Lomakortti

Loman tunnistaa siitä, että ei ole kiirettä mihinkään. Jokaiselle päivälle ei tervitse keksiä mitään erityistä ohjelmaa. Voi vain olla ja lorvia. Nukkua päiväunet, jos siltä tuntuu. 

Eilen oli loman lämpimin päivä. Kävin kameran kanssa kuvailemassa keskiaikamarkkinoita, mutta väkeä oli liikaa yksityiskohtakuviin ja ei minua tuo keskiaika oikein ole koskaan erityisenmin sykähdyttänyt muutenkaan...  Seliseli. Ehkä annan markkinoille vielä mahdollisuuden ennen kuin mestaan ne kokonaan. 

"Lomakortti" on kollaasi siitä, mitä kuului eiliseen (siideri) ja keskiviikkoon (rintamerkkiostos). Kolmas juttu roikkui yhdellä jalankulkusillalla ja se toisaalta sotii loman lorvimisajatusta vastaan, mutta on kuitenkin aika sopiva teema/motto/agenda. Lomalle ja muutenkin.

Tunsin itseni kevyeksi

Aina välillä taide pysäyttää, lyö kanveesiin ja huumaa. Niin kävi eilen, kun kävin Wäinö Aaltosen museossa tutustumassa Jacob Hashimoton töihin. Leijamaisia, samalla aikaa kevyitä ja eikevyitä. Ihmeellisiä rakennelmia. Ihania! Kirjoitin vieraskirjaan: Tunsin itseni kevyeksi. Ja melkein sanattomaksi. Se kuvasi tuntemuksiani. 

Hemmottelin itseäni syömällä lounasta museon kahvilassa. Ranskalainen kalakeitto oli sofistikoitunutta ja hyvää. Stevellä kuvasin muutakin kuin töitä, mutta en ruokaa, vaan tietoja tilasta.

Museon jälkeen avasin kännykkäni ja huomasin, että minulle oli soitettu töistä. Soitin sinne ja seisoin soittaessani näillä jalansijoilla. Ja sitten jatkoin matkaani...

Nyt paloi käämit, mutta ei minulta!

Kyllähän minullakin aina joskus palaa käämit kaupassa, mutta eilen paloi joltakin muulta... Oli ruokatuntipäiväsydänhetki hypermarketissa, jossa viitisen kassaa palveli ja asiakkaita oli jonohkoiksi asti. Seisoin kahden miehen takana ja mielessäni luokittelin heidät isäksi ja pojaksi. Heillä oli käsissään muutamat ostokset. Puhuivat keskenään ja sitten yhtäkkiä isä havahtui, että jonot liikkuvat hänen mielestään liian hitaasti ja totesi, että onpa täällä vähän kassoja. Samassa kuulutettiin jotakin myyjää ja isä meni sanomaan kassalle, että kuuluttakaa lisää kassoja. Hän palasi eteeni omalle paikalleen ja lausahti hienon kesälauseen: *****, kun tässä menee koko *****kesäloma! (Ei kai niin lyhyitä kesälomia ole kenelläkään...)

No, sitten avautui uusi kassa ja isä ja poika kiiruhtivat sinne. Heillä oli vaan vähän huono tuuri, sillä muutama muukin teki saman siirtoliikkeen. Minä pääsin kahden asiakkaan jälkeen kassalle ja kun olin maksanut oman maitokahvijuomani, käännyin katsomaan kaksikkoa. Myönnän olleeni erittäin vahingoniloinen, sillä heillä oli vielä matkaa maksamishetkeen...

Kävelemään, hei ulos kävelemään

Nyt voisin myöntää itselleni jonkin prenikan ja kukkakimpun, sillä eilen sain käveltyä loppuun sen virtuaalisen paluumatkan Turusta Laurilaan. Eilen satoi aamulla ja päivällä ja iltapäivällä sen verran, etten viitsinyt ehdoin tahdoin lähteä liikkumaan sateessa. En senkään vuoksi, että tavoitteesta uupui enää/vielä 16,5 km ja aioin yllättää itseni kävelemällä sen verran.

Iltaviiden jälkeen suuntasin ulkoilureitille. Fiilis oli hyvä, metsä tuoksui ihanan raikkaalle ja maapohja jalkojen alla tuntui mukavalta. Kaikki palaset siis kohdallaan! 

Melkein kolme tuntia meni. Askelmittarin mukaan tuosta kertyi 16,48720 km ja yhden desimaalin taktiikalla juuri se puuttuva 16,5 km. Projektin kokonaiskilometrimäärä on 592. Hyvä minä! Kiitos, Moppe!

Otanko vaiko en?

Havainto: kuvia tulee napsittua vähän niin kuin sijaistoimintona, kun odottaa jotakin muuta. Ei se vaan ennen onnistunut, kun suunnilleen jokaista tai ainakin joka toista kuvaa piti nuukan ihmisen miettiä etukäteen, että otanko vaiko en. Filmirullat maksoivat ja rullien kehitys kuviksi asti maksoi ja koskaan ei etukäteen tiennyt, mitä niistä loppujen lopuksi tuli. Joskus onnistui vain yksi kuva koko rullasta, joskus vielä vähemmän.

Niin siitä sijaistoiminnosta sen verran, että eilen kävin hakemassa pokestopeilta palloja. Siinä odottaessa kuvasin alppiruusuja eli rhodoja. Niistä jäi kuvia, kun taas alppikengistä olisi jäänyt vain jäljet...

Ihastuin!!!

Ihastuin eilen. Kyllä!!! Menetin sydämeni. (Kuvan tarkoitus on ihan vaan hämääminen, sillä kyseisestä ihastumistapahtumasta ei ole mitään todisteita.) 

Lähdettiin aamupäivällä kesäseikkailukävelylle. Ensin tuttua seutua, sitten oudompaa. Ja sitten se tapahtui, ihan faksimaisesti... Löydettiin aivan ihana ulkoilureitti! Ja kerrassaan rakastettava iso mäki, jota noustiin tunnekuohun ja huuman vallassa. (Tunnustan, että minuun iski sellainen näyttämisen meininki, mutta rehellisesti sanottuna myös flow.)

Käveltiin yhdeksän kilometrin lenkki ja jos ei olisi satanut loppuvaiheessa niin paljon, olisi kävelty pitemmästi. Uskon palaavani reitille vielä toisenkin kerran loman aikana... 

Sopivasti keijukainen

Tänään on kahden teeemapäivän ristiriitapäivä. Itse ainakin ajattelen niin. On Keijukaispäivä ja Konvehtipäivä. Keijukaiskokoisten ihmisten ruokavalioon eivät konvehdit kuulu tai sitten heillä on niin kadehdittavan hyvä aineenvaihdunta, että pystyvät syömään konvehteja rasiakaupalla ja silti pysyvät keijukaismitoissa. 

Ehkä mitään ristiriitaa ei olekaan, sillä taisin lähteä ajattelemaan väärää asiaa! Kyse taisikin olla ihan oikeista keijukaisista. Sen siitä saa, kun takaraivossa soi Leevi and the Leavingsin kappale Sopivasti lihava...

Tililili ja tuliluli kuuluvat juhannukseen

Suvisia suruja (Larin-Kyösti)

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislunta.

Vihreän viileän oksan alta näen sinisen taivaan kaistan,
lähteensilmässä jalkani kylven ja polkujen marjoja maistan.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Hyttyset, hetken heiluvat lapset, ne alkavat purpuriansa.
Päivän paisteessa hyörii ja häärää ahkera muurahaiskansa.

Käki se korvan rannasta kukkuu kuin mittumaarina aina.
Sinisellä oksalla, sinisessä salossa, ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii ja eelläni näyttää tietä:
No etkös tililili, etkö tuliluli, mittumaaria vietä!

Kylän ohi kulkeissa tuttuja löydän ja heitän ne huolet liiat.
"Saakos kulkuri kurkistaa, miten pitkät täällä on piiat?"

Huomisen huoli se sydäntä painaa kuin viime syksyn lehti
suuressa saatossa suviset keijut jo sydämeni tarhaan ehti.

Maantien vartta mä vaellan ja kaunis on luomakunta,
töllin töyräillä yrtit tuoksuu ja sataa kukkaislmta.

Hyvää juhannusta! Monessa asiassa olen hyvinkin uudistushenkinen ja -mielinen. Juhannuksenkaan suhteen ei tarvitse olla koivuja portaanpielissä eikä limsakoria eikä kokkoa eikä kansallispukua. Yksi asia kuitenkin kuuluu minulla juhannukseen aina ja se on Larin-Kyöstin runo. Tauno Palon laulamana, totta kai!

Ilmoittaminen kielletty!

Mutta ilmoitan silti: Minulla on loma! Aion haalia kävelykilometrejä, elokuvametrejä, kirjahyllymetrejä, elämyksiä, kokemuksia, tunneskaalan intervalleja, aurinkoa, virkistävää sadetta ja kirppislöytöjä. Tyylinä joku muu kuin Kaikki mulle heti, sillä lomaa on peräti kaksikymmentäviisi päivää... 

Meillä on maailmanperintökohde!

Oman kotikunnan nähtävyyksiin tulee usein suhtauduttua vähätellen, mutta joskus on virkistävää leikkiä itse turistia. Sen jälkeen, kun aloin katsella maailmaa eripituisten kameraputkien läpi, olen käynyt vanhassa kirkossamme moninaisia kertoja kuvaamassa yksityiskohtia ja tunnelmia. Olen niin kuin ne neljätoistatuhatta muuta kulkevaista, jotka vuosittain tulevat katsomaan paikkaa, joka jossakin vaiheessa oli ihan hyljättynä.

Tervetuloa hienoon maailmanperintökohteeseemme! Juhannuksena kirkko on avoinna vain aamukymmeneltä jumalanpalvelusten ajan. Jos olisin silloin töissä, soittaisin harmonilla loppusoittona Juhannus on meillä herttainen. Ehdottomasti soittaisin taas kerran...

Luvassa ääneenlukua

Puoli tuntia sitten heräsimme ja ihmettelimme, miten unta oli piisannut (= riittänyt) näin paljon. Ehkä sateensukuinen sää oli syynä. Emme olleet myöhässä mistään, kun tälle päivälle ei ole juuri muita suunnitelmia kuin ääneenlukua. On nimittäin vapaapäivä! Ääneenluvusta tuli mieleen, että lukemisen sijaan voi myös huutaa ja siitä on radiossa aina joinakin aamuna hyvin elävä esimerkki, josta voisi tehdä vertauksen. Huutaa kuin Olli Seuri. Anteeksi vaan, Olli ja Yle Radio 1...

Edit: Ääneenluku toteutettiin aamupäivällä. Nyt on sitten luettu loppuun Volter Kilven suurteos Alastalon salissa. Reilu kahdeksansataa sivua.

Asukkaat vai alkuasukkaat?

Väärääkin tekstiä voi lukea oikein, sehän on yleisesti tiedossa. Olen antanut itselleni kertoa, että oikea teksti voi tulla luetuksi ihan eri lailla ja tavallaan väärin. Ihan oikea esimerkki elävästä elämästä: Luin iltapäivälehtityylisen otsikon, jossa sanottiin, että asukkaat alkusammuttivat. Ihan selvästi kerrottu, kirjoitettu ja painettu. Minä kuitenkin ehdin lukiessani kääntää tekstin niin, että siitä tuli alkuasukkaat sammuttivat.

Tiedossa tällä viikolla on kaksi päivää (ma ja ke) töitä ja sitten jään lomalle. Tänään luen mikrofilmikortteja ja tihrustelen vanhoja käsialoja, joiden tulkinnat eivät aina ole ihan helppoja. Onneksi kortilta voi siirtyä järjestyksessä seuraavaan ja edelliseen, jolloin käsiala voi vaihtua ja lukeminen helpottua...

Kielitaitoinen lintu

Meillä eletään mielenkiintoisia aikoja... Kuistin seinällä on jo vuosia nököttänyt koristelinnunpönttö. Vasta tänä keväänä pihapiiriin tuli sen verran kielitaitoinen lintu, että ymmärsi tekstit ja nyt kuistin siivoaminen sai jäädä odottamaan myöhempää kesää, sillä pöntöstä kuuluu tsirp tsirp useammasta pienestä nokasta ja ruokahuolto pelaa, kun sinne lennellään jatkuvasti viemään syötävää. Lajia emme ole vielä määritelleet. Jos se olisi minun tehtäväni, olisin pulassa, kun tunnen lähinnä vain variksen, harakan, lokin ja punatulkun ja mikään niistä ei kuistilintu ole.

Poimin kieloja, mutta kuvassa mustikkaa

Tänään on Rakastu kesäyöhön -päivä ja Luonnonpäivä. Ihmisiä houkutellaan nukkumaan ulkona tulevana yönä. Makuupaikaksi kävisivät vaikkapa laavu, teltta tai puun alus. Olen yleensä hyvin innokas tarttumaan kaikkiin hulluihinkin haasteisiin, mutta tuon ajattelin skipata. Aitta saa rittää tulevanakin yönä. 

Eilen hain omalta pihalta pariin pikkuvaasiin kieloja ja totesin, että niitä kyllä riittää haettavaksi isojakin kimppuja, kun kukintakausi on kuitenkin lyhyt ja kieloalue suuri. Käyn siis tänään poimimassa lisää. Kielot perimme edellisiltä asukkailta, kun silloin kaksikymmentäkuusi vuotta sitten muutimme Laurilaan.

Suora ja siliä

Vanhalla kansalla on ollut päässään, näpeissään ja hyppysissään viisaus. Sananlaskut kertovat tosi paljon ja enemmän kuin sanojensa summa on. Parempi suora sileä kuin ruma ruusattu. Tämä sananlasku tuli mieleeni, kun laitoin päivän kuvaksi Kettulan seinähirsikuvan. Kuva on yksi lempikuvistani eli täysin subjektiivinen valinta. Toisaalta omassa blogissa saakin olla subjektiivinen ja omavaltainen ja omapäinen ja itsekäs. Ja suora ja sileä. Tosin jälkimmäinen on mieluummin muodossa 'siliä', jonka olen lapsena oppinut kuulemaan...

Tervetuloa sininen!

Kesä löysi tiensä olohuoneeseen maanantaina, kun Mies vaihtoi verhot. Silittää nyt osaisin kyllä itsekin ja varsinkin tuollaisia verhokappaverhoja, mutta ripustusvaiheessa pitkä ruumiinrakenne (192 cm) on valttia! Mies sitten teki työn alusta loppuun ja kesä tuli. Ja saman tien aloin suunnitella sinisyyden lisäämistä huoneeseen... Oletettavasti mitään uutta ei tarvitse hankkia, mutta astioiden ja esineiden siirtelyä se vaatii, kun ikkunalaudalle on saatava sinisävyisiä juttuja ja kaitaliinakin on vaihdettava jne. Ihmettelen, että tämän vuoden sinikausi tuli vasta nyt. Ehkä koordinaattorina toimi  kuin toimikin verhoruljanssi...

Kiva kuin kivi

Kivissä on sitä jotakin. Ehdottomasti. Olen aina ollut kivi-ihminen ja tällä en tarkoita mitään jaloversioita, sillä sellaisia en omista. Tavallinen kivi pihalla tai ikkunalaudalla tai pöydällä toisten pienten seassa on samalla aikaa kylmä ja lämmin, kova ja inhimillinen. Rehellisen karu ja teeskentelemätön.  - Otsikossa ei ole painovirhettä. Kivi on kiva!

Sitäsuntätä

Eilen oli ensin tehokas työpäivä, siihen päälle tunnin verran kikyilyä ja sitten tehokas kokous hauskassa seurassa. Joku kerran mainitsikin, että meillä on tosi hauskoja ja hyviä kokouksia...

Illalla katsottiin elokuva (The Two Faces of January), joka oli sopivan iisi jännityselokuvaksi. Ensin alkuun ajattelin, että Viggo Mortensenilla on vain kolme ilmettä, mutta oli niitä enemmän. - Ei minusta olisi elokuvakritiikoksi, ei todellakaan!

Nyt aamulla puhuttiin siitä, että syödään tukeva aamupala. Mietittiin sitten, että Mies voisi syödä vantteran aamupalan ja minä voin syödä pyylevän aamupalan. Hauskoja ja kuvaavia nuo vanhat sanat: tukeva, tanakka, vanttera, pulska, pyylevä jne. 

Kaiken se kestää

Vuosien ja vuosikymmenien aikana olen pätkätöissä ja pitkätöissä kuullut yhä uudestaan (yleensä kesäaikaan) rakkauden analysointia. Sen mukaan rakkaus on muun muassa kärsivällinen ja lempeä, kerskailematon, kestää ja kärsii kaiken. 

Oma analyysini rakkaudesta on tämän aamun kuva. Yhteisestä sopimuksesta vankkaan sillankaiteeseen yhdessä kiinnitetty, jo ruostunut, mutta luja ja turvallinen. Pysyy ja pitää. On olemassa täysillä.

Yksi hää ja yksi lenkki

Eilen olin töissä ja "asiakkaina" oli tämän kesän ensimmäinen vihkipari. Vanhassa kirkossa oli mukavan lämmin, joten mikäs siinä oli häämusiikkia soitellessa! Töiden jälkeen käytiin Miehen kanssa isoilla ruokaostoksilla ja tultiin kotiin keittämään kahvia, jotka juotiin pihalla. Kahvin jälkeen oli vuorossa pohdinta: lähdenkö Mopen kanssa ulos heti, hetken päästä vai illalla? Päätin tavoistani poiketen lähteä heti saman tien. Lenkkikamppeet päälle ja taskuihin askelmittari, Moppe ja Reino. Miehelle sanoin viipyväni pari tuntia. 

Muutaman kuvan nappasin Reinolla. Voikukkapeltojakin olisi voinut ikuistaa, mutta tällä kerralla tyydyin vesikuviin ja muutamaan liikennemerkkiin. - Kotona olin kahden tunnin ja kahdeksan minuutin kuluttua ja lenkin pituus oli 12,7 km. 

Taas opin uusia asioita!

Omakohtainen kokemukseni eli täysin subjektiivinen mielipiteeni on se, että kesällä ihminen unta tarvitsee vähemmän kuin muuhun aikaan vuodesta. Iltaisin kyllä simahdan paljon ennen puoltayötä, mutta aamulla herään sitten viideltä tai kuudelta. Mutta eivät yötkään ole siskoksia keskenään, sillä joskus Nukku-Matti odottelee pitkään ja taitaa jo ihan tuskastua, kun tulee valvottua illalla pitkään. Aika konstikasta kaiken kaikkiaan tuo nukkuminen.

Tänä aamuna luin nukkumisesta ja uni-ikkunoista. Mielenkiintoista! Jokaisella meistä on oman keskuskellomme muodostamat aikaikkunat, jonka mukaan nukahtaminen "ikkunan avauduttua" olisi helppoa. Jos ikkuna taas ehtii sulkeutua, saa nukahtamista odottaa ehkä pitkäänkin. 

Vielä yksi asia nukkumisesta... Muistan, että lapsen tai aikuisenkin huonosta nukkumisesta käytettiin ilmaisua unihuima sekaisin. Niin sanoivat isä, äiti ja muut silloiset vanhat ihmiset, jotka itse asiassa olivat nuorempia kuin minä nyt...

Ensio ja Toisio

Tänään viettää nimipäiväänsä Ensio. Onnea! Mielikuvituksen siivet ja ajatuksen askeleet lähtivät saman tien liikkeelle, kun luin tuon trivian kalenterista. Siinä sitä olisi kerrassaan hyvä nimi kaksospoikien ensimmäiselle pojalle ja toisen nimi olisi tietysti Toisio! Ajattele nyt, kun kenenkään ei tarvitsisi kysyä, kumpi heistä syntyi ihan oikeasti ensimmäisenä. 

Joinakin aamuina tulee ajateltua ihan hulluja. Ehkä se johtuu biorytmeistä. Tai vuorovesi-ilmiöstä. Tai ehkä siitä, että en nukkunut viime yönä yksin...

Majakanvartijan aamuraportti

Heräsin varttitunti sitten. Mies kolmensadan kilometrin päässä oli ollut aikaisempi heruussa. Viestiteltiin jo tärkeimmät saman tien. 

Kävin haahuilemassa pihalla. Haahuilu tarkoittaa sitä, että asuna on yöpaita ja useimmiten raitayöpaita. Nyt tummansini-valko. Nappasin kuvan sinivalkoisesta majakasta, joka kököttää kesäisin Kettulan edessä. Talvet viettää Repolassa. 

Päivästä on kaiketikin tulossa kaunis pihapäivä. Suuntaan pihalle ihan kohta aamukahvimukin kanssa...

Pyykki, kahvit, dekkarit ja jäätävät onnittelut!

Eilen pesin pyykkiä yhden koneellisen verran ja pyyhepyykki kuivahti hyvin nopeasti ulkona pyykkitelineessä. Ja tuoksu oli monta kertaa parempi kuin minkään huuhteluaineen! Kesään kuuluu pyykin lisäksi kahvin juominen pihalla ja sekin oli eilen ohjelmassa. Ja kolmantena dekkarit, joita hain illalla kirjastosta. 

Esineiden nimeämisestä sananen... Vuosi sitten meillä simahti iso pakastin ja yhtä isoa ei oikein löytynyt tilalle. Päädyimme ostamaan kaksi pienempää. Niiden nimeksi tuli Suvi ja Roope (Robert)  ja niillä on tänään nimipäivä. Jäätävät onnittelut!

Vartin yli viisi olisi voinut syödä sanansa, kaksi tuntia myöhemmin aamupalaa

Joskus sitä onnistuu yllättämään sekä talouden toisen osapuolen että itsensäkin. Sanoin eilen, että voisin aamulla kävellä seuraksi asemalle. Sovittiin sitten, että vartin yli viisi on minulle herätys. (Silloin oli vielä sanojensyömismahdollisuus, jos ei huvittaisikaan lähteä.) Sovittuun aikaan heräsin kuuden tunnin yöunien jälkeen reippaana. Varttia vaille kuusi lähdettiin jo kävelemään ja vartin yli seitsemän olin takaisin kotona aamukahvin keitossa. Mennessä oli siis Mies puhekaverina ja tullessa kuuntelin lintujen aamukonserttia. (Moppe oli kotona odottamassa akkulataamoon pääsyä.)

Kylä oli hiljainen. Ilma oli raikas eilisen sateen ansiosta. Oli hyvä mieli. Aseman kukko kiekui hieman ennen junan tuloa. Seitsemän kilometriä kertyi matkaa ja aikaa kului seitsemänkymmentäkolme minuuttia.

Raparperipaistospäivä, jonka illassa aurinkomuusia

Eilen oli työpäivä. Polkaisin Helkalla (yksivuotias fillarini) kirkkoon ja jo yhdentoista jälkeen olin taas kotona. Lounasraaka-aine löytyi pihalta, kun kävin hakemassa kesän ensimmäiseen lipstikkakeittoon ainekset. Samalla otin muutaman raparperin paistosta varten. - Keitto oli ihanaa, kuten aina. Raparperipaistoksella herkuteltiin pihakahviaikaan. Paistokseen tuli ensin raparperipalasia, sitten sokeria ja kanelia ja päälle seos, johon sulatettiin voita, lisättiin fariinisokeria, tavallisia kaurahiutaleita ja hasselpähkinärouhetta. Uunissa oli vartin verran. Paistoksen kanssa muutama kahmaisu kaurajäätelöpaketista. Kesän makuja, aah!

Päivälliseksi tein meille aurinkomuusia, seitankastiketta ja sekasalaattia (salaattiruukullinen, kirsikkatomaatteja, retiisejä, varhaissipulia, mozzarellaa, kylmäpuristettua luomurypsiöljyä, pippuria ja ruususuolaa). Jälkkäriksi syötiin kirsikoita ja keltaisia kiivejä. Ja toiseksi jälkkäriksi espressot. 

Jk. Nyt vasta huomasin, että pihakahvipaistos kiinnosti myös lentävää otusta, kts. kuva! 

Jos ei riemu, niin kävisikö lysti?

Eilen olin töissä, ylioppilasjuhlissa ja kävelylenkillä. Viimeisimmässä oli Moppe mukana. Töissä kappelilla oli kaipausta, surua ja muistoja. Ylioppilasjuhlissa naapurissa taas iloa, onnea ja uusia polkuja. Suklaakakkua syödessäni aloin ajatella ja tajusin, että omasta lakkiaiskeväästäni tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta! Sillehän ei ole mitään nimitystä, vasta kymmenen vuoden kuluttua meitä kutsuttaisiin riemuylioppilaiksi. No, kun ei ole nimeä, niin minä keksin nyt aamutuimaan!  ***ankaraa miettimistä*** -> Lystiylioppilaat! 

Kakun- tai siis tarkemmin ja oikeaoppisemmin sanottuna kakkujensulatuslenkillä askel kulki hyvin, ilta oli kaunis ja Mopen seura antoi puhtia yhdentoista kilometrin ajan. Kotona odottivat Mies ja iltapala ja Kuolema savolaiseen tapaan -sarjan viimeinen osa.

Jk. Meinasi ihan unohtua: Hyvää helluntaita! Minun heilani vielä nukkuu.

Irtojäätelökioski ja seurakuntakoodi

Aina välillä tulee bongattua sanoja ja ilmaisuja, jotka huvittavat ja joita on pakko merkitä muistiin. Eilen kuulin kevätkirkossa aivan ihastuttavan kesäisen sanan: irtojäätelökioski. Kun kerroin sen Miehelle, tämä sanoi sanan hieman muistuttavan Esikoisen lapsuussanaa kauluskäsinappipaita. 

No, sitten väärinluetut sanat on toinen lukunsa! Eilen illalla luin jotakin nettikirppari-ilmoitusta ja ihmettelin, miksi siinä oli seurakuntakoodi. Ei kyllä ollutkaan, vaan seurantakoodi. 

Paista makkara päässäsi

Kirjoja ei ole koskaan liikaa ja jos niin sattuisi olemaan, voi joitakin poistaa hyllyvarannosta. Eilen käytiin ostamassa haavi ja multaa. Käytiin myös parilla kirpparilla. Kuvan kirjat on jälkimmäisestä. Luulen, että pienimies ilahtuu vasemmanpuoleisesta ja oikeanpuoleista kirjaa taas selailee mielellään hänen isänsä. Tai voinhan vaikka korvamerkitä sen jo hänelle saman tien...

Eilen illalla olin mukavassa työtehtävässä. Meitä istui koko huvimajallinen (lämpimissä ulkovaatteissa se tarkoitti kahtakymmentäyhtä ihmistä) veisaamassa, kuuntelemassa, juomassa kahvia pullan kera ja paistamassa makkaraa. Tein kaikkea muuta, mutta makkarat jätin toisille. 

Jk. Otsikko on eilisen päivän yhdistelmä. Aamuaivoilla keksitty juuri äsken.

Pii paa puu, terve kesäkuu!

Hyvää kesäkuuta! Omana kouluaikanani tämä kesäkuun eka oli ihkaensimmäinen lomapäivä ja huikaiseva vapaus oli alkanut. Tai oikeastaan se alkoi jo siitä hetkestä, kun tultiin kotiin todistusten kanssa ja ne oli näytetty ensin äidille ja sitten isälle. Järjestys johtui siitä, että äiti oli kotona ja isä tuli toimistosta vasta iltaviideltä. Tai kuudelta. 

Juuri nyt odotetaan lämpöä ja aurinkoa kiivaammin kuin koskaan. Missä kaksi tai kolme on koolla, puhutaan epätoivoisesti ja kulmat kurtussa olemattomasta kesästä. Olen sen verran optimisti ja hullunrohkea, etten epäile kesän jäävän välistä tänäkään vuonna. Se vaan antaa nyt odotuttaa itseään enemmän...