Juhannus oli lapsena sitä, että isä haki ulko-ovea reunustamaan pienet koivut Matkanevalta tai jostakin muualta Ullavantien varresta. Juhannus oli lapsena sitä, että koopeeoosta ostettiin limsakori kesäksi. Sitä oli pappilanpuiston juhannusaattojuhla. Punainen hera, josta isoveli tykkäsi perheen ainoana lapsena. Ja juhannussiivoukset, jotka olivat muutamaa piirua joulusiivouksia kevyemmät. Grillimakkara, ihan se tavallinen siihen aikaan. Ja hyvä mieli.
Viime juhannuksen vietin yksikseni (tai siis seuranani kissa) ja nautin siitä. Tänä juhannuksena taas kaksistaan ja kissatta. Savulohta, petankkia, paljon askelia ja kahvia, valkoviiniä, kiireetöntä oloa, elokuvia, mansikoita ja muistelua. Ja hyvä mieli.
Miehen työn takia minä olen useita juhannuksia ollut yksin tai lasten ollessa pieniä heidän kanssaan kotona.
VastaaPoistaOlen myös nauttinut niistä juhannuksista. Jopa silloinkin kun muutama vuosi olin pyörtuolissa ja mies töissä. Hyvällä muistan senkin :)
Minullakin on elämään kuulunut juhannuksia lasten kanssa miehen ollessa töissä. Yksi juhannus on jäänyt mieleen: mies kotiutui juhannusaattona myöhään ja häntä odotti punavalkoruutuliinaisen parvekepöydän ääressä pizzat, punaviinipullo ja onnellinen vaimo...
VastaaPoista