perjantai 7. syyskuuta 2018

Lämmintä väriä postilaatikossa


Tyynynpäällisiä ei ole koskaan liikaa! Onnistuin huutamaan yhdellä nettikirpparilla kuvan yksilön ainoana kiinnostuneena huutelijana viime viikolla ja sain päällisen postilaatikkooni keskiviikkona. Se istui yhden isomman sisustyynyn päälle kuin hansikas ja sitten mustaan Koivutaru-tuoliin kuin olisi aina ollut siinä. Toi saman tien lämmintä väriä olkkariin. Väriähän siellä on muutenkin, mutta vähän erilaisia sävyjä tähän mennessä.
Minun piti herätä tänä aamuna vasta seitsemän pintaan, mutta olinkin tuntia etuajassa. Sisäinen herätyskello kai ajatteli, että reilut seitsemän tuntia on nyt tarpeeksi. Tänään on pitkän työkokouksen päivä ja aamuyhdeksältä aloitetaan kahvilla. Fillarimatkaa on kymnenisen kilometriä, joten päivän liikunta on hyötyä. 

2 kommenttia: