Viikonloppuna luin vanhoja kirjeitä. Lauantaina 90-luvulta ja sunnuntaina sitten löysin aitan yläkerrasta 60-luvun postia. Ne olivat tätini ja äitini kirjeenvaihtoa ja sitä tavallista arkea. Kuka milloinkin oli kylällä kuollut tai mennyt naimisiin, miten lehmät voivat ja mitä käsitöitä oli nyt työn alla. Monista kirjeistä löysin mainintoja itsestäni. Lapsena olin Kaustisen mummulassa mummun, vaarin ja Kaisu-tädin pikkuhupulaisena aina silloin tällöin ja viihdyin siellä. Yhdessä kirjeessä oli maininta, että olisivat pitäneet minua vielä kauemmin, mutta olin sanonut, että en voi enää olla, kun pitää mennä kotiin laittamaan Vesa-Matille (neljä vuotta nuorempi veljeni) tuttia suuhun.
Kirjeet ovat aarteita. Henkilöhistoriaa parhaimmillaan. Jossakin vaiheessa luen 50-luvun kirjeitä, joita kaksi rakastunutta lähetti toisilleen. En ole vielä uskaltanut kajota niihin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti