmeisesti Laurilan residenssi ja miljöö olivat lapsen mielestä mökkimäiset. En muista enää, millä sanoilla vastasimme kysymykseen, mutta asia tuli kuitenkin kaikille selväksi.

Tähän aikaan kaikki valo on tarpeen. Toiset ottavat sitä kirkasvalosta, minulle on vielä riittänyt tavisvalo ja kynttilät. Eilen illalla kävelin elokuvista ja kaupasta kotiin iltaviiden paikkeilla ja ihmettelin mustuutta. Heijastin kulki käsivarressa ja pikkulamppu valaisi kulun viimeiseltä katuvalolta kotiovelle asti eli reilun kilometrin verran. 

Sanon marraskuulle kyllä

Tieni johti yhteen höpöhöpötestiin, jossa aiheena oli marraskuu. Vastasin kysymyksiin niin rehellisesti kuin pystyin eli vastauksia joutui hieman arpomaan sinnepäin, kun kaikki eivät kolahtaneet täysin. Sain tuloksen: 

Olet Marras-juu

Sanot marraskuulle kyllä! Rakastat rohkeasti tätä myssyistä, liukasta, mustankiiltävää kuukautta, jolloin valo on kauempana kuin koskaan, ja painaudut tyytyväisenä viltin alle. 

No, se nyt oli yksi testi, mutta ehkä se silti kertoo nykyisestä suhteestani marraskuuhun. On nimittäin ollut aikoja, jolloin marraskuu tuntui ylittämättömältä vuorelta etukäteen, jälkikäteen ja käteen. Se vaati pitkiä yöunia, paljon suklaata, kasan kirjoja ja silti siihen sisältyi voivottelua ja valitusta. Nyt on kaikki selvempää ja helpompaa. Kolmekymmentä päivää on kuitenkin niin lyhyt aika, että sitä on suhteellisen helppo rakastaa. Sanon marraskuulle KYLLÄ! 

Jk. Kuva on tyyppiesimerkki marraskuvasta. 

Ottamuksia 47

Vapaapäivän tietää tyhjästä kalenterisivusta ja hitaasta aamusta. Hidas tarkoittaa tällä kertaa sitä, että heräsin kahdesti. Ensin vartin yli seitsemän ja sitten kahdeksalta. Vieläkin olisi ollut varaa nukkua, mutta päätin kuitenkin jo löytää tieni sohvalle. Tällaisessa miljöössä istuskelen ja nappasin kuvan ikkunalauta-asetelmasta. Hyvää marraskuuta! 

Aa juu häpi?

Ei enää kuin pari hassua (tai tavallista) päivää, niin marraskuu on selätetty, jos tuollaista painitermiä käyttäisi. Aika helposti se kävi, vaikka suurin osa kuukaudesta on ollut lumettoman pimeää. Nyt on joululaulukausi jo korkattu ja ensimmäiset piparit tehty ja joulukuu melkein oven takana.

Otsikko on lainattu Lapsenlapsen ja meidän isovanhempien kielikylpypäivästä. Opetettiin, että poika voi esittää kysymyksen vanhemmilleen, kun menee kotiin mummulasta. Oli muistanut kysyä. Luulen, että vastaus oli jees.

Neljän kokouksen viikko

Marraskuuta! Näennäinen talvi lumineen oli nopeasti katoavaa kansanperinnettä ja maa on jälleen musta, samoin katot. Tai riippuu tietysti kattojen väristä.

Tämä viikko on neljän kokouksen viikko. Kolme on jo takana, tänään se neljäs. Viikko on muutenkin työläämpi kuin normaalisti ja tämä on vasta alkusoittoa. Yhdelle ystävälle totesin, että jos voisin herätä vasta tämän kuun yhdeksäntenätoista päivänä, olisin tyytyväinen. Se nyt oli tietysti aika karrikoitua, mutta ymmärtänet pointin... Syksyn seurakuntavaaleihin on aikaa reilu kaksi viikkoa ja kaikenlaista puuhaa riittää toimistosihteerilläkin.

Jk. Tänä aamuna nukuin varttia vaille yhdeksään. Se teki hyvää.

Riski synnyttäjä

Tänään on vaikkamitenmonenpäivä! Mies ja esikoinen viettävät toisen nimen Anteropäivää, isoveli juhlii nimipäivää Anttina, vävyllä on syntymäpäivä ja hyvällä ystävällä Anninalla on myös syntymäpäivä. Onnittelut kaikille! Marraskuu alkaa olla jo aika heikossa hapessa ja nyt voi kyllä jo sanoa, että olipa poikkeuksellisen lyhyt, helppo ja harmiton marraskuu...

Yhdyssanat ovat hauskoja ja mielenkiintoisia tapauksia. Esimerkki: Olen ollut riskisynnyttäjä ja riski synnyttäjä. Molemmat ovat oikein ja pitävät paikkaansa.

Ei vielä joulun merkkejä

Tähän aikaan vuodesta monissa blogeissa/blogikodeissa alkaa jo näkyä joulun merkkejä. Meillä ei ole vielä kuin kynttilän verran. Mutta ehtiihän sitä vielä! Tällä viikolla on luvassa ainakin mausteisen huumaavaa piparintuoksua, kun suoritan vapaaehtoistyöni ja leivon pipareita ensimmäiseksi adventiksi seurakunnalle. Ehkäpä yhdet maistiaiset saadaan itsellekin...

Mielikuvitusta ja mielipiteitä

Onnea, isäihmiset! Oma isäni kuoli jo yhdeksäntoista vuotta sitten, mutta muistoja on vaikka kuinka paljon... Se, jonka valitsin (tai siis kohtalo valitsi!) lastemme isäksi, on isävuosinaan osoittautunut olevansa hyvä kasvattaja kaiken muun lisäksi. Ja isoisävuosinaan (vaari-) hyvä leikkijä, kun on aikaa enemmän.

Päivän motto voisi olla: Isyys vaatii mielikuvitusta ja mielipiteitä. 

Ottamuksia 15

Eilen iltapäivällä kolmen jälkeen satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos ja tajusin, että nyt on hyvä valo huurrelehtikuvailuun. Siispä pihalle saman tien Steven kanssa! Kyykistelin ja värjöttelin siellä muutaman minuutin ajan ja takista huolimatta palelin. No, tuntia myöhemmin kävelin Miehen kanssa asemalle ja sen verran oli kampetta enemmän päällä, ettei enää palellut. Aseman jälkeen jatkoin vielä yksin kävelyä vanhalle kirkolle ja kiersin pitkän lenkin. Taisi olla pukeutumiskysymys...

Lokakuuta enää hintsusti jäljellä...

Mielestäni mikään muu kuunvaihde ei ole niin selvä kuin vaihto lokakuusta marraskuuhun. Siinä ei ole enää mitään selittelyjä. Se on jo hupsaus kohti joulua. Se kuulostaa pikkujoulumaiselta ja pikkumustalta ja pikkulaukulta.

Kuvan otin tasan viikko sitten, kun näytti vielä syksyltä. Jos nyt ottaisin samasta paikasta kuvan, olisi maisema talvisempi. Kurkkasin vähän Forecan tätien puolta ja huomasin, että viikon kuluttua tilanne voisi olla taas syksähtävä...