tiistai 14. elokuuta 2018

Pienet asiat ratkaisevat


Eilen vaihdoin kaupungista toiseen. Jännä kotiintulon tunne humahti/tulvahti mieleen, kun olin jäänyt bussista ja lähdin reppu selässä ja matkakassi olalla jatkamaan kävellen matkaani eteenpäin. Olen monesti ennenkin tullut, mutta nyt tuo tunne oli tosi voimakas. 
Lomasen ensimmäisen päivän iltaan kuului ruokakauppareissu ja maidon ynnä muun lisäksi ostin taas perinteisen basilikan ja tomaatteja. Pieniä tärkeitä asioita! 
Heräsin kahdeksalta. Laitoin radion soimaan ja nukahdin vielä uudestaan, sillä heräsin ja kello olikin jo yhdeksän. Tällaista on, kun ei ole kiirettä minnekään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti