Herkkua on siinä neljänlaista

Eilen singahtelin töissä paikasta toiseen niin kovalla vauhdilla kuin nyt näillä (liika)kiloilla pääsee. Askelmittariin olisi tullut kelpo lukema, jos se olisi sattunut mukaan taskuun. Oli kaikenlaista, jota piti ehtiä ja joukossa myös pari muuttujaa, joista yksi ihan hiippakuntatasoa. Sekin selätettiin yhteistyöllä. 

Illalla Mies lähti saunomaan kunnan saunaan ja minä jäin sohvailemaan. Päätin, että nyt laitetaan olkkarin pöydälle herkkuja! Myöhemmin sitten katsottiin kolme jaksoa tamperelaista realismia (Heikki ja Kaija) ja juotiin teetä. Inkivääriä, taateleita ja pähkinöitä oli kiva napsia välillä. Edessä neljän päivän ansaittu vapaa... 

Onneksi heräsin!

Tiedät varmaan sen tunteen, kun heräät hankalatilanteisesta unesta ja olet helpottunut huomatessasi, että irl kaikki on ok... Heräsin kaksikymmentä minuuttia sitten juuri moisesti... Minun piti olla säestäjänä (urkuharmonilla) jossakin näytelmässä tai spektaakkelissa. Esitys alkoi kello kahdelta päivällä ja olin paikalla minuuttia vaille. Istuin suoraan soittimen ääreen. Yhtäkkiä tajusin, että nuotit jäivät autoon ja kävin sanomassa Miehelle, että hakisi sinisen kansion autosta. Tiesin, että ensimmäinen  laulu alkaa c-mollisoinnulla, joten painoin sen jo valmiiksi ja esitys alkoi. Improvisoin ja en tiennyt yhtään, mitä tulisi seuraavaksi. Mies juoksi hengästyneenä kansion kanssa paikalle. Selailin sitä vasemmalla kädellä ja totesin, että kansio on väärä. Tajusin, etten millään pysty kehittelemään kaikkia lauluja omasta päästäni - varsinkin kun oli välisoittoja ja siirtymiä vaikka kuinka paljon. Sitten onneksi heräsin, huh! 

Tunnustan olevani lyhtyihminen

Olen aina ollut lyhtyihmisiä. Vuosien ja vuosikymmenien aikana erikokoisia ja -värisiä lyhtyjä on hankittu huusholliimme. Valaistu lyhty on saattanut toivottaa vieraat pihalla tervetulleiksi ja ilahduttaa omaa väkeä ihan muuten vain.

Kynttilät lyhdyissä ja yksinään on myös minun juttuni. Joskus vuosia sitten ostin tuoksukynttilöitä ja niissä oli ehdoton suosikkini glögituoksuversio. Sitten tapahtui jotakin - joko kynttilätehtaassa tai omassa elimistössäni - ja tuoksu olikin aivan liian vahva ja alkoi etoa. Siihen loppui tuoksukynttilävaiheeni ja nykyään ostan vaan ihan taviksia. 

Jk. Kuvan lyhty oli/on Rajatalon kuistilla. 

Helmilause kannatti säilöä!

On olemassa satoja ja tuhansia laulunsanoja, joista jotkut koskettavat ja jotkut taas ei. Ihan niin kuin muidenkin tekstien kanssa. Sitten taas tulee laulu, joka kaikkinensa on ihan ookoon kasi, mutta jossa on sisällä helmilause. Niin kävi syyskuun lopulla. Otto säilöi uskollisesti lausetta tähän aamuun asti ja nyt on lauseen aika. Onnen kaava on yhden suhde toiseen. Kadehdittavan hienosti sanottu! Vau! Sanaleikittelyä, tosiasiaa ja tunnetta samassa paketissa. Nyt sitten vasta etsin, kuka noin lauloi/laulaa ja vastauksena oli Teleks. Yhtye on kaksi miestä, joilla on elettyä elämää, osuvat sanat ja terävät kynät.

Kuva on eilisillalta, kun kävelin kohti rautatieasemaa. Olin luvannut kävellä Suurta (ja pitkää) Rakkautta vastaan. Onnen kaava oli ja on yhden suhde toiseen...

Enkkalenkki!

Olipa kerran vapaa lauantai, jolloin kalenterissa ei ollut mitään merkintöjä. Olipa kerran yksinkotonatilanne. Olipa kerran hyvä syksysää. Ne kaikki olivat eilen. 

Aamupalan jälkeen tungin ulkoiluhousujen takataskuun askelmittarin ja ulkoilutakin vasempaan sivutaskuun eväspatukan. Sitten vain lenkkarit jalkoihin, apinapipo päähän, käsineet käsiin ja Taito ulkoilutakin oikeaan sivutaskuun ja siitä kuulokkeet korviin. Lähdin siis lenkille.

Tarkoitus oli kävellä Pitkä Lenkki. Niin tapahtuikin. Matkaa kertyi ennätyspitkästi eli askelpituudellani 20,05280 kilometriä. (Edustan yhden desimaalin koulukuntaa, joten kirjaan sen muotoon 20,1 km.) Olo kävellessä ja kävelyn jälkeen oli mitä parhain. Samoin nyt aamulla on. 

Myrskyn jälkeen - on lehtiä pihalla

Eilen illalla ja yöllä tuulikellot kilkattivat Laurilan nurkilla. Olin valmistautunut uhkakuviin eli sähkökatkoihin ja puiden kaatumiseen. Ne jäivät onneksi tulematta. Valvoin yöllä vähän aikaa, joten aamulla unta riitti sitten yhdeksään saakka. Ensimmäiset aamuviestit kolmensadan kilometrin päähän Miehelle on lähetetty. Aamupuuro on hautumassa.

Tänään tulee kuluneeksi kaksikymmentäyksi vuotta siitä, kun isä-Erkki kuoli. Omistan hänelle tämän päivän kävelylenkin, jolle aion lähteä aamupäivällä. Ihan pakko on päästäkin ulos, kun eilinen oli koomailupäivä...

Mikään ei ole itsestään selvää!

Kuntamme on edelleen otsikoissa ja eilen kuultiin lisää huolestuttavia uutisia, kun talousvettä on keitettävä 5-10 minuuttia. Kolme viikkoa on nyt kannettu pelastuslaitokselta juoma- ja ruokavettä ja hanavettä käytetty hyvin nuukasti ja omasta kaivosta laskettu talousvettä vessan huuhteluun ja käyty Repolassa usein. Ollaan pärjätty, mutta ymmärrän, jos vitsit alkavat monella olla vähissä... Opimme tästä sen, että mikään ei ole itsestään selvää - ei edes vesi...

Jk. Suosittelen kokeilemaan kuvan innovaatiota: paahdettua ruisleipää, maapähkinävoita ja banaania. Tosi hyvää! - Kuva on eilisaamulta, kun tänään on hitaan aamun vuoro eli vielä loikoilen peiton alla, tosin lokaationa on nyt jo olkkarin sohva ja peittona torkkupeitto. 

Muuttuuko ihminen? Muuttuu!

Otsikon alkuosa on isä-Erkin lempilaulusta, loppuosa on minua. Viimeisin kokemus on tältä aamulta. Mies tuli herättämään vartin yli viisi ja kysyi, jaksanko lähteä kävelemään seuraksi. Mietin kahden sekunnin verran ja nousin sängystä. 

Tiellä oli pimeää ja vähäliikenteistä. Muutama koirailija ja auto tuli vastaan. Juna lähti puoli seitsemältä ja Mies siinä. Kävelin kotiin ja mietin niitänäitä. Lähinnä aamukahvia, jota juon nyt seitsemän jälkeen. Maistuu kyllä tosi hyvältä! 

Niin siitä otsikosta vielä... En olisi tällaisia aamukävelyjä kyllä tehnyt muutama vuosi sitten, joten otsikko tuli todistettua. 

Kaksi äffää - Föli ja Finnkino

Olipa kerran Turun seudun joukkoliikenteen viisivuotistapahtuma syyskuussa. Olipa kerran sateinen illansuu ja siksi vain pikainen pistäytyminen Vanhalla Suurtorilla. Osallistuin arvontaan, sain muutaman karamellin ja pienen mikrokuituliinan. En jäänyt niin pitkäksi aikaa, että olisin nähnyt Maltin ja Valtin. Se siitä sitten, ajattelin. Mutta ei todellakaan! 

Muutamaa päivää myöhemmin sähköpostiin tömähti viesti. Olin voittanut kaksi elokuvalippua ja kaksi herkkulippua! Eilen sitten käytiin isommassa lähikaupungissa elokuvissa ja kuvana oli Olen suomalainen ja herkkuina popparit ja limsa. Elokuvasta pidimme. Näyttelijäsuoritukset olivat aidon julmia. Musiikki jäi pitkäksi aikaa soimaan mielessä. 

Ymmärsin väärin

Eilen illalla valitsin iltalukemista ja valitsin kuvan kirjan (Robert Galbraith: Valkoinen kuolema) etukannen tekstin uhallakin. Siinä vaiheessa nimittäin kuvittelin, että arvostelulause koskee tätä kyseistä kirjaa. Ajattelin, että valvotaan sitten, jos kirja on niin koukuttava/jännittävä! No, nyt aamulla tajusin: kyse onkin tietysti RG:n edellisestä dekkarista. 

Ihan ookoolta ensimmäiset neljäkymmentä sivua vaikuttivatkin, mutta sitten uni voitti. Tein henkilökohtaista historiaa, kun luin prologin ja yleensä jätän sen lukematta. Uskalsin tunnustaa tuollaisen asian, sillä tiedän, että meitä on muitakin...

Uskollinen palvelija

Huushollissa on tavaroita, joita käytetään paljon tai vähän. Kuvan teekannu kuuluu ensimmäiseen kategoriaan, kun se on käytössä lähes joka ilta. Ostamista suunniteltiin pitkän aikaa ja viisi vuotta sitten syksyllä toteutettiin. Kannu on kaunis ja painava. 

Teekannuja on toki useampikin, mutta tästä tuli vakituinen saman tien. Uskollinen palvelija voisi olla nimensä.

Useampaa parhautta

Hitaat aamut on parhautta. Yöunia riitti yhdeksän tunnin verran ja mitään kiirettä ei ole mihinkään. On aikaa vaikka kuvailla kotia ennen aamupuuroa ja -kahvia! (Näkymä olohuoneen toisen ikkunan tienoilta.)

Tälle päivälle ei ole muita suunnitelmia kuin kävelylenkki. Luultavasti kaksin. Sekin on parhautta.