perjantai 6. joulukuuta 2019

Itsenäisyyspäivää!



Tänään pitäisi blogikuvassa olla sinivalkoisuutta. En nyt aamuaivoilla ja -silmillä löytänyt sellaista, joten kuurankukat saavat riittää. (Kuva on joulukuulta viisi vuotta sitten ja esittää Pupulan oven talviasuisuutta.)
Eilen tehtiin kaikkea kivaa. Lounastettiin etnisesti&vegaanisesti, käytiin Hakaniemen hallissa ja Ipanaisessa, leikittiin ja tutusteltiin. Päivän kohokohta oli tietysti se, kun hoidin puolitoista tuntia Kakkosta ihan yksin. Tuohon saatiin sopimaan vähän itkua, mutta valtaosa ajasta sujui hienosti. Iltapuuro maistui, syli kelpasi, ratikoiden kulkemista seurattiin ikkunasta ja yhteinen leikki oli vähäeleisen hauskaa. 
Itsenäisyys on monta asiaa. Minulle se on muun muassa oikeus omapäisiin ajatuksiin ja blogiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti