sunnuntai 26. elokuuta 2018

Siivouspäivä ja siivouspäivä


Eilen oli syksyn Siivouspäivä. Idea on saanut alkunsa somessa keväällä 2012 ja sen jälkeen on keväisin ja syksyisin kuka tahansa saanut järjestää kirpputorin tiettynä päivänä vaikkapa puistoon tai kotiinsa. 
Fillaroin Kupittaanpuistoon, jossa oli kymmenittäin myyjiä. En ole koskaan ennen ko. puistossa edes käynyt, vaikka tuo Kupittaa/Kuppis on hyvin lähellä. Nyt oli siis korkea aika! 
Mukaan lähti muutama lastenkirja, Aarikan vanhoja purkkeja, pari huivia, pieni tauluteline ja kuvassa oleva keramiikkanainen. Myöhemmin googlatessani sain selville, että sen on tehnyt ruotsalainen Elsi Bourelius (1909-2001) ja näitä kukkaistyttöjä on erilaisia. Kukkamaljakkokäyttöön tuo tuskin tulee, mutta onpahan kaunis ihan itsenäänkin.
Siivouspäivä jatkui kotosessa siivouspäivänä. Vein roskat, imuroin ja pakkasin. Tänään nimittäin on paluumatkapäivä.

2 kommenttia:

  1. Voi, tuo tyttönen olisi tarttunut minunkin matkaani, on aivan mun näköinen. Tai siis mun kodin, en minä muistuta tuota hattupäistä kaunokaista - valitettavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän onkin sinun värejäsi, kun tarkemmin ajattelen...

      Poista