Käsityöt ja minä

Käsityöt ja minä oli viisi vuosikymmentä sitten täysin absurdi yhdistelmä. Koulukäsitöissä olin auttamattomasti peukalo keskellä kämmentä ja äiti-Liisa paranteli töitäni sitten puolijulkisesti/puolisalaa. Minua ei kiinnostanut pätkääkään villalankojen maailma. 

Lasten ollessa vauvoja opettelin nuttujen, haalareiden ja pikkusukkien kutomisen. Muutamat sukat tein heille myöhemminkin ja lapaset. Kudoin lapsille omintakeiset psykedeeliset villapaidat sikinsokinvärilangoista ja isä-Erkille parit sukat. Sitten kutominen jäi siihen asti, kunnes täytin viisikymmentä ja ostin puikkoja ja lankaa. (En juuri sinä merkkipäivänä, mutta niillä tienoilla.) Silloin hurahdin täysin kutomisen maailmaan. Kaulahuiveja, baktuksia, pipoja, sukkia, lapasia alkoi syntyä. Nykyään minulla on aina sukankudin kesken ja onneksi pieni perheemme on kasvanut kolmella sukankuluttajalla, joten kutomista riittää! Jouluksi kudoin pojalle, miniälle, tytölle, vävylle ja pikkupojalle sukat - paras kaveri saa jatkuvasti uusia sukkia ja aina välillä teen itsellekin. Ja ihan tavissukkia kaikille, raitaa tai yksiväristä. - Kutominen on meditatiivista, rauhoittavaa ja ihanaa puuhaa! Tätä lausetta ei olisi voinut sanoa se lettipäinen Marjatta, joka itkeä tuhersi kurttuisen ja vanuneen kutimensa kanssa...