torstai 18. heinäkuuta 2019

Oli muuten kiperä tilanne!


Eilen töissä oltiin perimmäisten kysymysten äärellä. Yleensähän meillä aiheet vaihtelevat syntymästä kuolemaan ja käsitellään myös kaikkea siltä väliltä. Eilen kuitenkin oli vielä paljon isommasta asiasta kyse, kun seurakunnasta loppui kahvi! Siis ihan aikuisten oikeasti kahvihylly oli tyhjä! Kaikki tietävät sen, että kirkon piireissä juodaan aina paljon kahvia. Laulussakin puhutaan siitä, kuinka pappikin sai kahvia juodakseen. Pappien lisäksi myös kanttorit, diakonit, lastenohjaajat, suntiot, emännät jne. 
No, eilinen päivänsankari pelasti tilanteen ja kipaisi tien toiselta puolelta kaupasta hakemassa kahvipaketin. Päivä pääsi jatkumaan sitten ihan normaalisti. Huh! 



4 kommenttia:

  1. Tuossa on kyllä katastrofin ainekset!!!

    Kuinkahan meillä, jäiköhän taloon yhtään pakettia kun lähdin lomalle - hmmm?!?

    VastaaPoista
  2. Minusta kun on vuosikymmenten jälkeen tullut kahvin juoja, niin ymmärrän kyllä. Ja nykyään selviän jopa siitä, jos maito tai sokeri on loppu, vaikka olenkin sitä mieltä, ettei kahvia voi ilman niitä juoda, huh sentään.
    Mutta selviän kyllä tilanteesta onneksi myös teen avulla. Ja lähes lapsena itsekin, voin juoda myös kaakaota tai mehua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on olemassa varajuomia, vaikka ei mikään kahvia korvaa! :)

      Poista