Valoisa työ

Eilisessä työpäivässä riitti haasteita ja tehtäviä ihan viime minuuteille asti - tai rehellisyyden nimissä voin kyllä myöntää, että neljää minuuttia vaille istuin odottamassa, että kello tulisi iltaviisi ja saisin sammuttaa puhelimen, sulkea ovet ja lähteä kotiin. Mutta siihen asti oli töitä koko päiväksi. Tofumakkarakeiton mittaisen tauon pidin keittiössä, välipalahedelmät söin ja välipalapikakahvin join työpöydän ääressä. Nautin työstäni suunnattoman paljon. Nautin sukuselvityspalapelien (kuv.) ja virkatodistuskryptojen (kuv.) tekemisestä ja vaikean tason sukututkimussudokut (kuv.) ovat haastavia. Enpä olisi uskonut silloin kuusi vuotta sitten keväällä päivystäessäni muutamia kertoja viraston puhelinta, että minusta tulisi joskus ihan oikea toimistosihteeri! Elämän käänteet ovat niin yllättäviä...

Aivojen nollauskuukausi on nurkan takana

Kesäkuuta on enää pari päivää jäljellä eli voisi sanoa, että aika hintsusti. Pessimistit toteavat kesän olevan näin juhannuksen jälkeen jo lopussa. Heinäkuu on kuitenkin vielä korkkaamatta ja se voi tuoda yllätyksiä säiden suhteen. Pidän nykyään tosi paljon juuri heinäkuusta. Silloin on paljon kaikenlaista, vaikka periaatteessa Suomi on kiinni. Paahteisia päiviä, kiireettömiä ruokahetkiä pihalla, valvomista, istuskelua puolihorteisella mielellä aurinkotuolissa, uimista ja aivojen nollausta. Tänä vuonna en ole kesätöissä, joten kaikki viikonloput on vapaita. Aah!

ALASTOMIA NAISIA!

Tänään on taas yksi teemapäivä, jota toivottavasti ei ole pakko viettää ja jota en toivo kovinkaan monen viettävän. On nimittäin Caps Lock -päivä eli TÄNÄÄN PITÄISI KÄYTTÄÄ PELKÄSTÄÄN ISOJA KIRJAIMIA. Somekulttuurissa se nähdään huutamisena ja sitähän se oikeastaan onkin. Ei kiitos tänne ainakaan. 

Tänään tulee kuluneeksi 438 vuotta Rubensin syntymästä. Tiedättehän sen taiteilijan, joka tunnetaan  juuri minunlaisteni naisten maalaamisesta. Siis ylipainoisten. Ja kaiken lisäksi vielä ALASTOMIEN!

Mykistämisen taito

Eilen iltajuna toi meille kolme tamperelaista, joista kaikkein pienin on vasta kolmen kuukauden ikäinen ja kaksi muuta molemmin puolin kolmeakymmentä vuotta. Ilta kului saunoessa, kahvi-ja teepöydässä, imettäessä ja ihmetellessä. Vanhemmat pääsivät saunaan, kun pienin simahti vaunuihin torkuille. Heräsi sitten ja nostin tyypin syliini ja tämä alkoi silmät suurina heti tutkia ympäristöä. Jotenkin tässä on ehtinyt täysin unohtaa vauvojen ihanuuden ja sen, että pelkällä olemassaolollaan vauvoilla on toisten mykistämisen taito. 

Toisen turha, toisen aarre

Kuopuksella oli lapsena t-paita, jossa oli teksti "Ilman naisia Suomi pysähtyy". Sitä slogania voisi mukailla ja sanoa, että ilman kirjoja Suomi näivettyy, yleensäkin ilman kulttuuria Suomi takapajuistuu. Meiltä on lähtenyt loppukevään ja alkukesän aikana hyllyistä 110 kirjaa pois (siis tähän mennessä ja jatkoa seuraa), mutta sen verran hyllyissä on vielä jäljellä lukemista, ettei näivettyminen uhkaa kovinkaan pian...

Jk. 23.5. aloitettu tuhannen tavaran poistaminen on hyvässä mallissa. Eilisiltaan mennessä 342 tavaraa oli löytänyt uuden kodin eli ollaan hyvin aikataulussa! Tavara on ollut hyvin monimuotoista: rannekorusta kylpytakkiin, kastikekirjasta olkalaukkuun. 

Kiitos elokuvasta, Artturi Kannisto!

Eilisiltana ei syöty euron juustoa vaan katsottiin euron elokuva, joka pomppasi ostoskärryyn tiistain kaupunkireissulla. Ranskalaiskomedia Kuudennen kerroksen naiset oli riemastuttava, pienisuuri elokuva, josta jäi mahdottoman hyvä mieli. Porvariston ja piikojen välinen luokka-aita oli aluksi hyvin korkea, mutta mataloitui myöhemmin yllättävällä tavalla. Jos saatte elokuvan käsiinne, katsokaa ja nauttikaa! Hinta kun ei läheskään aina kerro kaikkea...

Jk. Professori Artturi Kannisto liittyy elokuviin siinä mielessä, että ennen häntä käytettiin sanaa elävät kuvat. Artturi keksi sanan elokuva. 

Suosittelen museoitumista!

Jo opiskeluaikana opin käymään taidenäyttelyissä. Kirjoitin maakuntalehteen säännöllisen epäsäännöllisesti kolumneja/kirjeitä opiskelijan näkökulmasta ja sain ns. lehdistökortin, jolla pääsin aika moneen paikkaan sitten ilmaiseksi. Kirjoitin näyttelyistä, konserteista, tapahtumista jne. Seuraavaksi menin naimisiin miehen kanssa, joka harrasti taidetta. Vuosikymmenien aikana meillä on ollut tapana käydä monissa näyttelyissä yhdessä ja erikseen. Tänä keväänä elämämme mullistui täysin! Syynä ei ollut aviokriisi eikä salarakas. Syynä oli Museokortti! En muista, että viime viikon kaltaista viikkoa olisi aikaisemmin ollut, kun tiistaina kävin Turun Taidemuseon näyttelyssä ja torstaina kolusin Helsingissä Ateneumin ja Designmuseon. Upeita näyttelyitä, hienoja töitä, pysäyttävää taidetta. Jatkoa seuraa taatusti, sillä kortti on voimassa ensimmäisestä kåynnistä vuoden. Ja ei maksa kuin 54,-. Tämä oli nyt ihan mainostusta (ilman provikkaa), sillä niin hyvä asia on kyseessä!

Märehtiminen kielletty - ainakin yhdeksi päiväksi!

Tänään on Anna jo olla -päivä. Eli päivä, jolloin voi lopettaa vanhojen asioiden kaivelun ja märehtimisen ja vanhoissa sattumuksissa piehtaroinnin. Onhan sitä vaikka mitä syytä olla katkera, jos haluaa olla. Onhan niitä vääryyksiä ja epäkohtia tielle osunut, jos haluaa kaikki muistaa ja jos haluaa jokaisen yksittäisen keissin säilyttää sydämensä sopukoissa. Tätä päivää voisi nimittää mielestäni myös Tuuletuspäiväksi. Päivän eri versiovaihtoehdot voisivat olla: kansainvälinen, heimojen välinen, piirikunnallinen, perhepoliittinen ja yksityinen. Tänään on aika tuulettaa päätä ja antaa tuulenpuuskan viedä mielestä turhat jäynät, kaunat ja katkeruudet. Ei tekisi muuten pahaa kenellekään meistä...

Riko kaavaa, älä pulloja!

Juhannuksen aikana kävelin Helsingissä paljon ja tein huomion, joka ilahdutti minua suuresti. Saman huomion tein Ullanlinnassa, Katajanokalla, Kruununhaassa ja Kaartinkaupungissa. En nähnyt rikottuja pulloja, en rutattuja tölkkejä. Sen sijaan näin vaikka kuinka paljon tyhjiä pulloja nostettuna joko roskiksen päälle (kuva on Tähtitorninmäeltä, jossa Komisario Palmu-elokuvien ystävänä piti toki käydä taas kerran) tai sitten pullot/purkit olla nököttivät sähkökaapin päällä. Monenlaista hyötyä ja järkevää toimintaa, sillä ympäristö pysyy siistimpänä ja siitä voi joku saada itselleen muutaman kolikon, kun ottaa mukaansa ja vie palautukseen. Toivottavasti tapa yleistyisi muuallakin! 

Ottamuksia

Silloin ennen vanhaan (kun kirjoitin Ennenvanhaan), kehitin termin kännykällä räpsäistyille valokuville ja se oli ottamus. Ne on sellaisia räpsyjä, joiden tarkoitus on ollut hetkellinen ja informatiivinen ja joista ei ole ollut aikomus tulla juuri mitään muuta. Ottamuksia saavat olla edelleenkin.

Eilisillan ottamus on Katajanokan maailmanpyörän vierestä tai tarkemmin sanottuna pop up-kahvilan ja pop up -puutarhan naapurista. Laiva näytti joltakin merirosvolaivalta ja kuitenkaan laiva ei ollut se juttu. Sumu tai usvamikälie oli jotakin ihan outoa ja kummallista. Tuossa vaiheessa se on vasta tulossa, mutta vähän myöhemmin sumu kietoi kaiken sisäänsä. Jonkin aikaa kului aikaa ja sitten taas oli aurinkoa ja kaunis ilta.

Yöttömän yön jälkeisenä aamuna

Tunnustan viettäneeni urbaania juhannusta, johon tosin kuului juhannuskokko. Aina on sanottu, että Helsingissä ei ole ketään juhannuksena ja voin nyt todeta sanonnan vääräksi. Kaivopuistossa oli porukkaa vaikka millä mitalla! Hiljaista kyllä oli kaduilla alkuillasta ja talojen julkisivuja, mielenkiintoisia koristeita ja kauniita ikkunapieliä oli mahdollista kuvata jopa ihan kadun keskellä seisten. 

Opiskeluaika on tullut mieleen, vaikka silloin en viettänytkään täällä yhtään juhannusta. Syy nostalgiaan löytyy jostakin muualta ja se ei ole kaurapuuro (ai niin, sieltä löytyykin totuus!) vaan murukahvi. En ole juomani enkä keittämäni kahvin suhteen ollut koskaan mikään nökönnuuka/nöpönnuuka/nokonnuuka/noponnuuka (valitse itsellesi sopivin vaihtoehto). Opiskeluaikana join murukahvia ja nyt ostin vuosikymmenien jälkeen sitä ja sehän maistuu maitotilkan kanssa hyvältä! 

"Minun mielessäni on juhannus ja juhla ja mittumaari..."

Hyviä perinteitä on turha katkaista tai lopettaa. Rakastan tätä juhannusrunoa niin paljon, että olen joka juhannuksena sen laittanut blogiini. Tauno Palon lauluesitys saa kyyneleet silmiin ja teki sen taas, kun  kymmenen minuuttia sitten kuuntelin... - Hyvää juhannusaattoa! Otsikon lainasin tänään Eino Leinolta...

Suvisia suruja (Larin-Kyösti)

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

Vihreän viileän oksan alta näen sinisen taivaan kaistan,
lähteensilmässä jalkani kylven ja polkujen marjoja maistan.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Hyttyset, hetken heiluvat lapset, ne alkavat purpuriansa.
Päivän paisteessa hyörii ja häärää ahkera muurahaiskansa.

Käki se korvan rannasta kukkuu kuin mittumaarina aina.
Sinisellä oksalla, sinisessä salossa, ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Kylän ohi kulkeissa tuttuja löydän ja heitän ne huolet liiat.
"Saakos kulkuri kurkistaa, miten pitkät täällä on piiat?"

Huomisen huoli se sydäntä painaa kuin viime syksyn lehti
suuressa saatossa suviset keijut jo sydämeni tarhaan ehti.

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.  

Pilkkuja paperilla ja auringossa

Äidinkieli oli aina lempiaineitani koulussa. Jossakin vaiheessa koin ahaa-elämyksen ja siitä lähtien kirjoitelmat syleilivät maailmaa entistä enemmän. Sanojen mahti ja valta vei mukanaan. Siinä kävi vain sillä tavalla, että jotenkin kielioppi ja oikeinkirjoitus jäivät lapsipuolen asemaan. Pilkkusääntöjä en oikeastaan oppinut. Osaan kyllä ihan nuo perinteiset pilkkujen paikat, mutta joitakin on ihan pakko tarkastaa ja tiedän, että osa jää silti väärille paikoille tai puuttuu kokonaan. En ole siitä kuitenkaan enää vuosiin / vuosikymmeniin ottanut paineita. Semminkin kun kielioppimaailma on muuttunut suvaitsevammaksi. Onneksi. 

Nyt tekee mieli suklaata!

Meissä suomalaisissa on sisäänrakennettuna joku sellainen ihmejuttu, joka liittyy laiskottelun, syömisen ja juomisen selittelyyn. Ei voida sanoa, että nyt en viitsi tehdä mitään just tänään. Sanotaan mieluummin, että oli kyllä niin hektinen päivä eilen, että olen ansainnut tänään luppopäivän. Sama juttu syömisen selittelyn kanssa. Eilen söin niin niukasti. Kulutan kyllä niin paljon noissa töissä. Ja etenkin juomisen analysointi saa luovuuden liikkeelle. Oli niin rankka päivä. Olen ansainnut yhdet. Täytyy saada ajatukset muualle. Jos kokeilisi sanoa, että tekee mieli juoda lasillinen tai kaksi  tai viisi lasillista viiniä, haluan nyt syödä rivillisen / puoli levyä / levyn suklaata. Voisiko sanoa? Romuttuisiko siinä koko suomalainen selkärankasisu niksnaks? Suosittelen kokeilemaan ja vaikka aluksi ihan varovasti puoliääneen...

Jk. Otsikko oli testaus. Tulit lukemaan, hyvähyvä!

Ajattelu on aivoissa tapahtuva prosessi, jonka avulla eliö yrittää hahmottaa, jäsentää todellisuutta

Jos lasketaan, että valveillaoloaikaa on päivittäin sellainen 16-18 tuntia (vauvoilla huomattavasti vähemmän, tosin esikoinen nukkui kolmekymmentä vuotta sitten vähemmän mitä oppikirjoissa sanottiin, sillä hän oli virkku lapsi jo silloin), ehtii ajatella aika paljon sen päivän mittaan. Käytän usein lausetta Ajattelen sinua, jos lähimmäiselle on sattunut jotakin murheellista, odottamatonta, yllättävää. Ja ihan oikeasti ajattelenkin. En sano sitä vain tavan vuoksi, en siksi, että pääsisin pois tilanteesta.

Tänään lupaan ajatella useaa ihmistä. Lähellä ja kaukana. Tosi nuorta ja tosi vanhaa. Olkoon tämä juhannusviikon tiistai rakastavien ajatusten päivä...

Tänään samaistun pieniälyiseen nalleen

Tänään on Maailman tuulipäivä, mutta toivon, ettei universumi ja tuulten jumalat ota teemapäivää niin vakavasti, että järjestävät ennennäkemättömiä teemaesityksiä. Rajansa kaikella. Viime aikoina on ollut tuulisia päiviä jo muutenkin aika monta. Eihän tuulessa itsessään mitään vikaa ole, jos se ei riehuessaan tekisi niin paljon tuhoja. 

Tuulipäivän kunniaksi pieni lainaus pieniälyiseltä nallelta, joka asuu Puolen hehtaarin metsässä ja joka keksii mielellään loruja ja pohtii paljon. Ai niin, minähän itse muuten asun myös puolen hehtaarin tontilla...

Ham-dam-dam-di-di-dam
Ham-dam-dam
On nyt päivä aika tuulinen
jopa lehdet puiden kuuli sen
se näin käy alta juurien
kohta nousen lentohon
tämä siis on nyt aika varmasti
on niin tämä aivan selvästi
voi ei, tämä päivä tuulinen on, niin on
on siis, tämä aika varmasti niin
tämä aivan selvästi voi
tämä päivä tuulinen on, niin on

Lyriikka oli hukassa

Joku päivä on sellainen, että haluaisi omiin sanoihin lisätä jotakin lyyrisempää. Tänään on sellainen. Etsin runoja, mutta kaikki olivat liian. Liian paatoksellisia, liian hartaita, liian murteellisia, liian humoristisia, liianliian. Ei löytynyt sopivaa. Hyvien yöunien jälkeen sain kuitenkin ajatuksen päästä kiinni ja muotoilen sen itse...

Lapsenlapsi, suvun pienin, saa nimen. Jos tarkkoja ollaan, hänellä on se ollut jo jonkin aikaa ja sillä häntä on kutsuttu, mutta me emme ole olleet silloin paikalla. Meitä kaikkia jännittää...

Uskallatko ostaa vihreitä banaaneja? Aulis ei.

Olohuoneen jaffaverhot vaihtuivat sitten tällaisiin nalleverhoihin, joita tuskin on tarkoitettu olohuoneen ikkunoihin, mutta minähän en siitä välitä. Tässä iässä (56) varsinkin voi viitata kintaalla ja viis veisata. Tässä iässä voi myös käyttää banaani-indeksiä ja rohjeta ostaa vielä vihreitä banaaneja. Säveltäjä Aulis Sallinen (80) ei lehtijutun mukaan sitä enää tee, vaan elää päivän, viikon ja kuukauden kerrallaan. Banaani-indeksiin menee tämäkin kirjailija Mauri Sariolan muinainen toteamus kehitysavusta, kun hän loihe lausumaan: Minä olen banaanini maksanut. Toteamusta on sittemmin laitettu Kari Suomalaisen sanomaksi, mutta Sariola on noiden sanojen alkuperä. Huokaisu...

Tänään on -isi päivä

Eilinen oli kahden elokuvan päivä. Valitettavasti molemmat olivat kyllä ihan pohjanoteerausluokkaa. Rovaniemen markkinoilla ja Identity eivät tarjonneet mitään erikoisia elokuvaelämyksiä, jos ei pitkästymispuuskahduksia niiksi lasketa. En ehkä rohkene sanoa elokuvia tylsiksi, mutta jotakin sinne päin ja vahvasti.

Tänään on -isi päivä. Pitäisi vaihtaa olkkariin verhot, pitäisi pestä pyykkiä, pitäisi tehdä huushollin yleiskatsaus jne. (Ja mies tulee kotiin, mutta häntä ei olla koskaan isiksi kutsuttu.)

Lomanen on enemmän kuin päiviensä summa

Pätkätyössä on pätkälomat, mutta minua se ei haittaa. Saan olla monta kertaa lomasella. Eilen oli hektinen työpäivä: monenmonta sukuselvitystä ja virkatodistusta, kirkkokuulutuksia, lehteen kirkolliset jne. Työpäivän viimeisinä tehtävinä muistin vielä vaihtaa puhelinvastaajaan viestin, laittaa sähköpostiin automaattivastauksen ja väkertää ulko-oveen tuollaisen muistutuksen. Nyt sitten olen ja nautin, luen, juhlin, teen mitä haluan ja menen minne haluan... Yksin ja kaksin, miten milloinkin. 

Tänä aamuna mietin sanojen vivahteita. 'Loma' on jämäkkä, mutta hieman yksioikoinen sana. 'Lomanen' on hellittelymuoto, diminutiivi. En pidä söpöstelystä, mutta tähän nimenomaiseen asiaan se sopii ja on jo olemassa. Lomanen, mikä ihana sana!

Lukeminen koukuttaa (melkein) aina

Minulla on nyt luettavana Kate Atkinsonin kirja, jonka nimi on Elämä elämältä. Kirja alkaa monta kertaa ja päähenkilö Ursulan syntymästä kerrotaan yhä uudestaan. Hänen elämänsä vain on joka kerta hieman erilaista ja eripituista. Koukuttava kirja kaiken kaikkiaan. Aloitin sitä iltalukemisena, mutta se eteni liian hitaasti, kun iltaisin ei jaksa kovin pitkästi lukea. Nyt siirsin kirjan olkkarin pöydälle hetkittäiseksi välipalakirjaksi, jota voi lukea joka välissä. 

Tänä vuonna olen ehtinyt lukea vasta 38 kirjaa. Asialle on tehtävä jotakin, sillä muutaman viikon kuluttua vuosi on jo puolessa välissä...

Aloitin jo säilömisen!

Hassuttelu ja hulluttelu kuuluvat elämään kuten voi uudelle perunalle, pelargoniat pergolaan, äidinmaito vauvalle, lopputekstit elokuvaan jne. Mies totesi eilen, että hän ei ole koskaan ollut yhtä hassun naisen kanssa naimisissa kuin minun. Positiiviselta kuulostanut puuskahduslausahdus johtui siitä, kun sunnuntaina kuulin radiosta yhden ammattinimikkeen ja päätin, että tänä kesänä säilön (kaiken muun lisäksi) kauniita sanoja ja lauseita lasipurkkiin. Eilen aamulla hain varastosta pienehkön valkokantisen lasipurkin, kirjoitin kylkeen tekstin KESÄ - SANAT, otin pienen paperiliuskan ja kirjoitin siihen sen ammattinimikkeen, pudotin purkkiin ja suljin purkin. Säilöntäkausi on siis alkanut! Ai niin, mikä se säilötty sana oli? No, se oli aurinkotalouden professori. Voiko olla kauniimpaa, positiivisempaa ja hyväntuulisempaa ammattia?

Viikko alkaa trivioilla

Jos eläisimme vielä Rooman valtakunnan aikaa, viettäisimme tänään Vestalia-juhlan jälkimmäistä päivää. Juhla liittyy Vestaan, joka oli kotilieden jumalatar. Mutta kun nyt elämme tätä nykyaikaa, on mentävä töihin ja jätettävä kotiliedet sun muut kodinkoneet odottamaan. 

Tämän illan elokuvaohjaaja on jo valittu, kun huomasin, että Teuvo Tulion kuolemasta tulee tänään kuluneeksi viisitoista vuotta. Teuvo Tulio (aikaisemmin Theodor Tugai) oli latvialaissyntyinen elokuvaohjaaja, joka hallitsi myös näyttelemisen, leikkaamisen ja käsikirjoittamisen eli oli todella elokuva-alan monitoimihemmo. 

Lipstikka karkottaa noidat, ruton, käärmeet, rotat - ja keitossa nälän

Lipstikkakeitto (4-6 annosta)

0,5 l lipstikanlehtiä

12 dl kasvislientä

2,5 rkl vehnäjauhoja

1 sipuli

2 rkl voita

1 dl kermaa

suolaa

1. Hienonna sipuli ja kuullota voissa kattilassa.

2. Lisää vehnäjauhot ja kasvisliemi. Sekoita tasaiseksi.

3. Silppua lipstikan lehdet liemeen. Kypsennä miedolla lämmöllä 10 minuuttia.

4. Lisää lopuksi kerma ja mausta suolalla. Soseuta keitto ja tarkista maku.

(Helsingin Sanomat, Kesäkeittiö 2007)

.......

Tästä keitosta meillä alkaa kesä. 

On alkanut 26.5.2007, 30.5.2008, 25.5.2009, 2.6.2010, 23.5.2011, 24.5.2012, 18.5.2013 ja 24.6.2014. 

Reseptivihkosen yläreunaan sopii vielä päivämääriä ja tänään siihen kirjoitetaan 7.6.2015.

Jk. Kuvan kukkakimpussa ei ole lipstikan lehtiä, vaikka siltä näyttääkin. Lupiinin lehdet toimivat mainiosti täydennysvihreänä. (lat.huom.)

Hyvässä päivässä on yhdeksän kirjainta ja vaikka mitä muuta

Eilen oli hyvä päivä. Tapasin adoptiosiskoni kahvikupin ääressä kaupungilla, löysin suvun pienimmälle pari vaatetta jo-kohta-pidettäväksi ja hiekkakakkumuotin odottamaan tulevia kesiä, pergola sai kesäkukat, luovuin monesta tavarasta, otin paljon pihakuvia, leivoin illalla makoisia kaurarieskoja ja ajattelin monenvärisiä ajatuksia. Tälle päivälle on luvassa ainakin jonkinasteinen siivous, pihailua ja sinimökkisiivousta.

Hyödyke, haitake, tarvike vai turhake?

Kirjoitin pari viikkoa sitten kyseenalaistamisesta ja siitä, että kesän aikana on aikomus luopua monesta tarpeettomasta jutusta. Siivouspäivästä se alkoi ja laitoin meille aikaa elokuun loppuun asti. Aikatavoitteen lisäksi laitoin määrätavoitteen, joka kyllä kuulosti aluksi todella hurjalta. Tuhat tavaraa/kappaletta/nimikettä kesän aikana kiertoon! Eilen tein inventaariota ja huomasin, että olimme  täsmälleen aikataulussa. Tuhat on yhtä kuin kymmenen päivää kohti. Suurin osa on lähtenyt lahjoituksina kirpputoreille, jotakin olen myynyt ja jotakin antanut huspois. Tällä hetkellä luku on 132. Ja tietysti minulla on tuohon tarkoitukseen pieni vihko! Raportoin asiasta enemmän kesän mittaan - halusittepa tai ette... :)

Uni alkaa uulla ja päättyy aamuun

Illalla ennen nukahtamista luin Ulla-Lena Lundbergin Kuninkaan Annaa parikymmentä sivua. Kirja on toistamiseenkin luettuna erittäin hyvä. En nähnyt yöllä unia Kökarista, en silakkanelikosta, en meren ahavoittamista kasvoista. En muista, mitä näin. Tai hetkinen, näin unta, jossa pikkuveljeni soitti naapurin tytön kanssa muovisilla klarineteilla, jotka oli saatu Amerikan sukulaisilta ja sen jälkeen he kattoivat ruokapöytää siellä naapurissa ja pudottelivat vahingossa lattialle keitettyjä kuoriperunoita, jotka tallaantuivat kaikkien jalkoihin. Omituista, absurdia. Ei mitenkään epätavallista, kun minun unistani on kyse.

Toisto, Eppu ja Tellu

Tänään on Toiston päivä. Alkuperäinen idea siitä, että tänään todellakin toistetaan monia asioita, on minun mielestäni ei-toimiva ja väkisinväännetty. Joka päivähän on jo muutenkin toistamista täynnä. No, voihan tuon(kin) taas käsittää ja tulkita erilaisten silmälasien läpi... Siispä, tunnettehan Toiston? Toisto on Epun ja Tellun pikkuveli Tenavat -sarjakuvasta. Eppu on se, joka kantaa perässään koko ajan riepua. Tellu taas on se äkäinen ja väkivaltainen tyttö, joka on tulenpalavasti rakastunut Amadeukseen. Toisto esiintyy vanhemmissa stripeissä aika vähän. Toisto on se haalareihin pukeutunut leikkikoululainen, joka istuu äitinsä pyöräntarakalla ja leikkikouluun matkataan yleensä hirveällä vauhdilla. Toisto vaihtelevasti pysyy ja ei pysy kyydissä mukana. - Tämä aamu oli siis sarjakuva-aamu. Jännityksellä odotan, mitä huominen tuo tullessaan...

Viikkovillissä joka viikko

Pätkätyöläisenä (vertikaalisesti haasteellisena työläisenä?) kaikkein vaikeimmaksi asiaksi on osoittautunut viikonpäivien hahmotus aamulla herätessä. Niin tänäkin aamuna. Havahduin unesta varttia vaille seitsemän ja heti mietin, mikä päivä nyt mahtaa olla. Maa ja valuutta eivät olleet kadoksissa... Ei tuntunut sunnuntailta. Ensin ajattelin, että maanantai, mutta ei voi olla. Eilen jo oli ja olin töissä kymmenestä viiteen ja kokouksessa kuudesta kahdeksaan. Täytyy olla tiistai ja onkin! Helpotuksen huokaus! Tehtävä suoritettu!
Olisin tietysti voinut vielä jatkaa kaikessa rauhassa nukkumista, mutta unihiekka oli jo ehtinyt karista silmistä ja päätin tulla sohvannurkkaan näpyttelemään. Tästä se uusi päivä taas alkaa...

Toukokuu päättyi kahdella elokuvalla

Eilen katsoin kaksi elokuvaa. Ensimmäisenä oli Philomena, josta olin kuullut paljon hyvää. Kuulopuheet osoittautuivat oikeiksi ja elokuvassa säilyi mahtava ote loppuun asti. Sopivasti uskontoa, sanakäänteitä, eri kulttuurien vaihtelua, hyvät näyttelijät - tosin alussa ajattelin, että Steve Coogan ei sovi tuohon rooliin, mutta sopi kuitenkin. 

Saunan ja iltakaakaon (eipä siis kangistuta kaavoihin, että iltaisin juotaisiin aina teetä!) jälkeen katsoin Love Storyn ja ajattelin, että tuskin nenäliinoja tarvitsen, vaikka nyyhkyleffasta onkin kyse ja olen sitä joskus kyynelsilmin muutamaan kertaan katsonutkin. En tarvinnut. Onkohan minusta vanhemmiten (nyt 56) tullut kyyninen ja kalsea? Elokuva oli lattea, lälly ja näyttelijäsuorituksetkin vähän niin ja näin. Tosin yllätyin positiivisesti siitä, että Ali MacGraw hallitsi monta ilmettä, sillä Sodan tuulet -sarjassa hänellä oli niitä enää kolme jäljellä...

Jos olisin Oikea Elokuvakriitikko, pitäisi minun tietenkin antaa arvosanoja tai pisteitä. No, annan joka tapauksessa. Philomenalle 9,5 ja Love Storylle 6. Keskiarvoksi siis tulee 8-.