sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Siitä tuli tapa!


Päivälleen viisi vuotta sitten se alkoi. Kyllästyin siihen, että olin puuskuttava pullero, joka kävi kyllä aina joskus liikkumassa, mutta ei mitenkään säännöllisesti. Päätin vakaasti aloittaa projektin, joka sai lyhenteekseen VKKV (Vähintään Kolme Kertaa Viikossa). 
Nyt ollaan tilanteessa, jossa en puhu enää mistään projektista. Tämä on elämäntapa, rutiini muiden joukossa. On ihan pakko päästä ulos ja kävely on nykyään minun tapani voida hyvin. 
Viiden vuoden aikana olen kuluttanut monet kengät, pudottanut monet kilot, kulkenut samoja ja eri teitä, pyyhkinyt hikeä otsalta, liikkunut yksin ja parhaan kaverin kanssa. Kilometrejä on kertynyt useampi tuhat. Viiden vuoden aikana olen joutunut kahden viikon aikana toteamaan, että tästä tuli nyt hutiviikko - ja toisen viikon olin sairaalassa ja toisen toipilaana kotona. Eli se, joka alkoi projektina, on toiminut niin hyvin, että se tuli elämään jäädäkseen.

2 kommenttia: