Illalla ennen nukahtamista luin Ulla-Lena Lundbergin Kuninkaan Annaa parikymmentä sivua. Kirja on toistamiseenkin luettuna erittäin hyvä. En nähnyt yöllä unia Kökarista, en silakkanelikosta, en meren ahavoittamista kasvoista. En muista, mitä näin. Tai hetkinen, näin unta, jossa pikkuveljeni soitti naapurin tytön kanssa muovisilla klarineteilla, jotka oli saatu Amerikan sukulaisilta ja sen jälkeen he kattoivat ruokapöytää siellä naapurissa ja pudottelivat vahingossa lattialle keitettyjä kuoriperunoita, jotka tallaantuivat kaikkien jalkoihin. Omituista, absurdia. Ei mitenkään epätavallista, kun minun unistani on kyse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti