Muistaminen on ihmeellinen asia. Minulla oli kummitäti Lempi, jolla oli aivan ilmiömäinen muisti. Nimet, päivämäärät, syntymäpäivät, paikkakunnat ja muut tulivat kuin vettä valaen. Kotikotona joskus sanottiinkin, että jos jotakin ei tiedetty/muistettu, niin pitää kysyä Lempiltä. Ja Lempi alkoi kertoa ja sanoi: Oostanytvaiti...
Lempi oli yhteiskoululla siivoojana, naimisissa leipuri-Olavin kanssa ja heillä oli paljon lapsia ja pieni punainen talo. Lempin isä oli seppä-Leanteri, joka oli muistaja hänkin ja tarinankertoja.
Lempi oli yhteiskoululla siivoojana, naimisissa leipuri-Olavin kanssa ja heillä oli paljon lapsia ja pieni punainen talo. Lempin isä oli seppä-Leanteri, joka oli muistaja hänkin ja tarinankertoja.
Minulla itselläni on aika hyvä muisti. Ehkä sain sen Lempiltä kummilahjana. Muistin harjoittamista harrastan ja yksi hyödyllinen tapa on sellainen, jonka voin jakaa. Kun illalla lukee väsyneenä kirjaa sängyssä ja lopettaa lukemisen ja ei viitsi ottaa mitään kirjanmerkkiä, riittää kun sanoo sivunumeron joko ääneen, puoliääneen tai kuiskaten ja laittaa sitten kirjan pois. Seuraavalla lukukerralla (seuraavana iltana) saman tien muistaa, millä sivulla oli menossa. Ja tämä muuten toimii!
Voih..mullakin oli ennen hyvä muisti. Kotona olin kävelevä puhelinmuistio. Sitten tuli kännykät... No, ei mun huonomuistisuus ole kännyköiden syy, vaan tämän pahuksen epilepsian, joka puhkesi heinäkuussa 2012 ns. status epilepticuksella, pitkittyneellä kohtauksella. Surullisinta on se, että se vei muististani täydellisesti n. 3-4 vuotta ja sen lisäksi pätkiä sieltä täältä :(
VastaaPoistaJa nykyinen muisti on hataraakin hatarampi. Yhtenä päivänä säikähdin, kun en muistanut syntymävuottani!
Aluksi muistojen menettäminen oli..ei sitä voi sanoin kuvata. Pelottavaa, surullista, kaikkea mahdollista. Katselin satoja valokuvia varmaan sataan kertaan, pyysin ihmisiä kertomaan samoja asioita uudelleen ja uudelleen. Ei. Muistot ei palaa. Ihan sama kuin lukisin itselleni satukirjoja, kuvakirjoja.
Mutta nyt siihen on jo tottunut. Onneksi on ollut blogi jo monta vuotta; sieltä olen lukenut "omia tarinoitani" - hullua :). Nyt luon uusia muistoja, sen verran mitä muistini vastaanottaa. Harmi kyllä, osa niistäkin katoaa ajan kanssa.
No, ei ollut tarkoitus avautua tällä tavalla, mutta tulipa kerrotuksi, että näinkin muisti voi toimia - tai lakata toimimasta, ilman surullisen kuuluisia dementiaa tai alzheimeria.
Sanattomaksi tulin, kun luin. Minua harmittaa ja suututtaa ja murheellistuttaa sinun puolestasi. 💕
PoistaKiitos 💕
PoistaEi suinkaan ollut tarkoittaa murheellistuttaa, vaikka kieltämättä itseäkin joskus suututtaa - kuin pientä oravaa, jolla on käpy jäässä.
Oikeastaan itseä enemmän suututtaa se, kun ihmiset aloittaa lauseensa "Sä et varmaan muista../Ethän sä tätä varmaan muista.." Olenkin pyytänyt läheisimpiä, että mieluummin kysyisivät "Muistatko.." - kerron kyllä sitten, muistanko vai en.
Tämänkin kanssa on oppinut elämään :)
Niin ja mulla on oma kävelevä muistikirja melkein aina mukana :D
PoistaJa kun sinä kerroit, että muistat illalla lukemastasi kirjasta sivun johon jäit ilman kirjanmerkkiäkin, niin mulla on kyllä kirjanmerkkejäkin, mutta niitä ei aina löydy tai ne on käytössä - mulla kun on joskus useampi kirja kesken yhtä aikaa. Mulle käy niin, että nukahdan usein kirja kädessä, viimeksi eilen, ja joskus havahdun siihen kun AM tulee ottamaan kirjan pois. Aina en edes huomaa sitä vaan nukun tyytyväisenä aamuun asti. Seuraavana iltana kun sanon meneväni sänkyyn lukemaan, kuuluu "niin joo, sä jäit sivulle xxx" :D
Kiitos kommenteistasi ja siitä, että olet tulla tupsahtanut some-elämääni! Olet minulle tärkeä.
Poista