Luin eilen illalla upean pienen kirjan. Siihen oli kerätty lausahduksia ja niistä oli rakentunut tilanteita ja koko elämään vaikuttaneita kohtauksia. Sanoilla ja lauseilla on siis merkitystä. Kun suljin kirjan joskus puolenyön maissa, tuli mieleeni lause, jota isäni käytti. Jos vaikka lapsi löi päänsä, kätensä tai jalkansa johonkin, isä tokaisi oitis Sitä kovempi. Äitinä minusta se ei tuntunut ollenkaan hyvältä sanomiselta. Kerran sitten isä sattui olemaan keittiön oven takana, kun avasin sen nopeasti ja ovi kolahti isää päähän. Teki mieli sanoa Sitä kovempi, mutta en uskaltanut vaikka olin aikuinen ja isän tyttö. Olisi vain ollut hyvä huomata, miltä tuollainen lause tuntuu kuulla…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti