Näytetään tekstit, joissa on tunniste mummula. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mummula. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. lokakuuta 2026

Ja taas kaksin!


 

Aamupäivällä olin virsikirjatöissä. Kävelin sitten kirkosta kotiin ja sillä aikaa oli Mies lähtenyt viemään helsinkiläisiä isompaan lähikaupunkiin. Junamatka kotiin oli nyt vuorossa. 
Tyhjensin tiskikoneen, laitoin itselleni lounaantyyppistä ruokaa (karjalanpiirakoita, punajuurisalaattia, kurkkua ja tomaattia). Kun Mies tuli kotiin, keitimme kahvit uudenuutukaisella kahvinkeittimellä ja nyt sitten on vuorossa lelujen järjestelyä, sohvien muuttamista takaisin istumakäyttöön, sängyn petausta jne. Laurila tuntuu varsin hiljaiselta…


lauantai 17. lokakuuta 2026

Mummulavahvuus kuusi


Mies tuli kuskausreissulta eilen illansuussa. Päivän mittaan oli Kolmonen kysynyt vaikka kuinka monta kertaa Missä vaari on?( ja oli joka kerta saanut kysymykseensä vastauksen). Tänä aamuna herättiin sateen ääniin, joten aamupäiväulkoilu vaihtunee iltapäiväversioon. (Äsken opetettiin Kakkoselle potentiaalimuoto, joten siksi tuo vaihtunee.)
Mies sulkeutui keittiöön ja äänistä päätellen tekee kakkua. Ei täyte- vaan kuiva-. Päätän raporttini Laurilasta tähän.

perjantai 16. lokakuuta 2026

Mummulavahvuus viisi


Laurilassa kaikki yhdeksän nukkuivat hyvin. Kolmessa huoneessa kaksi ja yhdessä kolme. Aamupalan jälkeen Mies lähti viemään tamperelaisia, joten mummulavahvuus on tällä hetkellä viisi. Olkkarin sohva on kasattu ja tiskikone laitettu päälle. Lounas hoidetaan Atrian äitien tekemillä pinaattilätyillä. Jossakin vaiheessa on perinteisen syysseikkailun vuoro. (Esikoisen ja minun oma juttu.)

torstai 15. lokakuuta 2026

Elämisen meininkiä


Mummulan vahvuus on nyt maksimissaan eli peräti yhdeksän! Äsken koko klaani kokoontui ison pöydän ääreen keittiöön syömään riisipuuroa joko omenahillon, mustikoiden tai kanelin&sokerin kanssa. Nyt sitten melkein kaikki istuvat olkkarissa katsomassa Pipsa Possua. Ainoastaan Mies/Vaari on keittiössä tekemässä huushollihommia. Tässä kaikessa on elämisen meininkiä!

sunnuntai 11. lokakuuta 2026

Hyvää tyttöjen päivää!


Hyvää Kansainvälistä tyttöjen päivää! Kuva on reilun kuudenkymmenen vuoden takaa. Olin usein kesänvietossa Kaustisen mummulassa, jossa minulla oli vahva ihailijakaarti - mummu, vaari ja täti. Olin pikkuvanha ja ihmisrakas, iloinen ja ihmettelevä. 
Minut kuulemma tunnistaa kuvasta edelleen. Toivottavasti tuosta luonteestakin on vielä jotakin jäljellä…

keskiviikko 29. heinäkuuta 2026

Kaikenlaista puuhaa


Neiti Kolmonen on tehnyt täällä ahkerasti pihatöitä. Ruohonleikkuu on hänen mielipuuhaansa ja sinniä riittää vaikka kuinka kauan leikkaamiseen ja tyttö ihan selvästi näkee työnsä jäljen. Sielunsa silmillä, jollei muuten.
Herra Kakkonen keskustelee parhaillaan asiantuntevasti Miehen kanssa lumousmaailmasta, sepän pöydästä, suojavarusteista ja rintapanssareista. Heillä on ihan oma maailmansa, Minecraft -maailma. 
 

torstai 9. heinäkuuta 2026

Hiljainen mummula


Eilen oli helsinkiläisomien matkapäivä ja Laurila hiljeni. Mies vei matkalaiset junalle isompaan lähikaupunkiin ja sillä aikaa minä järjestelin leluja, laitoin pyykkikoneen pyörimään, tein meille susiruokaa (eli kaikkia loppuja jääkaapin uumenista) ja laitoin lastenkirjat hyllyyn. Viime yö nukuttiin taas omassa sängyssä ja tosi hyvin. Samalla kyljellä reilut seitsemän tuntia yhteen kyytiin. Nyt on taas virtaa kuin keskikokoisessa kylässä!

Jk. Ja ensin istuskellaan sohvannurkassa ja ihmetellään…

sunnuntai 5. heinäkuuta 2026

Omia odotellessa

Tänään saadaan helsinkiläiset kesäomat meille muutamaksi päiväkai lomailemaan. Sängyt on laitettu ja kohta teen pulla- ja sämpylätaikinan. Lelut on järjestyksessä ja mummulla&vaarilla odottava olo. Mikäs siis on ollessa? Kesä ja kaikki.

Jk. Eilen sain sen vaatehuoneen inventoitua ja kolme pussillista vaatteita lähtee kierrätykseen. Tein homman aamupäivällä ja iltapäivällä pouta yllätti, joten pääsin kävelylenkille. Onnistunut päivä siis takana!



perjantai 21. marraskuuta 2025

Sisustuselementti


Ensin oli omat lapset ja pehmoeläimiä. Sitten olikin jo valmiina pehmoeläimiä, kun alkoi ropista lapsenlapsia. Tuosta pyykkikorista tms valitaan unikaverit, kun Ykkönen, Kakkonen ja Kolmonen tulevat käymään mummulassa. Leikkeihinkin toki mukautuvat. Kolmosella on ihan selvästi viha-rakkaussuhde muutamaan pehmoon. Viimeksi ainakin piti Myyrä laittaa nojatuolin alle piiloon. Oranssivillapaitaiseen jänikseen tyttö selvästi kokeili itse siedätyshoitoa. Aluksi jänis oli pelottava, sitten sitä tutkittiin ja todettiin lopulta ihan ookootapaukseksi. 
Kori on olohuoneessa esillä koko ajan, ei pelkästään klaaniaikoina. Meillä kun ei ole koskaan pönötetty sisustuksen kanssa…

maanantai 28. heinäkuuta 2025

Mummulakatsaus



Kesällä on kiva räpsiä pihan yksityiskohdista otoksia. Eilen osuin paikalle ruokailuhetken aikaan ja yritin olla hiljaa ja häiritsemättä. Ja onnistuin.
Lauantaina saatiin vähän sadetta, mutta enemmänkin olisi tarpeen. Metsäkangas tuntuu ihan kihisevän ja kutisevan kuivuuttaan. 
Eilen siivosin leluhyllyn, lastenkirjahyllykön ja lelukorit. Sohvan alta löytyi muutama puuttunut osa värikkäästä pikkujunasta. Nyt ei ole kadoksissa enää muuta kuin muutama lasinalunen Ne olivat leirillä lähinnä Kolmosen leikkikäytössä…

tiistai 22. heinäkuuta 2025

Puolinimipäiväkukat


Tänään kesäleiriltä lähtee toinen lapsiperhe pois matkatakseen toiseen mummulaan ja sieltä vielä serkkulaan. Me jatkamme pienimuotoisempaa leireilyä Laurilan pientilalla. Edelleen jatketaan lukemista, leikkimistä, pelaamista, legoilua ja uimista.
Kuvassa kukat, jotka Kakkonen poimi eilen minulle. Toimivat samalla myös Kuopuksen puolinimipäiväkukkina.

keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Ii ja Öö


Hyvää Kalevalan päivää pitkänä tai lyhyenä versiona! Rispektit niille, jotka jaksavat kalevalansa lukea. Aamun aloitimme kuuntelemalla kolmisin Pronominirock -kappaleen. Ykkönen kun on kahtena aamuna kipaissut meidän väliimme vielä köllöttelemään ja höpöttämään kaikenlaista. Hän kertoi jonkun koululaisvitsin ja siinä puhuttiin pronomineista ja se johti tuon kuuntelemiseen. Äsken pohdimme sitä, onko Suomessa Iin lisäksi joku muu paikka, joka kirjotetaan vain kahdella vokaalilla. Vaari/Mies keksi sitten, että tämä mummula on Öö.
Hyvää suomalaisen kulttuurin päivää! Ollaan ylpeitä siitä, mitä meillä kirjoitetaan, maalataan, muotoillaan, lauletaan ja soitetaan.