Minähän olen oinas ja oinaan tunnusmerkkejä on mm. palovammat ja haavat. Myönnän. Äiti-Liisakin oli oinas ja hänellä oli jatkuvasti käsissä palovammapoikasia huushollihommien jälkeen. Oinas on myös innostuvainen milloin mistäkin ja yleensä vain vähän aikaa, mutta sen ajan sitten satasella höyryten.
Ostin kerran akryylivärit (signeerauksesta päätellen vuonna 1994), sillä halusin maalata ja lopputuloksena oli kaksi taulua. Toinen oli jossakin vaiheessa autotallissa ja ehkä jo kadonnutkin, mutta ei sen väliä. Tämä toinen on tallessa. Idea mielestäni oli hyvä, mutta toteutuksen kanssa tuli hosuttua ja se välittyy myös lopputuloksesta. Ei minusta tullut kuvataiteilijaa, mutta onneksi tyttärestä tuli...
Taulu on hieno, oikeasti! Kyllä sinussa ainesta on - ehkä välineet vain olivat väärät? Varmastikin osaat piirtää, mitä minä en osaa, en yhtään!
VastaaPoistaMutta anteeksi, että kirjoitus muuten nosti hymyn huulilleni: äitini on oinas ja hänellä ainakin ennen oli hyvin usein pieniä palovammoja käsissään :D Voi olla vieläkin, nyt en niin tiedä, kun en ole "vahtimassa". Pitäisikö häntä ruveta taas vahtimaan, kun vanhenee?
Ja ihan lapsena, en muista minkä ikäisenä (siis hän on kertonut :D ), hän on saanut kattilallisen kiehuvaa, oliko se nyt maitoa selkäänsä, ja siksi hänellä on iso paloarpi selässään.
Mutta tuo "innostuvainen milloin mistäkin ja yleensä ja vain vähän aikaa, mutta sen ajan satasella höyryten" - siitä on ainakin mun kohdalla valunut myös ravulle :D :D
Piirustustaitoni on hyvin rajoittunut. Osaan piirtää vain pupujusseja, joilla on lappuhaalarit.
PoistaOinas ja palovammat -yhtälö sai siis taas uuden vahvistuksen... Höyrytään satasella, eikös niin?
Ihana aihe, lapset ne keksivät :)
VastaaPoistaNo, aiheen keksiessäni olin jo 35-vuotias etten ihan enää lapsi... Taulu edustaa tahatonta naivismia!
Poista