torstai 12. joulukuuta 2019

Joulumuistamisten aikaan


Toissapäivänä vein meidän joulukortit postilaatikkoon, eilen töissä kirjoitin/kuoritin yhteistyöjoulukortit ja vielä on jäljellä muutaman joulumuistamisen postitus pienelle, mutta sitäkin uskollisemmalle ystäväkatraalle. Yhden lähikaupunkireissun haluan tehdä ennen joulua. Sitten olen valmiina tekemään joulusiivoukset ja joululeipomukset, joilla ei ole niin määrättyä aikataulua kuin postilaitoksella.
Heräsin kymmenen minuuttia sitten. Mietin ensin viikonpäivää eli pitikö minun herätä aikaisemmin ja lähteä kävelemään töihin... Tajusin sitten melkein saman tien helpottuneena, että on torstai ja se tarkoittaa vapaapäivää ja kiireetöntä aamua ja että eilenhän juuri kävelin aamulla töihin! Kävelyaamuja on aika harvoin, mutta näinä päivinä autonkuljettajani viettää ansaittuja penttispäiviä ja siksi olen ollut muutaman päivän yksin kotona. 

Jk. Kuva on ruutukaappaus jostakin testistä. Ei ihan parhaita joululahjoja...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti