Luulin olevani kuvataiteilija

Minähän olen oinas ja oinaan tunnusmerkkejä on mm. palovammat ja haavat. Myönnän. Äiti-Liisakin oli oinas ja hänellä oli jatkuvasti käsissä palovammapoikasia huushollihommien jälkeen. Oinas on myös innostuvainen milloin mistäkin ja yleensä vain vähän aikaa, mutta sen ajan sitten satasella höyryten.

Ostin kerran akryylivärit (signeerauksesta päätellen vuonna 1994), sillä halusin maalata ja lopputuloksena oli kaksi taulua. Toinen oli jossakin vaiheessa autotallissa ja ehkä jo kadonnutkin, mutta ei sen väliä. Tämä toinen on tallessa. Idea mielestäni oli hyvä, mutta toteutuksen kanssa tuli hosuttua ja se välittyy myös lopputuloksesta. Ei minusta tullut kuvataiteilijaa, mutta onneksi tyttärestä tuli...

Pitäisi kyllä olla avoinna - ja oli!

Sunnuntain paluumatkalla varsnaisesta Suomesta koukkasimme Nuutajärven kautta. Olemme pari kertaa kolkutelleet siellä Prykärin (lasimuseon) ovella turhaan, joten hieman epävarmalla mielellä mentiin. Pitäisi kyllä olla avoinna, oli vastaus kysymykseeni, jonka lähetin FB:n sivun kautta. Kolmas kerta toden sanoi! Hienoja vanhoja laseja, lasinvalmistustyökaluja, uutta värilasia ja kaunis ympäristö. Kannatti mennä!

Ja kannatti käydä myös outletissa! Nyt meillä on Tapio Wirkkalan kaunis konjakinvärinen pullokarahvimaljakko. Suunniteltu samana vuonna kuin minä parkaisin ensimmäisen kerran tervetuloitkuni maailmaan. Jo se oli perusteltu syy ostokseen...

Jk. Museokortilla tuonne lasimuseoonkin oli vapaa pääsy. Miten sitä pärjättiinkään ennen ko. korttia... 

Lupaus mediumsiivouksesta

Jos julkisesti menee jotakin lupaamaan, on aika iso kynnys jättää tekemättä se juttu, jonka lupasi.  Käytän nyt hyväksi tätä sosiaalisen median kanavaa ja lupaan vapaapäiväni kunniaksi ja sen vuoksi siivota meillä Laurilassa. En aio julkaista mitään ennenjajälkeenkuvia, mutta voin sanallisesti kertoa, että tuolien päällä on kasoja, pöydillä on kasoja ja osa juhannusmatkakimpsuista on vielä purkamatta. Yms yms yms. Sen voin myöskin sanoa, että kyseessä ei tule olemaan suursiivous (siihen ei ole onneksi tarvetta!) eikä piensiivous (se ei riitä...). Semisiivous tai mediumsiivous on homman nimi ja agenda. 

Täytimme päänsisäistä kokemuspäiväkirjaa

Taas on palattu arkeen. Päänsisäiseen kokemuspäiväkirjaan tuli paljon uusia merkintöjä meille kummallekin. Yhteisiä muistoja jaettavaksi vaikkapa marraskuussa kuraisina ja pimeinä päivinä eli niinä päivinä, kun kaikki tökkii ja aurinkoa ei juuri näy. Kokemuksia ja parisataa valokuvaa rikkaampina jätimme juhannuksen taakse ja edessä siintää - aika lähellä jo - ihan oikea loma...

Olen ollut säästeliäs heilojen suhteen

Talousasioissa olen välillä aika huikentelevainen. Toisaalta löysin kirpparilta upouudet housut kahdeksalla eurolla ja tässä kokoluokassa sellaisten löytöjen tekeminen yleensäkin on hyvin harvinaista.  (Vastapainoksi sorruin alennusmyynneissä sitten puseroon ja kenkiin, joiden yhteishinta oli yhdeksänkertainen kirpparihousuihin verrattuna.)

Mutta heilojen suhteen olen ollut hyvin säästeliäs. Sama tyyppi on hengaillut helluntai-, juhannus-, kekri-, vappu-, pyhäinmiestenpäivä- ja laskiaisheilana jo yli kolmekymmentä vuotta läpeensä ja järjestelmä toimii hyvin. Mitäpä sitä hyvää systeemiä muuttamaan... - Heilan kanssa eilen tehtiin fillariretki. Eväinä banskut, vichyä ja suklaata. Retken jälkeenkin viihdyttiin ulkoilmassa vielä monta tuntia. Sitä se juhannus ja kaunis ilma teettää! 

Limsakorista silloin, valkoviiniä nyt

Juhannus oli lapsena sitä, että isä haki ulko-ovea reunustamaan pienet koivut Matkanevalta tai jostakin muualta Ullavantien varresta. Juhannus oli lapsena sitä, että koopeeoosta ostettiin limsakori kesäksi. Sitä oli pappilanpuiston juhannusaattojuhla. Punainen hera, josta isoveli tykkäsi perheen ainoana lapsena. Ja juhannussiivoukset, jotka olivat muutamaa piirua joulusiivouksia kevyemmät. Grillimakkara, ihan se tavallinen siihen aikaan. Ja hyvä mieli.

Viime juhannuksen vietin yksikseni (tai siis seuranani kissa) ja nautin siitä. Tänä juhannuksena taas kaksistaan ja kissatta. Savulohta, petankkia, paljon askelia ja kahvia, valkoviiniä, kiireetöntä oloa, elokuvia, mansikoita ja muistelua. Ja hyvä mieli.

Juhannus on jo ovella...

(Tämän päivän postauskuvan omistan ahkeralle kommentoijalle. Olet aina tervetullut!)

Hyvää juhannusaattoa kaikille aamu- ja yökukkujille, pöllöille ja pöllöilijöille, tipilinnuille ja pömppölinnuille ja kaikille muille! Ilman Tauno Paloa ei ole minulla juhannusta ja teidänkin on se nyt vain kestettävä, sillä on asioita, joista en luovu... Kuvitelkaa Tauno laulamaan tai etsikää tallenne...

Suvisia suruja (Larin-Kyösti)

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,

töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

Vihreän viileän oksan alta näen sinisen taivaan kaistan,

lähteensilmässä jalkani kylven ja polkujen marjoja maistan.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:

No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Hyttyset, hetken heiluvat lapset, ne alkavat purpuriansa.

Päivän paisteessa hyörii ja häärää ahkera muurahaiskansa.

Käki se korvan rannasta kukkuu kuin mittumaarina aina.

Sinisellä oksalla, sinisessä salossa, ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:

No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Kylän ohi kulkeissa tuttuja löydän ja heitän ne huolet liiat.

"Saakos kulkuri kurkistaa, miten pitkät täällä on piiat?"

Huomisen huoli se sydäntä painaa kuin viime syksyn lehti

suuressa saatossa suviset keijut jo sydämeni tarhaan ehti.

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,

töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.  

Minä soitan muttaenmissääntapauksessaharmonikkaa...

Tänään on 23. kesäkuuta ja tänään tulee kuluneeksi 47 vuotta siitä, kun kävin ihkaensimmäisellä pianotunnilla. Silloin oli ensimmäinen juhannuksen jälkeinen maanantai ja asiasta oli sovittu pappilanpuiston juhannusaaton juhlassa Osmo-kanttorin kanssa. Tänään on siis aiheellista kuunnella jotakin pianomusiikkia - ei ehkä Aaronin pianokoulun levytyksiä (tuskin niitä onkaan olemassa), mutta jotakin muuta. Muistan vieläkin sen innon, jolla tämä lettipääpunkero pakersi ensimmäisiä harjoituksia ja saman innon tavoitan vieläkin, kun löydän netistä Yiruman sävellyksiä tai lainaan kirjastosta uusia suuria toivelaulukirjoja soitettavaksi...

Tuijottelen linssin läpi ja laitan linsseistä ruokaa

Ai että minä rakastan kuvien ottamista ja etenkin canonisointia! Ei tainnut lähisuku tietää minua lahjoessaan seitsemän vuotta sitten keväällä, kuinka paljon tulisin ottamaan kuvia ja kuinka tärkeäksi jutuksi linssin läpi tuijottelu kehittyisi... Oinas hurahtaa milloin mihinkin aina täysillä, mutta tämä on kestänyt epäoinasmaisen kauan. Eli on ehtinyt kyllä muuttua jo krooniseksi. Pahoin pelkään, että parannuskeinoa ei ole luvassa...

Jk. Punaisista, vihreistä ja mustista linsseistä kokataan meillä aina silloin tällöin.

Mä oon mikä oon

Otsikon laulu alkoi soida tänä aamuna mielessäni, joten siitä tuli sitten päivän aihe. En osaa sanoa, oliko se melkein yhdeksän tunnin mittaisen yön unista jossakin taustamusiikkina vai tuliko se vaan jostakin muusta avaruudesta päähäni. Joka tapauksessa mä oon mikä oon. En halua tulla laitetuksi muottiin ja en kyllä sinne mahtuisikaan. Jos en kelpaa tällaisena, niin voivoi sentään! Mä oon mikä oon!

Kolme kuvaa rakkaudesta

Tänään on/olisi lasten Hilja-mummun eli anoppini 90-vuotispäivä. Hän on viettänyt syntymä- ja nimipäiviään tuonilmoisissa jo tammikuusta -94 alkaen. Hyvä anoppi, joka oli nimensä mukaisesti hiljainen ja myös kiltti. Lapset olivat hänelle kaikki kaikessa, joten siksi tänään kolme kuvaa mummusta, esikoisesta ja kuopuksesta.

Pyydän anteeksi Juha Vainiolta...

Eilen lauloin muistotilaisuudessa 'Mun sydämeni tänne jää'. Tänään sitten heti herättyäni (7.05) tuo laulu alkoi soida mielessäni ja pääsin ruotimaan sitä aamutuimaisilla aivoilla... Laulun sanoissa ei toki ole mitään vikaa ja se ei olekaan mikään ihme, sillä Juha Vainio oli loistava tekstintekijä. Omalla kohdallani haluaisin mieluummin, että sydäntä jää moneen paikkaan palanen, sillä en edes osaisi sanoa, mihin se jäisi kokonaan. (Anteeksi, Juha Vainio!) On jokilaaksoa, johon sydäntäni jää. On kaupunkeja, on hämäläistä ja keskisuomalaista perinnemaisemaa, on ulkosaaristoa. Niihin kaikkiin on jo jäänyt pala sydäntäni ja moneen muuhun paikkaan myös. 

Mieluummin kyyneleitä kuin kyyn eleitä!

En sitten muistanut eilen niitä sandaaleja ollenkaan, kun umpikenkätilaisuuden jälkeen kotona kuljin vaan sukilla ja sukitta. Itse asiassa pitäisi käydäkin sandaaliostoksilla pikimmiten, kun tällä hetkellä ei oikein mieluisia edes ole. No, se siitä teemapäivästä!

Tälle päivälle on luvassa kahdenlaisia kyyneleitä eli surua ja iloa. Yhdet hautajaiset ja kahdet häät on päivän agendan nimi. Töissä kuluu siis useampi tunti, mutta ilta kuitenkin jää vapaaksi, joka minua suuresti ilahduttaa jo etukäteen. Eilisillan elokuvana meillä oli Kieslowskin Lyhyt elokuva rakkaudesta. Tänään jotakin muuta. 

Kissan mittainen paikka

Talo alkoi tyhjetä keskiviikkona ja jatkoi torstaina. Torstai-iltana (eilen) istuimme kahdestaan hiljaisessa talossa ja muistelimme kaikkea muutaman päivän aikana tapahtunutta ja totesimme, että elämä on rikasta ja hyvää ja että meillä on ihania lähi-ihmisiä...

Tänään on Syö vihanneksesi -päivä. Sitäkin on helppo nykyään noudattaa. Toinen teemapäivä on Sandaalipäivä. Ehkä sillekin on paikkansa aamupäivällä tai illalla. Päiväsydännä olen pätkätöissä tummiin pukeutuneena ja silloin jalassa on umpinaiset kengät. En aio kuitenkaan olla umpimielinen enkä umpikuuro, vältän umpimähkään soittamista ja etenkin umpihumalaa.

Jk. Helmi Harmaaturkki omi useammankin kerran itselleen tuon kirjahyllyn edessä olevan punaisen rahin. Siinä oli juuri kissan mittainen paikka.

Tie on maastoon rakennettu tai luonnonvarainen kulkuväylä

Yli neljännesvuosisata on tallustettu, jyristetty (lähimmät ymmärtänevät sanaleikin) ja huruutettu tätä pikkutietä. Tähän aikaan vuodesta se on kauneimmillaan, kun lupiinit pääsevät reunustuspuuhaan. Tie ei ole mikään kinttupolku, mutta ei myöskään mikään avenue. Sopivasti siltä väliltä.

Tänään on Päivin nimipäivä ja ystäväpiirissäni on heitä monta. Siis - Päivien päivää jokaiselle!

Blogi hävisi!

Tänä aamuna blogi hävisi. Ei siis katoamisen merkityksessä, mutta toiseksi jäämisen merkityksessä. Ehdin laittaa kuvan paikalleen, en muuta. Tärkeämpi oli pieni mies ja leikkiminen, sillä hän ottaa tänään äitinsä mukaan ja busseilee omaan kotiinsa sillä aikaa, kun olen töissä. Siksi blogi hävisi. Ymmärrettävää?

Kaksi keltaista korttia on yhtä kuin punainen kortti

On ollut vähän erikoisia päiviä tai oikeastaan iltoja. Jälkikasvu seuraa potkupallokisoja ja siinä sivussa tuli eilen illalla opittua sen verran, että kaksi keltaista korttia on yhtä kuin punainen kortti ja se tarkoittaa ulosajoa kentältä. Jos oikein töppäilee, voi saada punaisen kortin saman tien. 

Tänä aamuna heräsin aamukahdeksalta eteisen puheensorinaan. Vaari, lapsi ja lapsenlapsi jutustelivat. Kiva oli liittyä seuraan ja leikkiä päivän ensimmäiset leikit.

Mieluisin urheilulaji: verbaaliakrobatia!

Rakastan sanoja, lauseita, tilannekomiikkaa ja tilannetragediaa. Verbaalitykitys on ainoa sotimismuoto, jonka kannalla olen ja verbaaliakrobatia on ainoa ja mieluisa urheilulaji. Tällä viikolla keksin itse yhden ilmauksen: luppakorvaluterilainen. Se oli vastine yhden ystävän pystykorvaluterilaiselle. Esikoiselta lainaan yhden: hektinen kärrynpyöräelämä. Se on ilmeistä sukua oravanpyöräelämälle, oletan.

Jk. Eilen illalla innostuin tekemään myös blogille oman instagram-tilin. Se löytyy osoitteesta instagram.com/arkeilija. Tervemenoa katsomaan!

Talo odottaa, mummu ja vaari myös...

Tänä iltana meitä on täällä kahden sijasta seitsemän, joista yksi sanoo miau ja yksi huojuu. Vaari arveli, että hän olisi tuo jälkimmäinen, mutta tuskin on... Talo ja vierashuoneet odottavat tulijoita ja rehellisyyden nimissä on sanottava, ertä kaikkein nuorinta odotetaan kaikkein eniten. Toivottavasti tämä toteamus ei nyt aiheuta isommille tulijoille mitään traumoja/angsteja/kohtauksia!

Normaalissa arjessa ei mene päivääkään, ettei jengin nuorimmasta jäsenestä puhuttaisi. On ihanaa olla höpö isovanhempi ja varsinkin tänä aikana, jolloin pienen kuvia voi tabletilta sviipata nopeaan katseluun milloin vain ja läppärin ja kännykän taustakuvina on otoksia samaisesta sankarista...

Perjantai oli varsinainen seppontai

Eilen oli huomattavasti lämpimämpi päivä kuin muutamaan päivään on ollut ja illalla hipsin sen kunniaksi pihalle canonisoimaan. Olen kuvaillut tätä samaa pihaa reilun seitsemän vuoden ajan ja aina vaan löytyy yksityiskohtia, jotka haluavat/toivovat/vaativat tulla ikuistetuksi.
Eilen lähetin kolmelle Sepolle nimpparionnittelutekstarin ja neljättä onnittelin Facebookissa, joten päivä oli varsinainen seppontai ja lisäksi parin muun ystävän (ei-sepon) syntymäpäivä. 

Jk. Tänään isot onnittelut saa miniän isä! Aurinkoista juhlapäivää Ilmajoelle!

Äärimmäinen raparperisoppaelokuva

Tänään on Kuulakärkikynien päivä. Oikeastaan vietimme sitä jo eilen illalla, kun meillä oli iltaelokuvana Äärimmäinen katastrofielokuva. Siinähän takintaskussa vuotanut kuulakärkikynä aiheutti kierteen, jossa Mr.Beanin kekseliäisyys joutuu koville. Elokuva on toki katsottu kotibiossamme monta kertaa, mutta aina se vain jaksaa naurattaa ja nollata pään. 

Jk. Suosittelen kuvan yhdistelmää: rapsusoppaa (rapsu=raparperi) ja vaniljajäätelöä. On varsinainen gourmetjälkiruoka, jossa maistuu kesä ja sitä voi syödä pihalla tai sisällä aina säästä riippuen.

Työssä on kolme kirjainta ja paljon muuta mielenkiintoista

Eilen oli taas hyvä ja mielenkiintoinen työpäivä. Seitsemän tuntia mennä hupsahti kuin siivilällä. Ehdin kirjoittaa muutaman sukuselvityksen ja useamman virkatodistuksen, sopia yhdestä hautauksesta, varmistaa yhden uurnan loppusijoituspaikan, kirjoittaa ns. kirkkokuulutukset (sen, mitä ensi sunnuntaina ilmoitellaan tulevista tapahtumista), vastata yhteen sähköiseen kyselyyn yms. Tein myös yhden morsiamen hääkesämallia -17 onnelliseksi, kun hän soitti ja hieman epäuskoisena kyseli vapaita aikoja ja minulla oli tarjota vapaa kirkko juuri toivotuksi päiväksi.

Yhteiskahveilla herkuteltiin tuoreilla vohveleilla ja kuningatarhillolla. Pitkän pöydän ääressä keskustelut liikkuivat lakkiaiskuvien esittelystä synnytyksen käynnistämiseen. Meitä oli tällä kertaa vain naisia paikalla...

Parhaiden ystävien päivä

Tänään on teemapäivänä Parhaiden ystävien päivä. Sitä onkin todella helppo viettää, sillä paras ystävä/kaveri asuu samassa osoitteessa, jakaa saman sängyn ja on jakanut aikanaan kaksi asuntolainaakin kanssani. 

Olen aina ollut aika kranttu ihminen ja minulle riittäisi kohtalaisen pieni ystäväkirja. Laatu on tärkeämpää kuin määrä tässäkin asiassa... 

Sana, joka alkaa ärrällä ja päättyy ässään ja siinä on seitsemän kirjainta

Toukokuun lopulla luin tai kuulin mediasta seuraavan toteamuksen: Vanhemmilla voi olla lapsiinsa ohuet välit. Mikäliepikkuilveilijä minuun meni, kun jatkoin sitä saman tien mielessäni: tai paksut. Ja sanomattakin on selvää, että toteamus jatkoversiolla löytyy Steven muistiinpanoista! 

Nyt voisin tehdä vielä toisen lisäyksen alkuperäiseen. Se välähti juuri nyt. Tärkeintä on, että ne joustavat. Eli annetaan omaa hengitystilaa, ei olla koko ajan vieri vieressä, ei jaeta ihan kaikkea tai ei läheskään kaikkea. Sitä voisi kutsua vaikkapa onnelliseksi elämäksi ja sitä se onkin. On siihen myös toinen sana, joka alkaa ärrällä ja päättyy ässään ja siinä on seitsemän kirjainta...

Ottamuksia 4

Lauantaina palailin kaupungilta majapaikkaani ja olin monta kokemusta ja elämystä rikkaampi. Näin jo kaukaa, että jalkakäytävällä on joku pieni esine ja kun pääsin lähelle, tunnistin sen äidin- ja mummunsilmillä toki tutiksi. Oli ihan pakko pysähtyä ja melkein polvistua tuon esineen äärellä, sillä kuvasin Reinolla. 

Myöhemmin illalla tsekkasin otoksen ja rajasin pari tupakantumppia pois, mutta mitään muuta en joutunut tekemään. Kuva oli irl ja paikkana Aninkaistenkatu.

Pienoisnäytelmä, jota en olisi halunnut seurata

Eilen satuin kuulemaan yhden äidin ja yhden tyttären välistä keskustelua lounaspaikassa. Molemmilla oli kauniit kesävaatteet, ikää nuoremmalla oli noin yhdeksän ja vanhemmalla sitten jonkin verran enemmän. He olivat ilmeisesti tulossa kevätjuhlasta, kun kerran aiheena oli todistus/betyg. Kaikki oli hyvin, mutta sitten äiti totesi, kuinka niin helpolla joistakin aineista olisi saanut paremman arvosanan ts. ruksin ylempään laatikkoon. Tytön olemus ikään kuin lysähti, leveä hymy kapeni ja jälkiruokakaan ei enää näkynyt maistuvan. Äiti ei tuntunut huomaavan, vaan jatkoi. Minua suretti, mutta samalla näin mielessäni otollisen pienoisnäytelmäaiheen... Anteeksi/förlåt!

Pihauksia eli pari sanaa pihasta

Tänä keväänä kaikki kukkimista harrastavat ja sitä elämäntyönään pitävät ovat kukkineet aikaisemmin kuin yleensä. Arkistosta löysin kolme vuotta sitten päivätyn otoksen, jossa vuorenkilpi kukkii täysillä ja nyt irl on kukat ruskehtavia ja kasvi on jo loppuunkukkineessa tilassa. Sama juttu on syreenien ja muiden kanssa. Eilen huomasin täällä etelämmässä juhannusruusujen kukkivan!

Keijuangervojen kanssa me meinasimme repiä puutarhahousumme. Etupihan angervot olivat nousseet joka kevät kiltisti, mutta nyt oli syynä joko kova pakkastalvi tai sitten uhmaikä. Aioimme jo dumpata ne kompostiin tai johonkin kasvien hautausmaalle. Paikalliselta puutarhalta saimme kuitenkin ohjeen leikata angervot radikaalisti ja sen teimme. Ja ovat ne elossa ja pukkaavat uusia vihreitä lehtiä koko ajan! Halusivat ilmeisesti vain kunnon parturoinnin ja kesätukat...

Hetkinen, mikä paikka tämä on?

Tiedättehän/tiedättekö sen tunteen, kun aamulla herätessään joutuu vähän aikaa miettimään, mikä paikka on kyseessä? Siinä vaiheessa se yleensä on tuttua, kun muutetaan mökille ja nukutaankin eri puolilla petiä. Ja joskus reissatessa myös... Heräsin puolisen tuntia sitten ja tunne iski unenpöpperöpäähäni. Orientoiduin kuitenkin hyvin nopeasti ja muistin istuneeni eilen neljä tuntia punasävyisen bussin kyydissä ja matkustaneeni pitkän viikonlopun viettoon. Luvassa on kaksi täysin aikataulutonta päivää ja yksi paluumatkapäivä. En aio tehdä mitään hyödyllistä - paitsi tiskata muutaman kerran.

Voi mitä voikukkahunajaa!

Voikukkahunaja

100 voikukkaa (vain kukat)

sitruunanmehua puolikkaan sitruunan verran

5 dl vettä

500 g sokeria

(siemenet puolikkaasta vaniljatangosta)

Älä poimi kukkia ihan tien vierestä.

Ravistele kukista ötökät pois ja anna kukkien liota vähän aikaa vedessä. 

Heitä kukat kattilaan, kaada päälle vesi ja sitruunanmehu.

Keitä 15 minuuttia.

Siivilöi kukat pois ja ota vesi talteen.

Lisää veteen sokeri ja keitä vielä tunnin verran. 

(Mausta vaniljalla.)

Purkita.

.....

Ohje on Pidempi korsi -vegaaniblogista. Olen kahtena vuonna tehnyt tuolla ohjeella ja vaniljaa en käyttänyt. Viime vuonna keitin tunnin verran ja se oli vähän liian pitkä aika, sillä lopputulos oli aika jämäkän paksua toffeemaista. Maku oli kyllä hyvä. Tänä vuonna keitin taas tunnin, mutta lisäsin lopuksi vettä aika reilusti ja tällä kertaa hunaja on hunajamaisen ohutta. Maku vähintään yhtä hyvä kuin viimeksi.

Tänä vuonna luin reseptiä vähän huonosti. Siinähän on ihan selvästi, että 100 voikukkaa, mutta luin: 100 grammaa. Meidän pihalta löytyi vain 94 gramman edestä... No, tuskin kovin suurta eroa oli grammoissa ja kappaleissa! 

Hyvää pikkukesää!

Tänään on kesän vanhakantainen avajaispäivä. Sen vuoksi päivän kuvassa voi hyvinkin olla nostalgista lakananpitsiä. Kaiken lisäksi valkoinen pitsi sopii hyvin päivänsankariin, joka täyttää/täyttäisi tänään 90 vuotta. Marilyn Monroe (ihan alkuperäinen nimi oli Norma Jeane Mortenson ja vähän myöhemmin Norma Jeane Baker) oli anoppini rippikoulukavereita ikänsä puolesta. Toinen asui Pietarsaaressa ja toinen Los Angelesissa. 

Tänään on myös ainakin kaksi teemapäivää, joista toisen vietto onnistuu varmasti (Paljaiden jalkojen päivä) ja luultavasti toinenkin aika vähällä vaivalla (Sano jotakin ystävällistä -päivä). Suosittelen kokeilemaan molempia.

Jk. Juhannukseen asti on kuulemma pikkukesä ja sen jälkeen sitten isokesä. Näin sanoi vanha kansa. Uskotaan!