Ilmassa on kevään tuntua

Ihan selvästi ilmassa on jo kevään tuntua. O-on! Jos joku kysyisi minulta lempivuodenaikaani, en osaisi valita. Kevään lapsena minun tietysti pitäisi saman tien ottaa se, mutta kun ne kolme muutakin ovat ihania. Omalla karulla tavallaan, kuten meillä usein sanotaan monesta asiasta. Ehkä kevät vetää pitkähkön korren tämän lisääntyvän valon myötä. 

 

Metsään alkaa tulla syys

Eilen kävelin töistä kotiin näin kaunista puistotietä pitkin. Oikeammin se on kyllä ns. vanhan radan loppupätkä, jonka valitsen mieluummin kuin tylsän asfaltin. Asfalttitietäkin kun on riittämiin tuolla reilun kolmen kilometrin matkalla. Vanha rata on hyvä vaihtoehto keväällä, kesällä ja syksyllä. Aurattuna talvenakin se on ihan ookoo, mutta en suosittele runsaslumisena auraamattomana päivänä. Kerran tehtiin se virhe ja kyllä meinasi voimat hyytyä ja usko hiipua tuolla noin puolen kilometrin matkalla. Kahlattiin silloin aika totisena pariskuntana. Mutta eilen oli hyvä fiilis!

 

Kuva seitsemän vuoden takaa

Olen kevätihiminen, mutta en ole absolutisti vuodenaikojen suhteen. Kaikki käyvät, vaikka kevätlapsena juuri tämä lisääntyvä valo on eniten mieleen. Kaivoin arkistosta valon kunniaksi tulppaanikuvan seitsemän vuoden takaa. Se ilahdutti silloin ja tekee sitä yhä. 

Olen aika hyvä aloittamaan kaikkea

Olen syksyihminen. Olen kesäihminen. Lisäksi olen talvi-ihminen, puhumattakaan siitä, että olen kevätihminen. Jos musiikillisesti asian haluaisi ilmaista, voisi minun todeta olevan vivaldimainen (vrt. Vuodenajat), vaikka en mikään kepeä olekaan. En henkisesti enkä varsinkaan fyysisesti.

Syksyisin pitäisi aloittaa joku uusi harrastus, jos haluaisi elää kansalaisopistomaisesti. Olen tehnyt niin monena syksynä. Vuosikymmeniä sitten aloitin posliininmaalauksen. Vuosia sitten aloitin japanin opiskelun. Olen aika hyvä aloittamaan kaikkea. Nykyään tunnen itseni jo sen verran hyvin, etten juurikaan aloittele. Jatkan jotakin vanhaa, jonka olen hyväksi kokenut. Tänäkin syksynä.

Oletko syksyihminen?

Oletko syksyihminen? Olen! Olen myös kesäihminen, kevätihminen ja talvi-ihminen. Eli neljä vuodenaikaa -ihminen. Jokaisessa syklissä on omat erityispiirteensä, ihanuutensa ja haastavuutensa. Mikään vuodenaika ei päästä ihmistä helpolla, mutta vaikeusasteet vaihtelevat.

Esitin otsikon kysymyksen retorisena huudahduksena kotioloissa. Mies vastasi: Syksyisin. 

Carppaamista tässä ja nyt

Kun on talvi, kaikki odottavat kevättä ja laskevat päiviä siihen, kun saa taas kylvää ja kyntää ja kääntää maata. Kun on kevät, kaikki odottavat kesää. Ja kesällä sitten haikaillaan, että kohta päivät lyhenevät ja että ilmassa on jo selvästi syksyn tuntu. Syksyllä odotetaan talvea, ensilunta ja ensipakkasia. Ja siinä on taas vuosi mennä kierähtänyt ympäri.

Olen yrittänyt opetella elämään hetkessä. Vaikeata se on, perin juurin vaikeata. Kappelitöissä veisataan usein virttä, jossa puhutaan päivästä ja hetkestä kerrallaan. Siinä oikeastaan kiteytyy tuo carppaamisen idea. Hetki kerrallaan, tartu hetkeen. 

Jk. Eihän tuollaista sanaa kuin carppaaminen olekaan, mutta keksin sen juuri äsken. Carpe diem tuntuu turhan hienolta arkipäiväkäytössä...