Sillat ja minä on aina ollut epävakaa yhtälö. Suoraan sanottuna ne ovat minusta hieman pelottavia. En pelkää kulkea sillalla, mutta en kovin mielelläni kurottele katsomaan sieltä. Toisaalta näillä kilogrammoilla ei ole kyllä mitään pelkoa tempautua itsestään alas, mutta epämiellyttävää se on. Minulla on tähän teoria ja selitys ja analyysi.
Kotikotona Keski-Pohjanmaalla oli keväisin tapana mennä katsomaan meijerin sillalle jäiden lähtöä. No, yhtenä keväänä sitten mentiin naapurin Marjan kanssa ja minulla oli hieno, äidin virkkaama vaaleanpunainen baskeri päässä. Silloin kurottauduttiin katsomaan kunnolla alas ja muistan vieläkin, kun baskeri tipahti päästäni. Harmitti ja itketti. Siksi.
Jk. Lauantaina kävin pitkällä (7,9 km) kävelylenkillä. Kuvasin muutaman kuvan sillalta, mutta liikuin hallitusti ja pipo pysyi päässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti