Kovilla pakkasilla kävelin ihan kohtuupituisia lenkkejä ja vaatetin itseni kuin naparetkeilijän ainakin. Sitten jossakin vaiheessa huomasin, että housuntaskussa kulkeva askelmittari oli hyvin luovalla tuulella ja ei varsinkaan pitänyt siitä, että kesken lenkkiä kurkkasin saldoa. No, löysin jostakin sukanaloituksen ja luovutin sen punaisen mittarin talvivaatteeksi. Nyt taskussa tarkenee ja kun kaiken lisäksi minulla on toinen mittari (sininen), se kulkee takintaskussa ja siitä voin kuikuilla kertyneen matkan milloin vain. Mittareiden tuloksissa on joskus sadan, joskus muutaman sadan askelheitto. Nykyään olen ottanut tavaksi laskea mittareiden askellukemien keskiarvo ja siitä matka. Se totuus on minulle tyystin riittävä ja oikea.
Jk. Äidinkielemme kauneimpia sanoja on mielestäni tuo tyystin. Käytän sitä harvoin ja harkiten.
Pitänee minunkin ostaa ihan perusaskelmittari. Känny, josta olen katsonut, hyytyy usein vaikka olisi puettu.
VastaaPoistaSuosittelen tavismittaria! :)
PoistaMeillä tavismittari on toiminut ihan hyvin. Kaiken kukkuraksi olemme huomanneet, että meillä on omat suosikkilenkkimme, joiden askelmitat jo tiedämme. Emme ole niin tarkkoja, että enää tarvitsisimme mittaria mukaamme, vaan rantapolkuja pitkin ja sitten jyrkästi vuorta ylös on tietty matka, jossa jo olemmekin kotikadun päässä. Haikassa kiertäminen sisältää erimittaisia lenkkejä. Mutta ei enää 16 000 askelta viitenä päivänä viikossa tule ellen ota koiraa ja/tai lopeta blogia. Se oli vakio vuosia.
VastaaPoista♥♥
Kyllähän minäkin aika usein kuljen ihan vakiolenkkejä, mutta haluan kuitenkin mitata… Turun lenkkipolut on vielä vähän oudompia, kun on vain kahdeksan vuotta siellä lenkkeilty.
PoistaOlen numero- ja tilastoihminen, sen kyllä myönnän. Haastan itseni vuosi toisensa jälkeen. Liikunta on ollut ja on lääkettä.