Eilen illalla valitsin iltalukemista ja valitsin kuvan kirjan (Robert Galbraith: Valkoinen kuolema) etukannen tekstin uhallakin. Siinä vaiheessa nimittäin kuvittelin, että arvostelulause koskee tätä kyseistä kirjaa. Ajattelin, että valvotaan sitten, jos kirja on niin koukuttava/jännittävä! No, nyt aamulla tajusin: kyse onkin tietysti RG:n edellisestä dekkarista.
Ihan ookoolta ensimmäiset neljäkymmentä sivua vaikuttivatkin, mutta sitten uni voitti. Tein henkilökohtaista historiaa, kun luin prologin ja yleensä jätän sen lukematta. Uskalsin tunnustaa tuollaisen asian, sillä tiedän, että meitä on muitakin...
Nyt alkoi kiinnostaa: miksi jätät prologin lukematta?
VastaaPoistaMinä harrastan yleensä kirjan viimeisen sivun /luvun lukemista.
Luen kirjan ensin hyvään alkuun, sitten hyppään viimeisille sivuille ja silmäilen ne.
Uskallan tunnustaa, vaikka herättääkin pahennusta.
Jotenkin prologit puuduttavat, siksi.
PoistaMinulla on myös yksi saatu niksi kirjan testaamiseen: jos kirjan ensimmäinen ja viimeinen sana toimivat yhdessä eli kuulostavat järkevältä parilta, on kirja lukemisen arvoinen.
Sama juttu - yleensä jätä prologit lukematta. Ehkä siitä syystä, että niissä kirjoissa, joista olen sitä yrittänyt lukea, se on ollut julmetun pitkä ja tylsä ja koko ajan takaraivossa tykyttää "koska tää kirja oikein alkaa".
VastaaPoistaEnnen olin sitä mieltä, että kun kirjan avaa, se on luettava loppuun, oli mikä oli. Nyt olen alkanut armahtamaan itseäni kirjojen suhteen: luen ensimmäiset 50 sivua ja jos kirja ei puhuttele, kokeilen vielä toiset 50 sivua ja jos se ei edelleenkään lähde liikkeelle, niin kirja saa jäädä. Ei ole pakko lukea loppuun asti.
Saatan palata kirjan pariin joskus myöhemmin, mutta ehkä sen kirjan aika ei ole juuri silloin kun yritän sitä lukea.
Sinäkin olet prologiskippaaja eli taas yksi yhteinen piirre!
PoistaMinäkin luulin ennen, että kirjat on luettava vaikka väkisin loppuun. Nykyään jo muutama sivu voi riittää kertomaan, että meitä ei ole tarkoitettu yhteen...