sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Ei mikään päänsilittelysunnuntai


Tänään on se kirkkovuoden sunnuntai, josta pidän eniten. Nyt on nimittäin tuomiosunnuntai. Lähinnä virsien ja karun musiikin takia se kuuluu suosikkeihini. Muistan, kun yhden pappisystäväni kanssa ideoitiin, että olisi hienoa saada vaikka savua, tulta ja tulikivenkatkuista tekstiä tehokeinoiksi. Jäi suunnitteluasteelle odottamaan toteutusta. Joka tapauksessa tämä ei saisi mielestäni olla mikään päänsilittelysunnuntai ja siksi olenkin valinnut omalla virsikirjatyövuorollani vahvoja ja päällekäypiä virsiä eli Vihan päivää sun muuta ihan Hohto-elokuvan tyyliin. Tänä vuonna ei tuo sunnuntai osunut kohdalleni työvuoroarpajaisissa, valitettavasti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti